Radalla taas

Oho, opiskelu- ja harrastusluottamustoimihommilta sekä koiratreeneiltä ehtii näköjään joskus saada aikaa bloginkin päivitykseen! :o Oon niin ylpeä itestäni, että sain vihdoin aikaiseksi tehdä tätäkin. Mulla on ollut opiskelun puolesta hirveän rankka syyskuu, ja meillä on ollut koiraharrastuksen puolesta ihan superaktiivinen syyskuu! Oltiin kuun ekana viikonloppuna collieporukan koulutusviikonlopussa, mutta en ole saanut sieltä vielä kuvia käsiini joten se päivitys saa odottaa vielä. Joudun siis nyt vähän rikkomaan tapaani kirjoittaa kuulumiset kronologisessa järjestyksessä, mutta ehkäpä se ei kauheasti haittaa. Viime viikonloppuna me oltiin pitkästä aikaa Nitan kanssa agilitykisoissa!

Kuvia perjantailta 5.9. kun käytiin Pepin kanssa lenkillä.

 Niin. Loppukesällä mulla alkoi kyteä päässä ajatus, pitäisikö mun lähteä vielä Nitan kanssa agilitykisoihin. Olin jo vähän päättänyt, että kesäkuiset iltakisat olisi meidän viimeiset, mutta oli hirveä ikävä agilityä. Ja ehkäpä Nitallakin oli - sehän oli ihan fiiliksissä silloin siellä möllitokossakin, kun sai mennä muutaman kerran A-estettä :D Kävin vähän henkistä kamppailua, koska olin tosiaan jo asennoitunut siihen etten enää kisaa - meidän tavoitteet on jo saavutettu ja paljon siitä ylikin, ja ollaan käyty katsomassa niitä kakkosten ratoja. Keräisinkö taas alitajuisesti kamalaa painetta - omg apua dgfgllö mitä jos se nousee kolmosiin!! Mutta en ollut päässyt agilitykentälle sitten kesäkuun alun ja äiti puhuu aina, että kävisit Nitan kanssa Joensuussakin, kun se niin tykkää.

 Sen möllitokon jälkeen aloin sitten miettiä, että miksipä ei? Hallille menee suora bussi meiltä, ei tarvi kuin hypätä siihen ja takaisin. Syyskuussa olis ulkokisat, pitkän tauon jälkeen Nipsulla voisi olla virtaakin. Ja niistä kesäkuun kisoista jäi sikäli vähän huono fiilis, että Nita ei ollut oikein täysillä mukana. Tai siis, olin itse hyvässä mielentilassa enkä jännittänyt sitä tulosta mutta koska oli niin kuuma, koirilla ei ollut kivaa. En menettäisi mitään vaikka kävisinkin kisoissa, ja jos se on ainoa tapa päästä agilityyn Nitan kanssa ennen Jämsään menoa, niin miksipä ei?
Niinpä sitten ilmoitin Nitan kisoihin viime sunnuntaille. Joona lähti mukaan kuvaamaan radat ja Halti tietysti myös, sosiaalistumaan. Nipsun silmät levisivät kun käveltiin pysäkiltä kisapaikalle: oikeasti, agilityä? Agilityä! Oikeasti :D Testattiin samalla reissulla ekaa kertaa käytännössä meidän uus häkki, hyvin pelitti. Ennen rataa virittelin Nitaa harjoitusesteillä ja se oli ihan fiiliksissä! Hyvin kääntyili hypyillä ja tehtiin kerran kepit, meni vauhdilla! Hyvillä mielin lähdettiin siis radalle.

Maksikakkosia oli 9 kappaletta ja tuomarina Anne Savioja. Nita oli ilmoitettu molemmille agilityradoille ja kumpikin oli musta kivoja! Eka olis hyvin voinut olla ykkösissäkin, mukavaa melko suoraa juoksemista eikä mitään vaikeita koukeroita. Ihanneaika vain oli tosi tiukka, 46 sekuntia.. Rataantutustumisessa oli tosi hyvin aikaa ja ehdin miettiä ohjaukset tarkasti. Painoin mieleen, että puomin molemmat kontaktit pitää varmistaa hyvin ettei vain tule turhaa virhettä sieltä, eikäpä tuossa muuta ihmeellistä ollut.
Kuten videolta näkyy, hyvin meni! :) Puomin kontaktit otettiin ja tekeminen oli Nitan näköistä. Kepit meni ihan kivasti, joskin hitaammin kuin silloin harjoitusesteillä ennen kisaa. Lopussa Nita kuitenkin otti jopa muutaman pomppuaskeleen, jee! Keinulla oli vähän turhan hidas ja varmistelin ehkä riskipaikoissa liikaa, mutta tosi hyvä rata oli :) Nipsu otti Aalta pituudelle niin hurjan loppuspurtin etten meinannut keretä mukaan mutta onneksi se irtosi hyvin :D
Me tehtiin koko luokan ainoa nollatulos joten voitettiin! Valitettavasti se 46 sekunnin ihanneaika oli kohta 9- ja puolivuotiaalle liian tiukka, yliaikaa oli 3,30 sekuntia. Ikä näkyy vauhdissa, mutta pitkä agilitytauko ei missään! <3 Nita on tosiaan käynyt radalla viimeksi kolme kuukautta sitten silloin kesäkuun kisoissa, mutta tiesin jo etukäteen ettei se haittaisi yhtään. Nipsun kanssa homma vain rullaa - jo rataantutustumisessa kaikki tuntui taas niin ihanan tutulta ja turvalliselta, kuin olisi palannut kotiin pitkän matkan jälkeen. Agility Nitan kanssa on kuin polkupyörällä ajo - ei sitä unohda.
Jostain syystä kamera lopetti kuvaamisen kesken, siksi video on kahdessa osassa. En osaa liittää niitä yhteen..

Toinen rata olikin sitten vähän haastavampi, ja jostain syystä Nita oli paljon paineistuneempi. En tiedä, oliko syynä se, että lähtöviivalle tultiin hallista ja melkein suoraan jo saatiin lähtölupa. Nemolle tuollainen sisääntulo voisi toimia, mutta Nitan kanssa kun on yleensä kisattu Jyväskylässä ja Lempäälässä, joissa on enemmän aikaa ja tilaa viritellä sitä sisääntulokarsinassa, oli nyt ehkä vähän huono lähtö sille. Jälkeenpäin näin videolta, että vedätin koiraa aivan liikaa jolloin se jäi liian kauas jälkeen. Ravailu alun putkipyörityksessä oli tosi outoa, ei yhtään Nitamaista mutta onneksi se sitten innostui laukkaan hyppykaarteessa.
Keinulla jarrutin liian aikaisin, jolloin Nita alkoi epäröidä (onks tässä äiti nyt jotain vaarallista kun käskit pysähtyä?), joten oli tosi hidas. Puomia yritin varmistaa, mutta siitä huolimatta hyppäsi kontaktin yli joten saatiin reilun (11,88 s) yliajan lisäksi vitonen. Tällä radalla sijoituttiin toisiksi :) Tuomari kysyi palkintojenjaossa, oonko siirtänyt sen kolmosista kakkosiin. Sanoin että een, sillä vain on tuota ikää ja se keppiongelma, joten vauhti ei riitä. Tuomari sanoi sitten että ei se mitään, kakkosissa on hyvä olla :D Hieno mummokoira! Oli se kyllä reipas.

Palkintojenjaon päätteeksi istuttiin Joonan ja koirien kanssa hetki kahviossa ja Halti pääsi myös vähän tekemään. Leikittiin hallissa ja pentu keskittyi tosi hyvin, ei välittänyt muista koirista yhtään! Lisäksi kokeiltiin muutaman kerran putkea ja matalia hyppyjä sekä matalaa pöytää vasten ollutta puomin ylösnousua. Hienosti meni kaikki, Halti alkoi tajuta putkea tosi nopeasti ja vaikka hypyillä välillä jalat kolisi, pääsääntöisesti hyppäsi nätisti. Puomin karheaa alustaa ei myöskään pahemmin arastellut. Pentu tuumasi että tämähän on siistiä, pääsee tekemään kaikkia kivoja juttuja ja kun välillä on kiltisti häkissä odottamassa, Nita käy voittamassa hänelle uusia leluja :D Oli kyllä ihan törkeän hyvät palkinnot! Molemmista sijoituksista saatiin PoKS -kangaskassi, joissa oli (yhteensä) mm. puruluita, narulelu, koiranmakkaraa, heijastinhihna, trikookankainen pipo.. Kannattaa kisata täällä! Tykkään uudesta seurastani jo ennen kuin treenaankaan siellä :D

Kuvasta ei oikein näy kuin tuo pipo ja ne kassit, mut oli pakko ottaa kuva.. :D

 Kotimatkalle päästiin kolmen jälkeen, kyllä Nita oli väsynyt sinä iltana. Jälkikäteen fiilikset oli vähän.. miten sen nyt sanoisi, ristiriitaiset. Lähdin kyllä hyvällä fiiliksellä kisaamaan ja meillä oli hauskaa! :) Mielestäni tsemppasin Nitaa hyvin ja eka rata olikin tosi hyvä, iloista Nipsutekemistä. En maaliin tullessa tiennyt/välittänyt oliko yliaikaa vaan iloitsin oikeasti - me hei sentään tehtiin luokan ainoa nolla! Toisaalta, kyllä mua vähän harmittaa kun ajattelen että jos sitä aikavirhettä ei olis tullut, se olis ollut serti kolmosiin. Ei, ei harmita läheskään samalla tavalla kuin silloin viime syksynä kun stressasin sitä kakkosiin nousua niin älyttömästi ja se jäi monta kertaa niin pienestä kiinni, mutta vähän silti.

