Syksyn punaiset marjat kuin kyynel pihlajan on

Voihan yliopisto. Vielä pari viikkoa sitten tää oli vaan sellasta naureskelua että ehheh, harmi kun opiskelu haittaa harrastuksia. Hah hah, minä entinen kympin tyttö laittaa nykyään koiratouhut koulujuttujen edelle (tietysti, ei yliopiston arvosanoilla oo mitään merkitystä kun ei tarvi hakea sen jälkeen enää mihinkään :-D). Syyskuun mittaan tunneskaala on kuitenkin edennyt siitä tavanomaisesta koulukiireestä ahdistavaan stressi-itkuun, tunteeseen, että mä en pysty. En vaan pysty! En edes opiskele koko syksynä biologiaa, vaan opettajaopintoja ja ihmismaantiedettä, jotka on helvetillisen työläitä. Ei paljon jää aikaa ajatella jotain blogikirjoittelua. Mutta joo.

Pepin kanssa riekkumassa 5.9.

Perjantaina 12.9. nousin ensimmäisen collien omistajuudessa uudelle tasolle. Postiluukkuun kolahti ihka ensimmäinen mun nimellä varustettu Colliesanomat, ja hain apteekista glyserolit korvaan. Haltin korvat tosiaan hoidettiin silloin syyskuun ekana viikonloppuna kuntoon, eli poskella roikkunut vasen korva nostettiin ponnarilla pään päälle jossa sen kuuluukin olla. Oikeanlainen collieilme syntyi, mutta seuraavan viikon edetessä se oikea korva, joka jo kesäkuussa nousi taitteella pään päälle, nousikin pystyyn :D Aluksi se taisi johtua ihan siitä vasemman ponnarista, joka tukisti karvan välityksellä oikeankin ylemmäs mutta kun keskiviikkona leikkasin kumilenkin irti, oikea jäi edelleen pystyyn.

Haltin korvat kävi viikon sisällä tällaisen muodonmuutoksen.. 1

2

3. Kukkuu! Tää kuva on musta jotenkin tosi ihana :D

Pari päivää sitä katselin ja kysyin kasvattajalta, pitäisikö hankkia painosalvaa mutta hän neuvoi että aluksi riittäisi hyvin jos kastan korvankärjen glyseroliin joka pehmentää rustoa. Sitten jos se ei auttaisi, voitaisiin harkita painoja. Tuolloin kolmisen viikkoa sitten hain siis apteekista pullon glyserolia, joka ei tuntunut ensin auttavan yhtään mutta kun keksin, että sitähän pitää laittaa myös korvankärjen ulkopuolelle eikä vain sisäpuolelle, niin johan toimi! Vasen korvakin on pysynyt pään päällä hyvin, ei tarvinnut siis pitää kumilenkkiä kuin sen neljä päivää. Välillä sekin yrittää jopa pystyyn, mutta pääsääntöisesti Haltilla on tällä hetkellä oikein nätit korvat :) Jos selviän näin vähällä hoitamisella, niin olen tosi kiitollinen :D

<3

 Tiistaina 16.9. käytiin Haltin kanssa ensimmäistä kertaa match show:ssa! Se oli ihan täällä Joensuussa ja päästiin mukaan Annin kyydillä, suurkiitos! :) Saatiin naapurilta näyttelyhihna lainaan ja meni tosi hyvin siihen nähden kuinka vähän ollaan kehäjuttuja harjoiteltu. Halti osallistui tietysti pentuihin ja käyttäytyi mätsäripaikalla ihan nätisti, olisi kovasti leikkinyt tuttujen pentujen kanssa. Kehän laidalla odotellessa ei vain aivan koko aikaa meinannut malttaa, pari kertaa se haukahteli ja jopa pomppi hihnassa! :o :D Hassu. Kun sitten vihdoin päästiin kehään, käytös oli onneksi oikein mallikasta :)

jooh elikkäs kuinkas tätä collieta oikein esitetään

Tässä oli hieno!

"Älä siinä käpälöi, haluun ton namin!"

 Seistessä Halti ei välillä malttanut pysyä paikallaan, mutta ajoittain napotti kauniisti pitkiäkin aikoja. Tuomarin tullessa tutkimaan pentu oli ystävällinen, mutta vähän peruutti kun ei ole tottunut tunnusteluun. Antoi kuitenkin tosi nätisti käsitellä :-) Liikkeitä arvosteltaessa Halti piti melkein koko ajan kontaktia, hölkötteli menemään "lallallaa tehdään tottista joo, seuraan nätisti!" mikä nyt olikin ihan arvattavissa, kun ei olla vielä näyttelyravia juurikaan harjoiteltu. Tokalla kierroksella siellä kuitenkin tuli välillä tosi nättiäkin ravia! Ja on sillä kyllä lennokkaat liikkeet. (mikä on suvun perusteella kyllä odotettavissakin.) Mulla oli niin kivaa. Niin monta vuotta oon haaveillut, millaista sitten joskus on esittää collieta, ja siellä jossain vaiheessa vaan tajusin että hei wau, mulla lentää hihnan päässä ihan ikioma musta collie <3

:D

Ai niin, saatiin tosiaan punainen nauha! Olin kyllä ihan varma että meille tulee sininen, koska meidän parina oli kettuterrieri, jonka kanssa oli selvästi harjoiteltu esiintymistä. Se ei kuitenkaan antanut tuomarin koskea pöydällä lainkaan, joten siksi Halti sai punaisen. (Ja purutikun, jonka se kiskaisi suuhunsa ennen kuin hädin tuskin oltiin kehästä ulkona..) Nauhakehässä ei enää sijoituttu, mutta en sitä uskonutkaan koska pentuja oli tosi monta ja niin moni esiintyi tosi hienosti. Hyvää harjoitusta lähdettiin hakemaan ja sitä saatiin. Oli mukava ilta tuttujen kanssa, kiitos seurasta kaikille! :)

Ja suurkiitos Joselle meidän kuvaamisesta! (:

