Pyhäinpäivä. Meidän Nemon syntymäpäivä. Tänään oli kiva keli, samanlainen kuin niin monena vuonna tähän aikaan aiemminkin. Kuulas ja syksyinen, onneksi muutama aste pakkasta joten on kiva ulkoilla.
Kun kotona asuessa juhlittiin koirien synttäreitä, ne sai aina maksalaatikkokakun ja nakkeja sen verran kuin oli kertynyt vuosia. Koska Nemon syntymäpäivä on Halloweenina, usein puin koirille mitä hupaisimpia asuja :D Kuvan kraka oli sieltä lievimmästä päästä, mutta en just nyt löytänyt haamuasu-kuvaa..
Niin, maailman paras spanieli täyttäisi tänään 10 vuotta. Hyvää synttäripäivää sinne jonnekin, niin rakas Nemo <3
Enpä olis 11-vuotiaana pikkutyttönä ikinä uskonut, mitä kaikkea tuon
pisamanaaman kanssa vielä tulisinkaan kokemaan. Enkä vielä silloinkaan,
kun 13-vuotiaana marssin 2-vuotiaan 'ongelmakoiran' kanssa ensimmäistä
kertaa koulutuskentälle.
Yhteisiin vuosiin mahtui tokoa, agilityä, näyttelyitä,
melontareissuja, pulkanvetoa, sorsastusretkiä sekä pari mätsäriä,
Springerileiriä ja taipumuskoetta. Kuin myös lukemattomat määrät
turhautumista, itkua, huolta, raivoa ja pään hakkaamista seinään, mutta
ennen kaikkea lukemattomat määrät onnistumisen iloa, valoa, riemua,
naurua sekä sanoinkuvaamattoman suurta ylpeyttä siitä, kun kaiken sen
vääntämisen ja vaikeuksien jälkeen tavoitteet saavutettiin.
Väitän, että kun kaiken oppii kantapään kautta, joka ikinen onnistuminen
tuntuu paljon paremmalta, kuin jos ne kaikki olisi saavutettu
ongelmitta.
Kiitos Nemo, opetit enemmän kuin mikään muu koira maailmassa.
Muistan sen pienen pennun, joka tuli meille jouluna 2004. Sillä oli maailman isoimmat korvat ja silkkinen karva, ja se mahtui nukkumaan kaninhäkin pohjalaatikossa.
En voi kirjoittaa, että toivottavasti yhteisiä vuosia on edessä vielä monta lisää, vaikka haluaisinkin, niin kovasti. Mutta olen sitäkin kiitollisempi kaikista niistä, jotka sain <3 Rakastan sua aina.
Isä soitti tässä, että olivat tulossa mökiltä. Kynttilät jäivät palamaan lyhtyihin tähtitaivaan alle. Kynttilä palaa myös meidän opiskelijakämpän parvekkeella lyhdyssä, kuin myös kynttilänjaloissa kahden valokuvan edessä. Tähtitaivas näkyy meillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti