Jyväskylän KV näyttely on Suomen toiseksi suurin koiranäyttely heti Messarin jälkeen. Se on myös mun "kotinäyttelyni", yksi niistä paikoista joissa mun koiraharrastuneisuus on syntynyt. Se on ollut mun ensikosketus koiraharrastusmaailmaan, oon käynyt siellä jo joskus alle kouluikäisenä äidin kanssa katsomassa koiria. Oon viettänyt siellä ties kuinka monta tuntia niin monena vuonna, ja se oli yks syy miksi rupesin Nemoa kouluttamaan yhteiskuntakelpoiseksi. Koska halusin viedä sen koiranäyttelyyn.
En ihan tiiä itekään miks kirjoitan tällaista nyyhkytarinaa yhdestä näyttelystä, mutta kunhan innostuin muistelemaan syvällisiä :D Jkl KV on yks niistä jutuista, mistä tää kaikki lähti. Se oli ensimmäinen näyttely, johon osallistuin oman koiran kanssa, josta Nemon kanssa aloitettiin. Siksi tuntui varsin luontevalta, että se olisi myös Haltille ihka ensimmäinen näyttely. Halusin ilmoittaa sen, koska en ole ikinä ennen ollut koiran kanssa pentuluokassa ja koska tämä olisi ainoa näyttely, johon päästäisiin pentuluokkaan Tämän vuoden Jyväskylän KV:n piti olla myös Nemon viimeinen näyttely. Ympyrä sulkeutuisi. Halusin ilmoittaa sen vielä kerran, toista kertaa veteraaniluokkaan ja kun 1 ja 8 olivat samana päivänä, idea tuntui hyvältä.
2010
Muistan, kun silloin syyskuun viimeisenä viikonloppuna, joka jäi meidän viimeiseksi yhdessä, ilmoitin pojat näyttelyyn. Nemolla jatkui se raivostuttava pissailu sisälle ja vanhempani suunnittelivat kemiallista kastraatiota. Iskä sanoi, että ei sun kannata Nemoa ilmoittaa. Panosta nyt vain Haltiin, hankala olla kahden koiran kanssa ja jos se kastroidaan niin ei voi dopingjuttujen vuoksi viedä. Mietin asiaa yön yli ja sanoin iskälle, että otan sen riskin. Ilmoitan sen ja jos päätyisivät kastraatioon, niin se olisi mulle ok koska äidin ja iskän kanssahan Nemo asuu. En mä menettäisi kuin ilmoittautumismaksun, trimmaus olisi ollut ilmainen koska villakoiria omistava opiskelukaverini oli luvannut trimmata Nemon silloin lokakuussa, kun vanhempani tulisivat meille käymään.
Mökillekin oli satanut sinä viikonloppuna lunta <3
Viikkoa myöhemmin sitten laitoin kaverille tekstarin, että ei sun tarviikaan tuoda sitä trimmikonetta Joensuuhun. Menisin Jyväskylään vain yhden koiran kanssa. Harmitti. Ei siksi, että olisin tosissani edes haaveillut siitä ROP/VSP VET -palkinnosta vaan siksi, että halusin vielä kerran päästä Nemon kanssa näyttelyyn. Valiohaaveet olin jo haudannut, halusin vain kerran vielä käyttää spanielin veteraaneissa, josko se vaikka pärjäisikin. Halusin vielä päästä punavalkoisen kanssa kehään, koska se on niin kivaa. Tiedän, että jotkut ihmiset sanoo ettei koira voi "rakastaa esiintymistä", mutta kyllä Nemo tykkäsi näyttelyissä käydä. Se esiintyi aina häntä heiluen ja tosi iloisena, kuin tietäen olevansa huomion keskipisteenä. Nemon kanssa oli kiva olla kehässä, koska se esiintyi kauniisti vapaana (suurin osa welsseistä suurinpiirtein kuristuu hihnaansa ravatessaan). Näyttelyt oli minun ja Nempun yhteinen juttu :)
Jämsä KR, kevät 2013.
Kyllä, joku voi olla näin iloinen EH2:sta!
Harmitti siksi, koska edellisen kerran kun oltiin oltu näyttelyssä Jämsässä keväällä 2013, ei ollut kiva kokemus toisin kuin yleensä. Nemoa ei sinä päivänä kiinnostanut liikkuminen helteen vuoksi pätkääkään, eikä tuomari tykännyt siitä yhtään. Siksi halusin, että meidän viimeinen kehäkäynti ennen eläkepäiviä olisi tavallisen iloinen kokemus, tuli menestystä tai ei. Vielä viimeisen kerran punavalkoisen kanssa, häntä heiluen kehään.
Se viimeinen kerta jäi nyt kokematta, mutta onneksi pääsin edes Haltin kanssa. Kuinka monta vuotta olinkaan haaveillut juoksevani kehässä kaunis trikkicollie narun päässä, ja nyt se vihdoin toteutui! Haltilla täyttyi pentuluokkaan vaadittava ikä juuri näyttelypäivänä, ja viikkoa ennen pääsin tutustumaan collien valmisteluun näyttelyyn, kun Sari tuli meille neuvomaan mitä tehdä.
Haltilta siistittin ohennussaksilla ylimääräiset korvahapsut pois sekä tassut siististi soikion muotoiseksi. Kinnerkarvoja taidettiin nirhiä ihan vähän, ja harjoittelin collien trimmausta Haltin jälkeen vielä Bennyllä.