Samana aamuna käytiin muuten Nitan kanssa lääkärissä. Olin pari päivää aiemmin, silloin kisapäivän iltana, huomannut sen vasemmassa kainalossa/mahassa nestemäisen, liikkuvan patin. Säikähdin tietysti heti, että nyt sillä on joku kamala syöpäkasvain ja soitin seuraavana päivänä eläinlääkärille, että pitäisikö tulla näyttämään. Lääkäri antoi sitten ajan sille tiistaiaamulle ja käytiin Nitan kanssa tarkastuksessa. Eläinlääkäri diagnosoi patin olevan lipoma, hyvälaatuinen rasvakasvain jonka ei pitäisi muuttua syöväksi tai lähettää etäpesäkkeitä. Jos se kasvaa niin isoksi että haittaa etujalan liikkeitä, pitää leikata pois mutta Nitan iän vuoksi tulee tuskin koskaan häiritsemään koiraa. Jippii, ei syytä huoleen siis! Tarkastus ei muuten maksanut mitään - kun menin kassalle, lääkäri käveli ohi ja sanoi että älä, laskutetaan vasta sitten kun oikeasti tutkitaan jotain :D :D Hyvä palvelu! Ihanaa että mummokoira on kunnossa <3

Multa pyydettiin joskus videota koirien touhuiluista ja syyskuussa sitten koitin kuvailla sellaista tossa meidän lähipellolla. Nita haastaa jo Haltia leikkiin, mutta sitä taitaa vähän hirvittää Nipsun vauhti.. Teräsmummo! <3 Videoita on enemmänkin mutta vasta nämä kaksi on ladattuna, niin laitan ensi kerralla ehkä lisää.

Pikku Haltipentu kasvaa. Se on jo vähän Nitaa korkeampi ja painaa 13 kiloa, mikä on yllättävän vähän, olisin veikannut että painaa enemmän. Mutta sisarukset on suunnilleen samanpainoisia, joten mitäpä siitä huolehtimaan. Kaikki maitohampaat on vaihtuneet ja rimppakinttujen vauhti on kova. Mitään murkku/mörköikää ei ole toistaiseksi havaittavissa, Halti ei edelleenkään esim. metsälenkillä lähde kauas minusta vaikka muita koiria olisi mukana. Nitan kanssa tosin irtoaa vähän enemmän. 

http://iipu.pic.fi/kuvat/Peppi+ja+Halti/Lenkill%C3%A4+5.9.2014/

Treenailut on menneet meillä ihan kivasti. Halti leikkii nykyään paljon paremmin/ yhteistyöhaluisemmin kuin loppukesällä! Se repii lelua tosi hyvin ja voitettuaan tulee tuomaan sitä uudestaan kiskottavaksi, kun vielä elokuussa se lähti rallattelemaan lelu suussaan omin päin :D Kehitystä tapahtuu joo, mutta en oo huomannut että missä välissä se tapahtui! Hieno pentu <3
Joskus tässä syksyllä treeneissä oli tosi paljon collienpentuja ja kaikki pennut teki yhtä aikaa kentällä, niin silloin Halti otti oikeastaan ensimmäistä kertaa häiriötä toisista. Meinasi lähteä moikkaamaan kavereita, mutta tuli onneksi takaisin heti kun kutsuin. Samaisissa treeneissä pennulta irtosi kolme maitohammasta, joten ehkä senkin takia ihan ymmärrettävää ettei leikkiminen mun kanssa ollut silloin niin kivaa.. Kuitenkin kun lopuksi tehtiin kujaluoksetulo toisten koirien kanssa, ei ottanut yhtään häiriötä vaan kirmasi vauhdilla luo :>

Mihin keppi lensi?

Lisää lenkkikuvia Islan kanssa täältä.

Ollaan harjoiteltu collieleiriviikonlopun jälkeen nyt sitä esineruutua joillakin metsälenkeillä. Joonan kanssa ollaan vuorotellen pidetty Haltia kiinni ja toinen on pennun nähden vienyt lelun piiloon. Hyvin tuo pieni kyllä on hoksannut idean, se pinkaisee vauhdilla etsimään ja tuo lelun joka kerta käteen asti. Musta se on hämmentävää, koska ei Halti osaa vielä noutaa käskystä :D
Toki ollaan treenattu myös sitä noutoa, tai lähinnä kapulan pitoa. Näyttää siltä, että se lähtee kuin lähteekin sujumaan! Naksuttimen avulla kapula nousee jo lattialtakin ja kulkeutuu mulle. Hassua, pentuhan oppii! Musta ei taatusti koskaan tule mitään himonaksuttelijaa joka opettais koiralleen kaiken sheippaamalla mutta on jännä huomata, kuinka erilaista oppimista se on kun joitain juttuja on sillä opettanut. Kun oon Nitaa aktivoidessani yrittänyt opettaa sille jotain uusia temppuja naksuttimella, niin ei se tajua yhtään. Tai siis, kyllä Nita ymmärtää naksun merkityksen muttei osaa tarjota käytöksiä vaan käy esim. maahan ja vain napittaa silmiin, kun taas Halti yrittää koko ajan.

Sellaista syksyä tällä kertaa.

"Tänne!" Tai luokkakaverin sanoin: "Lassie come home!"

Kevät on kun kentällä ja kehässä käydään

Keskiviikkona oltiin Nemon kanssa taas tokotreeneissä, tällä kertaa ihan seuran kentällä kun kaikki mukanaolijat oli jäseniä. Nyt meitä oli paikalla vain neljä, joten Mira ehti paneutua kaikkiin yksittäin. Otettiin kuitenkin ensiksi paikallamakuuta, joka ei mennyt yhtään hyvin. Nemo lähti kerran mun perään ja piippasi ihan koko ajan. Argh, en tajua missä välissä se on oikein kehittänyt tuon ääntelyn ja tuota minuun päin hiippailuakin kyllä ihmettelen. Voi ärsytys, täytyy nyt alkaa näköjään siihenkin paneutua kunnolla kotona.

