Born of cold winter air and mountain rain combining

Tämä postaus sisältää lähinnä kuvia, kuvia ja paljon kuvia jäältä. 

 Ollaan me hengissä vielä ja blogikin on! Mulla on viime viikkoina ollut niin hirveä kiire opiskelujen kanssa, ja jos ei ole aikaa tai jaksa tehdä edes koulujuttuja, miten jaksaisi ajatella koirablogia? Tällä hetkellä mulla on sellainen olo, että jos joku nyt tulisi nillittämään siitä, kuinka helppoa ja löysää yliopisto-opiskelu on, tirvaisisin naamaan saman tien ja toivottaisin tervetulleeksi tekemään maantiedon ekoelämäkertaesseen ja teemakommentin, genetiikan risteytyskotiläksyt ja työselosteet sekä opettelemaan 750 kasvilajin tieteelliset nimet ja vielä tunnistamaan ne. Nyt kuitenkin rankka maaliskuu alkaa helpottaa ja tuntuu jo paremmalta.

One happy welshie :) Nemolla on niin kivaa!

ja Nitalla myös!

Jää on niin kaunista, mitä kaikkea se muodostaakaan.

 Mulla ei ole sinänsä mitään erityistä kerrottavaa, mutta kisakuulumisten vastapainoksi ajattelin kirjoitella hieman meidän lomasta - ah mikä ihana keino muistella sitä aikaa, kun mulla oli vain keskiviikkoisin koulua ja vietin muut päivät kotona. Lähinnä me lomailtiin ja otettiin rennosti. Lenkkeiltiin, Ninja kävi kylässä ja Nemon kanssa touhuttiin vähän pihatokoa, hyvin oli liikkeet hallussa :-) Käytiin pari kertaa molempien koirien kanssa vielä agilitytreeneissäkin viikolla 9. Kisaavien treeneihin Kaitsu ei päässyt, mutta pidettiin mukavat harkat treenikavereiden kesken. Oli kiva nähdä Evietä ja Sooloa pitkästä aikaa - Evie kehittelikin aika haastavia ratoja, mutta kunnialla selvittiin kaikista! :D 

Ninja, Ninjan uus hieno panta ja Nitan nenä.

onnellinen lentävä retardirusseli

mini-jäälinna.

Nitalla on hyvä suojaväri :D

Saman viikon perjantaina taas treenailtiin jatkoryhmän kanssa ja sielläkin saatiin haasteita, Evie oli kaivanut ryhmälle tällaisen radan selvittäväksi. Musta se tuntui etukäteen hieman vaikealta, mutta hämmästyin todella positiivisesti, kun me osattiinkin! Tehtiin rataa kolmessa osassa ja sain iloita onnistumisista monessakin kohtaa. Esim. ekaan putkeen molemmat koirat irtosi tosi hienosti, vielä pari vuotta sitten Nita ei olisi taatusti mennyt tuollaisessa tilanteessa, jossa itse oon putken ulkokaarella ja oma liike pysähtyy. 

Nemo toteuttaa pikku tutkimusmatkailijaa itsessään

 Ehdin myös juosta pituudelta aidalle tosi hyvin, Nitan kepit oli törkeän nopeat ja hyvävireiset ja loppukin meni älyttömän hyvin! Olin niiiiin iloinen ja ylpeä mun hienosta NN-tiimistä, se on vaan ihan super! <3 Yksi ryhmäläinenkin sanoi Nitan lämmittelyradan jälkeen, että "meneepäs teillä hienosti!" Vähän häkellyin, mutta ei siinä voinut kuin myöntää että niin menee, tää on vaan jo niin rutiinia Nipsun kanssa. Ja oli Nemokin ihan loistava, spanieli oli aivan innoissaan ja vauhtia riitti :>

 Sunnuntaina 2. maaliskuuta lähdettiin siis äidin ja koirien kanssa käymään mökillä jäällä. Oli ihan mielettömän hienoa - tunnelma oli upea, kun jäällä oli aivan hiljaista lukuunottamatta selän railosta kuuluvaa pauketta ja sen alla vellovan veden kohinaa. Käveltiin lähteelle ja takaisin ja kotiin lähtiessä tuntui ihan oudolta lähteä pois, kun luonto rannoilla oli jo vihreänä ja paljaana ja jäällä oli ollut niin talvista. 

Nemolla on alkaneet koristekarvat kasvaa ihan hyvin takaisin kynimisen jälkeen. Oikeasti se ei ole takakorkea, mutta yllätyin itsekin kuinka se näyttää sellaiselta kun seisoo ryhdittömästi. Toki luonnollisesti ja levollisesti, mutta silti aika löysästi.

Tämä kuva keräsi facebookin Welsh Springer Spaniel -ryhmässä yli 230 tykkäystä, mistä olen vieläkin ihan häkeltynyt :D On se omastakin mielestäni onnistunut ja rakastan sen tunnelmaa, mutta en odottanut että se olisi muidenkin silmissä niin hieno :')

Nemo piti poseerauksen ohella tietenkin myös luonnollista kivaansa.

Alussa päästin molemmat koirat irti, mutta kun Nemo sikaili (karkasi rannalle ja haukkui ohikiitäviä retkiluistelijoita), otin sen takaisin liinaan. Spanieli protestoi hirveästi, se venkoili ja jotain valokuvaa otettaessa ehti järsiä liinan puoliväliin poikkikin! Takaisin päin tullessa se mielisteli hirveäsi, otti kontaktia tosi paljon ja seurasi sivulla. Oman mökin edessä selällä päästin sitten Nemonkin vapaaksi, ja kyllä nyt oltiin hienosti kuulolla. Koirat pysyttelivät kiltisti lähietäisyydellä ja nauttivat vapaudesta, oli tosi ihanaa :)

Kuvista voi nauttia ilman ärsyttäviä kuvatekstejä myös osoitteessa http://iipu.pic.fi/kuvat/J%C3%A4%C3%A4n+valtakunnassa/ .
 Tiistaina 4.3. oli aika palata Nitan kanssa Itä-Suomeen ja saatiin junamatkalla aluksi kokonainen sviitti käyttöömme :D Matka meni mukavasti ja vaikka olikin haikeaa jättää Nemo taas, en ole kärsinyt niin pahasta ikävästä kuin tammikuussa - kaipa siihenkin tottuu. Nita on aloittanut helmikuussa taas Doils-kuurin eivätkä polvet ole muutenkaan oireilleet pahimpien pakkasten lauhduttua. Säiden muuttuessa keväisemmiksi Nipsu on innostunut juoksemaan metsässäkin taas vauhdikkaammin omilla teillään; kun oli vielä kylmempää, se köpötteli lähinnä polulla. 

