It's dark inside, it's where my demons hide

Lupasin viimeksi kertoa Haltin hampaista. Ihan kuin tämä syksy ei muutenkin olisi kauhea, surullinen ja äärettömän stressaava, hampaista tuli lokakuussa uusi murheenkryyni. En edes itse huomannut koko asiaa ennen kuin kaveri siitä huomautti - mulle ei vain kerta kaikkiaan tullut pieneen mieleenkään kiinnittää huomiota tuollaiseen asiaan. Olin vaan onnellinen, kun kaikki rautahampaat lähti ripeästi ja täysin ongelmitta. Tiesin nahkapuolelta pari tällaista tapausta, mutta muuten on mulle ihan uusi juttu. Alakulmurit siis pureutuu yläikeneen, kun niiden normaalisti pitäisi tulla ulos. Lähetin kasvattajalle kuvat hampaista ja sain neuvoksi ainakin kuukauden ajan vääntää hampaita eteen- ja ulospäin.

Parempi hammas viikon vääntelyn jälkeen

Aluksi en meinannut uskoa, että hampaiden vääntäminen oikeasti toimisi - hampaathan on luuston kovinta ainetta ja suoruus geeneissä, mutta on se vaan uskottava, koska hampaat on parantuneet hurjasti! :) Ei ne vielä normaalit ole, mutta onneksi tuo alaleuka vielä kehittyykin. Sen vahvistamiseksi sain myös ohjeeksi antaa paljon luita. Aloitin tavallisilla, sitten palvatuilla luilla, mutta raa-at on auttaneet parhaiten. Onneksi olen saanut niitä ihanalta Sarilta, meidän pakastelokero on täynnä isoja luita kuin paremmallakin barffaajalla! :D Parhaani teen eikä sen lisäksi auta kuin toivoa parasta. Harmittaa kyllä, etten huomannut sitä aiemmin, vaikka oon tolkuttanut itselleni että syy ei ole minussa vaan geeneissä, kun tuota ongelmaa jonkin verran Haltin suvussa esiintyy. Ja sillähän oli ollut kaikki pysyvät hampaat suussa vasta kaksi viikkoa siinä vaiheessa, kun asia huomattiin. Onni on osaava tukiverkko.

"Peace dude!"

Sitten vähän iloisempiin aiheisiin eli rakkauslajiini agilityyn! Nämä jutut on seisseet luonnoksissa vähän turhan pitkään ehkä :D
Kerroin pari postausta sitten että käytiin kotona lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Käytiin silloin Evien vetämissä jatkoryhmän agilitytreeneissä Kana-areenalla. Ninjakin oli mukana, koska se tuli meille sinä torstaina taas. Tämä agivastaava oli tyytyväinen näkemäänsä, hyvissä käsissä ovat meidän seuran tulevaisuuden lupaukset ;) Kiva oli päästä myös pitkästä aikaa ihan oikeasti agilityn ryhmätreeneihin, vaikka olikin kurjaa etten voinut Nitan ja Nemon kanssa.
Pienen hetken ajan silloin lokakuussa mietin, jatkaisinko agilityharrastusta myös Haltin kanssa. Haluaisinko, pystyisinkö. Toisiko se liikaa muistoja mieleen, olisiko se liian tuskaista. Agility oli mun ja NN-teamin juttu. Meidän kaikkien kolmen, ja varsinkin Nitan.
Loppujen lopuksi totesin, että haluan. Koiratkin varmasti haluaisi, että jatkan. Agility on niin hauskaa. 20.10. alkoi täällä Joensuussa haku uuden seuramme pentuagilitykurssille, ja laitoin hakemuksen menemään. Ja me päästiin!! :)

Käytiin silloin lokakuun lopulla mökilläkin.

Mutta Kaniksen treeneistä. Halti teki mm. vinokeppejä ja hoksasi homman idean tosi nopeasti! Se(kin) on kyllä kätevä tapa opettaa kepit. Halti eteni aika hyvin treenien aikana, mutta ei tietenkään tehty kovin vaikealla tasolla tai hinkattu monta kertaa. Lisäksi tehtiin putkea ja hyppyä, rima niin alhaalla kuin mahdollista. Tehtiin sellaista, että oli hyppy ja mutkaputki ja Evie palkkasi Haltia lelulla. Mun on vieläkin vaikea uskoa, että se lelu oikeasti riittää koiralle palkaksi kun Halti on eka koira jota palkkaan lelulla, mutta kyllähän se todellakin riittää :D Pentu leikki Evien kanssa tosi hyvin! Tehtiin siten, että itse pyrin olemaan mahdollisimman kaukana putkesta, jotta pentu itse hoksaisi mennä sinne, ei siis juurikaan kädellä näyttämistä vaan mahdollisimman pieni liike omalla vartalolla. Vitsi miten fiksua, ja menipäs hyvin! Halti oli niin hieno <3

Ninjan kanssa tehtiin yksittäisiä esteitä tai muutaman sarjoja, yritin pientä rataakin mutta ei se oikein onnistunut :D Ruspeli on niin kiinni mun kädessä eikä osaa irrota, joten aika kohellusta oli. Pyysin sitten apupalkkaajia namialustaksi, ja johan onnistui mm. pitkä kahden hypyn ja suoran putken suora! Kun Ninja irtosi kunnolla, tajusi että sehän on ihan törkeän nopea. Hieno Nikkerström, siitä saisi hyvän kisakoiran jos viikoittain treenaisi! Eikä kumpikaan metelöinyt häkissä odottaessa, vaikka toinen pääsi tekemään mun kanssa :>

