perjantai 27. heinäkuuta 2012

Leiritunnelmia

Pari viikkoa sitten osallistuimme Nemon kanssa taas Springeriyhdistyksen vuosittaiselle kesäleirille, joka pidettiin tänä vuonna Hartolassa Kunkkulan koirakeskuksessa. Matka oli sen verran lyhyempi (tunti 20 min) kuin viime vuonna, ettei meidän tällä kertaa tarvinnut lähteä jo edellisenä iltana matkaan, vaan käytin keskiviikon pakkaamiseen ja torstaiaamuna lähdin ajamaan kello kuudelta Päijänteen toiselle puolelle. Matka meni hyvin vailla pysähdyksiä, Nemo lähinnä nukkui mutta etenkin tietöiden kohdalla nousi katsomaan, mistä moinen kolina kuuluu. Kärkistensalmen sillalla mun olisi kovasti tehnyt mieli ottaa kuvia, mutta en sitten viitsinyt takaisin tullessakaan pysähtyä.

perjantain uimareissun jälkeen.

Päästiin siis hyvin perille ennen kahdeksaa ja ilmoittauduimme. Meillä oli edellisvuoden tapaan torstain ohjelmassa taipumuskoetreenit, jotka piti Virpi Saarinen ja Teemu Kähkönen ja ne alkoivat puoli kymmenen maissa. Aluksi oli vähän teoriaa, jonka jälkeen lähdettiin maastoon. Nemo ja minä menimme mukavan Reetan kyydillä, jolla oli nuori welshityttö Duuri. Maastossa aloitettiin jäljillä, katsottiin ensin Elmo-enkun mallijälki. Nemo oli jäänyt Duurin kanssa Reetan auton takakonttiin, jossa koirat olivat kiinni eräänlaisissa turvavöissä valjaistaan. Pelkäsin vähän, josko Nemo ulisisi perääni, tai pureskelisi turvavyötä, mutta sitä se ei onneksi tehnyt. Vain säikäytti minut ihan kiitettävästi, kun tulin takaisin metsästä, eikä herraa näkynyt missään! Nemo oli ilmeisesti tuumannut, että takapenkillä on kivemmat oltavat ja kiivennyt takakontista pois, edelleen kiinni siinä takaluukun remmissä valjaistaan. Onneksi sillä ei ollut pantaa, tiedä vaikka jos olisi hirttäytynyt sinne… Eikä se oppinut kerrasta, vaan teki sen vielä toisenkin kerran. Huoh. Sitten meidät jaettiin noin neljän koiran ryhmiin, joissa tehtiin toisillemme jäljet. Nemon vuoro oli viimeisenä, eikä se olisi millään malttanut odottaa minua vaan kun tein Duurille jäljen ja katsoin vielä muiden kanssa, miten se meni, herra päätti syödä hihnansa poikki ja tulla mamman luo. Mietinkin, että kun se noin hiljeni, se joko todella älysi rauhoittua tai sitten sillä oli suu täynnä nahkahihnaa. No, remmin päät vaan merimiessolmulla yhteen ja sillä mentiin loppuleiri. 