Paikkiksen jälkeen kaikki touhuili jotain kentällä jotta Mira saisi Redille häiriötä, otin lähinnä seuraamista Nemon kanssa. Sitten laitettiin koirat autoon ja otettiin yksitellen koko koekaavio, Mira toimi liikkurina. Nemon vuoro oli toisena ja koira oli musta jotenkin hassulla fiiliksellä mukana, ei ihan parhainta Nemppua sillä kertaa. Seuraamiset oli musta ihan kamalia, tuntui että koira jätätti varmaan kaksi metriä ja käännöksissä ja pysähdyksissä jäi kamalan kauas. Se nyt ei sinänsä ollut mitenkään yllättävää, kun käännökset on aina olleet meidän heikkous.

tulepas nyt sieltä mukaan..

vähän tuulee :D

Seuraamisten jälkeen yllätyinkin, kun Mira sanoi että oli mennyt ihan hyvin. Kokeessa sillä seuraamisella ois kuulemma saanut kasin :o Vinkiksi Mira antoi, että kun liikkurin käsky, esim. käännös, tulee, mun ei tarvitse kääntyä heti samalla sekunnilla vaan voin antaa koiralle aikaa, jolloin sekin pysyy paremmin mukana suunnan muuttuessa. Pysähdyksissä Nemo jäi tosiaan väljästi, mutta istui kuitenkin välittömästi, jes! Hyvä vinkki oli myös, että pitää opettaa koiralle "valmis"-sanan tarkoittavan kontaktin ottoa. Tätä oon miettinyt itsekin, ja Nemo itse asiassa tarjosikin sitä treeneissä ihan oma-aloitteisesti pariin otteeseen - aika jännä, kun ei me kuitenkaan hirveästi tällaista kisanomaista treeniä olla tehty, mutta siis hienoa! Katso -sananhan se osaa, joten täytyy nyt naksutella sille tuo valmiskin. Ja vinkkinä myös, että ei siihen onko ohjaaja valmis -kysymykseenkään tarvitse vastata sillä sekunnilla valmis, jos ei ole. Siinä välissä voin kuulemma tehdä melkein mitä vaan (paitsi tietty palkata :D) ja ottaa koiraan kunnollisen kontaktin. 

todiste siitä että osaan olla pystymmässäkin ja koirakin edes joskus oikealla kohdalla :)

perus "mitä Nemo tekee kun sen vapauttaa".

Sitten luoksetuloa. Muuten tosi hyvä, mutta Nemo tuli omituisen vinoon sivulle vaikka yleensä se on kovin huolellinen; tämäkin kertaukseen kotona. Luoksarin jälkeen jäävät, joista olin tosi ylpeä! Maahanmeno ripeä ja huolellinen, en muista ennakoiko istumaannousun mutta mulla on sellanen mielikuva että ei. Kotona tehty liikkeestä seisomis-treeni tuottaa tulosta, koska spanieli ei ennakoinut siinä istumista ollenkaan, jeeeeee! Liikkeelle lähdöt ei tosin sillä kertaa sujuneet yhtään, Nemo rupesi jossain vaiheessa rapsuttamaankin itseään ja jouduin istuttamaan sen pannasta viereeni (en mitenkään väkivaltaisesti jos joku nyt jotain luulee), ja siitä olisi varmasti kokeessa mennyt pisteitä, mutta mun tavoitteena on, että koira ei ala rapsutella itseään kokeessa :D Hyppykin meni hienosti, käsimerkin kanssa edelleen mutta se hieno koira ei ennakoinut siinäkään istumista ollenkaan!! Olin ihan varma että se tekisi sen mutta ei, Mirakin jätti sen kokeenomaisuuden siihen ja sanoi että palkkaa palkkaa ja vapauta! Hieno Nemo <3

"tylsääää!" :D

Kaavioiden jälkeen otettiin vielä kaikki koirat yhtä aikaa kentälle ja tehtiin pujotellen seuraamista ja ohituksia, joissa käskettiin koirat kohdakkain myös istumaan ja maahan, sekä kutsuttiin koirat yksitellen rivistä luo. Tässä Nemo sitten päätti korjata vinoon menneen luoksetulon perusasennon ja ennakoi sen tosi kaukaa, koira juoksi jotenkin tosi ihmeellisesti pää vinossa kaula edellä mun reiteen :DD Oookoo, tätä todellakin treenataan kotonakin. Muuten Nemo oli näissäkin oikein mallikas ja siihen oli hyvä lopettaa :)

treenien jälkeen noiden takiaisten nyppiminen on ihan parasta </3 (not)

Kokonaisuudessaan olin treeneihin tyytyväinen, jouduin ehkä tekemään niitä kevätjuhlaliikkeitä hiukan turhan paljon mutta spanieli oli hyvällä fiiliksellä mukana eikä sille tullut pieneen mieleenkään lähteä haahuilemaan, vaikka kontakti tippuilikin ajoittain ja tosiaan ne liikkeelle lähdöt se oli kuutamolla. Seuraamisen tiivistyksenä ota rauhallisemmin, niin koira tekee vielä hienommin kuin nyt. Käännöksissä on aikaa, anna vaikka jokin hienovarainen merkki, että käännös on tulossa - ei siellä kokeessa mikään kiire oo, vaikka reippaalta saakin vaikuttaa :D Miran kommentti jälkeenpäin oli, että "Noista kuvista näkee hyvin ton teidän seuraamisen perusolemuksen, se on varsin hyvää tekemistä ja paikka sekä kontakti pysyy hyvin. Ainoastaan pysähdyksissä hieman paketti aukeaa ja samaten käännöksissä, mutta niissä tosiaan auttaa kun itse otat rauhallisemmin, niin ehtii koirakin mukaan paremmin. Hyvällä mallilla teidän tokoilut!" Hii oon innoissani, hyvä spanieli :>
Paikallamakuuta ja luoksetuloa hiotaan, samoin kuin niitä jääviä edelleen. Sellaiseen jännään asiaan kiinnitin huomiota, että kun mulla on nami kädessä perusasennossa, Nemo kitkuttaa pikkuhiljaa taaksepäin ja istuu lopulta liiankin takana omituisesti lantioluiden päällä niska kenossa.Täytyy katsoa kotona, johtuuko se vain siitä namista, jolloin ongelma ei ole niin paha kun palkattomasti kuitenkin pystytään jo tekemään ihan hyvin. Tai yhtä hyvin se voi johtua siitä, että virtapiikkiwalesin on vaan niin vaikea istua paikallaan, kun paljon kivempaa on tehdä jotain missä saa touhuta liikkuen.. 

kiitokset kaikista kuvista Miralle!

Torstaina taas lähdettiin jälleen Nitan kanssa mätsäriin, tällä kertaa Halliin Kuorevedelle. Isojen koirien tuomarina oli meidän oma agivalmentaja :D Nita esiintyi hyvin ja sai hienosti punaisen muttei sijoittunut; Kaitsu sanoi että Nipsu pitää laittaa laihdutuskuurille :D Onhan sillä ehkä hivenen ylimääräistä, joten näin teemme - uusi ruoka on selvästi energiapitoisempaa kuin edellinen. Kaikki sai kuitenkin puruluupaketin ja oli muutenkin tosi mukavaa, kun hengailin yhden tutun, Hannan, kanssa. Sillä oli ihana jackrusselinpentu Rini, joka oli niiiiin suloinen ja hieno :> Se voitti pennut ja oli vielä BIS3, eikä mikään ihme kun toinen oli niin pätevä. Äää, mun pentukuume alkaa olla siinä vaiheessa että se herää ihan joka pennusta, oli rotu mikä tahansa.

