Heippa taas! Viimeiset pari viikkoa on menneet tenttiin lukiessa ja erään projektin kimpussa. Kuukausikin ehti vaihtua, joten mihinkäs me jäätiin?
15.2. oli kaunis aurinkoinen talvipäivä, joten lähdettiin Haltin kanssa käymään jäällä. Halti olikin ensimmäistä kertaa elämässään jäällä, ja sehän tykkäsi! Heti kun päästin sen rannassa irti, Halti ryntäsi onnellisena kohti aavaa. Heittelin sille lumikokkareita noudettavaksi ja pentu pomppi niiden perässä hassusti :D Kyllä kelpasi kävellä kauniissa säässä, oli juuri sopivan lämpöistäkin, ei liian kylmää tai lämmintä. Jäällä oli tietysti paljon muitakin lenkkeilijöitä ja hiihtäjiä, mutta Halti ei yrittänytkään lähteä moikkaamaan vaan pysyi kiltisti lähellä.
Lentävä lassie!
Haltin liikkuminen näyttää kuulemma Smirre-ketulta. Ymmärrän miksi, ja sinänsä ihan hyvä koska kettukin on single-tracker kuten collie (= kun se ravaa, pitäisi jäädä vain yksi jälkijono) :D
Kettumaiset loikatkin sujuu!
Pari viikkoa sitten nähtiin pitkästä aikaa entisiä naapureitamme Miinaa ja Peppi-kultsua. Heidän muuttonsa jälkeen ollaan nähty viimeksi loppusyksystä, nyt talvella ei olla koulukiireiden takia ehditty. Halti ja Peppi muistivat taatusti toisensa ja voi että niillä oli kivaa! Käveltiin ensin pellolle ja sitten pitkä lenkki metsässä. Koirat leikkivät ihan samalla lailla kuin pieninä pentuina meidän takapihalla :') Paitsi Halti ei enää ole niin nynny: vaikka se olikin edelleen aina alakynnessä, lähti kuitenkin aina uudestaan haastamaan kaveriaan leikkiin. Ja ihanaa, että ne oikeasti leikkivät vaikka Haltikin jo vähän tyttöjen päälle tajuaa.. Oli ihanaa katsella kuinka hauskaa koirilla oli, toivottavasti nähdään pian uudestaan!
<3
18.2. agilitytreeneissä tehtiin kivaa juoksurataa sekä keinua ja A:ta. Aloitettiin siis keinun opettelu, ei olla aiemmin tehty sen suhteen mitään. Lähdettiin opettamaan keinun alastulolle paukutusta, että siitä tulisi se juttu. Ohjaaja piti keinua toisesta päästä niin, että alastulo oli ihan matalalla korkeudella lattiasta. Aluksi naksuttelin Haltille sitä, että laittoi etutassut kontaktipinnalle ja sehän hoksasi sen nopeasti. "Hei, tästähän sai namia!" kertoi ilme kun skottipoika läimäisi tassunsa keinun päälle. Pian edettiin siihen, että pyrittiin saamaan koko koira keinulle ja Halti alkoi aika äkkiä pompata jopa tasajalkaa kontaktipinnalle :D Kouluttaja kehui, että meni tosi hienosti ja ei varmaan tuu ongelmia keinun äänen kanssa.
Seuraavaksi sitten ratatreeni, jossa oli paljon putkia ja niihin irtoamisia, ja todellakin sai juosta. Ensin en ohjannut kunnolla (tyhmä, se tarvii vielä kuitenkin aika paljon apuja!), mutta sitten tsemppasin ja kun treenikaveri kuvasi jokaiselta radan videolle, niin pääsin näkemään etten ollut kumarrellutkaan. Jes! Päätin myös keskittyä hyviin lähtöihin treeneissä ja vaikka ekalla kerralla Halti meinasi kiljua odottaessaan lähtölupaa, niin loput menivät hyvin. Palkkailin välillä odottamisesta ekan esteen takana ja osasi olla hiljaa :) Halti ei vielä hae putkia kovin hyvin, vaan kyselee multa jokaisen jälkeen, että mihin mennään. Palkattiin siis paljon edestä lelulla, aina seuraavan putken suulle jos tultiin putkelta toiselle.