Hienot neidit matkustaa pikajunassa yksityisosastolla

Oli tylsää :-D Neljä Nemoa vois kyllä olla aika rasittavaa..

WAU NEMO!!!

Onpas tää nyt pelkkää kisapostausta, mutta minkäs teet :D Tälle mun pitkälle "lomalle" osui niin sopivasti muutamat. Toissa lauantaina oli Nemon vuoro lähteä, ja tällä kertaa suunnattiin Lempäälään. Käytiinkin sitä edellisenä maanantaina treeneissä pitkästä aikaa! Kerrankin pääsin sinne, yleensä kun on aina pitänyt juuri viimeistään maanantaina lähteä takaisin Itä-Suomeen. Mulla oli mukana vain spanieli siksi, koska Nita sai pitää kisojen jälkeen taukoa ja Nemikaalille teki todella hyvää päästä tekemään juttuja vain mun kanssa, kun ei ole päässyt pitkään aikaan, ja myös unohtamaan hetkeksi naapurin koirien juoksut (nimim. isi on päässyt taas paikkailemaan aitaa). 

 Treenien teemana oli pyöritykset, keppejä ei tehty ollenkaan. Nemo teki ihan kivasti, en itse ollut parhaalla mahdollisella fiiliksellä mukana koska olin jostain syystä kamalan väsynyt. Nemosta näkee treeneissä ikääntymisen siinä mielessä, että ehdin sen edelle nykyään paljon paremmin kuin vaikka vuosi sitten. Mutta tarpeeksi nopea mulle se on silti :D Käännöksissä ongelmana oli jälleen pitkät kaarrokset, Nemo oli tosi jännä: Kaitsu sanoi, että se kyllä noteeraa mun kääntävän käskyn joka tulee ajoissa, mutta käännyttyään oikeaa suuntaan valkkaa itse esteen, jolle menee. Kaitsu sanoi, että mun täytyisi saada sille jokin ehdoton muhun kiinnittävä käsky; taputus kuulemma toimii hyvin edelleen ja kokeilin käyttää Nemon nimeäkin, mutten tiedä oliko sillä suurempaa merkitystä. Mitähän muuta niistä treeneistä sanoisin, vähän tuo omien esteiden valkkailu oli outoa mutta muuten ihan jees, paitsi kun koira nosti jalkaa putkeen. Prkl! >:(

Loppukommenttina Kaitsun mukaan meidän yhdessä tekeminen on hyvää, ohjaus toimii (jessss!) ja kun kerroin, että Nemo ei enää asu luonani, Kaitsu sanoi että sille on tärkeää, että mulla on täällä käydessä aikaa tehdä sen kanssa tällaisia kivoja juttuja. Siten Nemon motivaatio tehdä pysyy yllä ja se näkyi nytkin, kivasti meni siis. Päätin siis ilmoittaa Nemon samana iltana Tamskin lauantaisiin kisoihin pienellä riskillä: tuomareiksi oli merkattu Anders Virtanen kahdelle radalle ja Salme Mujunen yhdelle. Olin kuullut, että Virtanen tekee vaikeita ykkösten ratoja ja Mujusen kohdalla olin taas juuri sattumalta lainannut Joensuun kirjastosta hänen ratakirjansa, mistä tiesin että ainakin agilityratansa ovat yksinkertaisia, suoria M-juoksemisia joista itse tykkään hurjasti. Tiesin myös, että ikinä aiemmin Tamskin tuomari-ilmoitukset eivät ole pitäneet paikkaansa, ja riskin otto kannatti: kaikki lauantain radat tuomaroi Salme! :D

Lunta ei ole, mutta jäätä sitäkin enemmän!

Kisat alkoivat lauantaina jo yhdeksältä, eli oli herättävä tosi aikaisin. Olikin nostalginen reissu, koska oltiin liikkeellä iskän, joka meni käymään samalla mökillä, kanssa kahdestaan - ihan kuin silloin kun olin yläasteella ja käytiin Nemon kanssa näyttelyissä enemmän :D Nita oli muuten lähdössä myös innoissaan mukaan: se hyppäsi autoon ja isä joutui ajamaan sen pois. Lisäksi se ei ollut kuulemma edes tervehtinyt äitiä joka oli herännyt meidän lähdön jälkeen, ja kaiken lisäksi Nita karkasi lenkillä omille teilleen! Vähänkö katkera :--D
Mutta mitä itse kisoihin Nemon kanssa tulee, niin en oikeastaan jännittänyt; pyrin saamaan saman hyvän mielentilan mitä viime kisoissakin ja otin päivän tavoitteeksi onnistuneet kepit ja kontaktit. A-agilityrata oli musta mukava, tosi tyypillinen Mujusen rata. Iskä ehti jäädä katsomaan sen ekan, joten siitä mulla on videokin - kahdesta muusta radasta valitettavasti ei.


Katsoin tosi tarkkaan ja moneen kertaan, miksi Nemo ei jatkanut pituudelta suoraan eteenpäin, mutta en vaan keksi syytä. Näytän kädellä jo kun koira lähtee hyppäämään pituutta, vahvistan näyttämällä nimenomaan vastakädellä eikä omakaan juoksulinja lähde vielä vedättämään vasemmalle. Johtui mistä johtui, joka tapauksessa Nemo luikahti aitojen välistä putkeen ja hylly tuli :D Energiaa oli taas vähän turhan paljon, Nemo lähti siinä vähän rallattelemaan rinkiäkin mun ympärille (mikä oli äärettömän söpöä pappakoiralta), mutta tuli se sitten onneksi taas hyvin haltuun ja jatkettiin. Hyvä rata ja olin tyytyväinen :) Mutta oon jostain syystä alkanut nyt stressata rimoista ihan hirveästi, vaikka se on ihan turhaa!

B-radasta ei tosiaan oo videota, mutta se oli melkein samanlainen kuin eka, vain toiseen suuntaan juostuna. Vain keltainen mutkaputki otettiin pois ja tilalle tuli muuri; nyt oli myös parempi mennä keinulle pituudelta kuin päinvastoin. Alun viiden aidan suora vähän hirvitti - jokaisen hypyn väli oli eripituinen, tuomari selvästi halusi katsoa osaavatko koirat arvioida etäisyyksiä ja pahalta näytti, kun monet ei osanneet. Moni hyppäsi suoraan rimojen päälle ja näin ilkeän näköisiä kuperkeikkoja, ja jotkut koirat taas tulivat vikan aidan ohi putkelle. Ei kuitenkaan auttanut kuin luottaa siihen, että Nemo osaa hypätä huolellisesti eikä stressata turhaan, putoaisiko rimoja tai tulisiko se välistä. Menin  muistaakseni kolmannelle aidalle ottamaan vastaan ja ehdin hyvin, spanieli hyppäsi aidat tosi huolella eikä ollut yhtään tulossa vikan aidan välistä ennen aikojaan.

Harmillisesti kuitenkin A:n jälkeen muurilta putosi palikoita, eikä Nemo nyt mennytkään punaiseen putkeen. Yllättävää, mutta hyvä oppia ettei tuollainen loogiselta vaikuttava suora välttämättä olekaan koiralle lainkaan looginen! Olis kannattanut ohjata eri puolelta. Loppurata meni kuitenkin hyvin, saatiin taas onnistuneet keinut ja kepit :-) Maaliin tullessamme kuuluttaja ilmeisesti huomasi listasta Nemon iän ja kuulutti: "Annetaas ekstra-aplodit, koiralla on ikää yhdeksän vuotta ja kolme kuukautta!" :D Mä en kuitenkaan kauheasti ehtinyt aplodeja kuunnella, kun jännitin Tanja-Maijan ja Mila-welshin rataa, josta muuten tuli hieno nolla, jee!! Radan jälkeen pari cockeri-ihmistä tuli rapsuttelemaan Nemoa: "tämäkö on oikeasti 9-vuotias? Ihana!" Onhan se :D Tuloksena oli 20 vp, en tiedä loikkasko sitten A:n kontaktin yli tai tuliko putkelta peräti kaks kieltoa, en millään muista.

Lopuksi jäljellä oli vielä hyppäri. Ihan mukava sekin, kepit ja niiden jälkeinen putki tosin vähän mietityttivät mutta ihan mentävä. Tälle radalle lähtiessä hassuinta oli, etten nyt keskittynyt ollenkaan niin tietoisesti huolelliseen ohjaukseen, kuten edellisillä radoilla. En oikeastaan miettinyt mitään, samaan tapaan kuin Nemon ja mun tokissa/alkuaikojen kisoissa, enkä tiedä myöskään että miksen. Mutta joka tapauksessa heti radan alussa, kun oltiin selvitty valkoiselta ansaputkelta (johon moni koira meni ekojen aitojen jälkeen), mulle iski flow. Se kuuluisa agility-flow, josta kirjoittelin joskus viime kesänä johonkin treenipostaukseen ja joka Nemon kanssa tulee niin harvoin. Siinä hetkessä, kun Nemo tuli nelosaidalta mukaan mun ohjaukseen kohti takaakiertoa, mulle iski omituinen onnistumisen tunne ja mä vain ohjasin, enkä enää miettinyt, putoaisikohan rimoja. 

Otin kuvan radasta, jos se helpottaisi ymmärtämään selityksiä edes vähän. Lähti siis rengasta ennen aidalta, tokalta punaiselta aidalta käännyttiin tännepäin olevalle keltaiselle aidalle ja hypättiin kaksi pitkittäin olevaa aitaa. Siitä oikealle reunalle aitoja pitkin keltaiselle putkelle, kepit ja valkoinen putki ja tuo oikean laidan loppusuora.

Kepit oli ihan mielettömät - ajattelin siinä että jumantsuikka, koirahan pujottelee! Se meni ihan matalana, katse fokusoituneena täysin eteenpäin ja huomasin ajattelevani vihdoin ja viimein, että se mun käsi Nemon kuonon edessä taitaa enemmän häiritä sitä. Olin suunnitellut leikkaavani valkoiselle putkelle takaa, mutta Nemonpentele oli niin nopea, etten ehtinyt! Juoksin siis putken keppien puolta, otin putken jälkeisen aidan vielä sieltä ja kiepautin Nemon edessäni vasemmalla puolelleni, jotta pääsisin ohjaamaan loppusuoran oikealta puolelta kuten olin suunnitellut. Juostiin se keskittyneesti maaliin asti, oltiin tehty nollarata ja huusin vaan että WAU NEMO!!! Ja heittäydyin kehumaan sitä maahan, hihnaa maalissa pidellyt nainen kehui myös että "no niin, tosi hieno rata!" ja olin vaan ihan pähkinänä. Törkeän hyvä nolla, IHAN MIELETTÖMÄN HIENO NOLLA!!

!!! <33

titttidiii

Ihanneaika radalla oli 43 s ja jos olinkin vähän miettinyt sitäkin rataantutustumisessa, maalissa en ollut yhtään huolissani - tiesin, että me ehdittiin siihen! Ja hyvin ehdittiinkin, Nemon aika oli -11,19 ja tajusin vasta seuraavana päivänä, että se on Nemon kaikkien aikojen paras! Voi vitsi, me tehtiin se, me saatiin viimeinen nolla agilitysertiin!! Oli ihan törkeän hyvä rata, ja vaikka vähän harmittaakin ettei se tullut videolle, muistan sen varmasti ilmankin vielä pitkään. Vihdoin meidän hyppäritaika toimi ja kaikki loksahti kohdalleen - kun tälläkin hyppärillä oli pyörityksiä eikä suoraa juoksemista, Nemon oli pakko keskittyä siihen, mihin ohjaan eikä päässyt kaahottamaan mihin sattuu. Mutta nytpä ei tippunut rimoja eikä menty väärään putkeen! :D  

Ihan oikeasti, tuolla radalla ja sen jälkeen oli niin jännä ja upea fiilis - yleensä mulla on Nemon kanssa radalla aina kauhea kiire, kun oon tottunut hitaaseen koiraan ja Nemo on Nitaa paljon nopeampi. Kiire aiheuttaa pientä sähläystä, ja jos jokin virhe uhkaa, se yleensä vain tapahtuu enkä ehdi tehdä sille mitään. Nyt kuitenkin mulla oli hermot uskomattoman viileänä, mä ehdin reagoida, vaikka jouduin muuttamaan ohjaussuunnitelmaakin! Heti kun lähetin Nemon kepeiltä putkeen, tajusin etten ehdi toiselle puolelle ja ajattelin että okei, pitää juosta tältä puolelta. En kuitenkaan uskaltanut niin paljon muuttaa suunnitelmaa, että olisin juossut loppusuorankin sitä kautta. Ja tiesin myös heti, että mun pitää vaihtaa puolta juuri siten, että otan Nemon putken jälkeiseltä aidalta haltuun - kun kiepautan koiran heti aidan jälkeen, ei tulisi kieltoa seuraavalta esteeltä. Tiedä häntä, oliko sillä vaikutusta asiaan että Tanja-Maija käytti samaa kikkaa Milan kanssa B-radalla, mutta jos mun alitajunta nappasi sen sieltä, niin kiitän!
Tällä radalla oli ihan samanlainen flow kuin Nemon edellisilläkin nollaradoilla ja parilla viimevuotisella hyppärillä - kaikki vain toimi, minä vain ohjasin ajattelematta tai pelkäämättä mitään ylimääräistä. Huisin hienoa, hyvä minä ja hyvä Nemo! 

Nemolle tää poseeraaminen ei oo ihan niin luontaista kuin Nitalle...

 Fiilis oli yksinkertaisesti euforinen, voihan maailman paras spanieli <3 Treenikaverini Mira tuli kisaamaan kakkosiin ja kysyi miten meni, riemulla pompin vastaan että serti saatiin, jeejee! Pian iskäkin palasi reissultaan, oikeastaan juuri sopivasti kuulemaan, miten meni. Nemo sijoittui kolmanneksi ja saatiin palkinnoksi taas suklaata ja lahjakortti Mustiin ja Mirriin, sekä kisoihin, jee :) Oon niiiiiin ylpeä ja iloinen, me tehtiin se vihdoinkin!
Ilokseni sain seuraavan päivänä nähdä radankin: Tamskin kisoissa on tämä hullun näppärä livestream -systeemi, ja Mira kertoi että kisoista näkee tallennettuakin kuvaa! Valitettavasti sunnuntaina Lempäälässä oli kolmosten kisat ja järjestelmä kaatui, joten ne meidänkin radat hävisivät ennen kuin ehdin edes ajatella, saisiko niitä jotenkin koneelle :-( Mutta onneksi sain itse katsottua sen nollaradan edes sen yhden kerran, ja näytti tosi hienolta! Eikä se video nyt niin hyvälaatuinen ollut, kun kisakamera on niin kaukana ja korkealla, ja onhan se Nemon ekakin nolla vain ei-digitaalisessa muodossa. Olin kuitenkin jo asennoitunut valmiiksi siihen ettei videota ole, ja tärkeintä on että mä muistan sen radan. Muistan sen ja sen flow-fiiliksen todellakin <3

Oli muuten hyvä päivä kisata muillekin: samoissa kisoissa Mila-welshi tosiaan nousi myös kakkosiin ja Mira ja Redi taas saivat ekan kakkosluokan luvansa! Hienosti oli siis walesinspringerit ja JSPKH edustettuna. Lisäksi serkkukoira Nalli tokoili samana päivänä Torniossa ekan avo-ykkösensä luokkavoitolla. Hihii, tän suvun koirat on aika päteviä! :DD Kisojen jälkeen lähdettiin hyvällä mielellä Ideaparkiin syömään, ja kotonakin pidettiin lippu korkealla. Nitakin taisi antaa anteeksi, ettei päässyt sinä päivänä mukaan - ja nythän me lähdetään seuraaviin kisoihin taas molempien kanssa, kun ovat samassa luokassa! En tosin ole suunnitellut vielä yhtään mitään - nyt voidaan jäädä hyvillä mielin pienelle kisatauolle :-) Seitsemän päivän sisällä kolme nollarataa koirille, ei pöljempi viikko!

<3

"Mitäs Nita, matkalla kolmosiin?"

Tietokoneelle pääsy on ollut viimeisten parin viikon ajan aika rajoittunutta, koska omasta läppäristäni hajosi virtajohto ja ensimmäinen lajintuntemustentti vei vikoina edeltävinä päivinä paljon aikaa. Uuden johdon pitäisi kuitenkin onneksi kotiutua ensi viikolla. Tentti meni kirkkaasti läpi ja viime viikon torstaina (13. päivä) matkasimme Nitan kanssa pitkästä aikaa kotiin käymään!