Nitasta ei ole (tästäkään) mätsäristä kuvia, mutta tästä söpöläisestä kyllä, kun Rini oli niiiiin ihana!!

Ja lisää iloisuutta tältä viikolta: Nita on JSPKH:n vuoden agilitykoira 2012! Ihan vain siksi koska Nita kävi useammassa kisassa kuin Nemo (joka kuitenkin periaatteessa pärjäs paremmin) ja pistelaskuperusteet on tehty vanhojen agilitysääntöjen aikaan ja tosi oudot :D Mun pitää kuulemma nyt vastaavana tänä vuonna kehitellä siihen joku parempi systeemi. Mutta ottaen huomioon että Nita on tosi ihana ja sen kanssa on huippua harrastaa agilityä, on se mun mielestä palkintonsa ansainnut <3

PS: Blogin kävijämäärä on ylittänyt jo kahden tuhannen, kiitti kaikille! :>

Noutava lintukoira

viimeisiä talvikuvia Nitan synttärilenkiltä 3.4

Oon unohtanut ihan kokonaan kirjata meidän viimeisimmän hierojakäynnin (10.4, sopivasti ennen kisoja) ylös, niin tulee tähän väliin. Onneks kuitenkin muistan sen aika hyvin, koska meni niin kivasti :D Otin ensin Nitan ja tyttö osasi tällä kertaa hienosti rentoutua; aurinko paistoi ikkunasta sisään ja Nipsu makasi ihan raukeana pöydällä, jopa silmät kiinni! Kun käännettiin toiselle kyljelle, piti vähän ihmetellä mutta pian onnistui rentoutuminen niinkin päin. Olin ihan innoissani kun Nita näytti jopa nauttivan :) Ei ollut pahoja jumejakaan, niska ja selkä edelleen hieman kireitä, eli samat kuin ennenkin.
Nemonkin kanssa olin ihan innoissani, koska sekin otti tosi rennosti! Malttoi hirmu hyvin maata paikallaan eikä mitään merkkejä vikisemisestä tai jännittyneestä tärinästä, aikakin tuntui menevän paljon nopeammin kuin ennen. Satu kehui, että Nemon kroppa ja erityisesti jalat ja kyljet ovat tosi elastiset, talvella lavoissa olleista jumeista ei ollut enää merkkiäkään. Takajalkojakin Nemo antoi nyt käsitellä hyvin eikä enää jännittänyt niitä, ja jumeja oli ainoastaan pienessä kohtaa selän keskipaikkeilla sekä tietysti niskan oikealla sivulla. Voihan tokokoira, oon niin iloinen että tiimi oli niin rennosti :)

Viime viikon keskiviikkona oli Miran järkkäämät tokotreenit pitkästä aikaa. Nemon kanssa ei olla nyt huhtikuussa pahemmin tokoiltu, ja silloin keskiviikkona olin juuri toipunut noroviruksesta joten ajattelin ottaa ihan rauhallisesti. Ainoa tokojuttu, mitä tässä kuussa on tapahtunut, on uusi noutokapula. Vanha kapula on niin kulunut ja jossain hukassa, että oli korkea aika ostaa uusi, ja sellainen löytyi halvalla Mustista ja Mirristä. Onneks en ostanut Korpilahden näyttelystä mistä katselin myös, siellä kapulat oli tosi kalliita.. Päätin ostaa 400-grammaisen, koska se tuntui kaikkein sopivimmalta Nemolle. Vähän kyllä mietitytti, miten Nemo suhtautuisi kun edellinen oli paljon pienempi, ehkä 250 g. Vaan ei mietityttänyt enää sen jälkeen, kun kotiin tultuani näytin Nemolle kapulaa ja sen silmiin syttyi hullunkiilto ja se vain tuijotti kapulaa maanisesti :D Noutoja ollaan tehty viimeks heinäkuussa riistapukin kanssa järveen, joten heitin ihan huvikseni nyt olohuoneessa parin metrin matkan. Spanielin piti syöksyä tämä hurjan pitkä matka kapulan kimppuun täyttä vauhtia käpälät ojossa, joten ilmeisesti se on ihan kiva juttu :DD Ja me sitten näköjään treenataan tässä liikkeessä seuraavaksi malttia..

Oonpas aika ilonen :DD tää kuva ainakin todistaa, että koiraharrastus on hauskaa. Oon vähän turhan paljon nojautunut koiraan päin, sopii toivoa ettei tuo ole perusasento vaan oon juuri palkkaamassa tai vapauttamassa Nemon..

Mutta tosiaan niihin keskiviikon treeneihin. Meitä oli niin paljon, että Mira ei ehtinyt tällä kertaa paneutua jokaiseen yksittäin, mutta oli tehnyt kentälle erilaisia pisteitä joissa sai harjoitella eri juttuja. En muista montako meitä oli, mutta joka tapauksessa niin paljon että jakauduttiin kahteen ryhmään, joista koirattomat autteli aina muita eri pisteillä. Nemo oli jälkimmäisessä, joten olin aika jäässä jo kun meidän vuoro tuli, kun oli niin pilvistä ja tuulista. Vähän mietin, onko autossa odottelu imenyt koirasta kaiken innon mutta ei puhettakaan, päinvastoin. Aloitettiin paikallamakuulla jossa jätin Nemolle varmuuden vuoksi hihnan. Se oli reunassa eikä liike mennyt ollenkaan niin hyvin kuin viimeksi, koira piippasi pikkuisen ja kun Viivikamu (jolle kaikki kunnia kaikista treenikuvista) tuli lähelle kuvaamaan, spanielin olisi hirveästi mieli tehnyt mennä moikkaamaan ja häntä alkoi vispata. Kävin välillä palkkaamassa enkä varmaan ollut kokonaista kahta minuuttia; vapautuksen otin ihan suoraan enkä kokeenomaisesti.
Paikkiksen jälkeen tehtiin seuraamista rivissä. Nemo teki ihan kivalla vireellä, mutta välillä kontakti tippuili. Käännöksissä tuli onneksi hyvin mukaan ja pysähdykset tosi tarkkoja kuten aina. Seuraamisen jälkeen siirryttiin sitten eri pisteisiin. Hyppy meni ihan ok, muisti jo paljon paremmin mutta vaatii edelleen käsimerkin ja ennakoi todella pahasti istumisen mun palatessa koiran viereen, joten ei auta kuin palkkailla jo ennen kuin tulen ja siedättää sitä. Liian hyvin iskostunut perusasento :DD Hypyn jälkeen tehtiin luoksaria ja oli Miran sanoin "täydellinen luoksetulo!", eli mitäpä siihen lisäämään :) 

