Jyväskylän kansainvälinen koiranäyttely

Jyväskylän KV näyttely on Suomen toiseksi suurin koiranäyttely heti Messarin jälkeen. Se on myös mun "kotinäyttelyni", yksi niistä paikoista joissa mun koiraharrastuneisuus on syntynyt. Se on ollut mun ensikosketus koiraharrastusmaailmaan, oon käynyt siellä jo joskus alle kouluikäisenä äidin kanssa katsomassa koiria. Oon viettänyt siellä ties kuinka monta tuntia niin monena vuonna, ja se oli yks syy miksi rupesin Nemoa kouluttamaan yhteiskuntakelpoiseksi. Koska halusin viedä sen koiranäyttelyyn.
En ihan tiiä itekään miks kirjoitan tällaista nyyhkytarinaa yhdestä näyttelystä, mutta kunhan innostuin muistelemaan syvällisiä :D Jkl KV on yks niistä jutuista, mistä tää kaikki lähti. Se oli ensimmäinen näyttely, johon osallistuin oman koiran kanssa, josta Nemon kanssa aloitettiin. Siksi tuntui varsin luontevalta, että se olisi myös Haltille ihka ensimmäinen näyttely. Halusin ilmoittaa sen, koska en ole ikinä ennen ollut koiran kanssa pentuluokassa ja koska tämä olisi ainoa näyttely, johon päästäisiin pentuluokkaan Tämän vuoden Jyväskylän KV:n piti olla myös Nemon viimeinen näyttely. Ympyrä sulkeutuisi. Halusin ilmoittaa sen vielä kerran, toista kertaa veteraaniluokkaan ja kun 1 ja 8 olivat samana päivänä, idea tuntui hyvältä.   

2010

Muistan, kun silloin syyskuun viimeisenä viikonloppuna, joka jäi meidän viimeiseksi yhdessä, ilmoitin pojat näyttelyyn. Nemolla jatkui se raivostuttava pissailu sisälle ja vanhempani suunnittelivat kemiallista kastraatiota. Iskä sanoi, että ei sun kannata Nemoa ilmoittaa. Panosta nyt vain Haltiin, hankala olla kahden koiran kanssa ja jos se kastroidaan niin ei voi dopingjuttujen vuoksi viedä. Mietin asiaa yön yli ja sanoin iskälle, että otan sen riskin. Ilmoitan sen ja jos päätyisivät kastraatioon, niin se olisi mulle ok koska äidin ja iskän kanssahan Nemo asuu. En mä menettäisi kuin ilmoittautumismaksun, trimmaus olisi ollut ilmainen koska villakoiria omistava opiskelukaverini oli luvannut trimmata Nemon silloin lokakuussa, kun vanhempani tulisivat meille käymään.

Mökillekin oli satanut sinä viikonloppuna lunta <3

Viikkoa myöhemmin sitten laitoin kaverille tekstarin, että ei sun tarviikaan tuoda sitä trimmikonetta Joensuuhun. Menisin Jyväskylään vain yhden koiran kanssa. Harmitti. Ei siksi, että olisin tosissani edes haaveillut siitä ROP/VSP VET -palkinnosta vaan siksi, että halusin vielä kerran päästä Nemon kanssa näyttelyyn. Valiohaaveet olin jo haudannut, halusin vain kerran vielä käyttää spanielin veteraaneissa, josko se vaikka pärjäisikin. Halusin vielä päästä punavalkoisen kanssa kehään, koska se on niin kivaa. Tiedän, että jotkut ihmiset sanoo ettei koira voi "rakastaa esiintymistä", mutta kyllä Nemo tykkäsi näyttelyissä käydä. Se esiintyi aina häntä heiluen ja tosi iloisena, kuin tietäen olevansa huomion keskipisteenä. Nemon kanssa oli kiva olla kehässä, koska se esiintyi kauniisti vapaana (suurin osa welsseistä suurinpiirtein kuristuu hihnaansa ravatessaan). Näyttelyt oli minun ja Nempun yhteinen juttu :)

Jämsä KR, kevät 2013.

Kyllä, joku voi olla näin iloinen EH2:sta!

Harmitti siksi, koska edellisen kerran kun oltiin oltu näyttelyssä Jämsässä keväällä 2013, ei ollut kiva kokemus toisin kuin yleensä. Nemoa ei sinä päivänä kiinnostanut liikkuminen helteen vuoksi pätkääkään, eikä tuomari tykännyt siitä yhtään. Siksi halusin, että meidän viimeinen kehäkäynti ennen eläkepäiviä olisi tavallisen iloinen kokemus, tuli menestystä tai ei. Vielä viimeisen kerran punavalkoisen kanssa, häntä heiluen kehään.
Se viimeinen kerta jäi nyt kokematta, mutta onneksi pääsin edes Haltin kanssa. Kuinka monta vuotta olinkaan haaveillut juoksevani kehässä kaunis trikkicollie narun päässä, ja nyt se vihdoin toteutui! Haltilla täyttyi pentuluokkaan vaadittava ikä juuri näyttelypäivänä, ja viikkoa ennen pääsin tutustumaan collien valmisteluun näyttelyyn, kun Sari tuli meille neuvomaan mitä tehdä.
Haltilta siistittin ohennussaksilla ylimääräiset korvahapsut pois sekä tassut siististi soikion muotoiseksi. Kinnerkarvoja taidettiin nirhiä ihan vähän, ja harjoittelin collien trimmausta Haltin jälkeen vielä Bennyllä.

No, kyllä se näköjään siellä viimeisessään kuitenkin yritti hymyillä ja olla reipas :)

Sain ohjeeksi pestä Haltin alkuviikosta kokonaan  -koska sitä ei ollut aiemmin pesty-, ja vielä edeltävänä iltana pestä valkoiset osat. Tätä tarkoitusta varten sain lainaan koirakuivurin, teollisuuslaitteelta näyttävän vekottimen, jolla kuulemma kuivaa aikuisen collien tunnissa. Tunnissa?? Tiistai-iltana Halti pääsi sitten pesulle. Olipa mielenkiintoinen kokemus! Propsit pennulle siitä, että se pysyi koko toimituksen ajan kauniisti paikoillaan. Nemon peseminen meidän opiskelijakaksion kylppärissä ei ois ollut yhtä yksinkertaista..
Collien turkki on älyttömän paksu. Pohjavillaa on käytännössä mahdotonta saada märäksi kamalimmallakaan ulkoilukelillä. Minä suihkutin Haltia tavallisella suihkulla ja Joona käsisuihkulla, ja oli kova työ saada turkki läpimäräksi. Kun pääsin kastelussa pohjavillaan asti, päälliskarva alkoi jo kuivua ja takapäätä saippuoidessa sain huomata, että siellä oli silti pohjavillaa vielä rutikuivana. Ei kun suihku kätöseen taas. 

Kivaa kun tällastakin hommaa pitää kuvata videolle salaa.. :D
Lopulta sitten jotenkin saatiin Halti märäksi, pestyä ja huuhdeltua ja koitti kuivauksen vuoro. Teollisuuskuivuri piti kovaa ääntä, mutta se ei pentua paljon hetkauttanut. Reilu puoli tuntia vierähti sillä puhallellessa, mutta olipa se vaan kätevä vehje! Helppo tapa kuivata, ja ymmärrän kyllä miksi se on myös tehokkain collieilla. Pyyhkeellä niitä pohjavillojen vesiä ei saisi millään pois, vaan ne valuisivat seuraavan viikon aikana hiljalleen minne sattuu. Jännää, mutta onneks collieta ei tarvitse noin normaalisti pestä kuin todella harvoin :D
Meidän matka Keski-Suomeen alkoi torstaina, muttei mentykään heti kotiin asti vaan jäätiin Apun ja Ninjan luo kylään Jyväskylään. Vietettiin kiva ilta siskon kanssa, ja "serkukset" viihtyivät myös hyvin yhdessä :D Yöllä satoi lunta, ja perjantaiaamuna oli ihanaa lenkkeillä kun oli maa valkeana. Illasta lähdettiin sitten Haltin kanssa taas junalla kotiinpäin, joskin se yö oltiin Joonan kotona maalla.
Lauantai-iltana sitten pesin pennulta vielä tassut ja kaulurin ja sunnuntaina lähdin ajelemaan kohti Jyväskylää.

Hurrurruuur

Kyllä siitä tuli puhdas ja hieno. Puff! Mun kamera on rikki/huollossa, joten käytössä on pikkudigikamera ja iskän entinen työkamera, jolla en osaa kuvata koska se on Nikon :(

Mua jännitti ihan liikaa. Oikeasti, aivan naurettavaa jännittää niin paljon jotain näyttelyä! Nukuin kahtena edeltävän yönä huonosti ja liian vähän sekä näin painajaisia, joissa mulla oli väärä koira, väärä paita, myöhästyttiin kehästä jne. Iskäkin sanoi, että sähän oot käynyt niin monessa näyttelyssä että handlaat sen homman, mut se on eri asia kun on eri koira! :D Halti oli ainoa pentu colliekehässä, mutta jännitin tulosta koska sillä on tällä hetkellä ahdas purenta. En muistanut mainita siitä edellisessä postauksessa, mutta Haltilla siis pureutuu alakulmurit ikeneen mikä johtuu kapeasta alaleuasta. Kirjoittelen tästä(kin) kyllä vielä lisää.
Jännitin myös mm. Haltin esiintymistä, koska ollaan tehty näyttelyjuttuja noin ylipäätään todella vähän. Välillä ravauttaessa se pomppi ja näpsi mua käteen, jotta jippii :D Seisomisen se kyllä oppi hyvin. Lisäksi jännitin sitä, alkaako kehä etuajassa ja about vähän kaikkea muutakin ihan turhaa.

Mutta jospa vihdoin pääsisin tässä tekstissä sinne Paviljonkiin asti. Haettiin ensin Appu kyytiin seuraksi ja kuvaajaksi, ja jouduttiin ajamaan parkkitalon ylimpään kerrokseen. Siellä Halti haukkui toisia koiria, ja mietin että tämähän alkaa hyvin.. :D Sisään päästyä (eivät muuten edes katsoneet numerolappuja, saati että olisivat tarkastaneet rokotuksia :o) ja Appua yleisöovesta odotellessa Halti vieläkin haukuskeli muita koiria ja kiehnäsi jaloissani "äiti minä en oikein pidä kun on näin paljon koiria" :DD Aina kun jotain tosi isoja koiria, esim. malamuutteja, meni ohi, Halti veti korvat luimuun ja suupielet hymyyn. "Olen pieni pentu, älä tee pahaa!" Hassu Höpötin :D
Colliekehälle päästyä ja laitettuamme häkin pystyyn, Halti kuitenkin rauhoittui ja käyttäytyi koko lopun näyttelypäivän ajan tosi fiksusti. Ulkoilupaikoille se ei vain millään voinut pissata, kertaakaan. Reppana. Hyvin muuten huomasi, että vaikka Halti kotona ja Ninjaan verrattuna näyttääkin jo tosi isolta, niin onhan se vielä ihan vauva, kun vertasi täysikasvuisiin pehkouroksiin.

Ehdittiin (tietenkin) kehään ajoissa, ilman kiirettä ja sinne päästyäni jännitys katosi. Kehävisiitti oli tosi nopea, mentiin vain kerran ympäri ja edestakaisin. Tästä huolimatta saatiin kuitenkin tosi pitkä arvostelu, paperi täyteen. Tuomarina oli alankomaalainen Rony Doedijns. "7 months old male puppy. Needs time to mature and develop. Nice proportions. Typical in head profile. Acceptable bite. Typical ears. A bit flat feet. Ok expression. Normally angulated. Correct body and topline. A bit narrow behind. Side movements ok. Correct coat quality and color for the age. Typical in temperament. Very well presented. Very promising."
Setä katsoi hampaita tosi pitkään, joten ajattelin että nyt nasahti siitä, mutta kuultuani sanelusta "acceptable bite", ajattelin että jes! Arvostelun lopuksi tuomari tuli kättelemään sanoen "Very promising, congratulations!" ja sain käteeni kunniapalkinto- ja ROP-pentu -ruusukkeet.  

Jes!

Vähän nolotti katsoa näitä kuvia, joissakin mulla on ihan epäluonnollisen onnellinen ilme :D Mutta se on aitoa iloa!

Kehäsihteeri kirjoitti vielä arvostelun loppuun, ja olin ihan tosi onnellinen!! Halti esiintyi niin hienosti, ei yhtään pomppinut ravatessa. Välillä toki katsoi mua, mutta meni tosi nätisti ja malttoi hurjan kauniisti seistä. Arvostelukin oli melkein pelkkää kehua, se oli musta tosi hyvä! Olin ihan fiiliksissä lauseesta very well presented - Nemon kanssa sain sellaista kommenttia muistaakseni kolmelta tuomarilta, mutta siihen meni aikaa. Ollaanhan me Haltin kanssa edistytty, mutta en todellakaan odottanut että osaisin esittää sen niin hyvin heti ekassa näyttelyssä, collie on kuitenkin niin erilainen kuin wss. Ehkä mä oon sen kanssa luonnonlahjakkuus? ;) 

No joo, Halti oli ainoa pentu koko rodussaan, mutta ei se poista sitä faktaa että arvostelu oli tosi hyvä! Eikä tuomarin olis mikään pakko ollut kp:tä jakaa, ihan hyvin ois voinut nillittää hampaista. Mutta eipä nillittänyt! Niin hieno Halti, very promising <3 Alkoi tää ura vähän paremmin kuin Nemolla 8 vuotta sitten. Jolloin Nemo peruutti seisotuksessa tuomaria karkuun koska se kumartui koiran päälle uhkaavasti ja haisi niin paljon partavedeltä, ja jolloin jäin näyttelyhihnasta ja hiuksistani melkein jumiin (koska olin laittanut sen niskani taakse, niin kuin olin nähnyt joidenkin tekevän) :D Ja arvostelussakin oli kommenttina "needs better training". No, sitä Nemppu tosiaankin olisi tarvinnut elämässään :DD 

18.11.2006.

En jaksanut jäädä katsomaan pehkokehää enää oman vuoron jälkeen koska niitä oli niin paljon kuten aina, vaan menin käyttämään Haltia pihalla. Matkalla kuljin welshikehän ohi. Se oli vastapäätä sitä kehää, jossa silloin syksyllä 2006 Nemon kanssa ekaa kertaa oltiin. Bongasin sieltä laidalta Siljan ja Hilman, jotka oli meidän Agirotujoukkueessa kesällä 2013. Juteltiin siinä hetkinen ennen kuin Hilma meni kehään. Silja kysyi, miten jaksan ja puhuttiin meidän paimenkoirapennuista, kun Siljalle tuli tänä vuonna kelpie. Oli kiva jutella. 
Nemon lisäksi welsheihin oli ilmoitettu toinenkin uros veteraaneihin, yks multivalio joten eipä meille suurempaa menestystä olisi tällä kertaa tullutkaan. Ja kehät olisivat menneet täysin päällekkäin tai ainakin olisi tullut kamala kiire juosta hallista toiseen, joten ei sen puoleen harmita. Ja olisin sitten varmaan antanut Nemon jollekin walesitutulle esitettäväksi, eikä me silloin oltaisi kuitenkaan päästy viimeistä kertaa yhdessä kehään pitämään hauskaa. 

Haltin kehän jälkeen käytiin Apun kanssa katsomassa poliisikoiranäytös sekä tietysti shoppailemassa. Välillä kävin häkillä katsomassa pentua, joka oli oikein kiltisti, nukkui vain. En mä enää pidä itseäni "näyttelyihmisenä", koska koiraharrastuslajeissa on kivempaa kun voi itse vaikuttaa tulokseen, mutta on musta kiva käydä silloin tällöin kehässä :) Mukava kun välillä voi olla siisteissä vaatteissa sisällä eikä tarvi tehdä paljon mitään. Joku glamour tuosta on kyllä haihtunut - ei mulle tullut enää lainkaan sellainen olo, että haluan ostaa vaikka mitä, ja tuntui että kojuja ylipäätään oli kauhean vähän! :o Lisäksi olin jopa vähän järkyttynyt, kun en kehäkartan tullessa postiin enää hahmottanut yhtään, missä meidän kehä on :D Joskus yläasteikäisenä nimittäin muistin Paviljongin pohjapiirroksen ulkoa. Niin monena vuonna siellä olin, jopa molempina päivinä joinain vuosina.

<3

Ei keretty valoisaan aikaan kotiin ja seuraavana päivänä oli lumet sulaneet, joten oli pakko ottaa nää pakolliset (:D) kuvat sisällä.

Joka tapauksessa oli kiva päästä pitkästä aikaa koiranäyttelyyn ja Haltin kanssa kehään :-) Ostin sille pari possunkorvapuustia palkinnoksi sekä hienon ledivalon pantaan, maksoi vaan vitosen! Nyt Haldir näyttää ihan poliisilta, kun se valo on (tietysti) sininen. Lisäksi ostin ohennussakset, koska en sellaisia omistanut ennestään. Ostin kerralla kunnolliset, koska tämän koiran aion opetella itse trimmaamaan :D Tuskin maltan odottaa että pääsen testaamaan, Haltissa kun ei nyt tietenkään ole karvaa millä harjoitella. Oli kyllä ihana tulla kotiin, kun äiti ja iskä olivat vastassa ihan innoissaan :D Äiti kysyi, että tarkoittaako KP kaunista pentua ja onko nuo ruusukkeet jotain leikkisertejä. Molemmat luki arvostelun ihan innoissaan hymyillen :D Nemokin olisi varmasti ollut iloinen. 

Aina iloinen.