No, kyllä se näköjään siellä viimeisessään kuitenkin yritti hymyillä ja olla reipas :)
Sain ohjeeksi pestä Haltin alkuviikosta kokonaan -koska sitä ei ollut aiemmin pesty-, ja vielä edeltävänä iltana pestä valkoiset osat. Tätä tarkoitusta varten sain lainaan koirakuivurin, teollisuuslaitteelta näyttävän vekottimen, jolla kuulemma kuivaa aikuisen collien tunnissa. Tunnissa?? Tiistai-iltana Halti pääsi sitten pesulle. Olipa mielenkiintoinen kokemus! Propsit pennulle siitä, että se pysyi koko toimituksen ajan kauniisti paikoillaan. Nemon peseminen meidän opiskelijakaksion kylppärissä ei ois ollut yhtä yksinkertaista..
Collien turkki on älyttömän paksu. Pohjavillaa on käytännössä mahdotonta saada märäksi kamalimmallakaan ulkoilukelillä. Minä suihkutin Haltia tavallisella suihkulla ja Joona käsisuihkulla, ja oli kova työ saada turkki läpimäräksi. Kun pääsin kastelussa pohjavillaan asti, päälliskarva alkoi jo kuivua ja takapäätä saippuoidessa sain huomata, että siellä oli silti pohjavillaa vielä rutikuivana. Ei kun suihku kätöseen taas.
Kivaa kun tällastakin hommaa pitää kuvata videolle salaa.. :D
Lopulta sitten jotenkin saatiin Halti märäksi, pestyä ja huuhdeltua ja koitti kuivauksen vuoro. Teollisuuskuivuri piti kovaa ääntä, mutta se ei pentua paljon hetkauttanut. Reilu puoli tuntia vierähti sillä puhallellessa, mutta olipa se vaan kätevä vehje! Helppo tapa kuivata, ja ymmärrän kyllä miksi se on myös tehokkain collieilla. Pyyhkeellä niitä pohjavillojen vesiä ei saisi millään pois, vaan ne valuisivat seuraavan viikon aikana hiljalleen minne sattuu. Jännää, mutta onneks collieta ei tarvitse noin normaalisti pestä kuin todella harvoin :D
Meidän matka Keski-Suomeen alkoi torstaina, muttei mentykään heti kotiin asti vaan jäätiin Apun ja Ninjan luo kylään Jyväskylään. Vietettiin kiva ilta siskon kanssa, ja "serkukset" viihtyivät myös hyvin yhdessä :D Yöllä satoi lunta, ja perjantaiaamuna oli ihanaa lenkkeillä kun oli maa valkeana. Illasta lähdettiin sitten Haltin kanssa taas junalla kotiinpäin, joskin se yö oltiin Joonan kotona maalla.
Lauantai-iltana sitten pesin pennulta vielä tassut ja kaulurin ja sunnuntaina lähdin ajelemaan kohti Jyväskylää.
Hurrurruuur
Kyllä siitä tuli puhdas ja hieno. Puff! Mun kamera on rikki/huollossa, joten käytössä on pikkudigikamera ja iskän entinen työkamera, jolla en osaa kuvata koska se on Nikon :(
Mua jännitti ihan liikaa. Oikeasti, aivan naurettavaa jännittää niin paljon jotain näyttelyä! Nukuin kahtena edeltävän yönä huonosti ja liian vähän sekä näin painajaisia, joissa mulla oli väärä koira, väärä paita, myöhästyttiin kehästä jne. Iskäkin sanoi, että sähän oot käynyt niin monessa näyttelyssä että handlaat sen homman, mut se on eri asia kun on eri koira! :D Halti oli ainoa pentu colliekehässä, mutta jännitin tulosta koska sillä on tällä hetkellä ahdas purenta. En muistanut mainita siitä edellisessä postauksessa, mutta Haltilla siis pureutuu alakulmurit ikeneen mikä johtuu kapeasta alaleuasta. Kirjoittelen tästä(kin) kyllä vielä lisää.
Jännitin myös mm. Haltin esiintymistä, koska ollaan tehty näyttelyjuttuja noin ylipäätään todella vähän. Välillä ravauttaessa se pomppi ja näpsi mua käteen, jotta jippii :D Seisomisen se kyllä oppi hyvin. Lisäksi jännitin sitä, alkaako kehä etuajassa ja about vähän kaikkea muutakin ihan turhaa.
Mutta jospa vihdoin pääsisin tässä tekstissä sinne Paviljonkiin asti. Haettiin ensin Appu kyytiin seuraksi ja kuvaajaksi, ja jouduttiin ajamaan parkkitalon ylimpään kerrokseen. Siellä Halti haukkui toisia koiria, ja mietin että tämähän alkaa hyvin.. :D Sisään päästyä (eivät muuten edes katsoneet numerolappuja, saati että olisivat tarkastaneet rokotuksia :o) ja Appua yleisöovesta odotellessa Halti vieläkin haukuskeli muita koiria ja kiehnäsi jaloissani "äiti minä en oikein pidä kun on näin paljon koiria" :DD Aina kun jotain tosi isoja koiria, esim. malamuutteja, meni ohi, Halti veti korvat luimuun ja suupielet hymyyn. "Olen pieni pentu, älä tee pahaa!" Hassu Höpötin :D
Colliekehälle päästyä ja laitettuamme häkin pystyyn, Halti kuitenkin rauhoittui ja käyttäytyi koko lopun näyttelypäivän ajan tosi fiksusti. Ulkoilupaikoille se ei vain millään voinut pissata, kertaakaan. Reppana. Hyvin muuten huomasi, että vaikka Halti kotona ja Ninjaan verrattuna näyttääkin jo tosi isolta, niin onhan se vielä ihan vauva, kun vertasi täysikasvuisiin pehkouroksiin.
Ehdittiin (tietenkin) kehään ajoissa, ilman kiirettä ja sinne päästyäni jännitys katosi. Kehävisiitti oli tosi nopea, mentiin vain kerran ympäri ja edestakaisin. Tästä huolimatta saatiin kuitenkin tosi pitkä arvostelu, paperi täyteen. Tuomarina oli alankomaalainen Rony Doedijns. "7
months old male puppy. Needs time to mature and develop. Nice
proportions. Typical in head profile. Acceptable bite. Typical ears. A
bit flat feet. Ok expression. Normally angulated. Correct body and
topline. A bit narrow behind. Side movements ok. Correct coat quality
and color for the age. Typical in temperament. Very well presented. Very
promising." Setä katsoi hampaita tosi pitkään, joten ajattelin että nyt nasahti siitä, mutta kuultuani sanelusta "acceptable bite", ajattelin että jes! Arvostelun lopuksi tuomari tuli kättelemään sanoen "Very promising, congratulations!" ja sain käteeni kunniapalkinto- ja ROP-pentu -ruusukkeet.
Jes!
Vähän nolotti katsoa näitä kuvia, joissakin mulla on ihan epäluonnollisen onnellinen ilme :D Mutta se on aitoa iloa!
Kehäsihteeri kirjoitti vielä arvostelun loppuun, ja olin ihan tosi onnellinen!! Halti esiintyi niin hienosti, ei yhtään pomppinut ravatessa. Välillä toki katsoi mua, mutta meni tosi nätisti ja malttoi hurjan kauniisti seistä. Arvostelukin oli melkein pelkkää kehua, se oli musta tosi hyvä! Olin ihan fiiliksissä lauseesta very well presented - Nemon kanssa sain sellaista kommenttia muistaakseni kolmelta tuomarilta, mutta siihen meni aikaa. Ollaanhan me Haltin kanssa edistytty, mutta en todellakaan odottanut että osaisin esittää sen niin hyvin heti ekassa näyttelyssä, collie on kuitenkin niin erilainen kuin wss. Ehkä mä oon sen kanssa luonnonlahjakkuus? ;)
No joo, Halti oli ainoa pentu koko rodussaan, mutta ei se poista sitä faktaa että arvostelu oli tosi hyvä! Eikä tuomarin olis mikään pakko ollut kp:tä jakaa, ihan hyvin ois voinut nillittää hampaista. Mutta eipä nillittänyt! Niin hieno Halti, very promising <3 Alkoi tää ura vähän paremmin kuin Nemolla 8 vuotta sitten. Jolloin Nemo peruutti seisotuksessa tuomaria karkuun koska se kumartui koiran päälle uhkaavasti ja haisi niin paljon partavedeltä, ja jolloin jäin näyttelyhihnasta ja hiuksistani melkein jumiin (koska olin laittanut sen niskani taakse, niin kuin olin nähnyt joidenkin tekevän) :D Ja arvostelussakin oli kommenttina "needs better training". No, sitä Nemppu tosiaankin olisi tarvinnut elämässään :DD
18.11.2006.
En jaksanut jäädä katsomaan pehkokehää enää oman vuoron jälkeen koska niitä oli niin paljon kuten aina, vaan menin käyttämään Haltia pihalla. Matkalla kuljin welshikehän ohi. Se oli vastapäätä sitä kehää, jossa silloin syksyllä 2006 Nemon kanssa ekaa kertaa oltiin. Bongasin sieltä laidalta Siljan ja Hilman, jotka oli meidän Agirotujoukkueessa kesällä 2013. Juteltiin siinä hetkinen ennen kuin Hilma meni kehään. Silja kysyi, miten jaksan ja puhuttiin meidän paimenkoirapennuista, kun Siljalle tuli tänä vuonna kelpie. Oli kiva jutella. Nemon lisäksi welsheihin oli ilmoitettu toinenkin uros veteraaneihin, yks multivalio joten eipä meille suurempaa menestystä olisi tällä kertaa tullutkaan. Ja kehät olisivat menneet täysin päällekkäin tai ainakin olisi tullut kamala kiire juosta hallista toiseen, joten ei sen puoleen harmita. Ja olisin sitten varmaan antanut Nemon jollekin walesitutulle esitettäväksi, eikä me silloin oltaisi kuitenkaan päästy viimeistä kertaa yhdessä kehään pitämään hauskaa.