Muistilistalle tuli sellaista, että jos en sano koiralle mitään kun se on putkessa, tarkoittaa se että pitää jatkaa täysillä suoraan eteenpäin, ja jos pitää kääntyä, pitää sanoa se painokas Halti/tässä jo heti siinä vaiheessa kun koira on putkessa. Mun pitää oppia ennakoimaan ja tollasia huomiokäskyjä pitää aikaistaa paljon. Ratatreeni meni siis ihan kivasti, joskin vähän tuli kohellusta.. Halti nimittäin hyppäsi muurin kerran niin, että osui lonkallaan sen pystypalikkaan, joka tietysti kaatui koiran perään, onneks ei päälle. Heti muurin jälkeen oli odottamassa lelu, ja Halti vain vähän katsoi muurin palikkaa kummastuneena, että hui oho mikäs se oli, hei tässä on tää mun pallo! Ja alkoi leikkiä. Reipas lassie <3 Myöhemmin lelusta taistellessaan se peruutti puomin tukijalkaan. Voi urpo, joka puolella vaan kolisee esteet takapuoleen :''D
Jeeee hauskaaaaa!
Lopuksi tehtiin vielä boksia, nyt ekaa kertaa matalalla A:lla. Ensin palauteltiin boksi mieleen muutamalla kerralla normaalisti maassa, ja kaikki toistot olivat hyviä. Sitten siirrettiin boksi A:lle, johon Halti ei ensin meinannut tajuta mennä, mutta kun oltiin kävelty se läpi kerran pari, lähti tosi hyvin suorittamaan. Tässä vaiheessa boksi on vain alastulokontaktin päällä, eikä kuulemma haittaa vaikka koira hyppäisi ylösmenon yli. Halti meinasi vähän ravailla boksin läpi, mutta vikalla kertaa tuli täydellinen laukka, joten lopetettiin siihen.
Tosi hyvät treenit oli siis! Halti tosin väsyi jostain syystä tällä kertaa aika nopeasti eikä oikein jaksanut leikkiä enää lopussa. Ehkä pitää vaihtaa lelua ensi kerralla, ettei kyllästy kun on niin pitkään ollut sama käytössä; ja toisaalta väsyminen oli ihan ymmärrettävää kun radalla jouduttiin ottamaan niin monta toistoa. Nyt meille tulee koulujuttujen takia harmittavasti aika paljon taukoa ryhmätreeneistä, mikä on varmasti vain omiaan kasvattamaan taas suippokuonon intoa :) Vapaavuoroilla yritetään toki käydä kun vain saadaan aikatauluihin mahtumaan.
Seuraavana päivänä meille tuli viikonlopuksi Appu-siskoni ja Ninja kylään. Vietettiinkin kiva viikonloppu vieraiden kanssa, Haltin kanssa käytiin tietysti normaalisti tokotreeneissä ja lauantaina lähdettiin taas kerran käymään Kolilla. Siitä voittekin lukea täältä! Aiemmin mainitsemani projekti on siis nimeltään tunturihaltia.blogspot.fi ja jatkossa kirjoittelen Halti-pojan - ja kenties enemmän omankin elämäni - kuulumisia sinne. Vähän on haikea fiilis jättää tämä blogi jo nyt, kun en ollut oikein henkisesti varautunut sen tapahtuvan ihan näin pian. Viime aikoina on taas ollut vähän enemmän ikävä koiria. Ihan hirveän kova ikävä.
Tämä tuntui sopivalta väliltä laittaa tää kuva tännekin. Tein jonkin aikaa sitten meidän vanhalle Jämsän agilityryhmälle kansikuvan meidän Facebook-ryhmään, ja kun innostuin muokkausohjelmalla leikkimään, tuli kokeiltua tällaista.
Mutta toisaalta oli aika kivakin päästä tekemään ihka uusi ulkoasu ja blogipohja, varsinkin kun siitä tuli juuri sellainen kuin halusin. Olen tyytyväinen, toivottavasti te lukijatkin! Tämä blogi ei myöskään katoa mihinkään, enkä sano varmaksi että tämä olisi lopullisen viimeinen postaus tänne. Linkkilistoihin kannattaa kuitenkin päivittää uusi, ja liittykäähän ihmeessä lukijaksi :)
Näin ystävänpäiväviikonlopun kääntyessä iltaan onkin hyvä kirjoittaa koirakavereista. Viime viikonloppuna (6.2.) meille tuli Haltin sukulainen Benny hoitoon muutamaksi päiväksi. Halti oli aivan innoissaan ystävänsä seurasta ja Bennyn vierailu sujui oikein hyvin, se on niin kiltti ja ihana koira :) Poikien kanssa lenkkeily tuntui itsestäkin taas niin normaalilta, kyllä koiria pitää vähintään se kaksi olla :')
Meidän metsässä liikkuu satuolentoja. Tunturihaltia ja Aurinkopeikko <3
<3
Sunnuntaina ja tiistaina käytiin oikein pitkät lenkit lähimetsässä ja -pellolla, ja kamera sai laulaa kun juoksevat lassiet kirmailivat ja painivat onnellisina. Bennyn ja Haltin leikkejä -ja nyt vielä kuvia- katsoessa ei voinut kuin nauraa, oli niin hauskaa seurata niitä! Benny heitti Haltia hankeen urakalla ja Halti pakeni aina yhtä huonolla menestyksellä :D Iloisia irokolaisia katsellessa tulee itsellekin hyvä mieli, toivottavasti teillekin!