Itse jäljellä Nemo jäljesti paljon nopeammin kuin normaalisti – ei ole ollenkaan Nemon tapaista painaa kuin veturi, vaan pikemmin edetä hitaasti ja varmasti. Yksi hukka tuli, mutta se johtui kuulemma siitä, että jäljentekijät olivat vahingossa vetäneet sen liian lähelle toista jälkeä, ja sen haju sekoittui Nemon jälkeen. Fasaani löytyi onneksi hyvin, ja ihan hyvää jäljestämistä se kuitenkin oli. Jälkien jälkeen lähdimme takaisin leiripaikalle syömään lounasta, jonka jälkeen palattiin metsään ja tehtiin haut. Virpi tuli Nemon hakuun mukaan ja koira haki ihan hyvin, ajoi muuten lentoon lehtokurpan…  Siihen Virpi sitten totesi, että ”noinhan se kuuluu tehdäkin.. Paitsi ei ehkä lähteä juoksemaan sen perään..” Voi nolous. No, Nemo tuli sitten hyvin takaisin ja oli ihan kivasti kuulolla, mutta kuten olin ounastellutkin, oltiin liian lähellä muita ryhmän koiria koska herra kävi yhdessä välissä moikkaamassa niitä, vaan eipä ollut ainoa.. Saatiin neuvoksi hyviä vinkkejä, kuten että aina kun Nemo kääntyy katsomaan minua tai tulee kohti, teen jotain. Vaikka taputan käsiä ja vaihdan suuntaa, tai heitän namin maahan ja huudan, että tulepa katsomaan mitä löytyi. Silloin koira oppii, että lähelläni kannattaa pysytellä. Tätä pitää alkaa tehdä jatkossa piilojen lisäksi. Muuten Virpi sanoi, että haussa ei ole ongelmaa, se toimii hyvin. Hakujen jälkeen oli vuorossa uinti. Se tehtiin oikein kivalla paikalla, lähellä valtatietä olevan venerannan matalassa hiekkapoukamassa. Nyt tein ensimmäistä kertaa niin, että heitin pukin suoraan rannalta Nemolle menemättä itse veteen – ja Nemo haki sen! Vieläpä kaksi kertaa, oikein hienosti uiden ja olin niiin ylpeä jätkästä, että olisin voinut itkeä. Hieno mies :’) Teemu kehui, ettei noudossakaan ole mitään ongelmaa, ja että tuolla se menee läpi.

tässä uidaan perjantaina.
 Illemmalla pystytin teltan pellonreunaan (se oli tasaisempi paikka ja näkymäkin paljon hienompi kuin jos oltaisiin oltu päärakennuksen takana, minne myös oli ilmoitettu, että voi laittaa teltan) ja iltaohjelmana oli Springeriviesti. Nemo ei osallistunut, koska en oikein tuntenut ketään jota olisin voinut pyytää pariksi, mutta pääsin itse kyllä mukaan, nimittäin pitelemään kakkosena lähtevää koiraa pannasta. Ja sainpa osallistua vielä konkreettisemminkin, kun Pele-welshi ei olisi tahtonut juosta omistajansa luo :D Hän huusi, että tuo se koira tänne ja niin me Pelen kanssa juostiin yhdessä maaliin. Menin aikaisin nukkumaan ja nukahdin jo kymmenen jälkeen, mutta yhden aikoihin alkoi niin kova rankkasade, ettei nukkumisesta tullut enää mitään. Teltta pysyi kyllä hienosti kuivana ja sadesuojakin kuivui perjantaipäivän aikana hyvin, mutta ropina oli niin kovaa, etten saanut enää unta. Nemo vähän ihmetteli ääntä myös, mutta kävi sitten takaisin pitkäkseen. 

maisema teltan ovelta :)

joku oli taas vähän väsynyt pitkän taipparitreenipäivän jälkeen..
Perjantaina meillä oli aamu rentoilua, ja puoli kahdeltatoista tokokoulutusta, jonka piti Elina Kautto. Teemana oli luoksetulo ja paikallamakuu ja treenit meni hyvin. Ensin tehtiin luoksetuloa, jossa Nemo ekalla kerralla tuli ravaamalla, nenä viistäen nurmikentän hajuja, mutta kun olin tehnyt pari sellaista, joissa juoksin karkuun, koira tuli oikein kauniisti luo. Paikallamakuuta vähän jännitin, koska ei olla treenattu sitä juuri lainkaan häiriössä. Nyt olin oikein ällistynyt, miten hienosti Nemo osasi eikä välittänyt lainkaan, vaikka Fanny lähti Elinan perään. Vähän se ehkä vikisi jossain välissä, mutta pysyi tosi hyvin vaikka tehtiin Elinan kanssa X-hyppyjäkin ja pyörittiin paikallamme. Lopuksi harjoiteltiin vielä vähän hyppyä, ja treeneistä jäi hyvä mieli :)

Iltapäivällä agilitykenttä oli vapaana, joten liideltiin vähän itseksemme – ajattelin, että olisi hyvä saada vähän tuntumaa ennen illan möllikisaa. Nemo oli oikein pätevä, se pysyi radalla ja kuunteli hyvin. Ilma oli lämmennyt sen verran kuumaksi, että päätin lähteä uimaan, tai ainakin uittamaan koiraa. Mentiin samalle paikalla kuin missä oltiin torstaina tehty taipparitreenien uintiosuus, mutta nyt me ei menty siitä hiekkapoukamasta vaan venelaiturin päästä, jossa betoniluiska laskeutui loivasti veteen. Koetin ensin saada Nemon uimaan kanssani, mutta se ei tahtonut pulikoida huvikseen, joten niinpä heittelin sille sitten riistapukkia ja koira haki taas tosi hyvin. Lopuksi menin itse uimaan, jättäen Nemon luiskalle odottamaan, kun ajattelin, ettei se kuitenkaan tule perässäni. Ja hah, tulihan se! Ilme oli kyllä niin selkeän ällistynyt ”mitä ihmettä sä oikein teet?”, mutta niin pisamanaama vaan tuli perässäni järveen, uitiin pieni kierros ja lopuksi rinnakkain rantaan. Ei, en saanut edes raapimisjälkiä käsivarsiini. Ihana eläin <3



näin sitä mennään reippahasti..


sieltä se tulee!


glom!
hieno mies!


Perjantain iltaohjelmana olikin sitten möllitoko ja –agility. Tokossa tehtiin paikallamakuu 45 s, seuraaminen hihnassa, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja hyppy. Arvosanat näytettiin pahvilapuilla, jotka oli suurin piirtein näyttelyarvosanojen väriset. Elina Kautto oli tuomarina ja Tiia Sutinen liikkurina. Paikallamakuusta Nemo sai erinomaisen, mutta muuten oltiin vähän kuutamolla. Olin kai itse niin jännittynyt, etten itse asiassa edes muista katsoneeni, mitä kaikkia arvosanoja Nemo sai… Seuraamisessa koira vaan laamaili perässä, joten luultavasti se oli tyydyttävä tai ”tarvitsee vielä harjoitusta”. Liikkeestä maahanmenokaan ei ollut kovin kehuttava, Nemo ei oikein ollut seuraamisessa mukana ja jäi seisomaan mennen vasta joskus kolmannella käskyllä maahan.. En ole varma siitäkään arvosanasta, varmaan tyydyttävä? Elina nauroikin, että ”Nemo päätti että hän on seurannut tänään jo treeneissä tarpeeksi”, ja sanoi että innosta vaan ihan reippaasti koiraa. Näin tein, ja Nemo seurasikin pari pikkurinkiä oikein mallikkaasti! Tiia totesi, että tästä on hyvä lähteä luoksetuloon (joka tehtiin toisiin koiriin päin) ja niin olikin, Nemo teki kauniin luoksarin ja siitä arvosana erinomainen. Lopuksi jäljellä oli vielä hyppy, ja Nemo ihmetteli taas vähän estettä ennen kuin vaivautui loikkaamaan sen yli ja ennakoimaan istumisen. Tarvitsee vielä harjoitusta :D Mitäpä noista, hauskaa oli! Ja ainakin ne, mitä aamupäivällä oltiin harjoiteltu, oli selvästi jääneet mieleen ;) Elina tuli ennen mölliagilityä sanomaan, että Nemo tekee tosi hienosti, mutta reagoi hyvin herkästi mun jännittämiseen. Pitäisi oikeasti opetella hallitsemaan sitä jotenkin, mutta tuntuu että se on jotenkin niin alitajuista, etten edes ymmärrä itse jännittäväni.