 En oikein tiedä, aionko vielä tänä vuonna kisata Nitan kanssa. Toisaalta on sinänsä helpottavaa ajatella, että Nita ei enää vaadi varsinaista treenausta; mulla on siis tosi usein vähän huono omatunto, kun lähden monena päivänä viikossa Haltin kanssa treenaamaan ja Nita jää kotiin, mutta nyt kun näki ettei se sillä tokalla radalla enää oikein jaksanut, niin tuskinpa se varsinainen treenien vähyys Nipsua kauheasti haittaa. Toisaalta mietin, kannattaisiko vielä kuitenkin yrittää sitä viimeistä nollaa. Vaikka ollaan jo nyt Nitan kanssa ylitetty meidän agilitytavoitteet enkä olisi ikinä uskonut, että se joskus on yhtä vaille kolmosissa, niin menettäisinkö siinä mitään? Nyt kun Nitalla on jo kolme ihanneaikaan mahtuvaa kakkosluokan nollatulosta (näistä yksi ei sijoittumissääntöjen vuoksi ollut LUVA), sillä periaatteessa voisi olla melko realistiset mahdollisuudet nousta kuninkuusluokkaan.

Kuva pääsiäiseltä, (c) Sunna Kivisalo

 Mutta sitten taas en halua että alan taas ottaa paineita siitä. Oikeastaan en usko että näin käykään, mutta silti. En haluu ottaa sitä riskiä. Ja edelleen, tahdon lopettaa kun agility on vielä Nitastakin hauskaa; sillä mietinkin, että jos sen vielä tänä vuonna kisoihin ilmoitan, olisi ehkä parempi ilmoittaa vain yhdelle radalle. Ekalle kierrokselle Nitalla riittää virta :D Mutta koska en osaa ennustaa, pitää katsoa sitä kisaamista sitten jos jotkut sopivat osuu lähelle. Jaksaako Nita enää siinä vaiheessa, koska ikää kuitenkin tulee koko ajan lisää? Ja voisi ehkä käydä kerran tai pari treenaamassakin jossain välissä.. :D

Heräsin oikeastaan vasta silloin sunnuntaina ajattelemaan, että Nita tosiaan on jo vanha koira. Aiemmin siitä ei ole vielä niin selkeästi nähnyt sitä, toisin kuin Nemosta jo näkee. 9 vuotta ja 5 kuukautta. Mutta oli se vain reipas vanha rouva ja oli ihanaa päästä radalle Nipsun kanssa pitkästä aikaa <3 Kaikki vain sujuu, koska meidän yhteistyö on hioutunut vuosien treenaamisen myötä. Nemon kanssa ei todellakaan toimisi kisarata noin pitkän tauon jälkeen, mutta Nitan kanssa toimii. Se on paras. Se on minun ensimmäinen agilitykoirani, jonka kanssa tähän rakkaaseen lajiin tutustuin ja on ollut aivan loistava harjoituspari siihen. 

<3 Rakas harmaanaama.

PS. Halti oli aika pätevä pentu hallilla! Saa nähdä, tuleeko siitä agilitykoiraa mutta olishan se hirveen kivaa. Nitan saamissa PoKSin kisalahjakorteissa oli viimeinen käyttöaika vuoden 2016 loppuun mennessä - siinäpä tavoitetta lassien kanssa :D

Kesäkuinen kisailta

Viime viikon keskiviikkona lähdettiin siis ekoihin iltakisoihimme Jyväskylään ja otettiin Evie ja Soolo samaan kyytiin. Ei tuntunut yhtään siltä, että olis menossa kisoihin kun alla oli ihan tavallinen päivä :D Ohjelmassa oli Nemolle kaikki kolme rataa ja Nitalle kaksi agilityrataa; koska sillä on jo hyppäriltä nolla, en halunnut "turhaan" tuhlata rahoja siihen, ja kelin puolesta oli muutenkin parempi, että mentiin vain kaksi rataa, oli nimittäin tosi kuumaa ja hiostavaa.
Tuomarina kisoissa oli Marjo Heino ja nyt oli haastavat radat! (niin kuin kai kakkosluokassa kuuluukin :D) Nemo starttas ekana ja Nita toiseksi viimeisenä.


Nemolta oli odotettavissakin vähän virtaa ja aika sähläämistähän se rata oli :''D Kaarrokset valui tosi pitkiksi, mutta spanieli piti hauskaa! Tulos oli kaikesta tuosta sohlauksesta huolimatta vain 5, puomin ylösmenokontaktilta. Ihme :D


Nitan kanssa muistin varmistaa puomin kontaktit ja hienosti ottikin ne! Tulos hienosti nolla, mutta kuumuus verotti vauhtia sen verran, että yliaikaa tuli 4,49 s. Tällä sijoituttiin -taas kerran :D- kolmanneksi :)


Toka rata oli VAIKEA. Homma kaatui molempien koirien kanssa heti ekan putken jälkeiseen aitaan, kun ei me vaan olla harjoiteltu tuollaista ohjauskuviota, että otetaan koira "syliin" ja lähetetään hyppyyn. Nemon lähtö oli tosi huono, olin vasta virittelemässä koiraa kaukalon ulkopuolella kun tuomari vislasi! :o Sitten tuli hirveä kiire lähteä ja jotain spanieli sitten yskiskeli siinä. Hylyn jälkeen Nemon kanssa oma ohjaamiseni kaatui taas, niin kuin niin usein oman mokan jälkeen, mutta ihan kunnialla päästiin maaliin.


Katselin sitten ennen Nitan rataa Nemon videolta, mitä tein väärin ja mietin jopa, että vaihtaisinko ohjaussuunnitelmaa mutta en sitten vaihtanut. Ois ehkä kannattanut, sillä vaikka yritin Nitan kanssa tsempata, niin eiiii :-D Liikuin ihan liian aikaisin, jolloin Nipsu tietysti hienosti hyppäsi luo. Oon kuitenkin iloinen, että jatkoin radan loppuun siten kuin olin suunnitellutkin ja kivastihan se meni :) Hyvä rata!


Hyppärille mentiin siis vain Nemon kanssa ja nyt saatiin tosi hyvä lähtö! Oltiin vähän liiankin etuajassa, kun tuomari ja ratahenkilöt säätivät esteitä monta minuuttia kun me jo odoteltiin ekan aidan takana, mutta se oli vain hyvä. Istutin Nemoa siinä, kehuin ja juttelin "rauhassa" ja oma mielikin oli lähtiessä levollinen. Spanieli oli purkanut suurimmat energiansa ja rata oli tosi hyvä! Kepeiltä tuli virhe, muistaakseni tultiin liian kovalla vauhdilla jolloin Nemppu lipsahti väärään väliin. Mutta ei se mitään, muuten toimi kaikki! Jopa tuo lopun koukero suoran putken jälkeen, olin oikeasti tosi iloinen että se tosiaan kääntyi vaikka laajaksi menikin :D

Nää kuvat pääsiäisen treeneistä (koska kuvia ei voi koskaan olla liikaa ja kaikki otetut on pakko julkaista?)

 Ilta oli omasta mokailusta ja hiostavasta ilmasta huolimatta mukava! Etukäteen mua vähän pelotti, että alkaisinko alitajuisesti ottaa paineita taas - "mitä jos Nita saa nollan ja nousee kolmosiin omg", mutta onneksi en! Virheet ei haitanneet koska meidän tavoitteet on saavutettu ja lähdettiin pitämään hauskaa. Oli hyvä fiilis - lähdin sillä mielellä, että nää voi olla meidän viimeiset kisat yhdessä joten tehdään myös sen mukaan. Mitään päätöstä en sen suhteen ole vielä tehnyt, voi olla että vielä kisataan tai sitten ei.  Kesällä on niin huonosti kisoja ja syksyn kuvioista ei vielä tiedetä. Halusin kuitenkin näissä käydä, kun pääsin.

(c) Mira Äikiä

Kisojen jälkeen illalla Evie ja Soolo kävivät pikaisesti meillä katsomassa Haltia. Olin miettinyt vähän ottavani sen mukaankin, mutta koska en ollut ehtinyt vielä totuttaa sitä hihnaan puhumattakaan yksin häkissä odottelusta, päätin jättää pennun siskon ja Ninjan hoiviin kotiin. Ja kivempi oli Nemon ja Nitankin takia saada keskittyä vain niihin, kun agikisat on se meidän juttu. Halti leikki Evien kanssa hienosti ja tykkäsi kovasti Soolosta, ehkä sillä heräsi jotain mielikuvia kasvattajalta kun suhtautui siihen ihan eri lailla kuin Nemoon ja Nitaan :D

Vielä myöhemmin illalla vanhempani palasivat matkaltaan kotiin. Pidin siis tän pennunhankinnan niiltä salassa siihen asti kunnes haettiin se, koska jos olisin kertonut etukäteen, en olisi jaksanut kuunnella sitä "et voi, ei sulla ole varaa, onks toi nyt opiskelijana järkevää" jne -jargonia. Pienestä jännityksestäni huolimatta kaikki sujui kuitenkin odotetusti: Halti hurmasi äidin ja isän ja kyllä ne siitä tykkäsi :> Kuka nyt ei noin söpöstä olennosta tykkäisi?