Sitten kokeiltiin noutoa. Noutoa vieraassa paikassa on tehty varmaan viimeksi kesällä 2009 Arvajan koulun kiekkokaukalossa (meidän kesämökin lähellä lakkautettu kyläkoulu, jonka pihalla oon käynyt aina koirien kanssa treenaamassa ja juoksuttamassa niitä), niin varauduin kaikkeen mahdolliseen. Mutta noutokin meni hienosti! Maltoin jopa pitää koiraa pannasta kiinni (Nemohan lähtee toistaiseksi suoraan heitosta), mutta se meni silti ihan hurjalla innolla kapulan luo ja palauttikin loistavalla vauhdilla! Palautuksissa peruutin ja kehuin koiraa ja otin kapulan suoraan, Nemo ei siis vielä tuo sitä istuen mulle. Yhdessä vaiheessa ei voinut kuin nauraa, kun Nemo eräällä heitolla päätti ottaa kapulan päästä kiinni -mitä se ei ole ikinä tehnyt-, heilutteli sitä siinä vähän ihan innoissaan ja juoksenteli iloisesti pientä rinkiä, mutta palautti kuitenkin mulle :D Voi höppänää spanielia, mistä aina keksitkin kaikkea tuollaista? Otettiin luonnollisesti liike uudestaan ja kolmannella kerralla kapulan haku sujui oikeaoppisesti. Treenien jälkeen juttelin Miran kanssa vähän palautuksesta, ja päädyin nyt siihen, että opetan Nemolle palautuksen suoraan sivulle. Se tulee luoksarissakin suoraan sivulle, ja yksi välivaihe jää pois, joten eiköhän se ole meille hyvä tapa. 

tykkään tästä kuvasta niin paljon! Nemo näyttää ihan siltä kuin se olis käynyt ryöstämässä kapulan tosta kasasta ja vetäis rallia sen kanssa ympäriinsä :DD Oikeasti se palauttaa omaa kapulaa hienolla vauhdilla mulle.

Lopuksi tehtiin vielä jääviä, joista liikkeestä maahanmeno meni perushyvin mutta seisominen valuu edelleen. Muutaman toiston jälkeen alkoi kuitenkin jo sujua, ja treeneistä jäi kokonaisuudessaan tosi hyvä mieli! Nemo ei ottanut yhtään häiriötä vieraasta paikasta tai koirista ja sillä oli tosi hyvä vire ja fiilis tehdä. Hieno springeri, ensi keskiviikkona uudestaan! Liikkeestä seisomista ollaan työstetty kotona nyt aina tassujen pesun yhteydessä. Koirat ei muutenkaan lähde kylpyhuoneesta kuivauksen jälkeen ilman lupaa, ja tässä tilanteessa Nemo on kyllä tosi hyvin siedättynyt siihen että on mun sivulla seisten. Nyt ollaan lisätty tähän ensin käskysana seiso vanhan paikan/odota tilalle, ja sitten vielä vähän seuraamistakin kodinhoitohuoneen ovea kohti. Meinaa valua pysäytyksestä edelleen, mutta käsimerkin kanssa ei, mikä on ihan jees. 

välillä vähän pyörittiin, mitä Nemo vähän ihmetteli koska yleensä pyöritellään vain agissa vireen nostattamiseksi. Virettä olikin sitten sen verran, että parempi varmaan jättääkin se pyöriminen agilityyn..

Lauantaina taas oltiin Nitan kanssa pitkästä aikaa match show:ssa. Aamulla ajattelin että jes, aurinko paistaa eikä koko viikon jatkuneista sateista ollut tietoakaan, siispä täydellinen päivä mennä mätsäriin. Paikalle saavuttua ilo kuitenkin haihtui, koska tuuli tosi kovasti, joten oli tosi kylmä. Onneks ei sentään satanut :D Tässä mätsärissä oli ekaa kertaa meillä päin veteraaniluokka, joten olin vähän miettinyt, ottaisinko Nemonkin mukaan mutta en sitten kuitenkaan jaksanut. Nitan parina veteraaneissa oli pieni tyttö japaninpystykorvan kanssa, ja saatiin punainen :) Nipsu esiintyi tosi hyvin, malttoi hienosti seistä ja antoi tuomarin hyvin tutkia, mitä nyt vähän ehkä jännitti. Punaisten kehässä tiputettiin samojedi ja mäyräkoira kunnes jäljellä oli me ja yksi tuttu lapinkoiranarttu, joka näyttelykoirana tietysti voitti paremmalla esiintymisellä. Nita oli siis hienosti punaisten toinen! Kuulostan varmaan tosi hemmotellulta, mutta palkinnot oli aika kummalliset. Siis, oli siellä ruusuke mutta muuten sisältönä oli lähinnä hiustuotteita :--D Kummallista se oli siksi, koska isojen ja pienten koirien sijoittuneilla kyllä oli palkintona esim. puruluita ja ruokakuppeja; jotenkin sitä toivoisi, että mätsäripalkintona olisi jotain koiriin liittyvää vaikka muutenhan palkinnot oli aika runsaat. Ei siis harmittanut etten ottanut Nemoa mukaan :D Torstaina olisi taas mätsäri lähellä, mutta pitää katsoa jaksanko lähteä. Kuvia ei tuolta valitettavasti ole, joten tungen tähän loppuun vielä niitä 8-vuotisotoksia.
 

 

Leiritunnelmia

Pari viikkoa sitten osallistuimme Nemon kanssa taas Springeriyhdistyksen vuosittaiselle kesäleirille, joka pidettiin tänä vuonna Hartolassa Kunkkulan koirakeskuksessa. Matka oli sen verran lyhyempi (tunti 20 min) kuin viime vuonna, ettei meidän tällä kertaa tarvinnut lähteä jo edellisenä iltana matkaan, vaan käytin keskiviikon pakkaamiseen ja torstaiaamuna lähdin ajamaan kello kuudelta Päijänteen toiselle puolelle. Matka meni hyvin vailla pysähdyksiä, Nemo lähinnä nukkui mutta etenkin tietöiden kohdalla nousi katsomaan, mistä moinen kolina kuuluu. Kärkistensalmen sillalla mun olisi kovasti tehnyt mieli ottaa kuvia, mutta en sitten viitsinyt takaisin tullessakaan pysähtyä.

perjantain uimareissun jälkeen.

Päästiin siis hyvin perille ennen kahdeksaa ja ilmoittauduimme. Meillä oli edellisvuoden tapaan torstain ohjelmassa taipumuskoetreenit, jotka piti Virpi Saarinen ja Teemu Kähkönen ja ne alkoivat puoli kymmenen maissa. Aluksi oli vähän teoriaa, jonka jälkeen lähdettiin maastoon. Nemo ja minä menimme mukavan Reetan kyydillä, jolla oli nuori welshityttö Duuri. Maastossa aloitettiin jäljillä, katsottiin ensin Elmo-enkun mallijälki. Nemo oli jäänyt Duurin kanssa Reetan auton takakonttiin, jossa koirat olivat kiinni eräänlaisissa turvavöissä valjaistaan. Pelkäsin vähän, josko Nemo ulisisi perääni, tai pureskelisi turvavyötä, mutta sitä se ei onneksi tehnyt. Vain säikäytti minut ihan kiitettävästi, kun tulin takaisin metsästä, eikä herraa näkynyt missään! Nemo oli ilmeisesti tuumannut, että takapenkillä on kivemmat oltavat ja kiivennyt takakontista pois, edelleen kiinni siinä takaluukun remmissä valjaistaan. Onneksi sillä ei ollut pantaa, tiedä vaikka jos olisi hirttäytynyt sinne… Eikä se oppinut kerrasta, vaan teki sen vielä toisenkin kerran. Huoh. Sitten meidät jaettiin noin neljän koiran ryhmiin, joissa tehtiin toisillemme jäljet. Nemon vuoro oli viimeisenä, eikä se olisi millään malttanut odottaa minua vaan kun tein Duurille jäljen ja katsoin vielä muiden kanssa, miten se meni, herra päätti syödä hihnansa poikki ja tulla mamman luo. Mietinkin, että kun se noin hiljeni, se joko todella älysi rauhoittua tai sitten sillä oli suu täynnä nahkahihnaa. No, remmin päät vaan merimiessolmulla yhteen ja sillä mentiin loppuleiri. 

Itse jäljellä Nemo jäljesti paljon nopeammin kuin normaalisti – ei ole ollenkaan Nemon tapaista painaa kuin veturi, vaan pikemmin edetä hitaasti ja varmasti. Yksi hukka tuli, mutta se johtui kuulemma siitä, että jäljentekijät olivat vahingossa vetäneet sen liian lähelle toista jälkeä, ja sen haju sekoittui Nemon jälkeen. Fasaani löytyi onneksi hyvin, ja ihan hyvää jäljestämistä se kuitenkin oli. Jälkien jälkeen lähdimme takaisin leiripaikalle syömään lounasta, jonka jälkeen palattiin metsään ja tehtiin haut. Virpi tuli Nemon hakuun mukaan ja koira haki ihan hyvin, ajoi muuten lentoon lehtokurpan…  Siihen Virpi sitten totesi, että ”noinhan se kuuluu tehdäkin.. Paitsi ei ehkä lähteä juoksemaan sen perään..” Voi nolous. No, Nemo tuli sitten hyvin takaisin ja oli ihan kivasti kuulolla, mutta kuten olin ounastellutkin, oltiin liian lähellä muita ryhmän koiria koska herra kävi yhdessä välissä moikkaamassa niitä, vaan eipä ollut ainoa.. Saatiin neuvoksi hyviä vinkkejä, kuten että aina kun Nemo kääntyy katsomaan minua tai tulee kohti, teen jotain. Vaikka taputan käsiä ja vaihdan suuntaa, tai heitän namin maahan ja huudan, että tulepa katsomaan mitä löytyi. Silloin koira oppii, että lähelläni kannattaa pysytellä. Tätä pitää alkaa tehdä jatkossa piilojen lisäksi. Muuten Virpi sanoi, että haussa ei ole ongelmaa, se toimii hyvin. Hakujen jälkeen oli vuorossa uinti. Se tehtiin oikein kivalla paikalla, lähellä valtatietä olevan venerannan matalassa hiekkapoukamassa. Nyt tein ensimmäistä kertaa niin, että heitin pukin suoraan rannalta Nemolle menemättä itse veteen – ja Nemo haki sen! Vieläpä kaksi kertaa, oikein hienosti uiden ja olin niiin ylpeä jätkästä, että olisin voinut itkeä. Hieno mies :’) Teemu kehui, ettei noudossakaan ole mitään ongelmaa, ja että tuolla se menee läpi.

tässä uidaan perjantaina.

 Illemmalla pystytin teltan pellonreunaan (se oli tasaisempi paikka ja näkymäkin paljon hienompi kuin jos oltaisiin oltu päärakennuksen takana, minne myös oli ilmoitettu, että voi laittaa teltan) ja iltaohjelmana oli Springeriviesti. Nemo ei osallistunut, koska en oikein tuntenut ketään jota olisin voinut pyytää pariksi, mutta pääsin itse kyllä mukaan, nimittäin pitelemään kakkosena lähtevää koiraa pannasta. Ja sainpa osallistua vielä konkreettisemminkin, kun Pele-welshi ei olisi tahtonut juosta omistajansa luo :D Hän huusi, että tuo se koira tänne ja niin me Pelen kanssa juostiin yhdessä maaliin. Menin aikaisin nukkumaan ja nukahdin jo kymmenen jälkeen, mutta yhden aikoihin alkoi niin kova rankkasade, ettei nukkumisesta tullut enää mitään. Teltta pysyi kyllä hienosti kuivana ja sadesuojakin kuivui perjantaipäivän aikana hyvin, mutta ropina oli niin kovaa, etten saanut enää unta. Nemo vähän ihmetteli ääntä myös, mutta kävi sitten takaisin pitkäkseen. 

maisema teltan ovelta :)

joku oli taas vähän väsynyt pitkän taipparitreenipäivän jälkeen..