Tokon jälkeen vähän ajan päästä alkoi tosiaan mölliagility. Luokat olivat möllit ja tosimöllit, ja Nemo starttasi ensin mainitussa ensimmäisenä. Rata oli aika yksinkertainen, muttei kuitenkaan tuntunut juostessa aivan siltä :D Saatiin vitonen, kun en käskyttänyt tokalle hypylle tarpeeksi ajoissa, eikä Nemo ehtinyt ajoittaa askeliaan sopivaksi, jolloin rima tippui. Palkintojenjaossa selvisi, että meillä oli kuitenkin ollut paras aika, 19.72 ja sillä vitosella siis sijoituttiin kolmansiksi. Nemo sai söpön ruusukkeen, MySpringerWorld-pussukan ja kakkapussiautomaatin :-D Hyvä me! Päivän päätteeksi lähdin vielä saunaan, jossa Mirka ja Elina sanoi, että mun pitäisi tulla Nemon kanssa syyskuussa Springerspanieleiden tokomestaruuteen. Olin vähän että jaa-a, mutta kuulemma ”ei se oo yhtään paha, kaikki tietää siellä millaista on harrastaa springerin kanssa ja tuomarit on valittu sen mukaan, että ne ymmärtää näitä” :-D Pistin asian mietintään, pieni tokokipinä syntyi taas! Yö oli kylmä, mutta koira ainakin nukkui hyvin.

Nemo ja mölliagin palkinnot :D

Lauantaina meillä olisi pitänyt olla agilitykoulutusta, mutta se oli peruttu, koska leirille tuli ulkopuolinen kouluttaja, joten esteet eivät riittäneet leirin omiin koulutuksiin. Pitkin päivää tuli sadekuuroja, joten me Nemon kanssa lähinnä lenkkeiltiin ja lepäiltiin ainakin parit päiväunet teltassa. Iltapäivällä läksin metsään ajatuksena treenata hakua ja kokeilla Virpin vinkkejä käytännössä. Reissu oli kuitenkin aika katastrofi; Nemo käyttäytyi aluksi hyvin, mutta myöhemmin lähti huitelemaan hajujen perässä eikä kuunnellut sitten lainkaan. Lopulta hermostuin niin, että kävelin koiran häviämispaikalta kauemmaksi ja istahdin kalliolle odottamaan. Oli vaikeaa olla siinä tekemättä mitään, mutta rasahduksista ja punavalkoisista vilahduksista oksien seassa näin, että Nemo oli tullut minua päin. Hitot, se ihan takuulla oli nähnyt minut mutta eipä tullut luo. Niinpä turvauduin radikaalimpaan keinoon ja lähdin autolle, ajoin sen tietä pitkin vähän matkaa eteenpäin ja käännyin seuraavalta levikkeeltä takaisin. Pian Nemo tulikin kieli pitkällä vastaan selvästi jo huolestuneempana kuin hetkeä aiemmin. Olin kuitenkin sen verran harmissani, että otin sen autosta vielä ulos ja kävelin pienen lenkin ja parin luoksetulon metsässä. Koira oli aivan uuvuksissa kaikesta juoksemisesta ja pysyi lähellä. En tiedä, oliko se ihan fiksu veto – ehkä olisikin vain pitänyt pitää se autossa sen sinne tultua? Toivon vaan, että tämä nyt jäi edes vähän sen mieleen, muttei liikaa. No, seuraavalla kerrallahan se selviää.

 

onnellinen koira.
Illemmalla tein vielä vähän tokoa itsekseni ja harjoiteltiin näyttelyravia illan match show:ta varten. Se meni oikein hyvin, kuin myös itse mätsärikin. Welshit tuomaroi Virpi Saarinen kennel Castiogista; Nemo esiintyi oikein nätisti ja paransi tulostaan viime vuodesta yhdellä, eli voitti wss-urosten luokan! Lopulta Nemo olikin sitten VSP, nätti Suvi-neiti uusi ansaitusti viime vuoden ROP-voittonsa. Palkintokassissa oli vaikka mitä… Mätsärin aluksi jokainen oli ensinnäkin saanut kassin, jossa oli pari namipussia ja panta (liian pieni springerille, mutta ehkä se menee Ninjalle), ja Nemon VSP-palkinnoissa oli mm. ruusuke, pokaali, kaksi ruokakuppia, lyhyt hihna, huopa, koiran avaruushuopa, namipusseja, sateenvarjo, juustoraastin, hammastahnaa, mentosia… Auto vain täyttyi entistäkin enemmän tulomatkaan verrattuna :D Hieno ilta, ei voi muuta sanoa! Mätsärin jälkeen oli taas sauna ja yöllä jälleen tosi kylmä.

