Kesä loppuu

Perustylsä maisemakuva, mutta Mekrijärvi. Vika ilta.

No en innostunut kenttiksen aikana kirjoittelemaan :D Koneella kyllä tuli oltua mutta tein kaikenlaista muuta järkevää. Mm. päivitin kotisivuja, tai en päivittänyt mutta tein keskeneräistä Tulokset -sivua hurjasti eteenpäin! Toivon mukaan piakkoin pääsen julkistamaankin ne, niin kaikki meidän hohdokkaat ja vähemmän hohdokkaat saavutukset on yhdessä paikassa :D
Kenttäkurssi oli kyllä paras opintojakso ikinä. Ainakin tähän mennessä. Opin ja koin niin paljon, ja sain monta ihanaa muistoa mukaani. KIITOS. <3

Kesä alkaa olla lopuillaan. Elokuu on musta mukavaa aikaa, sillä on ihan oma tunnelmansa. Syksy tulee. Ei se haittaa, alkusyksy on kiva ajanjakso mutta sitä masentavaa pimeää kuraloska-aikaa en odota. Mutta voisi kesä silti vielä jatkua vähän aikaa. Tai jatkuuhan se, mutta kelit kylmeni tosi äkkiä! Toinen kenttisviikko oli jo paljon viileämpi kuin eka. Aika menee niin kamalan nopeasti. Tuntuu, että kesä vasta alkoi ja mulla oli pienenpieni koiranpennun pallero, ja nyt se on jo iso, pitkäjalkainen vekara.
Tämä kesä oli varmasti yksi elämäni parhaista, ellei jopa tähän mennessä paras. Aiempia hyviä kesiä oli viime kesä, ja kesät 2009 ja 2010. Vanhempia en oikein muista, mutta 2003 on jäänyt mieleen myös. Tämä kesä oli kuitenkin ihan erityinen. Se oli ensimmäinen kesä omassa kodissa, se kesä jolloin suurin unelmani kävi toteen. Collien kokoinen kesä. <3

Kuvat elokuun ekalta viikolta - uusissa lenkkimaisemissa lähellä kotia, sekä viikonloppuna käymässä kotona ja mökillä.

 Viime vuosina mulla on ollut ikävä taipumus kerätä kesälle kauheasti odotuksia - pitää ehtiä tehdä sitä, tätä ja tuota. Ehkä se juontuu siitä suomalaisten ihmeellisestä kesäsuhteesta - kun täällä Pohjolassa on lyhyt kesä, pitää ottaa siitä kaikki irti. Erilaisia mietteitä/suunnitelmia mulla oli tällekin kesälle, ja osa toteutuikin, toiset taas ei. Mutta ei se mua onneksi ihan kauheasti harmitakaan :D En ehtinyt ommella kuin yhden haalarimerkin kiinni haalariin (tai no, vielähän mulla on viikko aikaa ennen kuin syksy virallisesti alkaa), en nähnyt niin paljon tiettyjä kavereita kuin olisin halunnut tai päässyt olemaan mökillä niin paljon kuin olisin tahtonut.
Olen kuitenkin suorittanut kesäkuussa vaadittavat kirjatentit kesätuen saamiseksi (lukematta 5/5, kiitos uef!), tutustunut kotikaupunkiini vähän enemmän, löytänyt koirien kanssa aivan uusia, kivoja lenkkireittejä, lukenut Don Rosan koottuja ja Asterixia sekä aloittanut pitkästä aikaa uuden fantasiaromaanisarjan lukemisen, enkä ole lukenut pelkkiä koirakirjoja. Oon käynyt kavereiden kanssa uimassa ja sentään ollut siellä mökillä yötä, jopa kahdesti.