Blue skies and sunshine

Pääsiäisloma päättyi siis virallisesti toissa viikon keskiviikkona, mutta palasin vielä viikonlopuksi jatkamaan sitä. Mulla oli siis torstaina 24. päivä pakollista koulua, joten piti lähteä Joensuuhun. Vanhempani olivat kuitenkin edelleen Lapissa ja alunperin olisinkin ottanut Nemon mukaan meille hoitoon, mutta torstai-iltana olikin sellaista ohjelmaa ettei se olisi onnistunut. Lisäksi minua houkutteli ihan kamalasti kisat Jyväskylässä 26.4, joten päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että kävin olemassa Joensuussa sen mitä piti ja palasin perjantaina takaisin kotiin. Koirat menivät näiksi pariksi yöksi hoitoon tuttuun Koirahotelli Patajoen Navettaan. Nehän olivat siellä jo viime kesänä ja Nemo oli nyt kerran talvellakin ja on tervetullut ja kuulemma ihana vieras. Jätettäessä koirat menivät hotelliin kuin kotiinsa eivätkä edes katsoneet perään kun lähdin :D

pääsiäistreenien kuvia jäi vielä :) kiitos jälleen Miralle & Evielle.

 Perjantaina ajeltiin Joonan kanssa siis takaisin ja haettiin koirat iltakuudelta. Hyvin oli mennyt taas, tosin Nemo oli kuulemma merkkaillut enemmän nyt Nitan ollessa mukana kuin yksin ollessaan. Koirat sai meidän tullessa ihan järkyttävän hepulin: ne hyppi, huusi, juoksenteli aulassa ympäriinsä ja jossain vaiheessa Nemo ilmeisesti päätti lähteä katsomaan, olisko pihalla lisää tuttuja vastassa ja avas ulko-oven! Sinne ne paineli ulos rälläämään, vähän siinä jo säikähdin ja sydän pomppas melkein kurkkuun kun mietin, mihinkähän Himoksen takamaille ne ehtii kiitää. Mentiin henkilökunnan kanssa pihalle huutelemaan, hetkeen ei näkynyt mitään mutta heti kohta Nemo ja Nita tulivat takaisin ja antoivat kiinni :D Voi höppänöitä, tais olla vähän isompi jälleennäkemisen riemu!
Hotellinomistaja sanoikin, että "on nää kyllä ikäisikseen tosi virkeitä ja energisiä!" :D Tell me about it! Eipä siinä muuta voinut sanoa kuin että juu on, huomenna lähetään kisoihin ja tää vois kertoo että virtaa riittää... Hepulointi jatkui vielä kotonakin, koirat oli niin onnellisia kun tultiin takaisin <3 Oli vaan jotenkin niin ihana ilta - oon niin onnellinen, että koirat on vielä näin 9-vuotiaina niin energisiä ja virkeitä.

Seuraavana aamuna onnellisuus vaan jatkui, kun lähdettiin ajelemaan Jyväskylään kisoihin. Niin ihana päivä ja ihana fiilis. Aurinko paistoi ja oli ihanaa lähteä vaan pitämään hauskaa ja näkemään tuttuja (kun JSPKH:sta oli taas iso porukka mukana), ilman mitään paineita. Ei mua jännittänyt yhtään ja mielessä oli päällimmäisenä vain järjettömän iso ilo ja riemu siitä, että pitkästä aikaa pääsin kisaamaan molempien koirien kanssa. Niin iso kiitollisuus siitä, että vielä saan kisata niiden kanssa, koska ei kaikista tuon ikäisistä koirista siihen olisi. Napattiin Viivi kyytiin (suurkiitos videoista! <3) ja vietettiin mukava päivä.

 Tuomarina oli mulle tuttu mukava Sari Mikkilä ja päivä alkoi hyppyradalla. Ihanaa muuten päästä vihdoin kokemaan tää kakkosluokan ihanuus kun radat alkaa vasta iltapäivällä :D Hyppäri oli musta kiva, ainoastaan ekan putken jälkeiset välistävedot vähän mietitytti mutta muuten ei ollut mitään kummallisuuksia. Nita starttas ekana ja sillä oli kivasti virtaa, vähän meinas kepeillä taas hyytyä mutta hyvä rata oli! Tehtiin nolla ajalla -2,86 ja sijoituttiin kolmansiksi eli se oli meidän toinen LUVA kakkosluokasta :O Ihan uskomatonta, en tosiaan odottanut tällasta! Hieno Nipsu <3


Nemon kohdalla olin vähän varautunut siihen, että vauhtia olisi taas niin etten pysyis perässä, mutta spanieli keskittyikin tosi pätevästi! Ei mitään turhia kaahailuja ja rata oli musta oikein sujuva. Kannatti lähteä Nempan kanssa taas sillä fiiliksellä, etten ajattele mitään ylimääräistä, kuten "nyt keskity" vaan vain mennä flow:ssa. Kepeillä mokasin itse sisäänmenossa ja Nemo alkoi haistella, mitähän ihmettä? Joskus muutama vuosi sitten se mölleissä haisteli nimenomaan kepeillä ja joskus treeneissäkin, mutta ei oo moneen vuoteen tehnyt sitä. Jotain siinä sitten sählättiin toisenkin kerran joten tuloksena kymppi. Muuten meni musta tosi hyvin, mitä nyt ite taas kumartelin vähän turhia ja peruuttelin liikaa, mutta sujuva rata oli.


Sitten oli vuorossa agilityrata ja siitäkin tykkäsin. Nitan kanssa tuli vähän sähläystä alussa, olin suunnitellut jättäväni sen lähtöön mutta olinkin sitten ihan väärällä puolella enkä ottanutkaan sitä tokalta esteeltä vastaan joten vähän säätöä siinä :D Kepit meni nopeammin kuin ekalla radalla ja renkaan jälkeen meinasi tulla kolari, mutta hyvin onneks pelastin! Nolla sekin ja yliaikaa 4,19 s. Taas sijoituttiin kolmansiksi joten oli tosi hieno päivä :)


Nemon kanssa suunnitellut ohjauskuviot onnistuivat paremmin, mutta olin kyllä useammassa kohtaa myöhässä ja tuossa tokalla esteellä kädet huitoo ihan mitä sattuu :D Näköjään näytän ensin vastakädellä ja sit korjaan "ai niin, ei tällä turhaan!" Kepit meni nyt tosi hyvin ja oon niiin ylpeä itsestäni etten mennyt väliin sörkkimään kädellä vaan luotin koiraan! Tehtiin kepit lähes kuten treeneissäkin, eli kävelin pystyssä ja vain pieni ranneliike heiluttelee kättä rytmittäen tahtia. Ja Nemohan teki tosi hyvin, juuri niin kuin se osaakin :-) Lisäksi oon tosi ylpeä siitä että luotin koiraan myös keppien jälkeisellä aidalla, kun lähetin sen takaaleikkaukseen. Siis wau, minä uskalsin tehdä takaaleikkauksen kisaradalla!


Puomin alasmenolta tuli sitten vitonen kun en kerennyt jarruttamaan, ois pitänyt vaan huikata kunnolla Nemo hidastamaan. Mutta ei se mitään! Lopussa kaarrokset vähän valui, Nemo oli onnessaan menossa puomille uudestaan ja sit keinulta väärään putkeen "ai tänne? Oho, eikun sinne!" :DD Nemppu on niin ihana kun se touhottaa ihan innoissaan häntä heiluen. Lopussa tein sen kuuluisan virheen mitä ei ikinä saisi tehdä eli vaihdoin ohjaussuunnitelmaa kesken radan.. Alunperin oli tarkoitus jatkaa sisäradan puolelta kuten Nitankin kanssa, mutta kun siinä tuli niin kiire niin päätinkin kokeilla persjättöä ja kieltohan sieltä tuli. Jälkeenpäin tosin näin videolta, että se persjättö itse asiassa onnistui ja ehdin tehdä sen hyvin! En vain sitten näyttänyt Nemolle rengasta tarpeeksi hyvin ja meni ohi.  Tulos siis tältäkin radalta kymppi.