Mätsäripalkinnot.

Sunnuntaina meillä ei ollut oikeastaan mitään ohjelmaa, mutta kun perjantaina oli kysytty jäljentekijöitä leirin taipumuskokeeseen, lupauduin oitis ja niinpä Nemo vietti sunnuntain enimmäkseen autossa. Kun olin vetänyt fasaania kahdeksan kertaa Teemun kanssa, lähdimme Nemon kanssa takaisin leiripaikalle pakkaamaan vielä teltan, tuolin ja häkin autoon. Kotiin pääsimme puoli neljän maissa, join äkkiä kupin kahvia ja söin pari leipää ennen kuin lähdin jatkoryhmän treeneihin. Ajattelin Nemon olevan niin väsynyt, että se jäisi mielellään kotiin nukkumaan kaikessa rauhassa, mutta ei, kun tein lähtöä, herra köpötteli eteiseen ”minä voisin tulla mukaasi” –ilmeellä. No, mukaanhan se lähti mutta oltiin sen verran väsyneitä, ettei tehty kuin yksi pyörittelyrata, joka koostui pelkistä hypyistä. Nemosta ja sen keskittymisestä (tai sen puutteesta) näki, että se oli aika tööt joten loppuajan se sai nukkua tyytyväisenä autossa. Marja ja Satu tosin totesivat, etten vaikuttanut ollenkaan niin väsyneeltä kuin väitin viedessäni Elmoa yhden radan… Mutta siinä vaiheessa alkoi jo kahvi vaikuttaa! Treenien jälkeen käytiin kotona syömässä, jonka jälkeen mentiin vielä mökille saunaan. Nita oli siellä vanhempieni kanssa, ja voi että se oli iloinen kun me tultiin takaisin! Neiti oli kuulemma ollut aika vaisu Nemon ollessa poissa.


Pikkuharmeista ja kylmistä öistä huolimatta täytyy sanoa, että leiri oli huippukiva, jopa parempi kuin viime vuonna! Tunnelma leirillä oli tosi mukava ja oli loistavaa saada jutella viime vuonna tutuiksi tulleiden ihmisten kanssa taas sekä tutustua uusiin, koiria unohtamatta. Ai niin, ja Springeri Shopissa tuli tehtyä taas muutama hankinta: jälkiliina - tietysti taippareita ja treenausta ajatellen, mutta myös pitkäksi liinaksi silloin, kun Nemoa ei voi päästää irti-, narulelu -mutta kun se oli niin halpa!-, ja noutajahihna -kyllä sille joskus käyttöä on...-. Jäi tosi hyvä mieli, mutta ei se ole ihmekään mukavien ihmisten ja koirien keskellä. Toivottavasti päästään ensi vuonnakin mukaan!


 Niin ja kuvista muuten sen verran, että kaikki uinti- ja laiturikuvat ovat perjantaiselta uimareissulta. Niitä tuli niin paljon, että saavat olla tuolla kappaleiden välissä täytekuvina, vaikkeivät välttämättä liity itse asiaan :D Toivottavasti saan myöhemmin Nemon mätsärikuvia jostain itselleni, siitä kun otettiin ROP & VSP-kuvia. Blogin kuvanlisäyssysteemikään ei ole vielä täysin tuttu minulle, ainakin esikatselukuvissa näyttävät aika huonolaatuisilta, mutta enää en jaksa alkaa niitä kaikkia pienentelemään. Blogin ulkoasukin saattaa muuttua vielä aika lailla. Mutta niin, muita itse ottamiani leirikuvia voi katsella -toivottavasti vähän parempilaatuisena. täältä :)

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Uusi blogi!


Nitan kuvat on lenkiltä 3.7.


hämykeiju suolla


Viimeisin vuodatus.netin kämmi niin sanotusti katkaisi kamelin selän, ja päätin lopultakin muuttaa koirien blogin blogspotiin. Tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten, mutta en jotenkin jaksanut joten se sitten jäi. Tosiaan, aioin viikko sitten tehdä päivityksen ja sain selville, että vuodatus.netin serveri (tai joku) oli kaatunut, ja päivitys onnistuisi vasta joskus heinäkuun viimeisellä viikolla. Kiitti, nyt riitti, totesin ja päätin muuttaa. Toistaiseksi vasta opettelen bloggerin käyttöä, mutta olen päässyt hyvin alkuun ja täällä onkin oikeastaan kaikki paremmin kuin vuodatuksessa :)  Sivut ja tuo yläpalkki on vielä aika kesken, mutta koetan saada ulkoasun kuntoon pikimmiten.



sweetheart mine

murr näitä hyttysiä!

Ajattelin jatkaa suoraan siitä, mihin jäin - heinäkuussa on tapahtunut niin paljon, että artikkeleita sen kuin kertyy jonoon. Kuunvaihteessa jäi aika paljonkin agitreenejä väliin milloin minkäkin menojen vuoksi. Jatkoryhmän harkoissa 1.7. saatiin onneksi treenattua; tehtiin eteenmenoharjoituksia neljällä perättäisellä aidalla (namialusta avustajalla, minä en liiku vaan vain lähetän) ja hyvin meni – Nita vain oli aina menossa Marjan luo, se ei millään uskonut että pelkkä namialusta riittää vaan heti kun Marja meni esteiden takaa pois, vaikka piiloon aan taakse, Nita meni aina Marjan luo :D Nemo taas ei olisi uskonut, että Marjan luo kannattaa mennä koska aiemminhan Marja on mm. ajanut sitä takaisin radalle koiran karattua; Nemo ajatteli, että ei toi ole kiva, en mene sen luo. Saatiin kuitenkin toimimaan eteenmenokin Nemon kohdalla, vaikka siinä ja muutenkin treeneissä oli havaittavissa pientä juntturointia. Esim. puolikkailla kepeillä Nemo jäi vain seisomaan keppien väliin sen näköisenä, että kohta lähtee, jolloin vein sen autoon. Kun otettiin uusiksi, tehtiin Marjan neuvosta ensin hihnaseuraamista (koira ”ruotuun”, kertoo että nyt tehdään töitä) ja johan tuli hienot kepit kuten koira osaakin, pari ryhmäläistä totesikin että ”sehän oikeasti osaa!” Osaa se, kun vain kerrotaan että pitää tehdä.. Multa kysyttiin, että ratsastanko johon minä, että en enää mutta ennen kyllä. Tämä ryhmäläinen sitten sanoi että ”kuvittele että se on itsepäinen poni ja otat sellaisen asenteen”. :-D Nauroinkin, että pitäisikö näpäyttää spanielinmokomaa raipalla jatkossa, mutta ehkä en kuitenkaan ;) Tosiasia kuitenkin on, että olen sille liian kiltti. Pitää vaan päättää että se ei lähde huitelemaan. Nitankin meni kepit tosi kivasti ja treeneistä jäi hyvä mieli :)

reippaasti mennään...

...ja hyvin tulee pukki takaisin!

;)

oikeasti kehun sitä tuossa ;D



Tiistaina 3.7 kävin uittamassa Nemoa Joonalla. Aloitin taas sillä, että kahlasin riistapukin kanssa veteen ja Nemo tuli uiden hakemaan sen multa. Aika pian pystyin kuitenkin jo alkaa heittelemään sille (itse tosin vielä nilkkoja myöten vedessä) ja reippaasti poika haki! Joona oli ihana kun kuvasi ja oli kiva ilta, Nemo oli oikein hieno ja fiksu :) Kerran katsoi vähän, että onko pakko hakea, mutta kun kannustin, polski pukin käteeni. Oon vaan niiiin ylpeä siitä, ihan mahtavaa menoa kun vertaa vaikka vuoden takaiseen!



"onko ihan pakko..?

no, kyllä mä sen sulle tuon!




Tässä siis alkukuun kuulumiset. Seuraavaksi on tulossa raportti Springeripäivistä :)


ilonpitoa uinnin jälkeen

vähän rakennetta märkänä. olin aika ilonen kuten ilmeestä voi päätellä :D

miehet ottaa rennosti kuistilla.