Ninja ui

Totta kai mulla oli myös Haltille joitain "odotuksia", tai suunnitelmia. Ihan kaikkea, mitä keväällä olisin ehkä kuvitellut sen tässä vaiheessa koulutuksellisesti osaavan, se ei vielä hallitse mutta en jaksa stressata siitäkään. Ei mulla todellakaan ollut tai ole mitään listaa siitä, minkä ikäisenä sen pitäisi mitäkin osata, mutta välillä ahdistu(i)n milloin mistäkin, kun "kaikki muut" osaa jo sitä, tätä ja tuota ja me ei vielä olla edes aloitettu opettelua.
Halti ei osaa vielä esim. juosta namialustalle tai pyöriä takajalat vadin päällä tai noutaa, mutta loppujen lopuksi se osaa tosi paljon asioita. Namin ja käsimerkin kanssa avustettuna tietysti, mutta hei, se on pentu. Halti osaa tulla kutsusta luokse, tulla perusasentoon ja seurata sekä vasemmalla että oikealla puolellani, mennä maahan, seistä, istua, olla paikallaan lyhyitä aikoja, ottaa katsekontaktia ja pyöriä etutassut vadin päällä. Se osaa kulkea kauniisti hihnassa, matkustaa rauhallisesti henkilöautossa, junassa ja bussissa, päästää irti käskystä, olla muutamia tunteja yksinään ja olla melko hyvin aloillaan harjatessa/tassupesulla/kynsiä leikatessa. Se leikkii hyvin ja on ahne. Yrittää, vaikkei aina ymmärtäisikään mitä siltä vaaditaan. Se ei luovuta ongelmatilanteessa vaan on sinnikäs ja reipas. Loppujen lopuksi tuo on ihan hyvin nelikuiselle pennulle, vai..?

Toisinaan Haltin toinenkin korva on jo oikeaoppisesti pään päällä :) Ilme muuttuu heti.

 Haltin sosiaalistamiseen olen tyytyväinen. Laskeskelin, että se on tavannut monta ystävällistä koiraa (edustettuina yli 10 erilaista rotua), kanin, kissan ja hevosen. Se on käynyt mitä erilaisimmissa paikoissa (kaupunki, maaseutu, metsä, pelto, tori, puisto, joenranta, juna-asema, eläinkauppa, kesämökki, agilitytreenit, hakutreenit, tokotreenit, möllitoko, sisähalli, ulkokenttä, eläinlääkäri, ravit ja ties mitä) ja nähnyt paljon normaaliin elämään liittyviä asioita - liikennettä, eri tavoin liikkuvia ja eri-ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä, mönkijän, traktorin, maitorekan, junan, linja-auton ja mitähän vielä. Tällä hetkellä musta tuntuu taas siltä, että siitä tulee vielä hyvä ja tasapainoinen koira. <3

Ensimmäinen seisotuskuva, kun oli ne korvat oikein. Vähän vinosti otettu, mutta ihan jees.

 Niin, olen tosiaan stressannut varsinkin loppukesästä milloin mitäkin. Kuten juuri siitä, ettei se muka vielä osaa mitään tai jotain tiettyä juttua, minkä vaikka joku sisaruksista osaa. Tuntuu, että kesä on mennyt lähinnä ihmetellessä pentua: vau, ei vitsi, siinä se nyt vihdoin on! Mulla on kuin onkin ikioma collien pentu, ja olen äärettömän kiitollinen siitä. Uskokaa pois, tähän ihmettelyyn on todellakin mennyt aikaa :D Mutta ei se haittaa, ei meillä ole mikään kiire mihinkään.
Tavoitteita ja suunnitelmia toki on, mutta loppujen lopuksi nekin ovat melko auki. Vielä vuosi sitten ajattelin, että agility luultavasti tulisi olemaan sen collienikin päälaji mikäli terveystulokset sen sallivat, mutta enää en ole ollenkaan niin varma siitä. Mut on tässä collieporukassa aivopesty niin hyvin innostumaan pk-lajeista :D Jotenkin vain tuntuu välillä siltä, että agility on niin kauhean työlästä. Ja kallista. Opetteluun menee hurjasti aikaa, varsinkin joidenkin keppien ja kontaktien hinkkaamiseen. En halua 2on2offeja vaan haluan opettaa kunnolliset juoksarit ja pitää sekin juttu opetella opettamaan. Oon laiska. Nitan kanssa kaikki on niin helppoa. No, ei ne pk-jututkaan mitään superhelppoja varmasti ole opettaa, käsittääkseni jopa työläämpiä kuin agilityjutut. Tottikset. Maastot. Ilmaisut. Esineruutu. Mutta se on niin monipuolista ja niin siistiä! On tottikset, ja on ne maastot. Koiran itsenäinen työskentely. Collien rodunomainen koe. 