Perjantaina meillä oli aamu rentoilua, ja puoli kahdeltatoista tokokoulutusta, jonka piti Elina Kautto. Teemana oli luoksetulo ja paikallamakuu ja treenit meni hyvin. Ensin tehtiin luoksetuloa, jossa Nemo ekalla kerralla tuli ravaamalla, nenä viistäen nurmikentän hajuja, mutta kun olin tehnyt pari sellaista, joissa juoksin karkuun, koira tuli oikein kauniisti luo. Paikallamakuuta vähän jännitin, koska ei olla treenattu sitä juuri lainkaan häiriössä. Nyt olin oikein ällistynyt, miten hienosti Nemo osasi eikä välittänyt lainkaan, vaikka Fanny lähti Elinan perään. Vähän se ehkä vikisi jossain välissä, mutta pysyi tosi hyvin vaikka tehtiin Elinan kanssa X-hyppyjäkin ja pyörittiin paikallamme. Lopuksi harjoiteltiin vielä vähän hyppyä, ja treeneistä jäi hyvä mieli :)

Iltapäivällä agilitykenttä oli vapaana, joten liideltiin vähän itseksemme – ajattelin, että olisi hyvä saada vähän tuntumaa ennen illan möllikisaa. Nemo oli oikein pätevä, se pysyi radalla ja kuunteli hyvin. Ilma oli lämmennyt sen verran kuumaksi, että päätin lähteä uimaan, tai ainakin uittamaan koiraa. Mentiin samalle paikalla kuin missä oltiin torstaina tehty taipparitreenien uintiosuus, mutta nyt me ei menty siitä hiekkapoukamasta vaan venelaiturin päästä, jossa betoniluiska laskeutui loivasti veteen. Koetin ensin saada Nemon uimaan kanssani, mutta se ei tahtonut pulikoida huvikseen, joten niinpä heittelin sille sitten riistapukkia ja koira haki taas tosi hyvin. Lopuksi menin itse uimaan, jättäen Nemon luiskalle odottamaan, kun ajattelin, ettei se kuitenkaan tule perässäni. Ja hah, tulihan se! Ilme oli kyllä niin selkeän ällistynyt ”mitä ihmettä sä oikein teet?”, mutta niin pisamanaama vaan tuli perässäni järveen, uitiin pieni kierros ja lopuksi rinnakkain rantaan. Ei, en saanut edes raapimisjälkiä käsivarsiini. Ihana eläin <3

näin sitä mennään reippahasti..

sieltä se tulee!

glom!

hieno mies!

Perjantain iltaohjelmana olikin sitten möllitoko ja –agility. Tokossa tehtiin paikallamakuu 45 s, seuraaminen hihnassa, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja hyppy. Arvosanat näytettiin pahvilapuilla, jotka oli suurin piirtein näyttelyarvosanojen väriset. Elina Kautto oli tuomarina ja Tiia Sutinen liikkurina. Paikallamakuusta Nemo sai erinomaisen, mutta muuten oltiin vähän kuutamolla. Olin kai itse niin jännittynyt, etten itse asiassa edes muista katsoneeni, mitä kaikkia arvosanoja Nemo sai… Seuraamisessa koira vaan laamaili perässä, joten luultavasti se oli tyydyttävä tai ”tarvitsee vielä harjoitusta”. Liikkeestä maahanmenokaan ei ollut kovin kehuttava, Nemo ei oikein ollut seuraamisessa mukana ja jäi seisomaan mennen vasta joskus kolmannella käskyllä maahan.. En ole varma siitäkään arvosanasta, varmaan tyydyttävä? Elina nauroikin, että ”Nemo päätti että hän on seurannut tänään jo treeneissä tarpeeksi”, ja sanoi että innosta vaan ihan reippaasti koiraa. Näin tein, ja Nemo seurasikin pari pikkurinkiä oikein mallikkaasti! Tiia totesi, että tästä on hyvä lähteä luoksetuloon (joka tehtiin toisiin koiriin päin) ja niin olikin, Nemo teki kauniin luoksarin ja siitä arvosana erinomainen. Lopuksi jäljellä oli vielä hyppy, ja Nemo ihmetteli taas vähän estettä ennen kuin vaivautui loikkaamaan sen yli ja ennakoimaan istumisen. Tarvitsee vielä harjoitusta :D Mitäpä noista, hauskaa oli! Ja ainakin ne, mitä aamupäivällä oltiin harjoiteltu, oli selvästi jääneet mieleen ;) Elina tuli ennen mölliagilityä sanomaan, että Nemo tekee tosi hienosti, mutta reagoi hyvin herkästi mun jännittämiseen. Pitäisi oikeasti opetella hallitsemaan sitä jotenkin, mutta tuntuu että se on jotenkin niin alitajuista, etten edes ymmärrä itse jännittäväni.

Tokon jälkeen vähän ajan päästä alkoi tosiaan mölliagility. Luokat olivat möllit ja tosimöllit, ja Nemo starttasi ensin mainitussa ensimmäisenä. Rata oli aika yksinkertainen, muttei kuitenkaan tuntunut juostessa aivan siltä :D Saatiin vitonen, kun en käskyttänyt tokalle hypylle tarpeeksi ajoissa, eikä Nemo ehtinyt ajoittaa askeliaan sopivaksi, jolloin rima tippui. Palkintojenjaossa selvisi, että meillä oli kuitenkin ollut paras aika, 19.72 ja sillä vitosella siis sijoituttiin kolmansiksi. Nemo sai söpön ruusukkeen, MySpringerWorld-pussukan ja kakkapussiautomaatin :-D Hyvä me! Päivän päätteeksi lähdin vielä saunaan, jossa Mirka ja Elina sanoi, että mun pitäisi tulla Nemon kanssa syyskuussa Springerspanieleiden tokomestaruuteen. Olin vähän että jaa-a, mutta kuulemma ”ei se oo yhtään paha, kaikki tietää siellä millaista on harrastaa springerin kanssa ja tuomarit on valittu sen mukaan, että ne ymmärtää näitä” :-D Pistin asian mietintään, pieni tokokipinä syntyi taas! Yö oli kylmä, mutta koira ainakin nukkui hyvin.

Nemo ja mölliagin palkinnot :D

Lauantaina meillä olisi pitänyt olla agilitykoulutusta, mutta se oli peruttu, koska leirille tuli ulkopuolinen kouluttaja, joten esteet eivät riittäneet leirin omiin koulutuksiin. Pitkin päivää tuli sadekuuroja, joten me Nemon kanssa lähinnä lenkkeiltiin ja lepäiltiin ainakin parit päiväunet teltassa. Iltapäivällä läksin metsään ajatuksena treenata hakua ja kokeilla Virpin vinkkejä käytännössä. Reissu oli kuitenkin aika katastrofi; Nemo käyttäytyi aluksi hyvin, mutta myöhemmin lähti huitelemaan hajujen perässä eikä kuunnellut sitten lainkaan. Lopulta hermostuin niin, että kävelin koiran häviämispaikalta kauemmaksi ja istahdin kalliolle odottamaan. Oli vaikeaa olla siinä tekemättä mitään, mutta rasahduksista ja punavalkoisista vilahduksista oksien seassa näin, että Nemo oli tullut minua päin. Hitot, se ihan takuulla oli nähnyt minut mutta eipä tullut luo. Niinpä turvauduin radikaalimpaan keinoon ja lähdin autolle, ajoin sen tietä pitkin vähän matkaa eteenpäin ja käännyin seuraavalta levikkeeltä takaisin. Pian Nemo tulikin kieli pitkällä vastaan selvästi jo huolestuneempana kuin hetkeä aiemmin. Olin kuitenkin sen verran harmissani, että otin sen autosta vielä ulos ja kävelin pienen lenkin ja parin luoksetulon metsässä. Koira oli aivan uuvuksissa kaikesta juoksemisesta ja pysyi lähellä. En tiedä, oliko se ihan fiksu veto – ehkä olisikin vain pitänyt pitää se autossa sen sinne tultua? Toivon vaan, että tämä nyt jäi edes vähän sen mieleen, muttei liikaa. No, seuraavalla kerrallahan se selviää.

 

 

onnellinen koira.

Illemmalla tein vielä vähän tokoa itsekseni ja harjoiteltiin näyttelyravia illan match show:ta varten. Se meni oikein hyvin, kuin myös itse mätsärikin. Welshit tuomaroi Virpi Saarinen kennel Castiogista; Nemo esiintyi oikein nätisti ja paransi tulostaan viime vuodesta yhdellä, eli voitti wss-urosten luokan! Lopulta Nemo olikin sitten VSP, nätti Suvi-neiti uusi ansaitusti viime vuoden ROP-voittonsa. Palkintokassissa oli vaikka mitä… Mätsärin aluksi jokainen oli ensinnäkin saanut kassin, jossa oli pari namipussia ja panta (liian pieni springerille, mutta ehkä se menee Ninjalle), ja Nemon VSP-palkinnoissa oli mm. ruusuke, pokaali, kaksi ruokakuppia, lyhyt hihna, huopa, koiran avaruushuopa, namipusseja, sateenvarjo, juustoraastin, hammastahnaa, mentosia… Auto vain täyttyi entistäkin enemmän tulomatkaan verrattuna :D Hieno ilta, ei voi muuta sanoa! Mätsärin jälkeen oli taas sauna ja yöllä jälleen tosi kylmä.

Mätsäripalkinnot.

Sunnuntaina meillä ei ollut oikeastaan mitään ohjelmaa, mutta kun perjantaina oli kysytty jäljentekijöitä leirin taipumuskokeeseen, lupauduin oitis ja niinpä Nemo vietti sunnuntain enimmäkseen autossa. Kun olin vetänyt fasaania kahdeksan kertaa Teemun kanssa, lähdimme Nemon kanssa takaisin leiripaikalle pakkaamaan vielä teltan, tuolin ja häkin autoon. Kotiin pääsimme puoli neljän maissa, join äkkiä kupin kahvia ja söin pari leipää ennen kuin lähdin jatkoryhmän treeneihin. Ajattelin Nemon olevan niin väsynyt, että se jäisi mielellään kotiin nukkumaan kaikessa rauhassa, mutta ei, kun tein lähtöä, herra köpötteli eteiseen ”minä voisin tulla mukaasi” –ilmeellä. No, mukaanhan se lähti mutta oltiin sen verran väsyneitä, ettei tehty kuin yksi pyörittelyrata, joka koostui pelkistä hypyistä. Nemosta ja sen keskittymisestä (tai sen puutteesta) näki, että se oli aika tööt joten loppuajan se sai nukkua tyytyväisenä autossa. Marja ja Satu tosin totesivat, etten vaikuttanut ollenkaan niin väsyneeltä kuin väitin viedessäni Elmoa yhden radan… Mutta siinä vaiheessa alkoi jo kahvi vaikuttaa! Treenien jälkeen käytiin kotona syömässä, jonka jälkeen mentiin vielä mökille saunaan. Nita oli siellä vanhempieni kanssa, ja voi että se oli iloinen kun me tultiin takaisin! Neiti oli kuulemma ollut aika vaisu Nemon ollessa poissa.

Pikkuharmeista ja kylmistä öistä huolimatta täytyy sanoa, että leiri oli huippukiva, jopa parempi kuin viime vuonna! Tunnelma leirillä oli tosi mukava ja oli loistavaa saada jutella viime vuonna tutuiksi tulleiden ihmisten kanssa taas sekä tutustua uusiin, koiria unohtamatta. Ai niin, ja Springeri Shopissa tuli tehtyä taas muutama hankinta: jälkiliina - tietysti taippareita ja treenausta ajatellen, mutta myös pitkäksi liinaksi silloin, kun Nemoa ei voi päästää irti-, narulelu -mutta kun se oli niin halpa!-, ja noutajahihna -kyllä sille joskus käyttöä on...-. Jäi tosi hyvä mieli, mutta ei se ole ihmekään mukavien ihmisten ja koirien keskellä. Toivottavasti päästään ensi vuonnakin mukaan!

 Niin ja kuvista muuten sen verran, että kaikki uinti- ja laiturikuvat ovat perjantaiselta uimareissulta. Niitä tuli niin paljon, että saavat olla tuolla kappaleiden välissä täytekuvina, vaikkeivät välttämättä liity itse asiaan :D Toivottavasti saan myöhemmin Nemon mätsärikuvia jostain itselleni, siitä kun otettiin ROP & VSP-kuvia. Blogin kuvanlisäyssysteemikään ei ole vielä täysin tuttu minulle, ainakin esikatselukuvissa näyttävät aika huonolaatuisilta, mutta enää en jaksa alkaa niitä kaikkia pienentelemään. Blogin ulkoasukin saattaa muuttua vielä aika lailla. Mutta niin, muita itse ottamiani leirikuvia voi katsella -toivottavasti vähän parempilaatuisena. täältä :)