 Joka tapauksessa oli hyvä rata, vaikka Nemo näköjään odotti jotain suoraviivaisempaa. Oon tosi ylpeä että luotin siihen kepeillä ja uskalsin tehdä sen takaaleikkauksen ja persjätön :) Nemo keskittyi tosi pätevästi eikä kaahaillut liikoja, hienosti saatiin siis korkattua kakkoset spanielinkin kanssa. Lisäksi erityisesti Nitan videoita katsellessa huomasin jotain tosi jännää: mulla ei näytä olevan yhtään kiire! Pyörin noilla putkillakin ihan rauhassa enkä Nemonkaan videoilla näytä yhtään jännittyneeltä. Ei mua siis sinänsä kiinnosta yhtään miltä ihmisten ohjaus agilityradoilla näyttää jos se vain toimii halutulla tavalla, mutta tulin tosi iloiseksi kun näytän jotenkin rennolta :D

Oli siis ihan mahtava päivä! Fiilis oli juuri kohdillaan, radat oli onnistuneet ja olen tietysti iloinen Nitan menestyksestä. Onhan se ihan hullua ajatella, että siltä puuttuu enää yksi LUVA kolmosiin nousuun, mutta toisaalta tää kai todistaa vain sen, että asenne ja oma mielentilani todellakin ratkaisee valtavasti. Eikä mua nyt mitenkään jännitä tai kuumottele se puuttuva nolla, me ollaan jo tavoitteemme saavutettu ja paljon ylikin siitä. 
Hirvee kuume kyllä olis taas kisoihin, muttei pärjäämisen takia vaan siksi että siellä oli niin kivaa! Oli niin älyttömän ihana, aurinkoinen päivä, oli ihanaa olla taas isolla porukalla tuttujen treenikavereiden kanssa ja olin niin onnellinen, kiitollinen ja niin hyvällä mielellä. <3  

Saatiin kisalahjakorttien lisäksi tällä kertaa palkinnoksi lahjakortteja paikalliseen koruliikkeeseen, josta oli koju kisoissa myymässä. Kävin sitten sieltä hakemassa tällasen nätin rannekorun :)

<3. kuva (c) Sunna Kivisalo

Ai niin! Nohevimmat on ehkä jo huomanneetkin, että tuonne yläpalkkiin on ilmestynyt uusi sivu. Nimittäin kotisivut. Elämäni suurin aikaansaamattomuustapaus on ohi :DD Ei siitä sen enempää, käykää itse lukemassa tarkemmin sivujen synnystä ja miksei vaikka meistäkin vähän pidemmin. Koetan päivittää lähiaikoina bloginkin ulkoasun kesäisempään.

WAU NEMO!!!

Onpas tää nyt pelkkää kisapostausta, mutta minkäs teet :D Tälle mun pitkälle "lomalle" osui niin sopivasti muutamat. Toissa lauantaina oli Nemon vuoro lähteä, ja tällä kertaa suunnattiin Lempäälään. Käytiinkin sitä edellisenä maanantaina treeneissä pitkästä aikaa! Kerrankin pääsin sinne, yleensä kun on aina pitänyt juuri viimeistään maanantaina lähteä takaisin Itä-Suomeen. Mulla oli mukana vain spanieli siksi, koska Nita sai pitää kisojen jälkeen taukoa ja Nemikaalille teki todella hyvää päästä tekemään juttuja vain mun kanssa, kun ei ole päässyt pitkään aikaan, ja myös unohtamaan hetkeksi naapurin koirien juoksut (nimim. isi on päässyt taas paikkailemaan aitaa). 

 Treenien teemana oli pyöritykset, keppejä ei tehty ollenkaan. Nemo teki ihan kivasti, en itse ollut parhaalla mahdollisella fiiliksellä mukana koska olin jostain syystä kamalan väsynyt. Nemosta näkee treeneissä ikääntymisen siinä mielessä, että ehdin sen edelle nykyään paljon paremmin kuin vaikka vuosi sitten. Mutta tarpeeksi nopea mulle se on silti :D Käännöksissä ongelmana oli jälleen pitkät kaarrokset, Nemo oli tosi jännä: Kaitsu sanoi, että se kyllä noteeraa mun kääntävän käskyn joka tulee ajoissa, mutta käännyttyään oikeaa suuntaan valkkaa itse esteen, jolle menee. Kaitsu sanoi, että mun täytyisi saada sille jokin ehdoton muhun kiinnittävä käsky; taputus kuulemma toimii hyvin edelleen ja kokeilin käyttää Nemon nimeäkin, mutten tiedä oliko sillä suurempaa merkitystä. Mitähän muuta niistä treeneistä sanoisin, vähän tuo omien esteiden valkkailu oli outoa mutta muuten ihan jees, paitsi kun koira nosti jalkaa putkeen. Prkl! >:(

Loppukommenttina Kaitsun mukaan meidän yhdessä tekeminen on hyvää, ohjaus toimii (jessss!) ja kun kerroin, että Nemo ei enää asu luonani, Kaitsu sanoi että sille on tärkeää, että mulla on täällä käydessä aikaa tehdä sen kanssa tällaisia kivoja juttuja. Siten Nemon motivaatio tehdä pysyy yllä ja se näkyi nytkin, kivasti meni siis. Päätin siis ilmoittaa Nemon samana iltana Tamskin lauantaisiin kisoihin pienellä riskillä: tuomareiksi oli merkattu Anders Virtanen kahdelle radalle ja Salme Mujunen yhdelle. Olin kuullut, että Virtanen tekee vaikeita ykkösten ratoja ja Mujusen kohdalla olin taas juuri sattumalta lainannut Joensuun kirjastosta hänen ratakirjansa, mistä tiesin että ainakin agilityratansa ovat yksinkertaisia, suoria M-juoksemisia joista itse tykkään hurjasti. Tiesin myös, että ikinä aiemmin Tamskin tuomari-ilmoitukset eivät ole pitäneet paikkaansa, ja riskin otto kannatti: kaikki lauantain radat tuomaroi Salme! :D

Lunta ei ole, mutta jäätä sitäkin enemmän!

Kisat alkoivat lauantaina jo yhdeksältä, eli oli herättävä tosi aikaisin. Olikin nostalginen reissu, koska oltiin liikkeellä iskän, joka meni käymään samalla mökillä, kanssa kahdestaan - ihan kuin silloin kun olin yläasteella ja käytiin Nemon kanssa näyttelyissä enemmän :D Nita oli muuten lähdössä myös innoissaan mukaan: se hyppäsi autoon ja isä joutui ajamaan sen pois. Lisäksi se ei ollut kuulemma edes tervehtinyt äitiä joka oli herännyt meidän lähdön jälkeen, ja kaiken lisäksi Nita karkasi lenkillä omille teilleen! Vähänkö katkera :--D
Mutta mitä itse kisoihin Nemon kanssa tulee, niin en oikeastaan jännittänyt; pyrin saamaan saman hyvän mielentilan mitä viime kisoissakin ja otin päivän tavoitteeksi onnistuneet kepit ja kontaktit. A-agilityrata oli musta mukava, tosi tyypillinen Mujusen rata. Iskä ehti jäädä katsomaan sen ekan, joten siitä mulla on videokin - kahdesta muusta radasta valitettavasti ei.


Katsoin tosi tarkkaan ja moneen kertaan, miksi Nemo ei jatkanut pituudelta suoraan eteenpäin, mutta en vaan keksi syytä. Näytän kädellä jo kun koira lähtee hyppäämään pituutta, vahvistan näyttämällä nimenomaan vastakädellä eikä omakaan juoksulinja lähde vielä vedättämään vasemmalle. Johtui mistä johtui, joka tapauksessa Nemo luikahti aitojen välistä putkeen ja hylly tuli :D Energiaa oli taas vähän turhan paljon, Nemo lähti siinä vähän rallattelemaan rinkiäkin mun ympärille (mikä oli äärettömän söpöä pappakoiralta), mutta tuli se sitten onneksi taas hyvin haltuun ja jatkettiin. Hyvä rata ja olin tyytyväinen :) Mutta oon jostain syystä alkanut nyt stressata rimoista ihan hirveästi, vaikka se on ihan turhaa!

B-radasta ei tosiaan oo videota, mutta se oli melkein samanlainen kuin eka, vain toiseen suuntaan juostuna. Vain keltainen mutkaputki otettiin pois ja tilalle tuli muuri; nyt oli myös parempi mennä keinulle pituudelta kuin päinvastoin. Alun viiden aidan suora vähän hirvitti - jokaisen hypyn väli oli eripituinen, tuomari selvästi halusi katsoa osaavatko koirat arvioida etäisyyksiä ja pahalta näytti, kun monet ei osanneet. Moni hyppäsi suoraan rimojen päälle ja näin ilkeän näköisiä kuperkeikkoja, ja jotkut koirat taas tulivat vikan aidan ohi putkelle. Ei kuitenkaan auttanut kuin luottaa siihen, että Nemo osaa hypätä huolellisesti eikä stressata turhaan, putoaisiko rimoja tai tulisiko se välistä. Menin  muistaakseni kolmannelle aidalle ottamaan vastaan ja ehdin hyvin, spanieli hyppäsi aidat tosi huolella eikä ollut yhtään tulossa vikan aidan välistä ennen aikojaan.

Harmillisesti kuitenkin A:n jälkeen muurilta putosi palikoita, eikä Nemo nyt mennytkään punaiseen putkeen. Yllättävää, mutta hyvä oppia ettei tuollainen loogiselta vaikuttava suora välttämättä olekaan koiralle lainkaan looginen! Olis kannattanut ohjata eri puolelta. Loppurata meni kuitenkin hyvin, saatiin taas onnistuneet keinut ja kepit :-) Maaliin tullessamme kuuluttaja ilmeisesti huomasi listasta Nemon iän ja kuulutti: "Annetaas ekstra-aplodit, koiralla on ikää yhdeksän vuotta ja kolme kuukautta!" :D Mä en kuitenkaan kauheasti ehtinyt aplodeja kuunnella, kun jännitin Tanja-Maijan ja Mila-welshin rataa, josta muuten tuli hieno nolla, jee!! Radan jälkeen pari cockeri-ihmistä tuli rapsuttelemaan Nemoa: "tämäkö on oikeasti 9-vuotias? Ihana!" Onhan se :D Tuloksena oli 20 vp, en tiedä loikkasko sitten A:n kontaktin yli tai tuliko putkelta peräti kaks kieltoa, en millään muista.