Haltin kehän jälkeen käytiin Apun kanssa katsomassa poliisikoiranäytös sekä tietysti shoppailemassa. Välillä kävin häkillä katsomassa pentua, joka oli oikein kiltisti, nukkui vain. En mä enää pidä itseäni "näyttelyihmisenä", koska koiraharrastuslajeissa on kivempaa kun voi itse vaikuttaa tulokseen, mutta on musta kiva käydä silloin tällöin kehässä :) Mukava kun välillä voi olla siisteissä vaatteissa sisällä eikä tarvi tehdä paljon mitään. Joku glamour tuosta on kyllä haihtunut - ei mulle tullut enää lainkaan sellainen olo, että haluan ostaa vaikka mitä, ja tuntui että kojuja ylipäätään oli kauhean vähän! :o Lisäksi olin jopa vähän järkyttynyt, kun en kehäkartan tullessa postiin enää hahmottanut yhtään, missä meidän kehä on :D Joskus yläasteikäisenä nimittäin muistin Paviljongin pohjapiirroksen ulkoa. Niin monena vuonna siellä olin, jopa molempina päivinä joinain vuosina.
<3
Ei keretty valoisaan aikaan kotiin ja seuraavana päivänä oli lumet sulaneet, joten oli pakko ottaa nää pakolliset (:D) kuvat sisällä.
Joka tapauksessa oli kiva päästä pitkästä aikaa koiranäyttelyyn ja Haltin kanssa kehään :-) Ostin sille pari possunkorvapuustia palkinnoksi sekä hienon ledivalon pantaan, maksoi vaan vitosen! Nyt Haldir näyttää ihan poliisilta, kun se valo on (tietysti) sininen. Lisäksi ostin ohennussakset, koska en sellaisia omistanut ennestään. Ostin kerralla kunnolliset, koska tämän koiran aion opetella itse trimmaamaan :D Tuskin maltan odottaa että pääsen testaamaan, Haltissa kun ei nyt tietenkään ole karvaa millä harjoitella. Oli kyllä ihana tulla kotiin, kun äiti ja iskä olivat vastassa ihan innoissaan :D Äiti kysyi, että tarkoittaako KP kaunista pentua ja onko nuo ruusukkeet jotain leikkisertejä. Molemmat luki arvostelun ihan innoissaan hymyillen :D Nemokin olisi varmasti ollut iloinen.
Pääsykokeesta selvitty ja ensi viikolla taas reissua seuraaviin. Viimeiset pari viikkoa on koostunut lähinnä ankarasta lukemisesta, joten koirien kanssa ei ole hirveästi ehtinyt touhuilla. Viime viikolla kuitenkin tehtiin Nemon kanssa vähän tokoa. 13.5. käytiin paikallisen koirakoulun ilmaistreeneissä; kyseinen firma järkkää siis keskustassa esim. kymmenen kerran kursseja mutta me ei olla niihin koskaan osallistuttu, koska ovat niin kovin kalliita. Mätsäreissä ja möllitokoissa ollaan kyllä käyty, ja nyt tosiaan lähdettiin ilmaistreeneihin, kun koirakoulu täytti 5 vuotta ja piti sen kunniaksi avoimet ovet ja ilmaistreenejä pitkin päivää. Mentiin klo 14:n tokoon koska illalla oli agilitytreenit. Nemo olikin ainoa osallistuja siinä iltapäivällä, mutta saatiin kuitenkin hyödyllistä uuden paikan häiriötreeniä. Maria-kouluttaja liikkuroi meille alokasluokan liikkeet ja tehtiin myös paikallamakuu. Nemo oli yksilöliikkeissä aika kuutamolla, vire ei tosiaan ollut parhain mahdollinen. Seuraamisissa ei aluksi lähtenyt kunnolla mukaan, mutta kun lähti, meni tosi hyvin. Liikkeestä maahanmeno ja myös seisominen (!!) oli tosi kivoja, kuin myös luoksari (joskin heitti ennen sivulletuloa pienen mutkan ulkokautta, taustalla joku koripalloilija hämmensi :D), jeejee! Hyppy meni aika huonosti, tuli omituisesti esteen sivuun -mitä ei yleensä tee- ja ennakoi istumisen.
seisotusta ja juoksua ennen kehää.
Maria löysi Nemosta aika paljon kritisoitavaa mutta sanoi sitten itsekin, että puhui vain virheistä ja että Nemo on oikeasti tosi hieno ja valmis :D Kyllä itsestäkin tuntui että aika surkeasti meni, mutta nyt pitää vaan treenata hyppyä ahkerasti (kun sais raahauduttua sinne kentälle myös tokon merkeissä) ja ottaa seuraamisessa lyhyitä pätkiä palkan kanssa. Viimeisenä tehtiin paikkamakuu ja olin ihan varma, että Nemo vieraammassa paikassa taas piippaisi, mutta ei! Yksi pieni väsynyt hiuuu pääsi mutta muuten ei mitään, mitä nyt taas vähän maisemia katseli. Hyvä häiriötreeni :) Paikkis on sujunut tosi hyvin myös kotona ja iltalenkeillä, kun niiden yhteydessä on treenailtu. Liikkeestä seisominenkin on kivalla mallilla.
näköjään vakavaa hommaa.. :D mutta seisoopas spanieli täpäkästi!
Viime viikonloppuna päästiin taas näyttelyyn, oman seuran (ja muutaman muunkin) järkkäämään Jämsä KR:ään. Lauantai meni talkoillessa, sain juosta tuloksia kehistä, istua palkintotoimistossa sekä laittaa ison kehän palkinnot paikalleen ennen kunkin ryhmän tuloa. Sunnuntaina toiveeni paremmasta ilmasta (lauantaina satoi kaatamalla) toteutui ja aurinko paistoi niin lämpimästi, että tuli ihan hiki heti aamusta. Lähdettiin Nemon kanssa kotoa kymmenen maissa ja haettiin juna-asemalta Katsu-serkkuseni, joka ystävällisesti tuli mukaan hovikuvaajaksi. Näyttelypaikalla juostiin ensin vähän tuloksia ennen omaa kehää, joka alkoi vasta vähän ennen kahtatoista. Paikalla oli 8 walesia ja tuomarina alankomaalainen Wim Wellens. Heti luettelon aukaistuani tiesin, että pienenpienet haaveet Nemon valioitumisesta eivät toteutuisi, mutta ajattelin että käydään nyt pyörähtämässä. Olin arponut huhtikuussa tosi pitkään, ilmoittaisinko Nemon käyttö- vai veteraaniluokkaan, mutta päädyin sitten ilmoittamaan vielä tähän Jämsään käyttöluokkaan.
pinni petti :DD
Käyttöluokassa oli Nemon lisäksi yksi toinen uros ja meille tulokseksi EH2. Tuomari ei kauheasti liikuttanut koiria, yhdessä mentiin kaksi kierrosta ympäri ja sitten yksittäisarvostelussa vaan kerran edestakaisin, eikä se kovin perusteellisesti myöskään tunnustellut. Olin vähän pettynyt, en itse laatuarvosanaan vaan ylipäätään siihen, että arvostelu oli minusta aika outo, ei ollenkaan Nemon näköinen: "8 years. Dog up to size. Little bit cockery in the head. Soft expression. Correct scissor bite. Would prefer more angulation in front and behind and more sprung of ribs. Silky coat. Nice feathering. Showing the age on the move. A bit open in front. Nice temperament." Ihmettelin lähinnä tuota päätä -ja olen moneen kertaan ehtinyt naureskella, että cockeriko meillä nyt onkin :DD- sekä kulmauksien puutetta. Rintakehään on joskus aiemminkin toivottu kaarevuutta, Nemohan on tosi kapearunkoinen. Ja onhan tuossa arvostelussa hyvääkin, luonne on mukava totta kai ja hapsukarvoitus kanssa :D En vaan tiedä, että onko pehmeä ilme ja silkkinen karva hyvä vai huono asia, luulisin että karva ainakin on, mutta ehkä se walesin ilme kuitenkin pitäisi olla aika eläväinen/valpas, en nyt keksi mitään sopivaa suomenkielistä sanaa sille mutta siis alert.
Tämä oli muuten eka tuomari joka sanoi mitään Nemon koosta - sehän on welshiurokseksi aika kookas, säältään vähintään 50 cm ellei sentin pari ylikin, kun rotumääritelmän mukaan uros on 48 cm. Aiemmin ei ole kuitenkaan siitä kukaan tuomari huomauttanut, mutta voi olla että koko oli tälle herralle vähän tärkeämpi seikka, selvästi Nemoa pienemmät koirat siellä pärjäsivätkin. Etuosa oli nyt vain vähän avoin, ja Nemo tosiaan olisi voinut liikkua paljon reippaammin - en tosin tiedä, johtuiko se oikeasti iästä vai siitä, että oli tosi kuuma ja Nemo olisi ehkä mieluummin ollut kirmaamassa metsässä :D Mutta eipä tuo mitään, näyttelyt tuppaa Nempun kanssa aina olemaan vähän arpapeliä. Ehkä pitäisi jo suosiolla luovuttaa sen viimeisen sertin suhteen; mutta pakko sanoa että enemmän harmittaisi jos olisikin niin päin, että olisi kaikki sertit muttei taipparitulosta. No, ensi kerralla veteraaniluokkaan niin saadaan ainakin liikkeet anteeksi! :)
söpöliini <3
vielä yksi seisotuskuva piti ottaa kehän jälkeen ennen kotiinlähtöä.
Aurinkoinen näyttelypäivä jatkui talkoillen, iltapäivällä heitettiin Nemo kotiin ja tulin taas isoihin kehiin laittelemaan palkintoja paikoilleen. Agilityn ryhmätreenit kentällä alkoivat myös pari viikkoa sitten, mutta jottei tästä(kään) postauksesta tulisi ylipitkää, lisää niistä ensi kerralla :) Lupaan myös yrittää ehtiä muokkailla blogin ulkoasua kesäisempään!
Sunnuntaina lähdettiin Nemon kanssa näyttelyyn, tällä kertaa Korpilahden ryhmikseen. Keli oli ihana eikä maneesissa onneksi ollut liian kylmä; omaa kehää odotellessa vaan käveltiin pihalla ja hengailtiin sisällä. Waleseja oli ilmoitettu 22, joista yksi oli pois, mutta silti aika paljon punavalkoisia oli noin pieneksi näyttelyksi. Nemon lisäksi käyttöluokassa oli yksi uros. Oikeastaan en aamulla jännittänyt, näyttelyitä ei enää jaksa, mutta pakko tunnustaa että ennen omaa vuoroa ja kehässä kyllä vähän..
