Girl you're amazing

Sunnuntaina lähdettiin Nitan kanssa virallisiin kisoihin Jyväskylään. Olisin halunnut ilmoittaa molemmat koirat, mutta kun Nemo ilmopäivänä näytti siltä, että voi kehittää ihon suhteen ihan mitä tahansa, en viitsinyt vaan ajattelin että parantukoon rauhassa.
Aamu oli tajuttoman kaunis. Vaikka väsytti herätä aikaisin, oli silti ihanaa ajella aurinkoisessa säässä Nipsun kanssa. Päivä ei olisi voinut paremmin alkaa. Kun käynnistin auton, radiossa soi Village Peoplen Y.M.C.A. Naurahdin, koska muistan kuinka olin vuonna 2008 15-vuotaana katsomassa äidin kanssa agilityn MM-kisoja Helsingin jäähallilla, ja kyseinen biisi soi siellä joko väliajalla tai kisojen päätteeksi. Cheerleaderit tanssi ja kun mestaruudet oli ratkottu, yleisö meni kentälle tanssimaan ja minä olin siellä mukana hyppimässä. Olin aloittanut agilityn Nitan kanssa jo aikaisemmin, mutta muistan kuinka tuolla innostuin lajista entistä enemmän ja mulle oli iso juttu, että sain suostuteltua äidin viemään mut katsomaan MM-kisoja.

Ajaessani Jyväskylään mietin tosi paljon asioita. Mua harmittaa edelleen, se, että kun siellä Agirodussa saatiin Nitan kanssa meidän kuudes yliaikanolla, olin sanonut Katsulle puhelimessa, että hitsit, kun ei sillä ole merkitystä. Olin siinä mielentilassa vaarallisen lähellä liian totista asennetta - mun mielestä agilityn kuuluu olla ensisijaisesti hauskaa eikä siinä ole mitään mieltä, jos kisaa koiran kanssa pelkän menestyksen vuoksi. Tavallaan ymmärrän sellaisiakin ihmisiä, mutta itse en loppujen lopuksi ole kuitenkaan niin kilpailijatyyppiä. Melkein heti sen kommenttini jälkeen tajusin, että ei noin voi sanoa. Ihan kaikella on merkitystä ja jokainen rata, jonka Nitan kanssa saan kisoissa mennä, on kuin lahja. Mietin vaan, että mä oon ihan älyttömän etuoikeutettu. Ensinnäkin siitä, että mulla on koira/kaksi. Siitä, että saan harrastaa niiden kanssa agilityä ja kilpailla (koska ei joka paikkakunnalla kaikki pääse agilityyn ja sekä minä että koirat pystytään siihen fyysisesti). Silloin MM-kisojen katsomossa istuessa en olis uskonut että ikinä lähden Nitan kanssa kisoihin, tai alkaisin harrastaa agilityä Nemonkin kanssa.

Ja minä mietin, että tänään vaan nautin.Vaikka ennen joka kisoja lähden siitä, että tärkeintä on että sekä mulla että koiralla on hauskaa ja teen parhaani, niin nyt mietin sitä ihan tosissani. Ei mitään väliä, tulisko luvanollia vai yliaikanollia vai hylkyjä, koska ihan kaikilla niillä on merkitystä ja joka radalla on kivaa koska agility on parasta. Päivä oli niin kaunis ja Nitan kanssa on niin ihanaa käydä kisoissa kun se on niin kulta, että me vaan pidettäisiin hauskaa. Kuuntelin matkalla kaikkia kivoja biisejä; yksi mun suosikki, Bruno Marsin Just The Way You Are tuo aina mieleen Nitan, joten siitä otsikko.
Mutta jospa nyt oikeesti kertoisin niistä kisoista enkä vain mun fiiliksestä/asenteesta :D Oltiin ajoissa perillä ja hoidettiin perus ilmoittautumiset ja häkki halliin. Meidän treeniryhmästä oli kisaamassa myös Marja bordereineen, joka tuli hallin pihalla kertomaan että tuomari (Ritva Herrala) on tosi mukava. Marja kertoi myös, että ensin olevalla agilityradalla ei ole ollenkaan keppejä. Mun sydän sykähti ja sanoin Nipsulle että ei vitsi, nythän me päästään menemään lujaa!

Tuomari oli tosiaan mukava ja rata kiva! Estevälit vaan oli lyhyemmät kuin mitä yleensä olen kisoissa nähnyt. Nita starttasi neljäntenä joten en kauheasti ehtinyt omaa vuoroa jännittää. Eikä mua kyllä oikeastaan ylipäätään jännittänyt! Paitsi Marjan koirien suoritukset ;D Oikeesti, mä nautin kisatilanteesta! Siellä on niin hauskaa katsoa muiden suorituksia ja tunnelma mukava ylipäätään. Pakko tosin sanoa, että mieleen tuli väkisinkin pieni toive luvanollaan kun ei ollut keppejä hidastamassa. Onneksi sain kuitenkin pidettyä mielentilani ja ajattelin vaan että jes, nyt niin mulla kuin Nitallakin on taatusti tällä radalla niin hauskaa kuin mahdollista, kun ei ole keppejä.