Mentiin tällä kertaa ihan kahdestaan, Joona seurasi perjantaina perässä. Matka meni hyvin, mitä nyt vähän herätettiin Nitan kanssa pahennusta. Yhdessä vaiheessa Nipsu nukkui kippurassa vieressäni penkillä ja katsoi pahasti, kun konduktööri huomautti "eikö sen ystävän paikka kuitenkin olisi lattialla", ihan ystävällisesti hymyillen kuitenkin :D Nitan sitten rauhoituttua lattialle eräs vanhempi herra tuli kysymään, mitä se koira tykkää junassa matkustamisesta mutta koska tuli niin yllättäen, Nita säikähti. Ja kun Nita säikähtää, se reagoi haukahduksella eikä sen haukku ole kovinkaan hiljainen, joten vähän nolotti! Onneksi mies kuitenkin ymmärsi, kun sanoin ettei se ole vihainen, säikähti vaan. "Vai säikähdit, voi hyvänen aika" - tässä vaiheessa Nipsu kerjäsi jo ahkerasti silityksiä. 

Itä-Suomen päässä ei helmikuussa tapahtunut ihmeempiä, vietettiin mm. Runeberginpäivää.

Vaihtaessa junaa Nita poistui pikajunasta taas loikkaamalla suoraan vaunusta laiturille, mutta odotti kiltisti kun itse kiipesin portaita. Perillä isä oli vastassa asemalla ja voi kuinka Nita ilahtui! Se oli ihan hepulissa ja hyppäsi autoon aivan onnessaan. Kotona menin ensin itse sisälle tervehtimään Nemoa, joka oletettavasti sai hepulin ja vielä toisen pahemman kun Nita tuli sisään. Nita tosin tervehti enemmän ihmisiä kuin Nemoa, mutta päästettyämme ne pihalle, leikkivät kuin pennut keskenään :3 Nita veti rallia ympäri pihaa ja Nemo oli aivan ihmeissään - "mitä, haluaako se oikeasti kerrankin leikkiä mun kanssa?". Nemo oli kyllä illan aika rasittava, se vain vikisi ja ahdisteli Nitaa koko ajan (ja on ollut muutenkin viime aikoina hermostunut jonkun lähistön juoksukoiran takia), en vaan ymmärrä tuota koiraa. Eikö sen aivot pystyneet käsittelemään sitä, että Nita tuli takaisin? Onneksi kuitenkin spanieli oli jo seuraavana aamuna ihan normaali. 

ja kuun toisen viikonloppuna saatiin corgipojat hoitoon! :> Hyvin meni.

Viikonloppu sujui mukavasti, kävin katsomassa wanhat ja Appu ja Ninjakin tuli käymään. Sunnuntaina lähdettiinkin Jyväskylään, meidän ensimmäisiin varsinaisiin kakkosluokan agilitykisoihin Nitan kanssa! Aamulla kyllä väsytti ihan kamalasti (miksi aina lähden kisoihin liian aikaisin??) ja teki melkein mieli jäädä nukkumaan. Muutenkin oli tosi outo fiilis, en jännittänyt yhtään - ei ollut mitään paineita, tavoitteena vain juurikin pitää hauskaa ja käydä katsomassa, kuinka vaikeita ne kakkosten radat oikein ovat, ihan siitä ilosta että sinne päästiin. Vähän kyllä jännitti, pitäisivätköhän muut meitä ihan urpoina kun ei ne kepit ole itsenäiset ja että kehtaanko mennä, eikö olis ollut hyvä lopettaa siihen riemuun kun serti saatiin? Sittemmin kyllä karistin nämä mietteet ja muistutin, että me lähdettiin pitämään hauskaa ja itseämme varten kisataan, muiden mielipiteillä ei ole väliä.

Kisoissa oli myös tuttua seuraa, nimittäin Evie ja Soolo sekä Leena ja Nemo, ja ykkösissä meidän ryhmästä Annika ja Vili. Oli kivaa nähdä pitkästä aikaa! Tuomarina oli Anne Viitanen joka oli musta tosi mukava, ja tykkäsin kaikista radoistakin kovasti. Joitakin ansakohtia oli kaikilla, mutta musta ne vaikutti muuten suht helpoilta, joskus on ykkösissäkin ollut vaikeampia. Ihanneajatkin oli yllättävän löysiä, mutta en edes ne kuultuani elätellyt mitään toiveita - olin vaan tosi iloinen että sain olla siellä ja päätin tehdä parhaani. Harjoiteltiin Nitan kanssa lämmittelyesteillä vähän takaaleikkausta ja Nipsulla oli hurjasti vauhtia, joka säilyi hienosti joka radalla! :)


A-radalla ei ollut mitään kummallisuuksia, tosi kiva rata ja onnistui oikeastaan juuri niin kuin suunnittelinkin, ja tehtiin hieno nolla! Aika oli -3,42, sijoituttiin kolmansiksi ja saatiin suklaata sekä lahjakortti Mustiin & Mirriin ja kisoihin :)


B-rata meni myös tosi hyvin, siinä oli alussa kaksi aitaa aika samantyylisesti kuin ekallakin radalla. Puomilta tuli vitonen, ihan omaa keskittymättömyyttäni kun en varmistanut mutta olin tosi tyytyväinen! Keinu ja kepit meni mun mielestä nopeammin kuin ekalla radalla. Sain kyllä Leenalta tämän radan jälkeen ripitystä "koska sinä annat sen koiran tehdä kepit itsenäisesti?" mutta en tiedä kuulostiko mun selitykset kovin uskottavilta :D Silloin kun alettiin treenata vauhtia keväällä, Kaitsu sanoi että se menee nopeasti kun seuraa mun kättä. En edes oikein pysty enää treenaamaan keppejä sen kummemmin, eikä mulle ole sillä kauheasti merkitystäkään kun Nita on jo mun odotukset täyttänyt :D