Treenit meni yllättävän hyvin. Olin nimittäin ihan varma, että itken koko ajan mutta en sitten kuitenkaan. Kun mun piti olla siellä seniorien kanssa. On tuskaista ajatella, etten enää pääse vain juoksemaan täysiä ratoja, niin että kaikki sujuu eikä tarvitse kuin ohjata. Ja siihen flow-tilaan on niin pitkä matka. Mutta ehkä vielä joskus, pienen mustan kanssa. No, kyllä yhdessä vaiheessa meinasi itku tulla, kun näytin yhdelle ryhmäläisistä vertaistueksi Nemon agilityvideoita. (Mulla oli pikku-canon mukana siltä varalta, että Haltista olisi saanut videota, mutta ei tullut otettua.) Sen parivuotias cockeriuros toi niin mieleen oman spanielin. Häntä heiluu, hajut vie mutta aina on kivaa. Oli tosi mukavat treenit ja kiva nähdä Evietä pitkästä aikaa ja jutella.

Jee collielenkillä on kivaa! (c) Anni R.

Rakkauslapset leikkii kepillä <3

Mutta niin, me tosiaan päästiin Haltin kanssa Poksin pentuagilitykurssille! Se alkoi 10.11, joten takana on kolme kertaa. Yhteensä niitä on kuusi. Oon aiemmin ollut "pentuagilitya" vähän vastaan - mun mielestä nuoren koiran kanssa ei saa olla mikään kiire tällaisessa lajissa, joka on fyysisesti raskas. Ihan hyvin voi odottaa ainakin sinne vuoden ikään, koira oppii ne jutut aivan varmasti. Tiedän, koska Nemo aloitti agilityn 4,5 -vuotiaana ja oli käytännössä parissa vuodessa kisavalmis. Tälle kurssille hakiessa mietitytti siis vähän omatkin periaatteet. Sitten kuitenkin totesin, että tämä on todennäköisesti paras keino saada jalkaa oven väliin agilityharrastuksen jatkumiseksi Joensuussakin, ja Halti on kuitenkin jo 7 kuukautta vanha. Se ei mene rikki muutamasta hypystä kerran viikossa, eikä kurssilla varmaankaan kovin vaikeita juttuja treenattaisi.
Treeniaika on puolitoista tuntia, ja ryhmä on jaettu kahtia. Se 45 minuuttia on tosi lyhyt aika, ekalla kerralla tuntui että treenit tuskin ehtivät alkaa kun ne jo loppuivatkin! Tällä kurssilla opetetaan esteet sheippaamalla, eli naksutellaan kun pennut osoittaa kiinnostusta esteisiin ja lopulta niin että ne jo suorittavat niitä. Jännää, koska tää tapa on ihan erilainen kuin mihin oon tottunut, mutta mielenkiintoista! Ja ihanaa olla pitkästä aikaa alkeiskurssilla itse kurssilaisena :DD

Halti ja mad skillz

<3 Darwin ja Halti oli muuten bff heti ensitapaamisesta lähtien. Parempi ollakin, kuten omistajansa! :D

Ekalla kerralla otettiin aluksi perustottelevaisuutta, ihan perusasentoa, luoksepäästävyyttä ja kontaktia. Vastuuvetäjän lisäksi mukana oli kolme apuohjaajaa, ja kaikki vetivät eri pisteitä hallissa. Katsottiin, kuinka koirat leikkii ja agilitypisteissä oli putki ja muutama rimaton hyppy. Halti tajusi naksuttelun tosi nopeasti, se rallitti putken läpi aina uudestaan ja ihmetteli, kun lopuksi siitä ei enää tullutkaan palkkaa :D (Koska olisi pitänyt mennä hyppyjä siinä vaiheessa.) Aitoja Halti ei aluksi tajunnut, koska niissä ei ollut rimoja mutta kun laitettiin ne maahan, pentu hahmotti paremmin.
(Mä kyllä mieluummin pitäisin matalat rimat kuin rimat maassa, koska jos pentu astuu riman päälle, käy pahasti. Ekan kerran jälkeen ollaankin onneksi tehty bumpereilla tai matalilla rimoilla :))

Luminen Keski-Suomen viikonloppu silloin 8.-9.11.

Mitä, Milka vei sen??

Toinen kerta meni mun mielestä ihan huonosti. Takana oli 8-tuntinen päivä Norssilla jonka olin elänyt yhdellä nuudelipaketilla ja muilla vähäisillä eväillä, enkä heti kotiin tultuani jaksanut lähteä Haltin kanssa lenkille vaan käytiin myöhemmin ja mentiin siitä suoraan bussipysäkille. Ehkä sen takia pentukin tuntui jotenkin väsyneeltä, enkä itse osannut ohjata sitä yhtään. En muista mitä juttuja alun tokossa tehtiin, mutta agilityn osalta harjoiteltiin hyppy-putkisarjoja sekä hyppysuoraa. Irtoamista namialustalle ja lelulle, ja Halti kyllä irtosi, mutta oltiin tosiaan molemmat enemmän tai vähemmän kuutamolla.

Kolmas kerta oli tällä viikolla, kurssi on siis puolivälissä. Nyt olin paremmalla fiiliksellä liikkeellä ja päättänyt pitää hauskaa, ja treenit oli tosi kivat! Alkutokoissa tehtiin kontaktinpitoa rivissä sekä seurattiin vuorotellen pujotellen toisten läpi, ja Halti sai kehuja kuinka hienosti se piti katseen mussa eikä muissa <3 Se on niin ihana, miten se voi olla tuollainen? Miten sitä voi kiinnostaa enemmän minä kuin muut koirat? :D Tällä kertaa harjoiteltiin mutkaputkea ja irtonaista rengasta, pussia sekä radanpätkää jossa ei ollutkaan pelkkää suoraa, vaan pari hyppyä ja pieni suora putki rinnakkain "U:na". Lisäksi oli temppupiste, jossa oli mm. pöytä, muurin pystypalikat ja muovikartioita pujoteltavaksi. Se oli tosi hauska!

Halti oppi pussin nopeasti, muutaman toiston jälkeen meni jo ilman että apuope piti kangasta ylhäällä :) Mutkaputkessa ei ollut ongelmaa, koska sitä Halti on jo tehnyt, mutta rengas tuotti vähän päänvaivaa. Sheippauksen mukaisesti pennun olisi itse pitänyt tajuta mennä läpi, mutta kun ei onnistunut, helpotettiin vähän kutsumalla sitä vuorotellen apuohjaajan kanssa läpi. Sitten kokeiltiin uudestaan, eikä Halti vieläkään mennyt renkaasta. Juuri kun olin sanonut "pitäisköhän mun kuitenkin näyttää kädellä", pikkumusta sujahti renkaaseen! Jee! Apuohjaaja sanoikin että älä menetä uskoasi koiraasi :''D 2 hyppyä-putki -rata meni myös hyvin, Halti tarjosi aika hyvin hyppyjä mutta mulla oli vaikeuksia olla huitomatta kädellä :D Voi apua! Mutta oli tosi kivat treenit eikä nyt tullut yhtään kiireen tuntua, vaan kaikki ehtivät käydä hyvin eri pisteillä. Jepajee, hieno skotlantilainen!

Tottisteltu ollaan lähinnä collietreeneissä, koska opeharjoittelun vuoksi ei vaan pysty eikä kykene kotona. Oon niin väsynyt, ja tällä viikolla on ollut niin paha olo. Niin moni asia ahdistaa, liian moni. Vielä viikko. Sitten alkaa joululoma.
On ollut huono omatunto, kun Halti on ollut niin pitkiä päiviä yksin kotona  Ihana Sari on onneksi tullut käyttämään Haltin lenkillä kun on ollut niin monen tunnin päiviä. Ihanaa kun toinen ei ole aivan räjähtämispisteessä kun tulen kotiin. On ollut huono omatunto myös siitä, etten oo touhunnut Haltin kanssa niin paljon. Mutta toisaalta, kyllä mun mielestä tervepäisen koiran pitää kestää viikko tai pari vähemmällä treenimäärällä. Ja on Halti kestänytkin, sehän jo tiedettiinkin että on sillä palikat päässä kohdallaan <3

Onneksi täällä on ollut lunta, muuten olisin masentunut vielä enemmän tästä pimeydestä. Harmi vain että ne ovat nyt lähteneet sulamaan pois, täältä siis tullaan kaamosmasennus. 

Jyväskylän kansainvälinen koiranäyttely

Jyväskylän KV näyttely on Suomen toiseksi suurin koiranäyttely heti Messarin jälkeen. Se on myös mun "kotinäyttelyni", yksi niistä paikoista joissa mun koiraharrastuneisuus on syntynyt. Se on ollut mun ensikosketus koiraharrastusmaailmaan, oon käynyt siellä jo joskus alle kouluikäisenä äidin kanssa katsomassa koiria. Oon viettänyt siellä ties kuinka monta tuntia niin monena vuonna, ja se oli yks syy miksi rupesin Nemoa kouluttamaan yhteiskuntakelpoiseksi. Koska halusin viedä sen koiranäyttelyyn.
En ihan tiiä itekään miks kirjoitan tällaista nyyhkytarinaa yhdestä näyttelystä, mutta kunhan innostuin muistelemaan syvällisiä :D Jkl KV on yks niistä jutuista, mistä tää kaikki lähti. Se oli ensimmäinen näyttely, johon osallistuin oman koiran kanssa, josta Nemon kanssa aloitettiin. Siksi tuntui varsin luontevalta, että se olisi myös Haltille ihka ensimmäinen näyttely. Halusin ilmoittaa sen, koska en ole ikinä ennen ollut koiran kanssa pentuluokassa ja koska tämä olisi ainoa näyttely, johon päästäisiin pentuluokkaan Tämän vuoden Jyväskylän KV:n piti olla myös Nemon viimeinen näyttely. Ympyrä sulkeutuisi. Halusin ilmoittaa sen vielä kerran, toista kertaa veteraaniluokkaan ja kun 1 ja 8 olivat samana päivänä, idea tuntui hyvältä.   

2010

Muistan, kun silloin syyskuun viimeisenä viikonloppuna, joka jäi meidän viimeiseksi yhdessä, ilmoitin pojat näyttelyyn. Nemolla jatkui se raivostuttava pissailu sisälle ja vanhempani suunnittelivat kemiallista kastraatiota. Iskä sanoi, että ei sun kannata Nemoa ilmoittaa. Panosta nyt vain Haltiin, hankala olla kahden koiran kanssa ja jos se kastroidaan niin ei voi dopingjuttujen vuoksi viedä. Mietin asiaa yön yli ja sanoin iskälle, että otan sen riskin. Ilmoitan sen ja jos päätyisivät kastraatioon, niin se olisi mulle ok koska äidin ja iskän kanssahan Nemo asuu. En mä menettäisi kuin ilmoittautumismaksun, trimmaus olisi ollut ilmainen koska villakoiria omistava opiskelukaverini oli luvannut trimmata Nemon silloin lokakuussa, kun vanhempani tulisivat meille käymään.