 Tokohan mua on enemmän tai vähemmän kiinnostanut aina, ja koko ajan oon ajatellut että ainakin sitä sitten Haltin kanssa tehdään koska sitä on niin helppo treenata yksinkin - ei tarvi välttämättä kuin sen paikan johon mennä ja pari kaveria häiriötreeniä varten. Ylipäätään jo vuosi sitten pennunhankintaprojektia aloitellessani tiedostin, että ei kaikki mene aina juuri niin kuin tahtoisi. Tiesin, että harrastaisin sitä mihin Joensuussa on mahdollisuus. Agilityyn on missä tahansa vaikea päästä ja pk-lajien vaatimukset on toistaiseksi vielä aika vieraat, mutta auto olis maastotreenejä ajatellen aika oleellinen. Toisaalta, kun tokosäännöt (ensi vuonna? vai sitä seuraavana?) pian muuttuu, en tiedä innostaako se mua enää niin paljon. Uudet luokat ja liikkeet ei ensivilkaisulla oikein napanneet, joten saa nähdä mitä siitä tulee.

 Mitään PK:hon tai agilityyn liittyviä juttuja en oo Haltin kanssa vielä varsinaisesti treenannut. Se on käynyt kaksi kertaa hakutreeneissä syömässä maalimiehiltä nameja, tehnyt yhden jäljen ja mennyt muutaman kerran putkesta läpi. Pikkuhiljaa ollaan aloiteltu namialustalle irtoamista ja olen opettanut Haltille sen perusasennon ja seuraamisen oikealla puolella nimenomaan agilityä ajatellen. Ja myös Nemon niskaongelmia ajatellen. Vahvasti vasemmanpuolinen koira on vaikea agilityssä ja rasitus on yksipuolista. Toistaiseksi oon ollut luvattoman arka lähtemään treenaamaan pk-juttuja yksikseni - tuntuu etten osaa mitään ja teen pian jonkun anteeksiantamattoman virheen jota sitten korjaillaan loppuelämä :D Ei vaan, en mä oikeasti virheitä pelkää - niitä tulee väkisin kaikissa jutuissa. Mutta haluan että joku osaavampi neuvoo itselleni uusien asioiden opettamisessa. Ja me varmasti vielä ehditään treenata. Kun miettii, että Nemokin aloitti agilityn 4,5 -vuotiaana ja oli periaatteessa puolessatoista vuodessa kisavalmis, Haltin kanssa ei ole mitään hätää. Todellakaan.

 Tottis/tokojuttuja ollaan kuitenkin treenattu alusta asti ja siihen mennessä kun se päälaji löytyy, ehditään rauhassa opetella kaikkea yleistä, kuten seuraamista, paikallaoloa, jääviä liikkeitä jne. Pk-tottis ei ehkä muutu ihan heti kuitenkaan, vaikka tokon säännöt muuttuu? Ja musta on kiva päästä kokeilemaan kaikkea. Kokeilemallahan se selviää, mikä olisi eniten juuri Haltin juttu ja edelleen kaikki on kiinni mm. siitä kulkemisesta ja treenipaikoista. Varmasti ne alemmuuskompleksit (kaikki muut osaa jo..) ja ahdistukset tulee vielä, mutta tällä hetkellä fiilis on hyvä. Ei tule huono omatunto siitä, jos yhtenä päivänä jää treenaaminen vähiin jos ei huvita. Haluun kuitenkin, että kun lähdetään treenaamaan, oon itsekin mukana siinä täysillä ja ilolla.

 Ja sanonpa vain, ties monennenko kerran, että mulle arjen sujuvuus on ensisijaisen tärkeää. Mua ärsyttäisi varmasti paljon enemmän, jos Halti ei osaisi olla tassupesulla tai kuivatessa paikallaan kuin se, että se ei vielä osaa jotain liikkeestä maahanmenoa. Ihan oikeasti, Nemon kanssa kaikkea inhottavaa kokeneena koiran helppoutta arjessa osaa arvostaa. Siinä tilanteessa, kun koira karkaa silmiesi alla pihasta, juoksentelee pitkin metsiä karkuun eikä ota huutoja kuuleviin korviinsa, kun itket ja kiroilet kävellessäsi sen perässä tai kun se rähjää lenkillä toisille koirille, niin siinä tilanteessa ei lohduta mitkään sertit, ropit tai luvanollat. True story. Olen tosi ylpeä Haltin käytöksestä jo nyt ja toivon että saan jatkaa sitä olemista.. Toivon niin, että siitä kasvaa yhtä helppo koira kuin Nitasta. 