C-hyppäri oli ehkä kaikkein haasteellisin, mutta loppujen lopuksi siinäkään ei ollut mitään kummallisuuksia. Vähän meinasi lopussa tulla kiire, mutta Nita tuli hienosti ohjaukseen mukaan ja nolla tuli sieltäkin, jee! Aika -0,68 ja tällä radalla oltiin neljänsiä. Äiti sanoi videoa katsellessa, ettei uskoisi että ei olla pitkään aikaan tehty agilityä - no jaa, Nitan kanssa nyt menee rutiinilla kun ollaan tehty jo niin monta vuotta yhteistyötä; ei sillä tosiaan kauheasti merkitystä enää ole, vaikka edellisen kerran treenattiin ihan tammikuun alussa. Keppien hitaudesta huolimatta alitettiin ihanneajatkin joka radalla, hyvä Nipsu! :)

Koska mulla ei ole nyt kakkosiin mitään tavoitteita, en oo kamalasti perehtynyt luokan nollasääntöihinkään - tiesin, että luvan saaminen riippuu luokan osallistujamäärästä, mutten todellakaan muistanut niitä lukuja, olin vaan iloinen että saatiin pidettyä fiilis sellaisena kuin piti ja oli tosi hauskaa. Niinpä hämmästykseni oli suuri, kun kisakirjaa hakiessani löysin sieltä merkinnän: A-radalta LUVA!! Mun piti ihan mennä kysymään Leenalta, että miten ne säännöt menee ja sain tietää, että kun luokassa on yli 11 koiraa, kolme ensimmäistä voi saada luvan. A-radalle osallistui 13 koiraa, joten Nita tosiaan repäs heti ekalta radalta, toiselta kakkosluokan radaltaan LUVAn!! Olin ihan puulla päähän lyöty, en todellakaan odottanut tätä ja vaikea sitä on vieläkään uskoa, minun paras pikku Nipsuni se osaa aina yllättää! Jo siinä että tehtiin kaksi ihanneajan alittavaa nollarataa samoissa kisoissa oli ihan mieletöntä, mutta että heti luvakin!

uskomatonta, mutta totta!

Evie kertoikin, että A-radan palkintojenjakoon mennessä yksi tuttu mies oli kuulemma sanonut jotain tyyliin "mitäs Nita, matkalla kolmosiin?" :DD Oon niin häkeltynyt, miten oikeasti koira joka ei osaa itsenäisiä keppejä voi pärjätä kakkosissa? Voihan Nipsu <3 Mutta tästä huolimatta mulla ei edelleenkään ole kakkosiin mitään tavoitteita tai edes haaveita; kolmosten kieputuksiin meillä ei ainakaan vauhti ja osaaminen riitä. Varmaan käydään ne 1-2 kisat vielä jossain vaiheessa ihan siksi, kun Nitalla vaikutti olevan niin hauskaa nytkin, mutta en ole suunnitellut vielä mitään. Me ollaan jo nyt saavutettu niin paljon enemmän kuin ikinä uskalsin haaveilla - kun muistelenkin sitä, kuinka 14-vuotiaana agilityä aloittaessani ajattelin, että tuskin me ikinä kisoihin päästään.
Mutta todellakin kannatti lähteä tuonne! Jat-tilassa ei edes ollut niin kylmä kuin etukäteen pelkäsin :D Kiitos Evielle seurasta (ja videoijasta ;D) ja onnea Leenalle Nemon kolmosiin noususta! Meillä oli Nitan kanssa niin hauskaa :>

Jyväskylän marraskuiset kisat

Vihdoin ja viimein saan päivitettyä tämän viikkoja roikkuneen postauksen! Kuten joulukuussa kerroin, käytiin 30.11. agilitykisoissa Jyväskylässä, mutta sain videot radoista vasta vajaa kuukausi sitten, koska ne oli kuvattu treenikaverin kameralla. Nyt alkuvuodesta taas on ollut kaikkia opiskelukiireitä ja muita postausaiheita, niin on vaan jäänyt :D Mutta kuten silloinkin sanoin, ehkä ihan hyvä etten kirjoittanut heti kisojen perään - aloitin kyllä, mutta tämän postauksen luonnoksesta löytynyt oma turhautuneisuus omiin typeriin mokiin oli vähän turhan pessimistä luettavaa :DD

Näistä kisoista jäi huono fiilis, vaikka yritin kyllä kaikkeni päästäkseni hyvään mielentilaan. Tästä huolimatta otin kamalasti paineita niistä vikoista nollista ja jännitin, eikä se sitten hyvin mennytkään. Tuomarina oli molemmilla radoilla Anne Huittinen ja radat itsessään mukavia. Ensimmäisenä koirista starttasi Nita, heti toisena luokassaan ja sillä oli taas tosi hienosti vauhtia, joten ohjaukseni meni taas sähläykseksi.. Viimeiseltä hypyltä siis kielto, ja voi että se harmitti.


Tämä oli aika hyvä rata: alussa keskityin hyvin, kepit meni vauhdilla ja Nita oli muutenkin tosi nopea! Pussin kierto ulkokautta oli virhe, melkein törmäsin koiraan :D Mutta valssi ennen puomia meni tosi hyvin, vaikken ole vieläkään ihan varma, ottiko Nita ylösmenokontaktia. Lopussa sitten vain... error occurred - aloin taas jännittää ja iloitsin liian aikaisin. Olin suunnitellut ohjaavani viimeisen hypyn toiselta puolelta, koska tiesin ehtiväni ja se olisi varmempaa kuin takaaleikkaus (mitä moni kyllä teki, mutta se on Nitalla vähän siinä ja siinä, riittääkö vauhti vai ei. Olis riittänyt, kun oli loppusuora kyseessä). Jostain syystä kuitenkin lakkasin liikkumasta toiseksi viimeisellä aidalla enkä oikeastaan reagoinut mitenkään siihen, että Nita hyppäsi jo ja niin olin väärällä puolella. Enkä ohjannut, joten tuli kielto. Kyllähän koiran nyt periaatteessa pitäisi hypätä tuollainen aita, kun mitään muuta estettä ei ole näkyvissä, mutta videolla näkee selkeästi kuinka Nita on ihan hukassa kun jäin vaan katsomaan sen menoa :D Oi voi.