Marja oli hömpöttänyt Nipsua ennen rataa huimasti ja sillä oli mieletön draivi päällä ennen lähtöä. Taas lähti käsistä kuin tykki, aivan kuten mölleissäkin viikkoa aiemmin. Osasin jotenkin varautua siihen vauhtiin mutta kyllä silti meinasin vähän sählätä, vaikka toki tsemppasin kovasti. Pari täpärää tilannetta tuli A:n jälkeisellä putkella ja vikan suoran valssiaidalla, kun Nipsu meinasi valua väärälle esteelle. Onneksi sain kuitenkin hyvin korjattua ja olin ohjaukseen ihan tyytyväinen. Puomin kontaktia varmistelin tarkoituksella koska Nita on räiskinyt alastuloa treeneissä viime aikoina hirveästi, mutta oisin kerennyt varmistella vähän vähemmänkin. Oon ihan yllättynyt kuinka hyvin se on alkanut irrota putkiin - vielä vuosi sitten sitä sai saatella suulle asti, tänä kesänä se ampaisi niin Agirodussa kuin täälläkin tosi kaukaa ja hyvin. No, me saavutettiin tavoite eli sekä Nitalla että mulla oli hirmuisen hauskaa ja me muuten tehtiin nolla! Ihanneaika oli 43 s ja maaliin tullessa kiljuin riemusta, kun kello näytti 34:ää sekuntia. SE OLI MEIDÄN TOINEN LUVA!!! Aaaaaa maailman paras Nipsu <3

hihii :))

Fiilis oli ihan mieletön. Saavutettiin tavoite ultimaattisesta hauskanpidosta ja vielä paljon enemmän. Aika oli tosiaan -8,86 ja sijoitus 8. Jäljellä oli vielä hyppyrata ja sinne tuomari laittoi jo pujottelun :D Vähän siinä jännäilin mielessä, että tarvittais enää yksi luva agilitysertiin mutta ei mulle ollut mitään väliä kuinka hyppärillä sitten kävisi, kun oli niin hieno agirata alla. Nita olikin hyppyradalla paljon vaisumpi, se oli käyttänyt suurimmat energiansa jo pois joten meinasi taas hyytyillä. Kepeillä oma ohjaus harmitti, koska tajusin jo niitä ohjatessa että meininki oli aika kaukana niistä vauhtikepeistä, joita ollaan kesän aikana saatu tehtyä :D En sitten kuitenkaan saanut itselleni oikeaa innostusfiilistä ja liikuin ihan vammaisesti, mutta ei se nyt jälkeenpäin niin pahalta näyttänyt kuin radalla oli tuntunut.



Maaliin tullessa kello kävi 40 sekuntia, ihanneaika oli 39 joten läheltä liippasi taas. Mutta ei mua kiinnostanut, koska leijuin vieläkin pilvissä ekasta radasta. Hyppäri oli ratana mukava myös :) Me ei sijoituttu, mutta katselin Nipsun kanssa palkintojenjakoa ja hämmennys oli suuri, kun kuulutettiin että me oltais saatu serti. Menin ihan pöllämystyneenä tuomarin luo ja sanoin että meillä kyllä oli yliaikaa, ja Herrala kävi sitten tarkistamassa asian. Takaisin tullessaan pahoitteli hirveästi, että ette saakaan tätä vielä mutta sanoin että kyllä minä tämän tiesin, eikä ollut ensimmäinen yliaikanolla :D Kisatoimihenkilötkin harmitteli kamalasti mutta lohdutin niitäkin että ei mitään, tämä oli tiedossa :D Olivat siis katsoneet listasta, että ratavirheitä oli nolla mutteivät olleet huomanneet, ettei ajan edessä ollut miinusta. Yliaikaa oli 1,44s. Juteltiin sitten siinä jotain kun ne harmittelivat asiaa, kerroin että tää oli seitsemäs yliaikanolla eikä mua harmita, enää puuttuisi vaan yksi. Ja Nitan kanssa on aina kivaa :) Toinen toimihenkilöistä (en tiiä oliko sama joka kehui Nitaa maaliskuisissa Jatin kisoissa) sanoikin: "mutta se on ihana!" Hihii niinpä, Nipsun kanssa on ihanaa harrastaa :>

juhlistettiin menestystä ja hyvää fiilistä pullalla

Marjan Zippo muuten voitti medit ja sai myös ensimmäisen LUVAnsa agiradalta, (toisista kisoistaan ikinä!) ja Elmo tuli kolmanneksi. Päivä meni siis aivan loistavasti ja olin älyttömän ylpeä Nitasta ja siitä, että tein itsekin parhaani enkä mokaillut ohjauksessa. Monesti nimittäin kun Nitalle saa vauhdin päälle, oma ohjaus alkaa hajoilla kun oon niin tottunut siihen, että se menee hitaasti. Nyt sain kuitenkin pidettyä itseni koossa, vaikka C-radalla olinkin jossain kohdin myöhässä ja hyppärin keppiohjaus läsähti. Mutta oli ihana päivä, meillä oli niin hauskaa! Nita on vaan paras <3 Niin ja hei suurkiitokset Marjalle videoinnista!