Mökillekin oli satanut sinä viikonloppuna lunta <3

Viikkoa myöhemmin sitten laitoin kaverille tekstarin, että ei sun tarviikaan tuoda sitä trimmikonetta Joensuuhun. Menisin Jyväskylään vain yhden koiran kanssa. Harmitti. Ei siksi, että olisin tosissani edes haaveillut siitä ROP/VSP VET -palkinnosta vaan siksi, että halusin vielä kerran päästä Nemon kanssa näyttelyyn. Valiohaaveet olin jo haudannut, halusin vain kerran vielä käyttää spanielin veteraaneissa, josko se vaikka pärjäisikin. Halusin vielä päästä punavalkoisen kanssa kehään, koska se on niin kivaa. Tiedän, että jotkut ihmiset sanoo ettei koira voi "rakastaa esiintymistä", mutta kyllä Nemo tykkäsi näyttelyissä käydä. Se esiintyi aina häntä heiluen ja tosi iloisena, kuin tietäen olevansa huomion keskipisteenä. Nemon kanssa oli kiva olla kehässä, koska se esiintyi kauniisti vapaana (suurin osa welsseistä suurinpiirtein kuristuu hihnaansa ravatessaan). Näyttelyt oli minun ja Nempun yhteinen juttu :)

Jämsä KR, kevät 2013.

Kyllä, joku voi olla näin iloinen EH2:sta!

Harmitti siksi, koska edellisen kerran kun oltiin oltu näyttelyssä Jämsässä keväällä 2013, ei ollut kiva kokemus toisin kuin yleensä. Nemoa ei sinä päivänä kiinnostanut liikkuminen helteen vuoksi pätkääkään, eikä tuomari tykännyt siitä yhtään. Siksi halusin, että meidän viimeinen kehäkäynti ennen eläkepäiviä olisi tavallisen iloinen kokemus, tuli menestystä tai ei. Vielä viimeisen kerran punavalkoisen kanssa, häntä heiluen kehään.
Se viimeinen kerta jäi nyt kokematta, mutta onneksi pääsin edes Haltin kanssa. Kuinka monta vuotta olinkaan haaveillut juoksevani kehässä kaunis trikkicollie narun päässä, ja nyt se vihdoin toteutui! Haltilla täyttyi pentuluokkaan vaadittava ikä juuri näyttelypäivänä, ja viikkoa ennen pääsin tutustumaan collien valmisteluun näyttelyyn, kun Sari tuli meille neuvomaan mitä tehdä.
Haltilta siistittin ohennussaksilla ylimääräiset korvahapsut pois sekä tassut siististi soikion muotoiseksi. Kinnerkarvoja taidettiin nirhiä ihan vähän, ja harjoittelin collien trimmausta Haltin jälkeen vielä Bennyllä.

No, kyllä se näköjään siellä viimeisessään kuitenkin yritti hymyillä ja olla reipas :)

Sain ohjeeksi pestä Haltin alkuviikosta kokonaan  -koska sitä ei ollut aiemmin pesty-, ja vielä edeltävänä iltana pestä valkoiset osat. Tätä tarkoitusta varten sain lainaan koirakuivurin, teollisuuslaitteelta näyttävän vekottimen, jolla kuulemma kuivaa aikuisen collien tunnissa. Tunnissa?? Tiistai-iltana Halti pääsi sitten pesulle. Olipa mielenkiintoinen kokemus! Propsit pennulle siitä, että se pysyi koko toimituksen ajan kauniisti paikoillaan. Nemon peseminen meidän opiskelijakaksion kylppärissä ei ois ollut yhtä yksinkertaista..
Collien turkki on älyttömän paksu. Pohjavillaa on käytännössä mahdotonta saada märäksi kamalimmallakaan ulkoilukelillä. Minä suihkutin Haltia tavallisella suihkulla ja Joona käsisuihkulla, ja oli kova työ saada turkki läpimäräksi. Kun pääsin kastelussa pohjavillaan asti, päälliskarva alkoi jo kuivua ja takapäätä saippuoidessa sain huomata, että siellä oli silti pohjavillaa vielä rutikuivana. Ei kun suihku kätöseen taas. 

Kivaa kun tällastakin hommaa pitää kuvata videolle salaa.. :D
Lopulta sitten jotenkin saatiin Halti märäksi, pestyä ja huuhdeltua ja koitti kuivauksen vuoro. Teollisuuskuivuri piti kovaa ääntä, mutta se ei pentua paljon hetkauttanut. Reilu puoli tuntia vierähti sillä puhallellessa, mutta olipa se vaan kätevä vehje! Helppo tapa kuivata, ja ymmärrän kyllä miksi se on myös tehokkain collieilla. Pyyhkeellä niitä pohjavillojen vesiä ei saisi millään pois, vaan ne valuisivat seuraavan viikon aikana hiljalleen minne sattuu. Jännää, mutta onneks collieta ei tarvitse noin normaalisti pestä kuin todella harvoin :D
Meidän matka Keski-Suomeen alkoi torstaina, muttei mentykään heti kotiin asti vaan jäätiin Apun ja Ninjan luo kylään Jyväskylään. Vietettiin kiva ilta siskon kanssa, ja "serkukset" viihtyivät myös hyvin yhdessä :D Yöllä satoi lunta, ja perjantaiaamuna oli ihanaa lenkkeillä kun oli maa valkeana. Illasta lähdettiin sitten Haltin kanssa taas junalla kotiinpäin, joskin se yö oltiin Joonan kotona maalla.
Lauantai-iltana sitten pesin pennulta vielä tassut ja kaulurin ja sunnuntaina lähdin ajelemaan kohti Jyväskylää.

Hurrurruuur

Kyllä siitä tuli puhdas ja hieno. Puff! Mun kamera on rikki/huollossa, joten käytössä on pikkudigikamera ja iskän entinen työkamera, jolla en osaa kuvata koska se on Nikon :(

Mua jännitti ihan liikaa. Oikeasti, aivan naurettavaa jännittää niin paljon jotain näyttelyä! Nukuin kahtena edeltävän yönä huonosti ja liian vähän sekä näin painajaisia, joissa mulla oli väärä koira, väärä paita, myöhästyttiin kehästä jne. Iskäkin sanoi, että sähän oot käynyt niin monessa näyttelyssä että handlaat sen homman, mut se on eri asia kun on eri koira! :D Halti oli ainoa pentu colliekehässä, mutta jännitin tulosta koska sillä on tällä hetkellä ahdas purenta. En muistanut mainita siitä edellisessä postauksessa, mutta Haltilla siis pureutuu alakulmurit ikeneen mikä johtuu kapeasta alaleuasta. Kirjoittelen tästä(kin) kyllä vielä lisää.
Jännitin myös mm. Haltin esiintymistä, koska ollaan tehty näyttelyjuttuja noin ylipäätään todella vähän. Välillä ravauttaessa se pomppi ja näpsi mua käteen, jotta jippii :D Seisomisen se kyllä oppi hyvin. Lisäksi jännitin sitä, alkaako kehä etuajassa ja about vähän kaikkea muutakin ihan turhaa.

Mutta jospa vihdoin pääsisin tässä tekstissä sinne Paviljonkiin asti. Haettiin ensin Appu kyytiin seuraksi ja kuvaajaksi, ja jouduttiin ajamaan parkkitalon ylimpään kerrokseen. Siellä Halti haukkui toisia koiria, ja mietin että tämähän alkaa hyvin.. :D Sisään päästyä (eivät muuten edes katsoneet numerolappuja, saati että olisivat tarkastaneet rokotuksia :o) ja Appua yleisöovesta odotellessa Halti vieläkin haukuskeli muita koiria ja kiehnäsi jaloissani "äiti minä en oikein pidä kun on näin paljon koiria" :DD Aina kun jotain tosi isoja koiria, esim. malamuutteja, meni ohi, Halti veti korvat luimuun ja suupielet hymyyn. "Olen pieni pentu, älä tee pahaa!" Hassu Höpötin :D
Colliekehälle päästyä ja laitettuamme häkin pystyyn, Halti kuitenkin rauhoittui ja käyttäytyi koko lopun näyttelypäivän ajan tosi fiksusti. Ulkoilupaikoille se ei vain millään voinut pissata, kertaakaan. Reppana. Hyvin muuten huomasi, että vaikka Halti kotona ja Ninjaan verrattuna näyttääkin jo tosi isolta, niin onhan se vielä ihan vauva, kun vertasi täysikasvuisiin pehkouroksiin.

Ehdittiin (tietenkin) kehään ajoissa, ilman kiirettä ja sinne päästyäni jännitys katosi. Kehävisiitti oli tosi nopea, mentiin vain kerran ympäri ja edestakaisin. Tästä huolimatta saatiin kuitenkin tosi pitkä arvostelu, paperi täyteen. Tuomarina oli alankomaalainen Rony Doedijns. "7 months old male puppy. Needs time to mature and develop. Nice proportions. Typical in head profile. Acceptable bite. Typical ears. A bit flat feet. Ok expression. Normally angulated. Correct body and topline. A bit narrow behind. Side movements ok. Correct coat quality and color for the age. Typical in temperament. Very well presented. Very promising."
Setä katsoi hampaita tosi pitkään, joten ajattelin että nyt nasahti siitä, mutta kuultuani sanelusta "acceptable bite", ajattelin että jes! Arvostelun lopuksi tuomari tuli kättelemään sanoen "Very promising, congratulations!" ja sain käteeni kunniapalkinto- ja ROP-pentu -ruusukkeet.  

Jes!

Vähän nolotti katsoa näitä kuvia, joissakin mulla on ihan epäluonnollisen onnellinen ilme :D Mutta se on aitoa iloa!

Kehäsihteeri kirjoitti vielä arvostelun loppuun, ja olin ihan tosi onnellinen!! Halti esiintyi niin hienosti, ei yhtään pomppinut ravatessa. Välillä toki katsoi mua, mutta meni tosi nätisti ja malttoi hurjan kauniisti seistä. Arvostelukin oli melkein pelkkää kehua, se oli musta tosi hyvä! Olin ihan fiiliksissä lauseesta very well presented - Nemon kanssa sain sellaista kommenttia muistaakseni kolmelta tuomarilta, mutta siihen meni aikaa. Ollaanhan me Haltin kanssa edistytty, mutta en todellakaan odottanut että osaisin esittää sen niin hyvin heti ekassa näyttelyssä, collie on kuitenkin niin erilainen kuin wss. Ehkä mä oon sen kanssa luonnonlahjakkuus? ;) 

No joo, Halti oli ainoa pentu koko rodussaan, mutta ei se poista sitä faktaa että arvostelu oli tosi hyvä! Eikä tuomarin olis mikään pakko ollut kp:tä jakaa, ihan hyvin ois voinut nillittää hampaista. Mutta eipä nillittänyt! Niin hieno Halti, very promising <3 Alkoi tää ura vähän paremmin kuin Nemolla 8 vuotta sitten. Jolloin Nemo peruutti seisotuksessa tuomaria karkuun koska se kumartui koiran päälle uhkaavasti ja haisi niin paljon partavedeltä, ja jolloin jäin näyttelyhihnasta ja hiuksistani melkein jumiin (koska olin laittanut sen niskani taakse, niin kuin olin nähnyt joidenkin tekevän) :D Ja arvostelussakin oli kommenttina "needs better training". No, sitä Nemppu tosiaankin olisi tarvinnut elämässään :DD 

18.11.2006.

En jaksanut jäädä katsomaan pehkokehää enää oman vuoron jälkeen koska niitä oli niin paljon kuten aina, vaan menin käyttämään Haltia pihalla. Matkalla kuljin welshikehän ohi. Se oli vastapäätä sitä kehää, jossa silloin syksyllä 2006 Nemon kanssa ekaa kertaa oltiin. Bongasin sieltä laidalta Siljan ja Hilman, jotka oli meidän Agirotujoukkueessa kesällä 2013. Juteltiin siinä hetkinen ennen kuin Hilma meni kehään. Silja kysyi, miten jaksan ja puhuttiin meidän paimenkoirapennuista, kun Siljalle tuli tänä vuonna kelpie. Oli kiva jutella. 
Nemon lisäksi welsheihin oli ilmoitettu toinenkin uros veteraaneihin, yks multivalio joten eipä meille suurempaa menestystä olisi tällä kertaa tullutkaan. Ja kehät olisivat menneet täysin päällekkäin tai ainakin olisi tullut kamala kiire juosta hallista toiseen, joten ei sen puoleen harmita. Ja olisin sitten varmaan antanut Nemon jollekin walesitutulle esitettäväksi, eikä me silloin oltaisi kuitenkaan päästy viimeistä kertaa yhdessä kehään pitämään hauskaa. 

Haltin kehän jälkeen käytiin Apun kanssa katsomassa poliisikoiranäytös sekä tietysti shoppailemassa. Välillä kävin häkillä katsomassa pentua, joka oli oikein kiltisti, nukkui vain. En mä enää pidä itseäni "näyttelyihmisenä", koska koiraharrastuslajeissa on kivempaa kun voi itse vaikuttaa tulokseen, mutta on musta kiva käydä silloin tällöin kehässä :) Mukava kun välillä voi olla siisteissä vaatteissa sisällä eikä tarvi tehdä paljon mitään. Joku glamour tuosta on kyllä haihtunut - ei mulle tullut enää lainkaan sellainen olo, että haluan ostaa vaikka mitä, ja tuntui että kojuja ylipäätään oli kauhean vähän! :o Lisäksi olin jopa vähän järkyttynyt, kun en kehäkartan tullessa postiin enää hahmottanut yhtään, missä meidän kehä on :D Joskus yläasteikäisenä nimittäin muistin Paviljongin pohjapiirroksen ulkoa. Niin monena vuonna siellä olin, jopa molempina päivinä joinain vuosina.

<3

Ei keretty valoisaan aikaan kotiin ja seuraavana päivänä oli lumet sulaneet, joten oli pakko ottaa nää pakolliset (:D) kuvat sisällä.

Joka tapauksessa oli kiva päästä pitkästä aikaa koiranäyttelyyn ja Haltin kanssa kehään :-) Ostin sille pari possunkorvapuustia palkinnoksi sekä hienon ledivalon pantaan, maksoi vaan vitosen! Nyt Haldir näyttää ihan poliisilta, kun se valo on (tietysti) sininen. Lisäksi ostin ohennussakset, koska en sellaisia omistanut ennestään. Ostin kerralla kunnolliset, koska tämän koiran aion opetella itse trimmaamaan :D Tuskin maltan odottaa että pääsen testaamaan, Haltissa kun ei nyt tietenkään ole karvaa millä harjoitella. Oli kyllä ihana tulla kotiin, kun äiti ja iskä olivat vastassa ihan innoissaan :D Äiti kysyi, että tarkoittaako KP kaunista pentua ja onko nuo ruusukkeet jotain leikkisertejä. Molemmat luki arvostelun ihan innoissaan hymyillen :D Nemokin olisi varmasti ollut iloinen. 

Aina iloinen.

We only have each other, it's just you and me...

...what are we gonna do?

Haltin syksystä ajattelin kertoa, vihdoin ja viimein. Tällä viikolla alkoi eka opetusharjoittelu joten ehdin vasta nyt. Mistähän aloittaisi? No, minulla oli tosiaan kuukauden verran (syyskuun lopusta alkaen) auto lainassa, lähinnä koiran kuskaukseen :D Meillä on nyt tässä syksyllä ollut projekti nimeltä pihtikintut pois. Kuten elokuussa kerroin, pentuetapaamisessa kasvattaja sanoi että Haltilla uhkaa kääntyä kintereet sisäänpäin joten se tarvitsisi seuraavan kolmen kuukauden aikana runsaasti takapään lihaksia vahvistavaa liikuntaa, laukkailua mäkisessä maastossa ja leikkimistä koirakavereiden kanssa, jossa tulee paljon käännöksiä jne.

