tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäislomailua

Viime viikon maanantaina hypättiin Nitan kanssa iltapäivän junaan ja matkustettiin Keski-Suomeen pitkälle lomalle! Tällä kertaa jäätiinkin jo Jyväskylässä pois, kiitos Veturin superhalvan tarjouslipun. Nipsu ilahtui suuresti päästessään kotiin ja Nemokin oli luonnollisesti onnessaan :> 
Loma on mennyt oikein mukavasti - ollaan oltu sosiaalisia mutta myös riittävästi otettu rennosti ja saatu myös jotain aikaiseksi (lähinnä opiskelun osalta, ainakin toivottavasti). Itse olen tavannut useampiakin kavereita ja pääsin pitkästä aikaa heittämään sijaisuuskeikankin yläasteelle kun tuli akuutti tilanne :D Lisäksi pesin Nemon kunnolla ja trimmasin ja harjasin sen, nyt on taas vähän siistimpi spanieli. On ne karvat vähän kasvaneet :)
Nemolta ei toi vapaana seisominen oikein luonnistunut..
..joten värväsin äidin kuvaamaan aseteltuna.
poseerauksen jälkeen spanieli piti kivaa!
Pitkäperjantaina ystäväni Emmi tuli käymään, ollaankin nähty viimeksi marraskuussa :o Emmi otti Tico-cavalierin mukaansa ja käveltiin Nitan kanssa vastaan, josta lähdettiin ensin metsään lenkille. Kun juuri viimeksi kirjoitin, että Nita ei enää oikein jaksa leikkiä, olin ihan fiiliksissä kun nyt se sai hepulin Ticon nähdessään! Söpöt vähän leikkikin metsässä :D Koirat oli kyllä ihan mahtavan fiksusti, vaikka Ninjakin oli meillä silloin perjantaina niin kaikki neljä käyttäytyivät tosi hyvin, pihalla touhuttiin nätisti ja sisällä oltiin rauhassa. Mulla oli kamerakin mukana lenkillä, mutta muistikortti oli unohtunut koneeseen :<
Lauantaina vanhempani ja siskoni lähtivät lomalle Lappiin, joten jäin viettämään pääsiäistä kolmisin Nemon ja Nitan kanssa. Koska kotona istuminen ei houkutellut, lähdettiin rauhallisen päivän jälkeen käymään mökillä moikkaamassa isoäitiä ja enoa vaimoineen. Päijänteestä oli jäät lähteneet ja fiilisteltiin kevättä - täällä on kyllä jo ihan kesä! Käytiin sitten lenkillä ja löydettiin pellolta kaksi jäniksenkäpälää :DD Toinen oli ihan siististi irrotettu ja pakkohan se oli ottaa mukaan näytettäväksi. Nemoa se luonnollisesti kiinnosti kovasti, mutta en antanut sitä leluksi. Ehkäpä ketun tms. on täytynyt jättää ateria pikaisesti kesken, käpälien lisäksi paikassa ei ollut kuin karvatuppoja. 
jotta terkkuja vaan pääsiäispupulta! :DD
Mökiltä jatkettiin matkaa Joonan luo ja vaikka etukäteen tiesin katuvani tätä ratkaisua (koska Nemo on rasittava kun se ei osaa rauhoittua kylässä), vierailu sujui yllättävän hyvin. Otin häkin mukaan joten sain Nemon rauhoittumaan sinne saunan ajaksi ja ihan kiltisti ne sitten loppujen lopuksi oli.
Sunnuntaina lähdinkin sitten väsyttämään koiria agilitytreeneihin! Kyllä tuota treenaamista on vaan ikävä, vaikka Nitan asuessa meillä ainoana koirana onkin niin helppoa, kun se vain syö, makaa sohvalla ja lenkkeilee kolmesti päivässä. Edellisen kerran treenattiin helmikuun lopussa, joten takana oli melkein kahden kuukauden tauko. Kyllä olikin ihanaa päästä taas pitkästä aikaa tekemään, ja ekaa kertaa tänä vuonna ulos kentälle! Oli tosi lämmin, ihan t-paidalla tarkeni juosta :D
se on niin kaunis <3
Nemolla on kivaa! (taas vaihteeks)
Olin valinnut jatkoryhmälle treenattavaksi tällaisen Niina-Liina Linnan radan. Se osoittautui rakennettaessa vielä kivemmaksi kuin Evien kanssa oltiin odotettu, eikä ollut yhtään liian vaikea! Aluksi lämmiteltiin oman mielen mukaan ja voi jestas että tuntui järkyttävältä :DD Ryhmäläiset sanoi että meno Nitan kanssa näytti tosi helpolta, mutta ei se kyllä tuntunut siltä! En tiiä oonko oikeesti vain tosi huonossa kunnossa vai oliko syy siinä, että oon koko talven juossut vaan halleissa ja kentän pohja oli hiekkainen ja möykkyinen, mutta tuntui kuin olis puurossa juossut. Myöhemmin kyllä sitten helpotti, ja voi vitsit että treenit meni hyvin!
Tehtiin rata siis kahdessa osassa, ensin 14-putkelle asti ja sitten loppu. Toki siellä tuli jotain pikkuvirheitä mitä piti korjailla, mutta nekin johtui lähinnä siitä, kun esim. unohdin radan tai olin myöhässä - koirat oli ihan mahtavia! Nitalla oli havaittavissa aika pian väsymystä, mutta reipas se oli ja kepit oli superhyvät! Tehtiin niitä etupalkalla ja parin varastamisen jälkeen sujui hienosti :D 
ilahduinpas suuresti kun näin etten oo ees kovin pahasti kumarassa!
Nemolla taas oli ihan loistava asenne, se oli oikeastaan suuremmalla innolla mukana kuin Nita - vaikka lähdöissä se tuntui olevan vähän evvk-mentaliteetilla liikkellä, radan lähtiessä rullaamaan kaikki sujui upeasti. Nemo oli nopea ja tarkka, ehdin itse ohjaamaan ja aaaaaaa en vaan muista kauheesti mitään yksityiskohtia enää mutta kaikki vaan toimi! En mä tiiä mistä se johtuu, että nykyään me vaan osataan kaikki, mutta se tuntuu ihan mahtavalta <3
Kauheaa ajatella, että juuri nyt kun kaikki on niin sujuvaa, ei kestä enää kauaa kun se loppuu ja jätetään kisakentät taakse... Haluan kuitenkin jättää koirat eläkkeelle agilitystä silloin, kun se vielä on hauskaa ja sujuvaa. Mutta ei mietitä sitä nyt. Nyt vaan fiilistelen sitä, kuinka paras NN-tiimi mulla on <3 Ihan huipputreenit! Kuvista menee creditit Miralle ja Evielle. 
tykkään tästä kuvasta ihan hirveästi! Jee kivaaaaaa