Halti saikin silloin viime viikonloppuna kaveriseuraa oikein kunnolla, sillä lauantaina lähdimme ystäväni Josen tupareihin! Benny jäi siksi yöksi Joonan kaveriksi. Paikalla oli isäntä-Darwinin lisäksi myös Marikin Riepu-rescue. Ilta ja yö sujuivat oikein mukavasti siihen nähden, että yksiössä oli kolme isoa nuorta uroskoiraa sekä viisi ihmistä :D Pojat leikkivät nätisti, mitä nyt välillä piti jonkun mennä portin taakse jäähylle tai komentaa rauhoittumaan. Osasivat ne kyllä käydä maatekin tarvittaessa ja yö nukuttiin kiltisti, joskin aamulla eräs nahka kyllä herätti mut kävelemällä päälleni ei-niin-lempeästi :D
Tylsää?
<3
Kaveriseura taisi vähän viedä Haltilta energiaa, sillä tiistaina Bennyn lähdettyä Haldir vain nukkui :D Seuraavana päivänä oltiin kuitenkin taas virkeinä agilitytreeneihin! Siellä oli ohjelmassa
kiva juoksurata, kontakteja sekä ohjausharjoituksena viskileikkaus.
(Mittasuhteet
saattaa vähän heittää.) Harjoiteltiin siis putki-A -erottelua, Haltille
nyt ei ollut mikään vaikea juttu koska ei mene A:ta. Tämä oli tosiaan
juoksurata! Koira jätettiin odottamaan ja otettiin vastaan kakkoselta,
ja mä olin jo siinä vaiheessa ihan törkeän myöhässä ja persjättö nelosen jälkeen oli
tosi hankala. Aluksi palkattiin ekan putken jälkeen, jotta koirat
tajuaisi irrota. Putki-A -erottelussa oli ideana siis, että putkelle
viedään tällaisessa tilanteessa ulkoreunan kautta.
Halti
meni ihan ok:sti, mutta se oli vähän possu! Vinkui
lähdöissä ja meinasi varastaa, hyppi mua vasten radalla ja haukkui. Voi
apua, tuleeko siitä ihan hullu.. Halti kyselee multa radalla tosi paljon, mutta
toisaalta sillä on tosi vahva fokus palkalle. 8-esteen viskileikkausta
harjoiteltaessa juoksi aina suoraan putkelta toiselle, jos
kouluttaja/lelu siirtyi vähänkään 10-putkeen päin hypyn takaa. Mutta
omasta mielestä meni ihan hyvin nekin harjoitteet, ei Haltin vielä tässä
vaiheessa kunnolla tarvi jotain viskileikkausta osatakaan :D
Putken
jälkeinen valssi 10-esteellä meni hyvin, käänsin tarpeeksi ajoissa ja
loppusuoralle Halti irtosi hyvin. Lopuksi tehtiin vielä boksia, ekaa
kertaa niin että se oli heti suoraan maassa ilman korokkeita. Tehtiin ainakin
kymmenen toistoa ja joka kerralla Halti osui hienosti laukalla boksiin!
Jes, hyvä pentu. :)
Voi Haldiria, vähän alakynnessäkö.. :D
"Voitto!"
:DDD äkkiä karkuuun!
Collietokoissakin on mennyt kivasti. 6. päivä tehtiin taas hyppyä sekä pitkästä aikaa eteenmenoa. Hyppy meni jälleen hienosti ja eteenmenonkin Halti muisti hyvin, pystyin kasvattamaan matkaa namialustalle tosi nopsaan. Viime perjantaina jatkettiin eteenmenoharjoituksia, nyt heti ekalla kerralla melkein koko hallin pituudelta. Hienosti tunturihaltia sinkoaa alustalle, ihan täysiiiii <3 Toisena juttuna tehtiin ihan vaan vauhtiluoksetulo ja leikittiin paljon.