Koirat sai junassa kaverin :D Tyypin omistaja nukkui eikä puhunut suomea, mutta kaveri oli oikein ystävällinen.

Moi! Kuka sä oot?

 Treenijuttujen lisäksi oon stressannut jopa niinkin turhaa asiaa kuin blogin päivittämistä :--D Nyt kun Halti tuli, mun kaikki koiraharrastaminen on aktivoitunut taas ihan hirveästi ja tuntuu, että jos en kirjoita kaksi kertaa viikossa, kaiken kertominen ei mahdu. Naurettavaa. Kun siinä kotisivujen päivitystä tehdessä kaivelin vanhasta blogista jotain näyttelyarvosteluja, kiinnitin huomiota että siellä päivitystahti oli ehkä kaks kertaa kuukaudessa. No okei, silloin ei kisattu kerran kuussa vaan käytiin viikoittain treeneissä ja aina välillä näyttelyssä tai mätsärissä, mutta silti Loppujen lopuksi tää blogin päivittäminen on yllättävän työlästä. Kirjoitan pitkiä postauksia, käsittelen ja pienennän kuvat ja lataan ne Photobucketiin josta linkitän tänne. Ja ennen kaikkea, kirjoitan ensisijaisesti itseäni varten. Vanhoja blogipostauksia on joskus tuskaa lukea, mutta yleensä se on mukavaa. Päätin siis, että paitsi treenaamisesta, en stressaa blogin päivitystahdistakaan. Kirjoitan, kun opiskelulta ja koirien ja perheen kanssa olemiselta jää aikaa.

 Tällä viikolla tulee tasan vuosi siitä, kun pakattiin tavarat, polkupyörät ja koirat Joonan kanssa pakettiautoon ja muutettiin Joensuuhun. Ensimmäinen vuosi täällä toi tullessaan paljon uutta ja jännittävää, stressiä ja surua, mutta onneksi enimmäkseen iloa ja valoa. Uusia ystäviä, treenikavereita ja koiratuttavuuksia. En välttämättä olisi vielä silloin vuosi sitten uskonut, että seuraavana syksynä minulla on vihdoin oma collie. Tai ehkä olisin, mutta tuntui se silloin vielä tosi kaukaiselta. Mulla on luonnollisesti edelleen ikävä Nemoa, mutta ei enää ihan niin pahasti kuin keväällä. Halti täyttää jollain lailla sen paikkaa, vaikka ei tietenkään tullut sen tilalle. Nitakin vaikuttaa paljon pirteämmältä kuin silloin kevättalvella yksin ollessaan. Voi että muuten tahtoisin Nipsun kanssa agilityyn! On ikävä nimenomaan sitä Nitan kanssa liitelyä. Haluun päästä juoksemaan sen kanssa radalle, näkemään kuinka se hymyilee siellä. Meidän toisesta luvanollasta tulee muuten tänään vuosi. <3

Toivottavasti tästä syksystä ja talvesta tulee mukavampi kuin edellisestä - vaikka pimeä aina masentaakin minua mikäli lumentulo viipyy liian kauan, toivon että pieni musta skotlantilainen tuo valoa kaamokseen. (Tai luultavasti se kehittää kamalan murkkuiän, mutta tuleepahan sitten sekin koettua :D) Syksyn tulolle ei kuitenkaan mitään voi, joten otetaan se vastaan. Kiitos kesä 2014!

<3

Aurinko selkää polttaa

Viime viikon perjantaina Halti pääsi viettämään Raisan kanssa äiti-poika -laatuaikaa, kun mentiin Sarin ja koirien kanssa uimaan. Tätä ennen käväistiin kuitenkin koulutuskentällä tekemässä Haltille sen elämän ensimmäinen jälki! Innostuin (tästäkin..) lajista nyt kesällä, kun sain tutustua siihen ihan omakohtaisesti silloin kesäkuun alussa. Teki mieli kokeilla sitä Haltillekin, mutta tahdoin ekalle kerralle kokeneemman ihmisen mukaan opastamaan :D Vaikka olinkin silloin kesäkuussa jo yhden jäljen tehnyt.

Tein jäljen itse, nurmikolle tenniskentän viereen. Siitä piti tulla vähän pidempi, mutta kun namit loppuivat kesken, pituutta tuli ehkä 20-30 m? (Oon todella huono arvioimaan välimatkoja ja määriä, nimim. lyhyt matikka.) Annettiin jäljen vanheta jotain 15 minuuttia ja sitten Halti pääsi tutustumaan uuteen lajiin! Hyvin se meni, Halti seuraili jälkeä innoissaan ja ihan huolellisesti, eivätkä joihinkin nakkeihin pesiytyneet muurahaisetkaan haitanneet (: Ei reagoinut yhtään vähän matkaan päässä mäiskiviin tennismailoihin tai laukausta muistuttavaan pamaukseen, joka kuului myös jäljen aikana, vaan keskittyi loistavasti! Halti olisi jatkanut jälkeä vielä sen päätyttyäkin :D Kiitos siis Sarille avusta, eiköhän me näillä eväillä uskalleta itsekin ruveta jälkiä tekemään :>

Saria lainaten: Harvinainen itäsuomalainen lammikkonorppa nuoren kuuttinsa kanssa. Tulevana biologina annoin tälle lajille tieteellisen nimen Irokus tricolorus.

Mun pikkunen ui ihan oikeasti! Taitava <3

Kun jälki oli tehty, ajelimme kivalle pienelle lammelle uimaan! Näillä helteillä veteen pulahtaminen on kyllä ihanaa <3 Heiteltiin koirille palloa ja keppejä veteen ja minun pikkuinen oppi uimaan! On Halti toki saanut kosketusta veteen aiemminkin, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun se ihan ui vähän pidempiäkin matkoja. Pentu tuli reippaasti minun ja Raisan perässä veteen, ui syliini ja haki palloakin! Ihanaa, ehkäpä mä nyt Haltista saan uivan koiran seurakseni :') Pulahdin lampeen itsekin ja pääsin noutamaan liian kauas ajelehtineen tennispallon :D Oli huippukiva iltapäivä, kiitos!

Ällösöpöjä olioita, nuo kaksi leikkiessään.

Viikonloppu oli muutenkin mukava. Lauantaina Halti sai uuden ystävän, kun vierailtiin pari viikkoa nuoremman Micke-collienpennun luona. Tältä reissulta ei valitettavasti ole kuvia, mutta eiköhän niitäkin joskus toisen kerran saada; varmasti nimittäin nähdään uudestaankin, pojat tulivat niin hyvin toimeen keskenään! Olivat ne kyllä ihan erinäköisiä keskenään, niin erityyppisiä. Sunnuntaina taas olin katsomassa tokokoetta ja kuvailemassa tuttuja, hieno Raisa sai ykköstuloksen :>
Maanantaina minun kesälomani loppui, kun kasvitieteen kenttäkurssi alkoi. Oli aika hassua ajatella olevansa "koulussa", kun helteet vielä jatkuivat ja retkipäivän jälkeen sai jäädä rannalle uimaan. Mutta eipä sitä oikein opiskeluna osaa ajatella, ja taatusti voittaa luentosalissa istumisen! Joona oli edelleen töissä, mutta onneksi koirien ei tarvinnut olla sitä kahdeksaa tuntia keskenään; naapurini, jolla on Haltin kaveri Peppi-kultsu, kävi ulkoiluttamassa Nitan ja Haltin iltapäivisin. Siitä oli kyllä iso apu, kiitos Miina! Kiltisti olivat koirat kuulemma olleet, mitään ääntelyä ei ole kuulunut ja kävelevät ilmeisesti muidenkin kuin minun kanssa nätisti hihnassa :-)

Halti the koipieläin kojootti :D Juokseva lassie näyttää tällä hetkellä lähinnä sakaalilta, mutta noilla jaloilla pääsee jo tosi lujaa!

Torstaina käytiin taas collieporukan tokotreeneissä ja tehtiin perusasentoa, luoksetuloa ja leikittiin. Täytyy nyt opetella ihan oikeasti käyttämään kahden lelun leikkiä, se toimi tosi hyvin! Stressaan tuota leikkimistä hirveästi, kun mulla ei ole ikinä ollut lelulla palkkautuvaa koiraa, joten pelkään vähän osaanko leikittää Haltia oikein ja entä jos pilaankin koko jutun :D Mutta ehkä en, onneksi on hyvät tukijoukot! Halti odotti myös hienosti hihnalla kiinni auton vetokoukussa, eikä kitissyt :)) Kivaa oli treeneissä; lähtiessä mietin, olinko ihan tyhmä kun lupauduin menemään koska kaikkea muutakin olis pitänyt tehdä, mutta onneksi lähdin! Koiratreeneissä saa nollata päänsä niin hyvin, koska ei voi keskittyä kuin siihen omaan tekemiseen. Parasta.

Nipsu kulta <3

Hiekkanaama <3

Viikonlopuksi lähdimme kotiin Keski-Suomeen käymään, ohjelmassa oli mm. sukujuhlat ja tavaroiden haalimista ekologian kenttäkurssille. WDS jäi minulta valitettavasti väliin, vaikka olisi se varmasti ollut upea kokemus! Nyt ei vain aika ja rahat riittäneet junalippuihin ja sisäänpääsyyn. Ainoa päivä, jolloin olisin päässyt, oli lauantai eikä silloin ollut mitään itseäni kiinnostavia rotuja, joten olisin mennyt sinne vain shoppailemaan - aika kallis shoppailureissu! Hyvinkään colliekonferenssiinkaan en olisi pystynyt itseäni järkkäämään. No, syksyllä tai talvella sitten pääsen koiranäyttelyyn törsäämään ja luotan siihen, että Maailmannäyttely tulee vielä kolmannenkin kerran minun elinaikanani Suomeen :D
//edit: pakko lisätä, että Halti on nyt sukua julkkikselle! Haldirin kaunis, täällä Joensuussa asusteleva serkkutyttö Jade on tuore JWW-14! :>

Elokuun ekana viikonloppuna saapui myös uusin hankintani: kevythäkki! Ostin alesta ja se on hieno. Mukana tuli jopa alusta sinne.

Yritin ottaa Haltista myös sellaista kuvaa, jossa se kurkistaa takajaloillaan kattoluukusta. Sellainen onnistui ekana iltana puhelimella, mutta kameran kanssa enää ei..

Nipsu tykkäsi häkistä myös, se meni sinne illalla nukkumaankin! :D Ja on sen verran iso, että se ja Nemo mahtuvat seisomaan sisällä ihan suorassa.

Seuraavat kaksi viikkoa vietän siis kenttäkurssilla Ilomantsin korvessa tutkimusasemalla, joskin tulen välissä viikonlopuksi kotiin. Koirien kanssa touhuaminen jää siis pienelle tauolle, mutta voi olla että innostun tänne jotain raapustelemaan illan vapaa-aikoina :-)

Äiti minä hyppään sinun päällesi!

Möllitokossa!

Heinäkuun viimeisenä sunnuntaina hyppäsin koirien kanssa puolenpäivän jälkeen bussiin ja ajelimme Poks-hallille, jossa vietimme mukavan päivän tokon merkeissä. Meidän collietreeniporukkamme nimittäin järjesti yhteistyössä SCY:n Savo-Karjalan alaosaston ja Poksin kanssa möllitokon! Osallistuin luonnollisesti järjestelyihin itsekin ja ilmoitin kannatuksen ja huvin vuoksi Nitankin mukaan :D Haltikin lähti matkaan hengailemaan ja haistelemaan tunnelmia.

Päivä oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut, tapahtumaa kiiteltiin kovasti ja toivottiin tällaista jatkossakin. Saimmekin huimasti osanottajia, yhteensä muistaakseni 17 koirakkoa! Nitan osuus päivästä oli myös oikein onnistunut. Mehän ollaan siis oltu möllitokossa viimeksi melkein kolme vuotta sitten, eikä varsinaisesti olla enää sen jälkeen kisanomaisesti treenattukaan. Jotain liikkeitä sillä viikolla tosin tein Nipsun kanssa, ja hyvin se kyllä muistaa tokojutut! Hallille päästyämme palautin vain vielä estehypyn koiran mieleen, ja se oli ihan fiiliksissä päästessään hyppimään :D Ennen omaa suoritusta virittelin sitä myös A-esteellä ja voi että toinen ilahtui - agilityä, jee!

Myös minulla oli tosi hyvä fiilis koetilanteessa! Vähän kyllä jännitti, mutta kehässä olin mielestäni iloinen ja tehtiin meidän näköinen suoritus. Sai palkata koiraa liikkeiden välissä kuten teinkin, ja muistin ottaa Nitan aina kuulolle ennen valmis-sanaa :) Tuomarina kisoissa oli Susanna Maksimainen joka oli tosi mukava! Tällainen oli meidän suoritus hänen mielestään:
Luoksepäästävyys: 10
Nita istui hienosti sivulla, antoi nätisti silittää eikä liikehtinyt.
Paikalla makaaminen: 10
Melko pian kun koirat oltiin jätetty, viereinen uroskoira lähti haistelemaan Nitan takamusta. Vähän siellä ohjaajarivissä kuumotti, mutta Nita makasi ihan hievahtamatta! Ei kääntynyt edes katsomaan taakseen :o Kyllä Nipsulla meni korvat luimuun ja ilmeestä näki että nyt ahdistaa, mutta kun äiti sanoi paikka niin se on paikka.. Tuomari kommentoi liikkeen lopuksi, että olisi rokottanut jostain kaksoiskäskystä (en tiiä yhtään, mikä se ois ollut, ehkä se kun annoin pienen käsimerkin ettei ennakoi istumaannousua), mutta koska Nita pysyi niin hyvin, antaa kympin. "Koiralla on rautaiset hermot! Harvaa kestää tuota, että kaveri tulee haistelemaan."

Seuraaminen hihnassa: 9
Perus Nitaseuraamista, se vain käveli mun vierellä kuten aina :D En tajua miten sellaisesta voi antaa ysin, mutta kuulemma kun koira kulkee mukana, se on riittävä.
Seuraaminen vapaana: 9
Sama juttu kuin edellisessä. 

No, onhan se näköjään ainakin tässä kuvassa ihan iloinen ja jopa pitää kontaktia :D

Tää on jo sit enemmän Nitan seuraamista, tai siis kävelyä rinnalla.

Liikkeestä maahanmeno: 8
Muuten hyvä, mutta jouduin antamaan kaksoiskäskyn kun Nipsu ei meinannutkaan mennä maahan :o Outoa, mutta meni sitten toisella käskyllä.
Luoksetulo: 10
Meidän vahvin liike, ihan odotettu! Tuomarin sanoin: "Se oli oikein kaunis, täydellinen suoritus."

Hii jee saa juosta!!

Edestä takakautta perusasentoon.

Liikkeestä seisominen: 7,5
Taisin antaa myös käsimerkin varmistuksena, jäi vähän vinoon ja ennakoi istumisen.
Estehyppy: 0
Oho, kävipä hassusti! Yleensä Nita siis hyppää hypyssä itsestäni katsottuna ennemmin oikealle, mutta nyt se kaarsikin vasemmalle ja meni haistelemaan jotain hypyn vieressä olevaa hajua. Meni siis nollille, koska ohitti estelinjan. No, aina voi näköjään sattua kaikkea :D
Kokonaisvaikutus: 10
Tuomari kommentoi, että Nita on tosi ihana ja meidän tekeminen oli kivan näköistä ja iloista. Hienosti kuulemma tsemppasin koiraa helteessä ja se paikkamakuu sai erityistä plussaa :>