tässä oikea-aikainen ja onnistunut persjättö
Ai niin, ja testattiin muuten meidän järkkäämiin (ensi kuussa) mölleihin tuleva spurttikisa. Ideana siis kisata vaan nopeudesta matalilla rimoilla, ja nyt testattiin tällaisena U-mutkamallina. Videoitiin kaikkien suoritukset ja näin ne seniorit viilettää:



ja jälleen oikea-aikainen ja onnistunut koiran vastaanotto takaakierrosta :>>
Treenien jälkeen huilailtiin pari tuntia kotona ennen kuin lähdettiin taas Joonalle nukkumaan. Nyt Nemo ja Nita makailivat vielä rauhallisemmin aloillaan, sain ne kyllä tehokkaasti väsytettyä :D Eilen tultiin takaisin kotiin ja Evie käväisi meillä suunnittelemassa kesän alkeiskurssijuttuja. Muuten ollaan vietelty normaalia kotiarkea ja tänään käytiin Viivin ja Kassun kanssa lenkillä. Oli kivaa nauttia yhdessä aurinkoisesta säästä ja on ollut kyllä mukava loma! :)
laavulla :D
niin ne rakkaat vaan harmaantuu <3 Melkein kahdeksan vuotta jo tätä ystävyyttä on jatkunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti