sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kevät on kun kentällä ja kehässä käydään

Keskiviikkona oltiin Nemon kanssa taas tokotreeneissä, tällä kertaa ihan seuran kentällä kun kaikki mukanaolijat oli jäseniä. Nyt meitä oli paikalla vain neljä, joten Mira ehti paneutua kaikkiin yksittäin. Otettiin kuitenkin ensiksi paikallamakuuta, joka ei mennyt yhtään hyvin. Nemo lähti kerran mun perään ja piippasi ihan koko ajan. Argh, en tajua missä välissä se on oikein kehittänyt tuon ääntelyn ja tuota minuun päin hiippailuakin kyllä ihmettelen. Voi ärsytys, täytyy nyt alkaa näköjään siihenkin paneutua kunnolla kotona.
Paikkiksen jälkeen kaikki touhuili jotain kentällä jotta Mira saisi Redille häiriötä, otin lähinnä seuraamista Nemon kanssa. Sitten laitettiin koirat autoon ja otettiin yksitellen koko koekaavio, Mira toimi liikkurina. Nemon vuoro oli toisena ja koira oli musta jotenkin hassulla fiiliksellä mukana, ei ihan parhainta Nemppua sillä kertaa. Seuraamiset oli musta ihan kamalia, tuntui että koira jätätti varmaan kaksi metriä ja käännöksissä ja pysähdyksissä jäi kamalan kauas. Se nyt ei sinänsä ollut mitenkään yllättävää, kun käännökset on aina olleet meidän heikkous.
tulepas nyt sieltä mukaan..
vähän tuulee :D
Seuraamisten jälkeen yllätyinkin, kun Mira sanoi että oli mennyt ihan hyvin. Kokeessa sillä seuraamisella ois kuulemma saanut kasin :o Vinkiksi Mira antoi, että kun liikkurin käsky, esim. käännös, tulee, mun ei tarvitse kääntyä heti samalla sekunnilla vaan voin antaa koiralle aikaa, jolloin sekin pysyy paremmin mukana suunnan muuttuessa. Pysähdyksissä Nemo jäi tosiaan väljästi, mutta istui kuitenkin välittömästi, jes! Hyvä vinkki oli myös, että pitää opettaa koiralle "valmis"-sanan tarkoittavan kontaktin ottoa. Tätä oon miettinyt itsekin, ja Nemo itse asiassa tarjosikin sitä treeneissä ihan oma-aloitteisesti pariin otteeseen - aika jännä, kun ei me kuitenkaan hirveästi tällaista kisanomaista treeniä olla tehty, mutta siis hienoa! Katso -sananhan se osaa, joten täytyy nyt naksutella sille tuo valmiskin. Ja vinkkinä myös, että ei siihen onko ohjaaja valmis -kysymykseenkään tarvitse vastata sillä sekunnilla valmis, jos ei ole. Siinä välissä voin kuulemma tehdä melkein mitä vaan (paitsi tietty palkata :D) ja ottaa koiraan kunnollisen kontaktin. 

todiste siitä että osaan olla pystymmässäkin ja koirakin edes joskus oikealla kohdalla :)
perus "mitä Nemo tekee kun sen vapauttaa".
Sitten luoksetuloa. Muuten tosi hyvä, mutta Nemo tuli omituisen vinoon sivulle vaikka yleensä se on kovin huolellinen; tämäkin kertaukseen kotona. Luoksarin jälkeen jäävät, joista olin tosi ylpeä! Maahanmeno ripeä ja huolellinen, en muista ennakoiko istumaannousun mutta mulla on sellanen mielikuva että ei. Kotona tehty liikkeestä seisomis-treeni tuottaa tulosta, koska spanieli ei ennakoinut siinä istumista ollenkaan, jeeeeee! Liikkeelle lähdöt ei tosin sillä kertaa sujuneet yhtään, Nemo rupesi jossain vaiheessa rapsuttamaankin itseään ja jouduin istuttamaan sen pannasta viereeni (en mitenkään väkivaltaisesti jos joku nyt jotain luulee), ja siitä olisi varmasti kokeessa mennyt pisteitä, mutta mun tavoitteena on, että koira ei ala rapsutella itseään kokeessa :D Hyppykin meni hienosti, käsimerkin kanssa edelleen mutta se hieno koira ei ennakoinut siinäkään istumista ollenkaan!! Olin ihan varma että se tekisi sen mutta ei, Mirakin jätti sen kokeenomaisuuden siihen ja sanoi että palkkaa palkkaa ja vapauta! Hieno Nemo <3

"tylsääää!" :D

Kaavioiden jälkeen otettiin vielä kaikki koirat yhtä aikaa kentälle ja tehtiin pujotellen seuraamista ja ohituksia, joissa käskettiin koirat kohdakkain myös istumaan ja maahan, sekä kutsuttiin koirat yksitellen rivistä luo. Tässä Nemo sitten päätti korjata vinoon menneen luoksetulon perusasennon ja ennakoi sen tosi kaukaa, koira juoksi jotenkin tosi ihmeellisesti pää vinossa kaula edellä mun reiteen :DD Oookoo, tätä todellakin treenataan kotonakin. Muuten Nemo oli näissäkin oikein mallikas ja siihen oli hyvä lopettaa :)

treenien jälkeen noiden takiaisten nyppiminen on ihan parasta </3 (not)
Kokonaisuudessaan olin treeneihin tyytyväinen, jouduin ehkä tekemään niitä kevätjuhlaliikkeitä hiukan turhan paljon mutta spanieli oli hyvällä fiiliksellä mukana eikä sille tullut pieneen mieleenkään lähteä haahuilemaan, vaikka kontakti tippuilikin ajoittain ja tosiaan ne liikkeelle lähdöt se oli kuutamolla. Seuraamisen tiivistyksenä ota rauhallisemmin, niin koira tekee vielä hienommin kuin nyt. Käännöksissä on aikaa, anna vaikka jokin hienovarainen merkki, että käännös on tulossa - ei siellä kokeessa mikään kiire oo, vaikka reippaalta saakin vaikuttaa :D Miran kommentti jälkeenpäin oli, että "Noista kuvista näkee hyvin ton teidän seuraamisen perusolemuksen, se on varsin hyvää tekemistä ja paikka sekä kontakti pysyy hyvin. Ainoastaan pysähdyksissä hieman paketti aukeaa ja samaten käännöksissä, mutta niissä tosiaan auttaa kun itse otat rauhallisemmin, niin ehtii koirakin mukaan paremmin. Hyvällä mallilla teidän tokoilut!" Hii oon innoissani, hyvä spanieli :>
Paikallamakuuta ja luoksetuloa hiotaan, samoin kuin niitä jääviä edelleen. Sellaiseen jännään asiaan kiinnitin huomiota, että kun mulla on nami kädessä perusasennossa, Nemo kitkuttaa pikkuhiljaa taaksepäin ja istuu lopulta liiankin takana omituisesti lantioluiden päällä niska kenossa.Täytyy katsoa kotona, johtuuko se vain siitä namista, jolloin ongelma ei ole niin paha kun palkattomasti kuitenkin pystytään jo tekemään ihan hyvin. Tai yhtä hyvin se voi johtua siitä, että virtapiikkiwalesin on vaan niin vaikea istua paikallaan, kun paljon kivempaa on tehdä jotain missä saa touhuta liikkuen.. 