"Joo öö en mä tiedä mitä treenaan"
Treenikuvat otti Jose 30.1.
Hassua muuten, kuinka hienosti Halti seuraa silloin kun ei varsinaisesti seurata :D Treenikaveri kehui hienoa kontaktia, kun käveltiin viemästä namia alustalle eteenmenon lähetykseen, enkä mä edes vaatinut Haltilta seuraamista. Kyllähän se siis ihan seuraamista treenatessakin hyvin tekee, mutta seuraaminen on mulle itselleni niin vaikea liike, että uskallan harjoitella sitä tosi huonosti (koska pelkään että pilaan sen). Seuraamista harjoitellessa keskityn käden pitämiseen oikealla kohdalla, omaan ryhtiin sekä vilkuilen, pitääkö Halti kontaktia, minkä vuoksi varmaan pakostakin oon jännittyneempi ja kävelen hitaammin. Ehkä pitäis vaan ruveta treenaamaan seuraamista niin, että kävelen tolleen normaalisti, iloisesti ja reippaasti ympäri hallia ja naksutan jos pentu tulee sattumalta oikealle kohdalle? :D Pitänee pistää ajatus hautumaan ensi perjantaita varten.. Ja muistaa hyödyntää peiliä, koska Halti kyllä pitää kontaktin tosi hyvin. Koskahan mä itse alan luottaa siihen?
Joo, Haltin kuono on tuossa vasemmalla ja takajalat tuossa noin. En tiedä miten se oikein vääntyy tuohon.. :D
Treeneissä ei ole siis enää viime aikoina kauheasti murkkuilua esiintynyt. Lenkillä sen sijaan kyllä! Halti pysyy vapaana nätisti edelleen, mutta toiset koirat kiinnostaa ihan hirveästi. Collieporukalla treenien jälkeen lenkkeillessä korvat tippuu, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää kaverien kanssa riehuessa, mutta olis tärkeetä saada se välillä käsiinkin jos esim. tarvii väistää muita lenkkeilijöitä. Toisten koirien ohitukset on myös aika haastavia - Halti ei missään nimessä rähise tai edes piippaa, mutta olis hirveästi menossa moikkaamaan eikä siinä vaiheessa kiinnosta vaikka mulla ois mitkä herkkunamit kädessä :D Kunhan ei vaan alkaisi ääntelemään. Mutta pitää vaan sinnikkäästi jatkaa sitä kontaktin vaatimista aina, ja saadaan me välillä tosi hienoja ohituksiakin! :) Ja kun nyt murkkuiästä puhutaan, niin tällä viikolla muuten ehkä nousi ekaa kertaa jalkakin pari senttiä :DD Voi mun pikkupoikaa, se on jo niin iso!
Loput poikien lenkkikuvat löytyy täältä. Niitä tosin tuli niin paljon ja olin itse niihin niin tyytyväinen, että varmasti laitan vielä jonkin verran tänne blogiinkin tulevissa postauksissa :D
Olin vähän niin kuin ajatellut, etten kirjoita yksityiskohtaisesti jokaisista treeneistä, mutta oon sit kuitenkin kirjoitellut kaikista muistioita luonnoksiin, kun joka kerralla tulee niin paljon hyviä vinkkejä ja muistettavaa! En nyt viitsi jättää julkaisemattakaan, mutta ehkä joku hyötyy ratapiirroksista. Voitte myös skipata ekat kolme muistiota ja tsekata vaan videot lopusta :D
Iloinen pieni koira :D
Vuoden kolmansissa agitreeneissä 21.1. tehtiin Griffinin suoraa. Toinen kouluttajamme oli laittanut sen etukäteen ryhmämme Facebook-ryhmään ja mun piti googlettaa, että mikä se on.. :D Ei oo kauheen tutuksi tulleet eri ohjauskuvioiden tai treenien nimet pikkupaikkakunnalla. Googlesta ei ollut apua, mutta tällainen se sitten oli:
Ja meni muuten tosi hyvin! Kouluttaja oli maalissa palkkaamassa ja Halti juoksi hirmuisen lujaa. Mun valssit meni ihan hyvin, jännä juttu oli tosin että kun ohjasin oikealta puolelta (koira vasemmalla), ne valui liian laajoiksi/tein ne liian kaukana hyppysuorasta. Ja kun taas ohjasin vasemmalta puolelta, koira oikealla, valssit oli tosi hyviä ja tiukkoja! Jännä sinänsä, kun mulle on kuitenkin se oikealta puolelta ohjaaminen luontevampaa siksi, kun oon aloittanut koiraharrastuksen tokolla ja koirat on olleet aina kovin vasemmanpuoleisia. Haltin kanssa onkin tämän takia tärkeää muistaa treenata paljon sitä, että se on mun oikealla puolella. Toisaalta, ne laajat valssit pohjaa taas siihen, että oon tottunut antamaan koiralle paljon tilaa kaarroksissa. Kummastelinkin kouluttajalle, että miten koiran on tarkoitus mahtua mun ja siivekkeen välistä kun valssi piti tehdä niin lähellä, mutta hyvinhän se mahtui. Tuo collie on niin paljon ketterämpi kuin Nemo ja Nita.