Tuomarina meillä oli siis Matti Luoso. Kehään mennessä kehäsihteeri kysyi, onko koira varmasti siinä luokassa mihin oon sen halunnut ja olin hetken vähän sillein että mitä, joo :D Mutta sitten tajusin tarkentaa että juu, tiesin voivani ilmoittaa sen veteraaniluokkaan mutta halusin sen käyttöluokkaan (kun nyt kerran saa siihen osallistua). Tuomari oli tosi mukava ja käsitteli koiria hyvin, ja tykkäsin että katsoi paljon liikkeitä. Saatiin ERI ja SA, jee! Kilpailuluokassa juostiin paljon ja Nemo meinasi alkaa taas peitsata, mutta tuomari onneksi sanoi että "älä anna sen peitsata", ja sainkin sen sitten korjattua takaisin hyvään raviin. KÄK2 meille ja sitten odottamaan PU-luokkaa. Pakko myöntää että siellä hiukan jännitti - uroksia oli aika paljon ja tuomari katsoi koirat läpi tosi tarkkaan, mutta meille ei sanottu kiitosta vielä karsintavaiheessa! Yksi valiokin tiputettiin pois muttei meitä. Lopulta sijoituksena oli PU3, junnu-uros sai sertin ja toinen käyttöluokan uros varasertin. Lähellä siis oltiin sitä viimeistä, ja hullun hyvä tulos noin isossa porukassa, oon niin iloinen! Arvostelukin oli musta paikkansa pitävä ja vieläpä tosi hyvä: "Erittäin hyvän tyyppinen uros, jolla hyvä pää, oikea purenta, hyvä kaulalinja. Hyvä luusto ja käpälät, hyvä eturinta ja runko sopivin kulmauksin, hyvä hännän asento. Leveät etuliikkeet, liikkuu muuten tehokkaasti, hyvä käytös."
hieno mies. Näistä kolmesta ensimmäisestä kuvasta suurkiitokset Marjukka Nissiselle!
ois ehkä jo pitänyt antaa se nami ennen kuin venyy noin paljon :D
jännitystä PU-kehässä, tuolta sen seisomisen pitäiskin näyttää! :)
Oon valtavan tyytyväinen reissuun! Nemo esiintyi ihan älyttömän hienosti ja oon kyllä vähän ylpeä itsestänikin, että meni niin hyvin. Joskus välillä mietin, oisko sittenkin kannattanut kokeilla junior handleria silloin kun vielä olisi iän puolesta pystynyt :D Niin ja pääsin muuten vielä paras narttu -kehään! Ennen omaa vuoroa siinä penkillä odotellessa eräs welshikasvattaja alkoi jutella mulle, kuinka hänen jo edesmenneellä koirallaan oli sama isä kuin Nemolla ja että sillä on kuulemma ihan samanlainen pää ja ilme kuin Niilolla ja Kaisalla. Siinä narttujen aikana jossain välissä hän kysyi, olisiko minulla vapaita käsiä ja intoa esittää yksi hänen kolmesta nartustaan PN-luokassa. Mun silmät varmaan levis lautasen kokoisiksi, oon aina salaa haaveillut että joku pyytäisi mua näyttelyssä esittämään toista koiraa ja nyt se toteutui! Vastasin että oikeastiko, totta kai, ja niinpä sitten päädyin paras narttu-kehään Leenan (Rocbee Jambalaya) kanssa. Oli aika hassua näin isoon uroksenrotjakkeeseen tottuneena, kun toinen oli niin pieni Nemoon verrattuna :> Omasta mielestä meni ihan ok, liikkeistä en tiedä mutta ainakin sain tytön seisomaan ihan reippaasti. Leena ei sijoittunut, mutta suuret onnittelut omistajalleen Sirkalle Hetan VSP:stä ja Ristin ekasta sertistä!
minä ja Leena PN-kehässä. Näistä kolmesta taas kiitos Viiville (:
hups, venyi tämäkin koira vähän turhan paljon! :D
Nemon pönötystä ennen liikkeelle lähtöä. "Mamma, mitä tehdään seuraavaksi?"
Pakko vaan vielä hehkuttaa kuinka kivaa oli. Nemikaali on kyllä tosi mukavaa näyttelyseuraa - kun se on häkissä, se nukkuu kaikessa rauhassa eikä reagoi mihinkään ympärillä (t. melkein kuoliaaksi itse säikähtänyt kun viereisessä jättihäkissä joku jumalattoman kokoinen labbis melkein tuli kauhean metelin keralla ulos kun joku koira meni ohi) ja häkin ulkopuolella se vaan chillaa ihan rennosti. En enää kerran koiran harjattuani viitsinyt laittaa sitä takaisin häkkiin vaikka aikaa olisi ollut, mutta seisoskeltiin siinä vaan kumpikin, Nemolla häntä heiluen. Kun sitten siirryttiin oman kehän laidalle, Nemoa jotenkin ilmeisesti ällötti maneesin alusta ja se hyppäs mun viereen penkille, kävi siihen makaamaan, kuitenkin koko ajan häntä heiluen, valppaana tapittaen että mitä seuraavaksi tehdään. Että en mä ihan heti allekirjoita että koirat jotenkin näyttelyissä stressaantuis, tai Nemo ainakaan. Enkä kyllä välttämättä olisi joskus 14-vuotiaana joka suuntaan touhottavan koiran ja sähläävän kehämeiningin lomassa uskonut, että muutaman vuoden päästä pystyn pitämään spanielin rennosti löysän näyttelyhihnan päässä kehän laidalla ja että mua kehutaan taitavaksi esittäjäksi :D Huippupäivä! Vaikka aamulähtö kiireessä olikin ehkä surkein mahdollinen ja tässä epämääräisessä stressin aiheuttamassa hajamielisyydessä onnistuin unohtamaan lämmikkeeksi mukaani ottaman abihupparin sekä näyttelyluettelon kehän laidalle. Voi morjens, sinne ne jäi minne heitinkin narttujen kehään kiiruhtaessani enkä tajunnut asiaa kuin vasta kotona. Soitin sitten heti näyttelysihteerille ja se otti hupparin talteen, käyn hakemassa sen tässä joku päivä - luettelolla nyt ei niin suurta väliä oo kun tuskin sillä enää mitään tekisin :D
urokset tuomarin arvioitavina. Näistä kuvista kiitokset Leinosille!
Viime viikolla käytiin myös tokoilemassa jäällä Nemon kanssa. Pääsääntöisesti hienoa tekemistä, liikkeestä seisomisessa valuu ihan vähäsen vielä ja alkaa ennakoida takapalkalle juoksemista, sitä pitää alkaa tehdä myös palkatta tai kädestä palkaten. Seuraaminen ja luoksarit tosi nättejä ja draivilla tehtyjä, käännöksiä (etenkin täys-) pitää hioa. Kotipihassa ollaan harjoiteltu vähän pujottelua molempien koirien kanssa; Nitalla meni kahdella kepillä jo sen verran hyvin, että keskiviikkona lisäsin lukumäärän neljään. Aluksi tyttö ei meinannut hahmottaa että homma jatkuu vielä, mutta hyvin meni! Otettiin ensin kiihdytysharjoituksia, jossa siis vien namin jonkin matkan päähän ja juostaan koiran kanssa kilpaa sinne; Nipsu tietysti saa voittaa. Sitten laitoin palkan keppien jälkeen ja meni hienosti! Nita pomppi keppivälit ja häntä heilui palkalle päästyä, jeejee. Nemon kanssa harjoiteltiin samalla neljällä kepillä oikeanpuoleista ohjausta. Aluksi se meinasi välillä sählätä, mutta ihan hyvin lähti sujumaan eikä oikealla puolella toimiminen ollut spanielille ollenkaan niin vaikeaa kuin aluksi luulin :)
Pokkarikuvaa Päijänteen jäältä, oltiin pääsiäisenä aika paljon mökillä.
Pääsiäisenä oli vähän muutenkin juhlan aihetta, nimittäin maanantaina rakas pikkuneiti azorilainen täytti jo kahdeksan vuotta! Itse synttäripäiväähän ei oikeasti tiedetä, joten niinpä Nitaa ei varmaan kauheasti haitannut ettei maanantaina varsinaisesti juhlittu, kun itse en ollut kotona ja muu perhe vietti viimeistä pääsiäislomapäivää hiihtämässä. Keskiviikkona kuitenkin tehtiin Nitan kanssa sitä, mistä se eniten tykkää: käytiin pitkällä lenkillä metsässä ja Nipsu sai olla irti. Onneksi otin sittenkin kameran mukaan, oli aivan ihana keli ja meillä oli tosi kivaa! On tuo tyttö vaan ihana ja rakas <3
Blogin päivityksiin saattaa nyt keväällä tulla vähän pidempiä taukoja. Mulla menee tällä hetkellä vähän turhan lujaa ja ylimääräisiä hommia täytyy karsia nyt siksi, kunnes saan oman pääni, stressitilan, pääsykokeisiin lukemisen ja päivärytmin kuntoon.
Nyt on sitten Messarista selvitty! Reissu meni mukavasti. Lähdettiin tosiaan ajamaan Vantaalle lauantaina iltapäivällä (onneks ei aikaisin sunnuntaiaamuna, kun joku unohti lompakon... Onneks muistin sen jo ihan heti lähdön jälkeen, ettei kovin kaukana tarvinnut kääntyä takasin :D) ja mentiin siis mun siskon luo yöks. Sofia 2v meni tietysti ihan pähkinöiksi kun Nemo tuli ja kiusas sitä taas vähän, mutta onneks uskoi kun komennettiin. Nemo käyttäytyi tosi hienosti (pelkäsin vähän että se merkkailis vieraassa paikassa) ja oli lenkilläkin tosi reipas uudessa ympäristössä. Yönkin se nukkui rauhallisesti iskän kanssa eikä herännyt kun siskon mies tuli töistä kotiin.
mahdotonta saada molemmista tärähtämätöntä kuvaa...
Sunnuntaiaamuna herätys oli puoli seitsemältä ja mua jännitti ihan sairaasti. Onneks lähdettiin ajoissa ajamaan Pasilaan, ruuhkat oli ihan kiitettäviä... Mutta hyvin päästiin perille ja kehän laidalta löytyi tilaa kamoille. Welshejä oli ilmoitettu niin paljon, että pennut ja veteraanit oli siirretty Tanskan Michael Christenseniltä Marjatta Pylvänäinen-Suorsalle. Alunperin pentujen piti olla ensin, mutta oli pakko ottaa veteraanit, koska muuten ei viereisessä kehässä oltaisi päästy etenemään PU-luokkaan. Siinä tuli pieni paniikki, vaikka ehdinkin kyllä laittaa koiran hyvin valmiiks :D Jo luetteloa vilkaistuani tiesin, ettei meillä olisi mitään pärjäämismahdollisuuksia kovin pitkälle, joten päätin ottaa kehän rennosti mukavan kokemuksen kannalta.Tulosta vähän jännitin koska olin kuullut tuomarin olevan tiukka, pelkäsin meidän lentävän H:lla pihalle mutta onneks ei :D EH saatiin ja oltiin neljänsiä, muut kolme vetsku-urosta sai ERIn ja kaks niistä SA:n. Oon ihan tyytyväinen (:
Nemo esiintyi hullun nätisti, ei peitsannut ja malttoi seistä, vaikka siitä näki että ois tahtonut pusutella tuomaria. Videoa katsellessa tosin näyttäis siltä, että takajalat vammaa jonkin verran, en osaa katsoa sitä hyvää asentoa aina vieläkään :D Arvostelu oli tällainen: "Hyvä koko ja luusto, selvä sukupuolileima. Hyvä kallo-osa. Hieman pitkä, jo kuivunut, kuono. Hyvät korvat, hyvä kaula ja selkä, hieman ala-asentoinen häntä, runko saisi olla syvempi ja täyteläisempi. Niukasti kulmautunut edestä ja takaa, liikkuu edestä hyvin löysästi ja leveästi, takaa hieman ahtaasti. Hyvä karvanlaatu." Ihan hyvä tuo on minusta, kulmauksia ja takaliikkeitä vähän ihmettelin koska niistä ei yleensä ole moitittu. Muuten olin kyllä samaa mieltä :) Seuraavaan näyttelyyn suunnataan joskus keväällä, tällä kertaa käyttöluokkaan. Mutta kivaa oli, pitkästä aikaa sai olla koiratapahtumassa siististi pukeutuneena lämpimissä sisätiloissa eikä treeniliivissä ja lenkkareissa :DD
Nemon kehän jälkeen kävin moikkaamassa tuttua welshikasvattajaa Mirkaa sekä vilkaisemassa vähän collieita ja kierreltiin kojuilla. Tein ennätyksen siinä, kuinka vähän rahaa mulla kului! En ostanut kuin puruluita, kaverille joululahjan ja sellasen karvapedin joka mahtuu häkkiinkin. Lähdettiin näyttelystä joskus alkuiltapäivällä, käytiin veljen luona Kalliossa ja Nemo oli sielläkin fiksu kyläilijä :) Kotona oltiin kuuden maissa ja tyytyväinen sai olla meidän veteraanireissaajaan :> Oli hauska reissu, kiitos iskälle taas mukanaolosta sekä Katsulle ja Tuulalle seurasta ja kuvista!
Tää viikko on ollut aika tavallinen, lenkkeilyä talvisessa metsässä ja lumileikkejä pihalla, mutta eilen tuli vähän ikävämpiä juttuja eteen. Käytin Nemon eläinlääkärissä perustarkastuksessa, koska se on nyt syksyllä ajoittain järsinyt takapuoltaan ja sille on ilmestynyt vasempaan kyynärpäähän patti muutama viikko sitten. Takapuolen vaivoihin selvisi syyksi anaalirauhastulehdus, jota olin kyllä miettinytkin mutta myös vähän epäillyt, koska Nemo ei ole hinkannut takamustaan maahan istuen. Hyvää oli se, että tulehdus oli hyvänlaatuinen ja nestettä oli vain toisessa rauhasessa, toinen oli ihan tyhjä. Rauhanen tyhjennettiin ja koira sai -taas vaihteeksi- antibioottikuurin, jotta pöpöt lähtee pois. Se on onneks vaan viiden päivän, ja lisäksi pitää suihkutella haalealla vedellä päivittäin. Toivottavasti lähtee paranemaan :] Patti taas ei sitten ollutkaan rasvapatti, kuten olin epäillyt, vaan ihan luinen kohouma kyynärpäässä. Voin kuulemma olla siinä mielessä rauhallinen, ettei se voi olla luukasvain, mutta saattaa olla jonkinlaista nivelrikkomuutosta. Säikähdin tietysti heti koska noi on tosi ikäviä, ja kysyin vaikuttaako se esim. agilityyn. Lääkäri sanoi, että kun koira ei kerran oireile (yleisiä nivelrikkoisen oireita ovat esim. ontuminen ja aamuinen jäykkyys ts. vaikea nousta ylös, näitä Nemolla ei onneksi ole [ainakaan vielä] ollut), niin ei tarvitse olla huolissaan. Eipä me varmaankaan enää kisatakaan kuin ensi vuonna vielä, toivottavasti se onnistuu.
ky(y)läilyä Kalliossa
Patin kanssa päätettiin tehdä niin, että tultaisiin parin-kolmen viikon päästä röntgeniin, ja siihen erikoistunut lääkäri saisi antaa kunnollisen arvion. Samalla voisi kontrolloida anaalirauhasten tilanteen, onko ne lähteneet parantumaan. Asia selviää siis tarkemmin vuodenvaihteen jälkeen. Toivon oikein sydämeni pohjasta, ettei siellä ole nivelrikkoa tai mitään muuta vakavaa, mutta hyvä että käytin lääkärissä. Ollaan kyllä menossa agilitytreeneihinkin nyt joulukuussa, niin ainakin näkee, vaikuttaako sellainen rasitus mitenkään. Voi raukkaa, mutta onneks Nemo on oma energinen itsensä ja leikkii ja riehuu normaalisti, eli ainakaan oireita ei oo. Patin luonne kuitenkin selviää vasta röntgenissä, joten siihen saakka toivomme parasta ja pelkäämme pahinta.