Nemo oli tosi hyvin kuulolla verrattuna vaikka tammikuisiin ekan radan rallitteluihin, mutta mulla oli silti vaikeuksia ottaa koiraa haltuun. Kepeillä näytin ihan itse väärän välin, mutta pussin takaaleikkaus onnistui hyvin. Sen jälkeinen valssi kyllä oli ihan turha, mutta ehkä en vain taaskaan luottanut persjättöön tarpeeksi, ja siinäpä kompastelin sitten putken numerokylttiinkin :DD Vasta videolta huomasin että se vieläpä hajosi kahtia, voi ei :---D Anteeksi Jatti, ei ollut tarkoitukseni (ja se hajosi vasta kun olin jo kaukana)...
Puomia ennen olin ihan hukassa ja hommasin ihan itse kiellon - kyllä, koiraa on hyvä katsoa mutta niin myös rataa :D Alastuloihin täytyy kiinnittää taas vähän enemmän huomiota, samoin kuin takaaleikkauksiin kunhan päästään taas jossain vaiheessa treenaamaan.


Nitan vikan hypyn kiellon jälkeen olin ihan maassa itselleni ja vielä enemmän paineissa ennen toista rataa. Tämän hermoilun takia saatiin kielto heti ekalta esteeltä, mutta yllättävän normaalisti ohjasin radan loppuun, ettei lässähtänyt. Kepeiltä näköjään tuli virhe ja pituuden jälkeisellä aitakuviolla olin auttamattoman myöhässä, mutta muuten rata meni ihan mukavasti. Kivaa putkirallittelua, joten Nitalla oli edelleen tosi upeasti vauhtia :)


Nemolle tämä(kin) hyppäri oli tosi hyvä, pyörityksissä kun joudutaan molemmat keskittymään niin, ettei spanieli lähde kaahailemaan. Alun pyöritys meni tosi hyvin, mutta valitettavasti tuli hylky kun Nemo meni hienosti putkeen. Jälkiviisaasti ajatellen, juuri noin olisin sen ohjannut sinne jos rata olisi jatkunut putkelle ja siten olisi kannattanut vaikka valssata muurilla (kuten näköjään Nitan kanssa tein!), mutta jälkiviisaus on tunnetusti turhaa. Yleensä en katso kisavideoita paikan päällä, mutta nyt katsoin Nitan B-radan nähdäkseni, miten lopun pituuden jälkeiset aidat pitäisi ohjata. Tuumattiin Miran kanssa, että täytyy näyttää heti pituuden päältä ja loppurata menikin spanielilla tosi upeasti! Keppien sisäänmenossa oli taas sähläystä, mutta kokonaisuudessaan tuo näytti oikein kivalta.

Mitähän mä nyt sanoisin - olin näiden kisojen jälkeen tosiaankin siipi maassa, muistan kuinka tuntui vain niin äärimmäisen turhauttavalta, tuntui että mulle on annettu niin monta mahdollisuutta, mutta joka ikinen kerta teen jonkun ihka uuden mokan, mitä en ole osannut lainkaan ennakoida rataantutustumisessa, jota en ole tullut ajatelleeksikaan että näinkin voi käydä. Lisäksi silloin marraskuussa oli jotenkin tosi ahdistavaa, kun tuntuu että Keski-Suomessa kaikki (eli "kaikki", mutta tosi monet kuitenkin) tietää meidät jo vuosien takaa, kun kisattiin vasta mölleissä. Nytkin heti Nitan ekan startin jälkeen meitä ennen mennyt mies huikkasi ohi mennessään "Hei Ilona, miten vanhalla meni?" -Meni vikan hypyn ohi... "Ai jaa, no siinä on kyllä ollut ohjaajassa vika, heh heh!" -Joo tietysti. Olin mielessäni silleen you don't say?!?!? Totta hemmetissä se vika on ohjaajassa, niin agilityssä aina.
Jäätiin katsomaan vielä kakkosluokan eka rata, jossa Evie ja Soolo kisasivat. Siellä meni myös yksi toinen tuttu, nainen joka on ollut jo muutama vuosi sitten monissa samoissa mölleissä ja kisoissa meidän kanssa. Muistinpa siinä sitten tavanneeni hänet toukokuisessa Jämsän näyttelyssä, jossa tietenkin tuli puheeksi myös agility. "Siis mitä, ettekö te vieläkään ole kakkosissa?" Kirjoitin silloin marraskuussa suutuspäissäni tähän luonnokseen suunnilleen "no ei helkkari olla eikä koskaan tulla olemaankaan koska mä en vaan osaa. Ei siihen ole mitään ihmeempää syytä kuin huono ohjaaja, eikä siitä mihinkään pääse." Vaikka kyllä pääsee, ihan ymmärrettäväähän on että ohjaus tökkii kun ei käytännössä treenaa enää ollenkaan, vaan vain satunnaisesti.

unohdin laittaa joululomalla nämä jatkoryhmän treeneistä 27.12. otetut kuvat.