Mutta joo, Griffinin suora meni siis hyvin ja kyllä muuten tunsi sitten illalla juosseensa lujaa! Toisena juttuna sillä kertaa tehtiin kahdella aidalla kahdeksikkoa takaakierroilla ja lähetyksillä, ja sekin meni aika kivasti. Kyllä Halti alkaa pikkuhiljaa takaakiertoakin oppia, hyvä mieli jäi treeneistä :)
Seuraavana päivänä käytiin Annin ja Lennun kanssa vapaavuorolla hallilla. Halti teki pieniä radanpätkiä ja meni tosi hyvin! Lisäksi tehtiin boksia samalla tavalla kuin ekalla treenikerralla, aluksi nurkista korotettuna ja sitten takareuna laskettuna. Hyvin meni sekin :-)
28.1. varsinainen "pääkouluttajamme" piti mukavat tekniikkatreenit. Rata oli tällainen:
Tällä kertaa opin, mitä ovat päällejuoksu, niisto, puolivalssi ja sokkari. Jee! Koska eka sanakoe? :D Alku vähän jännitti, koska Halti hädin tuskin osaa niitä takaakiertoja ja saatiinkin monta kertaa ottaa homma uusiksi, kun liikuin liian aikaisin vaikka Halti ei vielä osaa lukita takaakiertoa. Helpotettiin ottamalla aluksi ihan kolmoselta, sitten kakkoselta ja sitten ykköseltä, ja tehtiin muutenkin rataa pätkissä, kouluttaja palkkasi putkien jälkeen.
raawr
Päällejuoksu ei meinannut mennä blondin päähän yhtään, ensin peruuttelin tottakai eikä ne jalat millään osoittaneet siihen seinään mihin piti! :D Vain yläkroppa kääntyy! Halti oli kuitenkin tosi pätevä. 7-9 pätkän valssit onnistui yllättävän hyvin, mä kerkesin ja pentu tuli ohjauksiin mukaan! Putkellakin onnistui persjättö hyvin. Haltin kanssa ei tehty loppusuoraa ollenkaan, harjoiteltiin vain niistoa putken jälkeisellä hypyllä. Meille näytettiin treenien alussa myös, miten siinä tehdään niistosokkari, mutta sitä mun ei onneksi tarvinnut tällä kertaa vielä opetella :D Liikaa liikkuvia, kääntyviä ja vaihtuvia ruumiinosia!
Kouluttaja kehui, että Halti on hieno lassie ja pojalla taisi olla aika hauskaa - sukkatennispallon saatuaan se riehui ja pomppi se suussaan, heitteli palloa niin että kerran melkein osui mua sillä päähän... Ihana Haldir, se on aina niin iloinen! Vaikka alussa jouduttiin hinkkaamaan ohjaustani tosi paljon, saatiin kuitenkin loppujen lopuksi asiat onnistumaan ja oli ihan hirmu kivat treenit! On mukavaa kun on kärsivällinen ja kannustava kouluttaja. Jäi niin hyvä mieli treeneistä, skottipoika on pätevä! :) Nyt aletaan muuten jo pikkuhiljaa päästä juoksemisen makuun, voi
että mulla on ollut ikävä sitä! Ette usko kuinka ihanaa oli pitkästä
aikaa piirtää rataakin flexitrackilla :D
Viime viikolla eli 4.2. tehtiin supervaikeita juttuja. Seuralla oli edellisenä viikonloppuna ollut Juha Oreniuksen valmennus, ja sen rata oli jätetty halliin. Sitä siis ohjelmassa, huh huh! Radalla harjoiteltiin taas puolivalssia, mutta pääteemana oli saksalainen. Oon harjoitellut sitä viimeks vuonna 2010 Nitan kanssa ja ennen omaa vuoroa tuntui, ettei mitenkään selvitä näin vaikeaa rataa läpi. Tehtiin aluksi pätkissä ja suoran putken jälkeisellä hypyllä kouluttaja palkkasi, kun Halti ei vielä osaa takaaleikkausta.