Lopuksi jäljellä oli vielä hyppäri. Ihan mukava sekin, kepit ja niiden jälkeinen putki tosin vähän mietityttivät mutta ihan mentävä. Tälle radalle lähtiessä hassuinta oli, etten nyt keskittynyt ollenkaan niin tietoisesti huolelliseen ohjaukseen, kuten edellisillä radoilla. En oikeastaan miettinyt mitään, samaan tapaan kuin Nemon ja mun tokissa/alkuaikojen kisoissa, enkä tiedä myöskään että miksen. Mutta joka tapauksessa heti radan alussa, kun oltiin selvitty valkoiselta ansaputkelta (johon moni koira meni ekojen aitojen jälkeen), mulle iski flow. Se kuuluisa agility-flow, josta kirjoittelin joskus viime kesänä johonkin treenipostaukseen ja joka Nemon kanssa tulee niin harvoin. Siinä hetkessä, kun Nemo tuli nelosaidalta mukaan mun ohjaukseen kohti takaakiertoa, mulle iski omituinen onnistumisen tunne ja mä vain ohjasin, enkä enää miettinyt, putoaisikohan rimoja. 

Otin kuvan radasta, jos se helpottaisi ymmärtämään selityksiä edes vähän. Lähti siis rengasta ennen aidalta, tokalta punaiselta aidalta käännyttiin tännepäin olevalle keltaiselle aidalle ja hypättiin kaksi pitkittäin olevaa aitaa. Siitä oikealle reunalle aitoja pitkin keltaiselle putkelle, kepit ja valkoinen putki ja tuo oikean laidan loppusuora.

Kepit oli ihan mielettömät - ajattelin siinä että jumantsuikka, koirahan pujottelee! Se meni ihan matalana, katse fokusoituneena täysin eteenpäin ja huomasin ajattelevani vihdoin ja viimein, että se mun käsi Nemon kuonon edessä taitaa enemmän häiritä sitä. Olin suunnitellut leikkaavani valkoiselle putkelle takaa, mutta Nemonpentele oli niin nopea, etten ehtinyt! Juoksin siis putken keppien puolta, otin putken jälkeisen aidan vielä sieltä ja kiepautin Nemon edessäni vasemmalla puolelleni, jotta pääsisin ohjaamaan loppusuoran oikealta puolelta kuten olin suunnitellut. Juostiin se keskittyneesti maaliin asti, oltiin tehty nollarata ja huusin vaan että WAU NEMO!!! Ja heittäydyin kehumaan sitä maahan, hihnaa maalissa pidellyt nainen kehui myös että "no niin, tosi hieno rata!" ja olin vaan ihan pähkinänä. Törkeän hyvä nolla, IHAN MIELETTÖMÄN HIENO NOLLA!!

!!! <33

titttidiii

Ihanneaika radalla oli 43 s ja jos olinkin vähän miettinyt sitäkin rataantutustumisessa, maalissa en ollut yhtään huolissani - tiesin, että me ehdittiin siihen! Ja hyvin ehdittiinkin, Nemon aika oli -11,19 ja tajusin vasta seuraavana päivänä, että se on Nemon kaikkien aikojen paras! Voi vitsi, me tehtiin se, me saatiin viimeinen nolla agilitysertiin!! Oli ihan törkeän hyvä rata, ja vaikka vähän harmittaakin ettei se tullut videolle, muistan sen varmasti ilmankin vielä pitkään. Vihdoin meidän hyppäritaika toimi ja kaikki loksahti kohdalleen - kun tälläkin hyppärillä oli pyörityksiä eikä suoraa juoksemista, Nemon oli pakko keskittyä siihen, mihin ohjaan eikä päässyt kaahottamaan mihin sattuu. Mutta nytpä ei tippunut rimoja eikä menty väärään putkeen! :D  

Ihan oikeasti, tuolla radalla ja sen jälkeen oli niin jännä ja upea fiilis - yleensä mulla on Nemon kanssa radalla aina kauhea kiire, kun oon tottunut hitaaseen koiraan ja Nemo on Nitaa paljon nopeampi. Kiire aiheuttaa pientä sähläystä, ja jos jokin virhe uhkaa, se yleensä vain tapahtuu enkä ehdi tehdä sille mitään. Nyt kuitenkin mulla oli hermot uskomattoman viileänä, mä ehdin reagoida, vaikka jouduin muuttamaan ohjaussuunnitelmaakin! Heti kun lähetin Nemon kepeiltä putkeen, tajusin etten ehdi toiselle puolelle ja ajattelin että okei, pitää juosta tältä puolelta. En kuitenkaan uskaltanut niin paljon muuttaa suunnitelmaa, että olisin juossut loppusuorankin sitä kautta. Ja tiesin myös heti, että mun pitää vaihtaa puolta juuri siten, että otan Nemon putken jälkeiseltä aidalta haltuun - kun kiepautan koiran heti aidan jälkeen, ei tulisi kieltoa seuraavalta esteeltä. Tiedä häntä, oliko sillä vaikutusta asiaan että Tanja-Maija käytti samaa kikkaa Milan kanssa B-radalla, mutta jos mun alitajunta nappasi sen sieltä, niin kiitän!
Tällä radalla oli ihan samanlainen flow kuin Nemon edellisilläkin nollaradoilla ja parilla viimevuotisella hyppärillä - kaikki vain toimi, minä vain ohjasin ajattelematta tai pelkäämättä mitään ylimääräistä. Huisin hienoa, hyvä minä ja hyvä Nemo! 

Nemolle tää poseeraaminen ei oo ihan niin luontaista kuin Nitalle...

 Fiilis oli yksinkertaisesti euforinen, voihan maailman paras spanieli <3 Treenikaverini Mira tuli kisaamaan kakkosiin ja kysyi miten meni, riemulla pompin vastaan että serti saatiin, jeejee! Pian iskäkin palasi reissultaan, oikeastaan juuri sopivasti kuulemaan, miten meni. Nemo sijoittui kolmanneksi ja saatiin palkinnoksi taas suklaata ja lahjakortti Mustiin ja Mirriin, sekä kisoihin, jee :) Oon niiiiiin ylpeä ja iloinen, me tehtiin se vihdoinkin!
Ilokseni sain seuraavan päivänä nähdä radankin: Tamskin kisoissa on tämä hullun näppärä livestream -systeemi, ja Mira kertoi että kisoista näkee tallennettuakin kuvaa! Valitettavasti sunnuntaina Lempäälässä oli kolmosten kisat ja järjestelmä kaatui, joten ne meidänkin radat hävisivät ennen kuin ehdin edes ajatella, saisiko niitä jotenkin koneelle :-( Mutta onneksi sain itse katsottua sen nollaradan edes sen yhden kerran, ja näytti tosi hienolta! Eikä se video nyt niin hyvälaatuinen ollut, kun kisakamera on niin kaukana ja korkealla, ja onhan se Nemon ekakin nolla vain ei-digitaalisessa muodossa. Olin kuitenkin jo asennoitunut valmiiksi siihen ettei videota ole, ja tärkeintä on että mä muistan sen radan. Muistan sen ja sen flow-fiiliksen todellakin <3

Oli muuten hyvä päivä kisata muillekin: samoissa kisoissa Mila-welshi tosiaan nousi myös kakkosiin ja Mira ja Redi taas saivat ekan kakkosluokan luvansa! Hienosti oli siis walesinspringerit ja JSPKH edustettuna. Lisäksi serkkukoira Nalli tokoili samana päivänä Torniossa ekan avo-ykkösensä luokkavoitolla. Hihii, tän suvun koirat on aika päteviä! :DD Kisojen jälkeen lähdettiin hyvällä mielellä Ideaparkiin syömään, ja kotonakin pidettiin lippu korkealla. Nitakin taisi antaa anteeksi, ettei päässyt sinä päivänä mukaan - ja nythän me lähdetään seuraaviin kisoihin taas molempien kanssa, kun ovat samassa luokassa! En tosin ole suunnitellut vielä yhtään mitään - nyt voidaan jäädä hyvillä mielin pienelle kisatauolle :-) Seitsemän päivän sisällä kolme nollarataa koirille, ei pöljempi viikko!

<3

"Mitäs Nita, matkalla kolmosiin?"

Tietokoneelle pääsy on ollut viimeisten parin viikon ajan aika rajoittunutta, koska omasta läppäristäni hajosi virtajohto ja ensimmäinen lajintuntemustentti vei vikoina edeltävinä päivinä paljon aikaa. Uuden johdon pitäisi kuitenkin onneksi kotiutua ensi viikolla. Tentti meni kirkkaasti läpi ja viime viikon torstaina (13. päivä) matkasimme Nitan kanssa pitkästä aikaa kotiin käymään!