Astetta tosikkomaisempaan harrastajaan menossa siis? En, onneksi! Joskin vähän pelkäsin sitä silloin loppuvuodesta. Ei todellakaan ollut kivaa olla tuolla fiiliksellä, vaikka en tietoisesti ajatellutkaan mitään "nyt mennään hakemaan ne nollat" - mua vaan yksinkertaisesti jännitti alitajuisesti niin paljon, tyyliin "kamalat paineet, nyt tarvii enää sen yhen ja noi kaikki tietää meidät ja nostaa odotuksia". Mua ihan hävetti Nitan puolesta, se antoi taas niin parastaan ja jopa ajattelin ettei se ansaitse mua, voi jestas :DD Onneksi kuitenkin sain seuraaviin kisoihin mielentilani juuri oikeanlaiseksi, ja niinpä alle viikon päästä näistä ei harmittanut enää yhtään :') Ja paljon mukavampaa oli nousta kakkosiin hyvällä, iloisella mielentilalla ja keskittyneellä ohjauksella, kuin tuolla sähläyksellä ja jännityksellä. 

mitähän tanssimuuveja tässä vedän kun kädet viuhuu noin? :DD

Pakko muuten tunnustaa, että menin silloin joulukuussa Lempäälän kisoihin kiitollisena mm. siksi, koska siellä ei ole sillain tuttuja kuin Jyväskylässä :D Ajattelin tuon marraskuun säheltämisen jälkeen, etten enää kehtaa näyttää nokkaani Jyväskylässä ja oli kyllä ihan lohdullista, kun Lempäälän kisoissa oli ykkösluokassa paljon tuttuja nimiä jo viime keväältä.
Nyt tosin tuntuu siltä, että tahdon mennä Jyväskylään kisaamaan ja näyttämään että hei, en ole ihan toivoton ohjaaja vaan me päästin Nitan kanssa kakkosluokkaan! Mutta nyt tuntuu myös siltä, että kehtaan mennä mihin vaan - itseäni varten me kisataan, ei muita, eikä sillä ole mitään väliä mitä muut meistä ajattelee. Kisaaminen on oikeasti tosi kivaa, tuli tuloksia tai ei ja radat voi olla superhyviä, vaikkei ne olisikaan puhtaita! :) 

mun mielestä mun naama ei poikkea alkuperäisessä kuvassa juurikaan tästä

Oon myös tosi iloinen että sain tän positiivisen asenteen pidettyä myös tämän vuoden ekoissa kisoissa. Nemo meni tosi hienosti ja meillä oli hauskaa virhepisteistä huolimatta, ja niin aion pitää asiat myös tulevissa kisoissa :-) Negatiivisemmatkin kokemukset opettaa aina paljon, ja nuo marraskuun kisat ainakin opettivat, että ei näin. 

<3 niin rakas harmaanaama.

 Videoista ja kuvista kiitokset Miralle, lukuun ottamatta viimeistä Nipsua jonka otti Nina, kiitos! :)

On kaunis hohde hankien

Oon valittanut täällä blogissa(kin) niin paljon silloin loppuvuonna ankeista, masentavista ja pimeistä keleistä, että nyt on pakko vihdoin hehkuttaa: talvi tuli sittenkin! Ihana, ihana lumi ja pakkanen <3 Pieni miinuspuoli tosin on, että Nita ei meinaa kovin pitkiä lenkkejä tarjeta, kun taas minä olisin vihdoin valmis ulkoilemaan vaikka kuinka pitkään :D Tossuja ei oikein voi käyttää kuin hihnalenkeillä tiellä, koska vapaana juostessa ne tippuvat. Ja toisaalta, tossut jalassa ei Nitan mielestä voi käydä pissalla.. on siinäkin! :D

Onneksi kuitenkin vapaana lenkkeillessä Nita juoksee -tapansa mukaan- täysiiii, joten pystyttiin käymään pakkasista huolimatta jäällä ekaa kertaa tänä vuonna! Nyt se tapahtuikin Pyhäselällä 19. tammikuuta eikä aiempien vuosien tapaan Päijänteellä vasta maaliskuussa. Bussipysäkillä ja bussissa Nitaa vähän paleli, mutta se unohtui pian kun päästiin jäälle. Käveltiin Josen kanssa yli kaksi tuntia ihanassa, lämmittävässä auringonpaisteessa ja nautittiin talvesta. Jäällä oli tosi paljon muitakin (ei mikään ihme siinä kelissä!), mutta Nipsu pysyi kuuliaisesti kutsuetäisyydellä ja näyttipä silläkin olevan hauskaa! 

Nitan lumienkeli :>

 Talvi on parasta <3

Kylmyys on tuonut tullessaan myös jotain yllättävää: Nitan polvet ovat alkaneet hieman oireilla. Sillähän todettiin 6-vuotiaana luustokuvissa oikeassa polvessa hieman rosoisempi pää, eli mahdollisesti tulevaisuudessa voi kehittyä nivelrikoksi; Nita on syönyt tähän kuuriluontoisesti Doils-öljyä. Viime viikolla se alkoi levon jälkeen hieman ontua takajaloista, mutta on verryttyään ollut normaali ja lenkillä painaa vauhdilla. Toisaalta, itsellänikin on ollut kovimmilla pakkasilla polvet kipeänä joten jospa kylmyys todellakin kangistaa?
Lisäksi osasyynsä on varmasti ollut liukastumisilla; yhdellä lenkillä Nita kaahotti jäisellä polulla niin lujaa, että kun jonkun hajun kohdalle piti tehdä äkkipysähdys, lensikin mukkelismakkelis. Lisäksi neiti onnistui viime viikonloppuna lenkillä saamaan takajalat samaan takin lenkkiin, ja olisi jatkanut juoksemista tästäkin huolimatta.. Korjaamisen jälkeen matka jatkui taas täysiä, ei uskoisi että tänä keväänä vuosia kertyy yhdeksän. Minun viilettäjä<3

sama penkki kuin lokakuussa, mutta nyt vain yksi koira :/

Nemolta oli puolestaan käyty tyhjentämässä anaalirauhaset eläinlääkärissä. Ei siellä taaskaan tulehdusta ollut, mutta ei vaan tyhjene normaalisti. Kummallista, miten se on vasta nyt vuoden sisään alkanut oireilla - jos sillä on toinen rauhanen tavallista isompi, miten se on ne ekat kahdeksan vuotta tyhjentynyt normaalisti kun ei sillä ennen ole ollut mitään ongelmia anaalirauhasten kanssa? No, vanhuus ei tule yksin.

http://iipu.pic.fi/kuvat/Pyh%C3%A4sel%C3%A4n+j%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4+19.1.2014/