Vaatihan se muutamia toistoja, mutta sitten lähti sujumaan hyvin, ja niinpä vain mekin pikku Haltin kanssa tehtiin vaikea valmennusrata melkein kokonaan läpi. Ja osattiin jopa yllättävän hyvin! Pikkuhiljaa pentu lähti irtoamaan aina paremmin ja otti fokusta leluun
eikä jäänyt enää vilkuilemaan, mihin Iipu jäi. Takaakierrotkin sujui jo
tosi hienosti! Kouluttajamme kehui taas Haltia, siitä tulee kuulemma hieno agilitykoira ja olihan se vallan mainio <3
<3
Seuraavana päivänä käytiin vapaavuorolla Josen ja Darwinin kanssa. Tehtiin Haltin kanssa samaa pätkää kuin treeneissä ja sain muutaman videon, kiitos Joselle kuvaamisesta! Voi että olin innoissani. Katsoin videoita läpi kerta toisensa jälkeen silmät kosteina, ihan kuin olisin vasta aloittanut agilityn :DD Omaan silmään meno näyttää aika kivalta, Haltihan osaa! Mua aina vähän jännittää ryhmätreeneihin lähtiessä, kun tiedän että siellä treenataan vaikeita ohjauksia. Mietin että eihän Halti osaa vielä paljon mitään, mutta osaahan se! Toki sitä pitää vielä saatella esteille, mutta äkkiä se oppii irtoamaan ja siitä muuten tulee nopea! Nyt irtoaa jo ääntäkin radalla, mulla on vähän totuttelemista haukkuvaan koiraan :D Pari kertaa Halti on yrittänyt haukkua lähdössäkin, mutta siihen oon puuttunut tiukasti. Radalla voi mun puolesta haukkua mutta en halua, että räyskyttää yhtään turhaa.
Oon sanonut meidän ohjaajille, että mulle pitää huomauttaa jos kumartelen radalla. Se on ehkä mun isoin ongelma ohjauksessa, ja tokalla kerralla mulle sanottiinkin että näin ison koiran kanssa mulle on merkittävä etu, jos olen pystyssä. Samoin turhaan peruutteluun pitää kiinnittää huomiota. Näillä videoilla näyttää niiden suhteen melko positiiviselta, joskin valsseissa ja takaakierroissa oon edelleen turhan alhaalla. Mutta mä opin!
Niin, ja tuntuu muuten niin hienolta että uskallan harjoitella jotain saksalaista ja ties mitä ohjauskuvioita. Nemon ja Nitan kanssa en koskaan olisi uskaltanut yrittää, koska niiden kanssa ei oltu harjoiteltu vaikeampia ohjauksia juuri ollenkaan. Haltin kanssa ei tarvitse miettiä, hyytyykö vauhti tai haahuileeko se selän takana johonkin väärään suuntaan. Tietysti se oppii ne, koska sillä ei ole mitään aikaisempia "oletusarvoja" radalla liikkumisesta. Pahoittelut että tää meni tällaiseksi itsehehkuttamiseksi, mutta tää on mulle oikeasti aika iso juttu. Oon käynyt viikoittain agilitytreeneissä viimeksi noin kaksi vuotta sitten. Voi Halti kun olet ihana <3
Vapaavuoron ratatreenit meni niin hyvin, ettei mun yksinkertaisesti tarvinnut tehdä muuta. Boksia kuitenkin treenattiin tälläkin kertaa, ja tässä videota myös siitä:
Eka vaihe jossa kehikko on kokonaan jogurttipurkkien päällä ei valitettavasti tullut, koska kamera lopetti jostain syystä kuvaamisen itsestään ennen kuin kerettiin aloittaa. Mutta eipä siinä mitään ihmeempiä ollut, tässä siis seuraavat vaiheet.