Mentiin tällä kertaa ihan kahdestaan, Joona seurasi perjantaina perässä. Matka meni hyvin, mitä nyt vähän herätettiin Nitan kanssa pahennusta. Yhdessä vaiheessa Nipsu nukkui kippurassa vieressäni penkillä ja katsoi pahasti, kun konduktööri huomautti "eikö sen ystävän paikka kuitenkin olisi lattialla", ihan ystävällisesti hymyillen kuitenkin :D Nitan sitten rauhoituttua lattialle eräs vanhempi herra tuli kysymään, mitä se koira tykkää junassa matkustamisesta mutta koska tuli niin yllättäen, Nita säikähti. Ja kun Nita säikähtää, se reagoi haukahduksella eikä sen haukku ole kovinkaan hiljainen, joten vähän nolotti! Onneksi mies kuitenkin ymmärsi, kun sanoin ettei se ole vihainen, säikähti vaan. "Vai säikähdit, voi hyvänen aika" - tässä vaiheessa Nipsu kerjäsi jo ahkerasti silityksiä. 

Itä-Suomen päässä ei helmikuussa tapahtunut ihmeempiä, vietettiin mm. Runeberginpäivää.

Vaihtaessa junaa Nita poistui pikajunasta taas loikkaamalla suoraan vaunusta laiturille, mutta odotti kiltisti kun itse kiipesin portaita. Perillä isä oli vastassa asemalla ja voi kuinka Nita ilahtui! Se oli ihan hepulissa ja hyppäsi autoon aivan onnessaan. Kotona menin ensin itse sisälle tervehtimään Nemoa, joka oletettavasti sai hepulin ja vielä toisen pahemman kun Nita tuli sisään. Nita tosin tervehti enemmän ihmisiä kuin Nemoa, mutta päästettyämme ne pihalle, leikkivät kuin pennut keskenään :3 Nita veti rallia ympäri pihaa ja Nemo oli aivan ihmeissään - "mitä, haluaako se oikeasti kerrankin leikkiä mun kanssa?". Nemo oli kyllä illan aika rasittava, se vain vikisi ja ahdisteli Nitaa koko ajan (ja on ollut muutenkin viime aikoina hermostunut jonkun lähistön juoksukoiran takia), en vaan ymmärrä tuota koiraa. Eikö sen aivot pystyneet käsittelemään sitä, että Nita tuli takaisin? Onneksi kuitenkin spanieli oli jo seuraavana aamuna ihan normaali. 

ja kuun toisen viikonloppuna saatiin corgipojat hoitoon! :> Hyvin meni.

Viikonloppu sujui mukavasti, kävin katsomassa wanhat ja Appu ja Ninjakin tuli käymään. Sunnuntaina lähdettiinkin Jyväskylään, meidän ensimmäisiin varsinaisiin kakkosluokan agilitykisoihin Nitan kanssa! Aamulla kyllä väsytti ihan kamalasti (miksi aina lähden kisoihin liian aikaisin??) ja teki melkein mieli jäädä nukkumaan. Muutenkin oli tosi outo fiilis, en jännittänyt yhtään - ei ollut mitään paineita, tavoitteena vain juurikin pitää hauskaa ja käydä katsomassa, kuinka vaikeita ne kakkosten radat oikein ovat, ihan siitä ilosta että sinne päästiin. Vähän kyllä jännitti, pitäisivätköhän muut meitä ihan urpoina kun ei ne kepit ole itsenäiset ja että kehtaanko mennä, eikö olis ollut hyvä lopettaa siihen riemuun kun serti saatiin? Sittemmin kyllä karistin nämä mietteet ja muistutin, että me lähdettiin pitämään hauskaa ja itseämme varten kisataan, muiden mielipiteillä ei ole väliä.

Kisoissa oli myös tuttua seuraa, nimittäin Evie ja Soolo sekä Leena ja Nemo, ja ykkösissä meidän ryhmästä Annika ja Vili. Oli kivaa nähdä pitkästä aikaa! Tuomarina oli Anne Viitanen joka oli musta tosi mukava, ja tykkäsin kaikista radoistakin kovasti. Joitakin ansakohtia oli kaikilla, mutta musta ne vaikutti muuten suht helpoilta, joskus on ykkösissäkin ollut vaikeampia. Ihanneajatkin oli yllättävän löysiä, mutta en edes ne kuultuani elätellyt mitään toiveita - olin vaan tosi iloinen että sain olla siellä ja päätin tehdä parhaani. Harjoiteltiin Nitan kanssa lämmittelyesteillä vähän takaaleikkausta ja Nipsulla oli hurjasti vauhtia, joka säilyi hienosti joka radalla! :)


A-radalla ei ollut mitään kummallisuuksia, tosi kiva rata ja onnistui oikeastaan juuri niin kuin suunnittelinkin, ja tehtiin hieno nolla! Aika oli -3,42, sijoituttiin kolmansiksi ja saatiin suklaata sekä lahjakortti Mustiin & Mirriin ja kisoihin :)


B-rata meni myös tosi hyvin, siinä oli alussa kaksi aitaa aika samantyylisesti kuin ekallakin radalla. Puomilta tuli vitonen, ihan omaa keskittymättömyyttäni kun en varmistanut mutta olin tosi tyytyväinen! Keinu ja kepit meni mun mielestä nopeammin kuin ekalla radalla. Sain kyllä Leenalta tämän radan jälkeen ripitystä "koska sinä annat sen koiran tehdä kepit itsenäisesti?" mutta en tiedä kuulostiko mun selitykset kovin uskottavilta :D Silloin kun alettiin treenata vauhtia keväällä, Kaitsu sanoi että se menee nopeasti kun seuraa mun kättä. En edes oikein pysty enää treenaamaan keppejä sen kummemmin, eikä mulle ole sillä kauheasti merkitystäkään kun Nita on jo mun odotukset täyttänyt :D


C-hyppäri oli ehkä kaikkein haasteellisin, mutta loppujen lopuksi siinäkään ei ollut mitään kummallisuuksia. Vähän meinasi lopussa tulla kiire, mutta Nita tuli hienosti ohjaukseen mukaan ja nolla tuli sieltäkin, jee! Aika -0,68 ja tällä radalla oltiin neljänsiä. Äiti sanoi videoa katsellessa, ettei uskoisi että ei olla pitkään aikaan tehty agilityä - no jaa, Nitan kanssa nyt menee rutiinilla kun ollaan tehty jo niin monta vuotta yhteistyötä; ei sillä tosiaan kauheasti merkitystä enää ole, vaikka edellisen kerran treenattiin ihan tammikuun alussa. Keppien hitaudesta huolimatta alitettiin ihanneajatkin joka radalla, hyvä Nipsu! :)

Koska mulla ei ole nyt kakkosiin mitään tavoitteita, en oo kamalasti perehtynyt luokan nollasääntöihinkään - tiesin, että luvan saaminen riippuu luokan osallistujamäärästä, mutten todellakaan muistanut niitä lukuja, olin vaan iloinen että saatiin pidettyä fiilis sellaisena kuin piti ja oli tosi hauskaa. Niinpä hämmästykseni oli suuri, kun kisakirjaa hakiessani löysin sieltä merkinnän: A-radalta LUVA!! Mun piti ihan mennä kysymään Leenalta, että miten ne säännöt menee ja sain tietää, että kun luokassa on yli 11 koiraa, kolme ensimmäistä voi saada luvan. A-radalle osallistui 13 koiraa, joten Nita tosiaan repäs heti ekalta radalta, toiselta kakkosluokan radaltaan LUVAn!! Olin ihan puulla päähän lyöty, en todellakaan odottanut tätä ja vaikea sitä on vieläkään uskoa, minun paras pikku Nipsuni se osaa aina yllättää! Jo siinä että tehtiin kaksi ihanneajan alittavaa nollarataa samoissa kisoissa oli ihan mieletöntä, mutta että heti luvakin!

uskomatonta, mutta totta!