Tässä laukkaillaan 26.9. Hassissa

Oli sieltä yks onnistunut seisotuskuvakin!

Parhaani olen tietysti tässä syksyn aikana yrittänyt, ja silläpä sen auton otinkin tänne jotta pääsisin viemään Haltia lenkille vaihtelevampiin maastoihin. Projektiin on sisältynyt siis mäkijuoksutusta ja frisbeenheittelyä sekä runsaasti kaverilenkkeilyä. Haltilla on suvussa hieman taipumusta kinnerahtauteen, joten ei johdu vain siitä että asutaan kerrostalossa. Mutta kun en asu maalla eikä ole isoa koiralaumaa juoksuttamassa pentua, on tullut nyt ilmi. Enhän mä sitä koskaan ole muuten kuin vapaana lenkittänyt (lukuun ottamatta keskustareissuja esim. eläinlääkäriin), mutta lenkit Nitan kanssa olivat aika rauhallista ravailua. 

<3

Lisäksi Haltilla oli vähän jännä homma noiden kaverilenkkien kanssa, kun se ei rällästänyt muiden kanssa kauheasti vaan hippaili vain mun jaloissa. Jostain syystä kuitenkin lokakuun puolivälin tienoilla Halti löysi uuden askellajin nimeltä laukka, ja nykyään se painaa menemään kyllä hurjaa vauhtia koirakavereiden kanssa :D Johtuneeko siitä, että pennun kasvettua isommat koirat eivät enää jännitä niin paljon. Hyvä juttu joka tapauksessa, ja kintereet ovat menneet paljon parempaan suuntaan! Ja paranevat koko ajan, vaikkei autoa enää käytössä olekaan :) 

Vihdoin niitä Himoskuvia syyskuun lopulta, kun käytiin Apun ja koirien kanssa.

Utran harjulta 13.10

Sama paikka 19.10. Luntakin ollaan saatu välillä :)

Mitäs treeneistä. Silloin lokakuussa en kauheasti jaksanut tehdä Haltin kanssa mitään, mutta pikkuhiljaa ollaan palattu melko normaaliin treenitahtiin. Saa nähdä, kuinka paljon tää harjoittelu nyt vie aikaa, kun aikataulu on tosi tiivis mikä tarkoittaa pitkiä päiviä. Ihan perusjuttuja ollaan tehty: luoksarin eteentuloa, liikkeestä istumista, yleisesti seuraamista, noutoa/kapulan pitoa sekä näyttelyseisotusta ja -ravaamista. Käytiin viime viikonloppuna nimittäin Jyväskylän KV:ssa, mutta siitä lisää ensi kerralla. Liikkeestä istuminen on aika kiva, kapulan ja seuraamisen kanssa on tuntunut että junnataan vaan paikoillaan enkä yksinkertaisesti osaaaa opettaa tuolle koiralle asioita. Tällä viikolla oli onneksi älyttömän onnistuneet collieporukan tokotreenit, joten taas näyttää valoisammalta seuruun ja kapulankin suhteen. Hyvä siitä tulee.

Siellä Himoksessa sain vihdoin ehkä ekoja kunnon seisotuskuvia Haltista :D Alkoi jo malttaa pysyä sen verran paikallaan.

Huipulla tuulee!

16.10. vanhempani tulivat käymään meidän luona viikonlopuksi ja perjantaina 17. päivä käytiin Kolin kansallispuistossa kävelemässä. Tehtiin seitsemän kilometrin päiväreissu ja se olikin Haltin tulevan vaellusuran aloitus :) Haaveilen saavani siitä kaverin vaelluksille, toivottavasti ensi kesänä toteutuu jo ties kuinka monta vuotta suunniteltu Saariselän reissu. Lähdettiin siinä puolenpäivän aikaan kävelemään, en valitetttavasti muista sen vaaran nimeä johon asti käveltiin mutta tosiaan noin 7 kilometriä tuli koko reissun pituudeksi. 

On top of the world!

Kolilla oli ihan mielettömän kaunista. Edellisviikolla kun olin ollut siellä yliopiston liikuntailtapäivässä, oli ollut sumuista ja kosteaa mutta nyt oli kaunis, kuulas pakkasilma. Heti ensimmäiselle huipulle kiivettyämme saimme lumoutua - satoiko oikeasti lunta? Ei, vaan puista leijaili jäähileitä, kuin pieniä neulasia. Oli niin kaunista, ja nyt näkyi paljon pitemmälle Pielisen ylle. Halti oli oikein reipas, jyrkimmillä kielekkeillä vähän katseli epäluuloisena alas mutta toisaalta meni maisemapaikoille aina kuin poseeraamaan, uljaana katsellen maisemaa :D Kun päästiin hiljaisemmille poluille, päästin sen ajoittain irti ja tavattiin nuori labbis, jonka kanssa Halti vähän leikki.

Tunturisusi. Jostain syystä saan mieletöntä henkistä tyydytystä kuvista, joissa näkyy vain taivas taustana ja monesti Penttilän mäellä Haltia juoksuttaessa jäin vain ihailemaan kun se paineli frisbeen kanssa :D

Pidettiin myös evästaukoa, ja musta on ihanaa kuinka Halti osaa myös rauhoittua aloilleen kun pysähdytään. Eväsluu tosin aiheutti lievää hepulointia, sillä piti leikkiä ja sitä piti esitellä kaikille ohikulkijoillekin :D Paluumatkalla poikettiin vielä luontokeskuksen kahvilassa, jonne sai ottaa koiria. Käytiin siellä itse asiassa reissun alussakin, Halti olisi halunnut pehmolelun :D Kahvilassa Halti sai vettä ja rauhoittui sielläkin hienosti nukkumaan jalkoihini. Autolle ja takakonttiin päästyään pentu kävi heti nukkumaan, tais reissu viedä voimat täysin :') Ihanaa oli!
Sinä yönä näin ensimmäistä kertaa unta koirista niiden lähdön jälkeen. Unessa Nita ja Nemo poseerasivat kameralle Kolin huipuilla, otin niistäkin valokuvia upeita maisemia vasten. Aivan kuin ne olisivat olleetkin meidän mukana retkellä.

Siitä viikon päästä menin taas kotiin, koska kaverilla oli tuparit Tampereella. Halti oli sen yhden yön siis perheen hoidossa, Appu ja Ninjakin oli taas käymässä ja toinen sisko lastensa kanssa. Äiti kertoi, että ne oli käyneet koirien ja tyttöjen kanssa leikkikentällä. Sofia 4v oli taluttanut Haltia välillä ja pentu on vaan kuulemma niin kiltti. Se on tosi kärsivällinen lasten kanssa, ne saa tulla halailemaankin ja Halti tykkää siitä. Nemo ja Nita meni aina karkuun kun tytöt lähestyi :D Ei vaan, Nemohan oli kyllä alussa tosi kiinnostunut tytöistä mutta kun niille tuli se kävelemäänopetteluvaihe, molemmat koirat oppivat että noista kannattaa pysyä kaukana.

Oikotie on lyhin tie! :D Vähän hämmästyin kun se luoksetulokutsusta päätti oikaista tuon yli. Kevyesti meni!

Niin ja tää on niiden onnistuneiden seisotuskuvien todellisuus. "Paikkkkka!"

Halti on muuten ahne, jos ette tienneet. Jouduin lokakuun alussa oksennuttamaan sen, koska se söi melkein neljäsosan suklaakakkua. Se tapahtui niin, että meillä oli collieporukan saunailta jonne olin leiponut pätkiskakun ja tulin sieltä kotiin joskus 12 maissa yöllä. En saanut tuotua kakkua ja kaikkia tavaroita kerralla, joten vein ensin kakun keittiön pöydälle ja lähdin hakemaan autolta loppuja kamoja. Halti heräsi kun tulin, ja jostain syystä heti astuttuani pihalta toisen kerran rappukäytävään, tajusin että se muuten syö sitä kakkua siellä. Oikeassa olin, siellähän mokoma possu ahmi sitä etukäpälät pöydällä ja lensi muuten aika äkkiä alas torujen kera. Pentu oli ehtinyt vetää kakkua päältäpäin melkein neljäsosan ja koska kuorrute on margariinin lisäksi 70-prosenttista suklaata, soitin paniikissa Sarille että mitäs teen.

Minäkö muka tuhma?

Sari neuvoi, että koska se on niin pieni, kannattaa oksennuttaa ja piipersin että voi apua miten se tapahtuu, en osaa, mutta hyvin onnistui vaikka ensimmäistä kertaa jouduinkin tällaista tekemään. Ohjeiden mukaan tein suolasta pallon jonka tungin Haltin kurkkuun, ja muutaman minuutin odottelun jälkeen se oksensikin :) Yllättävän paljon se ehti kakkua syödä! Sisarukset on kuulemma samanlaisia. Vuki on pöllinyt jäätelöä ja Jymy karkkia. Makea tuntuu siis kelpaavan. Kuten kaikki muukin. Oksentamisesta puheen ollen, silittelin tässä jonain viikonloppuaamuna sängyssä vieressäni istuvaa pentua ja ihailin kuinka kaunis se on. (En kehu omaani, vaan collieta ylipäänsä. Ei mikään koira voi olla yhtä kaunis!) Mutta joo, kerroin Haltille että se on älyttömän ihana ja juuri sillä hetkellä kun olin saanut nämä sanat ulos suustani, Halti alkoi yökkiä ja tuli muuten kiire viedä se kylppäriin oksentamaan.. Love ya! 

<3

Oon muuten naksutellut pennulle peruuttamista, koska ajattelin että se vois olla hyödyllinen ja hauska temppu. Musta ei edelleenkään koskaan tule mitään hc sheippaajaa, mutta vitsit miten kätevä kapistus se naksutin on! Ja vitsit miten fiksu tuollainen lassie on! Kolmannella toistolla Halti tajusi idean, viisas pentu :) Jossain kohtaa se tosin kävi maahan eteeni ja alkoi haukkua, sieltä se hakuilmaisu siis tulee...  :D
Kun Halti oppi peruuttamaan, se alkoi tarjota sitä näyttelyseisotusharjoituksissa sekä noudossa. Peruuttelee kapula suussa. Olipa tosi hauska ja hyödyllinen temppu! Me ei muuten harjoitella peruuttamista enää. Ei ainakaan ennen kuin nouto on valmis.

Vähän mietitytti miten saan mahdollisimman tasapuolisesti kuvia syksyltä ängettyä tähän postaukseen ilman että niitä tulee viis miljoonaa, mutta sain aika hyvin ne mitä halusin. Lisää Himoskuvia klik /  Lisää Kolikuvia klik / Kaverilenkkeilyä klik.