kiitokset kaikista kuvista Miralle!
Torstaina taas lähdettiin jälleen Nitan kanssa mätsäriin, tällä kertaa Halliin Kuorevedelle. Isojen koirien tuomarina oli meidän oma agivalmentaja :D Nita esiintyi hyvin ja sai hienosti punaisen muttei sijoittunut; Kaitsu sanoi että Nipsu pitää laittaa laihdutuskuurille :D Onhan sillä ehkä hivenen ylimääräistä, joten näin teemme - uusi ruoka on selvästi energiapitoisempaa kuin edellinen. Kaikki sai kuitenkin puruluupaketin ja oli muutenkin tosi mukavaa, kun hengailin yhden tutun, Hannan, kanssa. Sillä oli ihana jackrusselinpentu Rini, joka oli niiiiin suloinen ja hieno :> Se voitti pennut ja oli vielä BIS3, eikä mikään ihme kun toinen oli niin pätevä. Äää, mun pentukuume alkaa olla siinä vaiheessa että se herää ihan joka pennusta, oli rotu mikä tahansa.
Nitasta ei ole (tästäkään) mätsäristä kuvia, mutta tästä söpöläisestä kyllä, kun Rini oli niiiiin ihana!!
Ja lisää iloisuutta tältä viikolta: Nita on JSPKH:n vuoden agilitykoira 2012! Ihan vain siksi koska Nita kävi useammassa kisassa kuin Nemo (joka kuitenkin periaatteessa pärjäs paremmin) ja pistelaskuperusteet on tehty vanhojen agilitysääntöjen aikaan ja tosi oudot :D Mun pitää kuulemma nyt vastaavana tänä vuonna kehitellä siihen joku parempi systeemi. Mutta ottaen huomioon että Nita on tosi ihana ja sen kanssa on huippua harrastaa agilityä, on se mun mielestä palkintonsa ansainnut <3


PS: Blogin kävijämäärä on ylittänyt jo kahden tuhannen, kiitti kaikille! :>

4 kommenttia:

  1. Meillä tuohon käännökseen on semmonen jippo, et samalla hetkellä kun hidastan käännökseen vauhdin, käännän pään/katseen jo kohti uutta suuntaa (en katso siis koiraa), vaikka hartialinja ei ole kääntynytkään vielä mukana. Teen myös käännökset tosi 90 asteisina, joten vauhtia on pakkokin hidastaa et kulman saa tehtyä terävänä. Mun kengät käy nopeasti vierekkäin kulmassa ja saatan kääntyä niinku kengän kärjillä paikallaan kulmassa. Kaikki tämä siksi et Helmi-flätti on kömpelö huonon takapäänsä takia käännöksissä, mut noilla "avuilla" (täysin sallittuja!) koiralle tulee tarpeeksi selkeet vinkit käännöksestä, aikaa tarpeeksi varsinkin vasemmalle käännyttäessä kääntää takapää kunnolla, ja käännös näyttää todella hallitulta (yleensä...) :) Saa käyttää mut ei oo pakko hei ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vinkistä, pitää ehdottomasti kokeilla! :) Täyskäännöksissä olenkin ihan miettinyt, pitäisikö suosiolla muuttaa se niin, että käännyn koira ulkokautta (eikö sekin ole sallittua?) kun sisäkautta kiepahtaessa koira jää aina vähän pihalle, että oho, mites sinä sinne menit? :D

    VastaaPoista
  3. Täyskäännöksissä saat tokossa kääntyä oikean tai vasemman kautta, kumpi paremmin sopii. Jos käännyt vasemmalle, koira joko kiertää selkäsi takaa paikalleen tai kääntyy paikallaan itsensä kiepauttaen. Pk-puolella luvallista vain noi vasemmat täyskäännökset, mutta koska tokossa molemmat sallittuja, niin sanoisin kyllä että se ohjaajan oikealle kääntyminen on helpointa, koira pysyy koko ajan seuraamispaikssaan eikä tarvitse sitä itsenäisesti uudelleen hakea. Ja täyskäännöksessäkin rauhallinen käännös sääntöjen puutteissa, jotta koira ehtii mukaan... sillä on pidempi matka kääntyä, kun sulla :-)

    VastaaPoista
  4. Joo, mähän olen tottunut tuohon PK-käännökseen kun Nitan kanssa on opeteltu se BH-koetta ajatellen. Siten se tulee paljon luonnollisemmin, mutta eiköhän Nemolle ole parempi tuo oikean kautta kääntyminen :) Eilen ainakin kun treenattin, meni paljon paremmin niin päin!

    VastaaPoista