<3

Nämä oli meidän ekat möllit, joissa tehtiin kaikki liikkeet. Pisteitä kertyi 165, mikä oli siis ykköstulos! Sijoituttiin kolmansiksi, Haltin hieno Raisa-äippä voitti alokasluokan <3 Nita sai lisäksi tuomarilta erityistsemppipalkinnon, kun pysyi niin hienosti siellä paikallamakuussa. Hän taisi tykätä Nitasta muutenkin, kun tuli alokasluokan palkintojenjaon jälkeen silittelemään Nitaa ja kysyi, saako sille antaa mokkapalaa ja kai se saa nukkua sängyssä :D Toki saa, molempia. Maailman ihanin ihmisiä ihastuttava pikku Nipsu <3
Haltin osio päivästä, hengailu hallissa ja leikkiminen, sujui niin ikään upeasti! Treenikaveritkin ihastelivat, kuinka kauniisti pentu odotteli Nitan kanssa hallissa kiinni tolpassa. Siellä ne vain makoilivat, nukkuivatkin, vaikka ihan vieressä ihmiset treenasivat ja leikittivät koiriaan. Leikitin itsekin Haltia välillä ja hienosti sujui edelleen, ei häiritse yhtään toiset koirat tai ihmiset ja narussa roikutaan raivolla! Se on kyllä todellakin täyspäinen pentu, palikat kuupassa kohdallaan enkä voisi olla Haltiin tyytyväisempi <3 Voi kun se nyt ottaisi jatkossakin Nitasta mallia ja kasvaisi yhtä rauhalliseksi odottelijaksi :') Nipsu on niiiiin helppo kun se ei huuda toisten treenatessa ja voi kisoissakin odottaa ihan vaan hihnalla kiinnitettynä Nemon häkin seinään.

Meillä oli tosi hyvät palkinnot mölleissä! Nita voitti itselleen puruluita ja Haltille taas yhden narulelun.

tähän malliin (:

Onnistunut päivä oli siis ja jäi hyvä mieli! Annille suuri kiitos Nitan kuvista, musta oli ihanaa kuinka niistä välittyy se iloisuus mitä meidän tekemisessä todella taisi olla - hiiteen joku kisajännitys! :D Nyt tuli taas sellainen olo, että toko on oikeastaan ihan mukavaa (tai tietysti se on nyt Haltia kouluttaessa ollut mukavaa, mutta noin muuten). En ole siis tainnut saada siitä viime kesän tokokokeesta Nemon kanssa ihan kamalia traumoja. Alokasluokan liikkeet on oikeastaan tosi yksinkertaiset ja ne on nopeasti ohi. Jos mä pystyn opettamaan ne Nitalle niin, että se vois periaatteessa saada ykköstuloksen, ehkä mä osaan opettaa ne Haltillekin?   

Käykää muuten ihmeessä katsomassa muitakin Annin ottamia kuvia! Itse olin rasisti ja kuvailin lähinnä collieita, joten eivät ole ainakaan toistaiseksi esillä muualla kuin fb-ryhmässä.

Halti pääsikin sitten taas seuraavana torstaina collietreeneihin tokoilemaan! Se on kyllä sitkeä sissi, samana päivänä puolenpäivän aikoihin nimittäin käytiin toisilla rokotuksilla. Painoa 11 kg ja reipas penska oli taas :> Koska oli niin aurinkoinen ilma ja bussien välillä oli pidempi vaihtoaika, käytiin vielä keskustassa jätskillä (vadelmasorbetti maistui molemmille!) ja saatiin moikata vossikan heppaa. Aluksi Halti ei oikein tajunnut sitä, mutta kun otin sen syliini jotta pentu saisi haistella hevosen päätä, tajusi kyllä ja oli vähän ihmeissään. Kun laskin Haltin maahan, sillä oli suupielet hymyssä ja korvat päätä myöten eli vähän jännitti, mutta häntä heilui kuitenkin koko ajan :) Kivaa, tällainenkin uusi kokemus!
Mutta niin, hyvin siis jaksoi vielä illalla treeneissä :D Siellä me leikittiin, tehtiin vauhtiluoksetulo ja harjoiteltiin perusasentoa ja siihen pyörähtämistä. Hyvin meni, pennun kouluttaminen on kyllä ihanaa! <3 Silmät loistaen se tarjoaa tekemistä ja on ihan huvittavaa, kuinka täpinöissään toinen on - mamma, kyllä mä osaan, mä yritän, ai näinkö? Jes, nakki, osasin! 

Nitakin osasi!

Viikonloppuna Halti pääsi mm. tekemään jälkeä ensimmäistä kertaa sekä uimaan ja tapaamaan kavereita, mutta jottei (tämäkin) postaus venyisi liikaa, siitä lisää ensi kerralla!
PS. Tajusin että tykkään tuosta uudesta bannerista aika paljon! Kannatti vääntää sitä viime viikolla yksi kokonainen päivä, siitä tuli sittenkin hieno :D