Evie kertoikin, että A-radan palkintojenjakoon mennessä yksi tuttu mies oli kuulemma sanonut jotain tyyliin "mitäs Nita, matkalla kolmosiin?" :DD Oon niin häkeltynyt, miten oikeasti koira joka ei osaa itsenäisiä keppejä voi pärjätä kakkosissa? Voihan Nipsu <3 Mutta tästä huolimatta mulla ei edelleenkään ole kakkosiin mitään tavoitteita tai edes haaveita; kolmosten kieputuksiin meillä ei ainakaan vauhti ja osaaminen riitä. Varmaan käydään ne 1-2 kisat vielä jossain vaiheessa ihan siksi, kun Nitalla vaikutti olevan niin hauskaa nytkin, mutta en ole suunnitellut vielä mitään. Me ollaan jo nyt saavutettu niin paljon enemmän kuin ikinä uskalsin haaveilla - kun muistelenkin sitä, kuinka 14-vuotiaana agilityä aloittaessani ajattelin, että tuskin me ikinä kisoihin päästään.
Mutta todellakin kannatti lähteä tuonne! Jat-tilassa ei edes ollut niin kylmä kuin etukäteen pelkäsin :D Kiitos Evielle seurasta (ja videoijasta ;D) ja onnea Leenalle Nemon kolmosiin noususta! Meillä oli Nitan kanssa niin hauskaa :>

Jyväskylän marraskuiset kisat

Vihdoin ja viimein saan päivitettyä tämän viikkoja roikkuneen postauksen! Kuten joulukuussa kerroin, käytiin 30.11. agilitykisoissa Jyväskylässä, mutta sain videot radoista vasta vajaa kuukausi sitten, koska ne oli kuvattu treenikaverin kameralla. Nyt alkuvuodesta taas on ollut kaikkia opiskelukiireitä ja muita postausaiheita, niin on vaan jäänyt :D Mutta kuten silloinkin sanoin, ehkä ihan hyvä etten kirjoittanut heti kisojen perään - aloitin kyllä, mutta tämän postauksen luonnoksesta löytynyt oma turhautuneisuus omiin typeriin mokiin oli vähän turhan pessimistä luettavaa :DD

Näistä kisoista jäi huono fiilis, vaikka yritin kyllä kaikkeni päästäkseni hyvään mielentilaan. Tästä huolimatta otin kamalasti paineita niistä vikoista nollista ja jännitin, eikä se sitten hyvin mennytkään. Tuomarina oli molemmilla radoilla Anne Huittinen ja radat itsessään mukavia. Ensimmäisenä koirista starttasi Nita, heti toisena luokassaan ja sillä oli taas tosi hienosti vauhtia, joten ohjaukseni meni taas sähläykseksi.. Viimeiseltä hypyltä siis kielto, ja voi että se harmitti.


Tämä oli aika hyvä rata: alussa keskityin hyvin, kepit meni vauhdilla ja Nita oli muutenkin tosi nopea! Pussin kierto ulkokautta oli virhe, melkein törmäsin koiraan :D Mutta valssi ennen puomia meni tosi hyvin, vaikken ole vieläkään ihan varma, ottiko Nita ylösmenokontaktia. Lopussa sitten vain... error occurred - aloin taas jännittää ja iloitsin liian aikaisin. Olin suunnitellut ohjaavani viimeisen hypyn toiselta puolelta, koska tiesin ehtiväni ja se olisi varmempaa kuin takaaleikkaus (mitä moni kyllä teki, mutta se on Nitalla vähän siinä ja siinä, riittääkö vauhti vai ei. Olis riittänyt, kun oli loppusuora kyseessä). Jostain syystä kuitenkin lakkasin liikkumasta toiseksi viimeisellä aidalla enkä oikeastaan reagoinut mitenkään siihen, että Nita hyppäsi jo ja niin olin väärällä puolella. Enkä ohjannut, joten tuli kielto. Kyllähän koiran nyt periaatteessa pitäisi hypätä tuollainen aita, kun mitään muuta estettä ei ole näkyvissä, mutta videolla näkee selkeästi kuinka Nita on ihan hukassa kun jäin vaan katsomaan sen menoa :D Oi voi.


Nemo oli tosi hyvin kuulolla verrattuna vaikka tammikuisiin ekan radan rallitteluihin, mutta mulla oli silti vaikeuksia ottaa koiraa haltuun. Kepeillä näytin ihan itse väärän välin, mutta pussin takaaleikkaus onnistui hyvin. Sen jälkeinen valssi kyllä oli ihan turha, mutta ehkä en vain taaskaan luottanut persjättöön tarpeeksi, ja siinäpä kompastelin sitten putken numerokylttiinkin :DD Vasta videolta huomasin että se vieläpä hajosi kahtia, voi ei :---D Anteeksi Jatti, ei ollut tarkoitukseni (ja se hajosi vasta kun olin jo kaukana)...
Puomia ennen olin ihan hukassa ja hommasin ihan itse kiellon - kyllä, koiraa on hyvä katsoa mutta niin myös rataa :D Alastuloihin täytyy kiinnittää taas vähän enemmän huomiota, samoin kuin takaaleikkauksiin kunhan päästään taas jossain vaiheessa treenaamaan.


Nitan vikan hypyn kiellon jälkeen olin ihan maassa itselleni ja vielä enemmän paineissa ennen toista rataa. Tämän hermoilun takia saatiin kielto heti ekalta esteeltä, mutta yllättävän normaalisti ohjasin radan loppuun, ettei lässähtänyt. Kepeiltä näköjään tuli virhe ja pituuden jälkeisellä aitakuviolla olin auttamattoman myöhässä, mutta muuten rata meni ihan mukavasti. Kivaa putkirallittelua, joten Nitalla oli edelleen tosi upeasti vauhtia :)


Nemolle tämä(kin) hyppäri oli tosi hyvä, pyörityksissä kun joudutaan molemmat keskittymään niin, ettei spanieli lähde kaahailemaan. Alun pyöritys meni tosi hyvin, mutta valitettavasti tuli hylky kun Nemo meni hienosti putkeen. Jälkiviisaasti ajatellen, juuri noin olisin sen ohjannut sinne jos rata olisi jatkunut putkelle ja siten olisi kannattanut vaikka valssata muurilla (kuten näköjään Nitan kanssa tein!), mutta jälkiviisaus on tunnetusti turhaa. Yleensä en katso kisavideoita paikan päällä, mutta nyt katsoin Nitan B-radan nähdäkseni, miten lopun pituuden jälkeiset aidat pitäisi ohjata. Tuumattiin Miran kanssa, että täytyy näyttää heti pituuden päältä ja loppurata menikin spanielilla tosi upeasti! Keppien sisäänmenossa oli taas sähläystä, mutta kokonaisuudessaan tuo näytti oikein kivalta.

Mitähän mä nyt sanoisin - olin näiden kisojen jälkeen tosiaankin siipi maassa, muistan kuinka tuntui vain niin äärimmäisen turhauttavalta, tuntui että mulle on annettu niin monta mahdollisuutta, mutta joka ikinen kerta teen jonkun ihka uuden mokan, mitä en ole osannut lainkaan ennakoida rataantutustumisessa, jota en ole tullut ajatelleeksikaan että näinkin voi käydä. Lisäksi silloin marraskuussa oli jotenkin tosi ahdistavaa, kun tuntuu että Keski-Suomessa kaikki (eli "kaikki", mutta tosi monet kuitenkin) tietää meidät jo vuosien takaa, kun kisattiin vasta mölleissä. Nytkin heti Nitan ekan startin jälkeen meitä ennen mennyt mies huikkasi ohi mennessään "Hei Ilona, miten vanhalla meni?" -Meni vikan hypyn ohi... "Ai jaa, no siinä on kyllä ollut ohjaajassa vika, heh heh!" -Joo tietysti. Olin mielessäni silleen you don't say?!?!? Totta hemmetissä se vika on ohjaajassa, niin agilityssä aina.
Jäätiin katsomaan vielä kakkosluokan eka rata, jossa Evie ja Soolo kisasivat. Siellä meni myös yksi toinen tuttu, nainen joka on ollut jo muutama vuosi sitten monissa samoissa mölleissä ja kisoissa meidän kanssa. Muistinpa siinä sitten tavanneeni hänet toukokuisessa Jämsän näyttelyssä, jossa tietenkin tuli puheeksi myös agility. "Siis mitä, ettekö te vieläkään ole kakkosissa?" Kirjoitin silloin marraskuussa suutuspäissäni tähän luonnokseen suunnilleen "no ei helkkari olla eikä koskaan tulla olemaankaan koska mä en vaan osaa. Ei siihen ole mitään ihmeempää syytä kuin huono ohjaaja, eikä siitä mihinkään pääse." Vaikka kyllä pääsee, ihan ymmärrettäväähän on että ohjaus tökkii kun ei käytännössä treenaa enää ollenkaan, vaan vain satunnaisesti.

unohdin laittaa joululomalla nämä jatkoryhmän treeneistä 27.12. otetut kuvat.

Astetta tosikkomaisempaan harrastajaan menossa siis? En, onneksi! Joskin vähän pelkäsin sitä silloin loppuvuodesta. Ei todellakaan ollut kivaa olla tuolla fiiliksellä, vaikka en tietoisesti ajatellutkaan mitään "nyt mennään hakemaan ne nollat" - mua vaan yksinkertaisesti jännitti alitajuisesti niin paljon, tyyliin "kamalat paineet, nyt tarvii enää sen yhen ja noi kaikki tietää meidät ja nostaa odotuksia". Mua ihan hävetti Nitan puolesta, se antoi taas niin parastaan ja jopa ajattelin ettei se ansaitse mua, voi jestas :DD Onneksi kuitenkin sain seuraaviin kisoihin mielentilani juuri oikeanlaiseksi, ja niinpä alle viikon päästä näistä ei harmittanut enää yhtään :') Ja paljon mukavampaa oli nousta kakkosiin hyvällä, iloisella mielentilalla ja keskittyneellä ohjauksella, kuin tuolla sähläyksellä ja jännityksellä. 

mitähän tanssimuuveja tässä vedän kun kädet viuhuu noin? :DD

Pakko muuten tunnustaa, että menin silloin joulukuussa Lempäälän kisoihin kiitollisena mm. siksi, koska siellä ei ole sillain tuttuja kuin Jyväskylässä :D Ajattelin tuon marraskuun säheltämisen jälkeen, etten enää kehtaa näyttää nokkaani Jyväskylässä ja oli kyllä ihan lohdullista, kun Lempäälän kisoissa oli ykkösluokassa paljon tuttuja nimiä jo viime keväältä.
Nyt tosin tuntuu siltä, että tahdon mennä Jyväskylään kisaamaan ja näyttämään että hei, en ole ihan toivoton ohjaaja vaan me päästin Nitan kanssa kakkosluokkaan! Mutta nyt tuntuu myös siltä, että kehtaan mennä mihin vaan - itseäni varten me kisataan, ei muita, eikä sillä ole mitään väliä mitä muut meistä ajattelee. Kisaaminen on oikeasti tosi kivaa, tuli tuloksia tai ei ja radat voi olla superhyviä, vaikkei ne olisikaan puhtaita! :) 

mun mielestä mun naama ei poikkea alkuperäisessä kuvassa juurikaan tästä

Oon myös tosi iloinen että sain tän positiivisen asenteen pidettyä myös tämän vuoden ekoissa kisoissa. Nemo meni tosi hienosti ja meillä oli hauskaa virhepisteistä huolimatta, ja niin aion pitää asiat myös tulevissa kisoissa :-) Negatiivisemmatkin kokemukset opettaa aina paljon, ja nuo marraskuun kisat ainakin opettivat, että ei näin. 

<3 niin rakas harmaanaama.

 Videoista ja kuvista kiitokset Miralle, lukuun ottamatta viimeistä Nipsua jonka otti Nina, kiitos! :)

Hyvän kisan salaisuus on oikea mielentila

Ekan kouluviikon jälkeen tultiin vielä tammikuun toisena viikonloppuna kotiin käymään. Jätin nyt auton ainakin joksikin aikaa toistaiseksi pois, ja koska joululomalle olin kuskannut tavallista enemmän tavaraa -ja lahjatkin piti jotenkin saada viedyksi-, oli kätevää hakea loput siinä vaiheessa pois. Kätevää jo senkin takia, että tuolle viikonlopulle osui vuoden ekat agilitykisat Lempäälässä >:D

Olin ilmoittanut pelkän Nemon, Nita pitää ansaittua taukoa eikä olisi vaihtoehto muutenkaan kisata molempien kanssa, kun ne nyt ovat eri luokissa. Nemolla oli myös ihan hyvä tauko takana, kun joulukuun kisat jäivät väliin, ja oli muutenkin kivaa viettää spaanielin kanssa kahdenkeskistä aikaa, kun kisojen jälkeen ei nähdä pitkään aikaan. Saatiin seuraksi jälleen hovikuvaaja Katsu sekä Nalli, kiitos videoista taas! :> Lauantaina oli tarjolla kolme rataa, joista kaksi ensimmäistä Esa Muotkan ja hyppyrata Minna Räsäsen. Oon ollut näillä ennenkin ja muistelin, että molemmat olivat mukavia ja silloiset radat myös kivoja. Kisapaikalla tosin paljastui, ettei Muotka varsinaisesti ollut kuin ylituomarina, koska radat oli tehnyt harjoitustuomari Tomas Berglund. Eikä se Räsäsenkään hyppäri niin helppo tällä kertaa ollutkaan :D

Keskityin jälleen oikein kovasti oikeaan mielentilaan, koska pelkäsin taas jännittäväni alitajuisesti nousunollan mahdollisuutta. Sain kuitenkin asenteen kohdilleen, mistä olen tosi ylpeä! :) Lähdin pitämään hauskaa maailman parhaan spanielin kanssa ja keskittyä ohjaukseen tosissani, nolla tulisi jos tulisi ja vaikkei koskaan tulisikaan, ihan yhtä rakas Nemo olisi silti. Ylipäätään tahdoin nauttia kisaamisesta Nemon kanssa; tajusin, etten ole käynyt sen kanssa kuin kolmissa kisoissa yksinään, joten onko ihmekään että nyt oli taas paljon helpompaa keskittyä vain yhteen koiraan. Monesti Nemon kanssa oon liikkeellä niin, että se nyt sählää kuitenkin kun en kerkee ohjaamaan noin nopeaa koiraa Nitan hitauteen tottuneena, vaikka kuinka väittäisin itselleni keskittyväni. Nyt koin tekeväni niin oikeasti ja meillä olikin tosi hauska päivä! :)

Berglundin A-agilityata vaikutti mukavalta, jotenkin aika hyppärimäinen ja joitain ansakohtia oli, mutta kiva. En onneksi pahemmin jännittänyt tällä kertaa, rataantutustumisessa oli jotenkin hauskaa, kun mua jännitti tosi vähän, mutta samalla lailla kuin alkuaikoina kisatessa :D Ei alitajuisesti tuloksen puolesta, vaan vähän samanlaista kuin silloin kuin aloitettiin kisaaminen. Kamala kisajännitys ei ole kivaa enkä kaipaa sitä yhtään takaisin, mutta nyt se oli jollain oudolla tavalla hauskaa :D


Rimat oli 55:ssä ja vaikka jätin Nemon tarpeeksi kauas, se asetteli askeleensa jotenkin väärin ja onnistui hyppäämään suoraan esteeseen. Yleensä kun Nemon kanssa tulee virhe, mun ohjaus lässähtää ja luovutan, mutta nyt ajattelin heti ihan tietoisesti kun näin aidan kaatuvan, että ohjaa silti kunnolla loppuun asti, tulee hyvä treeni! Ja ihan hyvin se meni, mutta kun Nemolla oli niin paljon virtaa, niin olihan se aika kaahotusta. Mutta ei mitenkään erikoista, koska Nempulla nyt yleensäkin menee aina eka rata suurimpien energioiden purkamiseen. Tulos siis 15 ja sij. 11. Heti maaliin tultuamme yksi kisatyöntekijä tuli muuten kysymään, kuinka vanha Nemo on ja vastattuani että yhdeksän, totesi että "joo, mullakin on kahdeksan- ja puolivuotias welshi ja se on ihan samanlainen, juoksee niin lujaa ettei voi kuin todeta että jaa, se meni jo". :D Kuulostaapa tutulta.


B-rata oli melkein samanlainen kuin A, vain pieniä muutoksia tuli. Nyt keskityin ohjaukseen vielä paremmin ja se näkyi! Katsu kehui että rata meni tosi hyvin, ja niinhän se meni! Kepeillä oikein katsoin, näkiköhän tuomari virhettä ja näkihän se, joten pieni herpaantuminen tuli siinä lopussa, enkä juossut tarpeeksi lujaa loppusuoraa. Tuloslistalla luki kuitenkin kymppi (sij. 8), minkä luulin ensin johtuvan siitä, että Nemon pieni pysähtyminen ennen maalia olis laskettu kielloksi. Videolta sitten selvisi, ettei ottanut puomin kontaktia. Puomi menikin muutenkin aika oudosti kun Nemo himmaili ylösmenolla; varmaan luuli keinuksi, oon siinä panostanut paljon rauhalliseen suoritukseen kun Nemolla on tapana kaahottaa keinulle täysiä ja tehdä lentokeinu, jos sitä ei rauhoita.

Onneksi siis tuli se keppivirhe, muuten ois harmittanut jos olisin luullut sitä nollaksi ja saanut vasta myöhemmin tietää, että olikin vitonen.. :D En oikein tiedä mikä siinä alasmenolla tuli, luultavasti mulla oli jo niin kiire eteenpäin etten varmistanut kunnolla. Kepeillä en ohjannut niin kuin normaalisti, varmistelin liikaa olemalla kumarassa. Olis vaan pitänyt, jälleen kerran, luottaa koiraan ja pysyä pystyssä eli ohjata kuten yleensä ohjaan :D Joka tapauksessa B-rata oli ehdottomasti päivän paras, noistä pienistä mokista huolimatta keskityin ohjaukseen ja Nemo oli hienosti kuulolla, joten oon tosi tyytyväinen :)

Päivän päätteeksi pyörähdettiin vielä hyppärillä, ja kaikki radan laidoilla kauhistelivat etukäteen, kuinka vaikea se oli! Mustakin se vaikutti tosi vaikealta, ihan ihmeellistä pyöritystä ja varsinkin tuo lopun kiertojuttu vaikutti vaikealta ainakin makseille. Mineillä ja medeillä siinä ei tullutkaan liiemmin virheitä, vaan muut kohdat olivat vaikeampia. Ei se sitten rataantutustumisessa enää niin kamalalta tuntunut, mutta tiesin että haastavaa tulisi Nemon isoilla kaarroksilla.


Sain yllättävän hyvin pelastettua tuon tokan hypyn, mutta neljännellä olin aivan liian lähellä estettä (peruuttaminen radalla ei oo ikinä fiksu idea), joten rima tuli alas. Kepit meni hyvin, nyt ohjasin paljon enemmän siten kuin treeneissäkin mutta muurille Nemo hyppäsi liian kaukaa, joten kolisi sen takia. Vikaa kieputusta pelkäsin jo etukäteen, eikä Nemo uskonut että pitäisi tulla välistä :D Hyvä hylky kuitenkin! Näin jälkiviisaasti ajatellen olisi ehkä kannattanut tehdä valssi ja blokata se edellinen este, mutta silloin ois pitänyt takaaleikata loppusuoralla enkä tiedä olisiko Nemo irronnut siitä enää. Myös se kuun alussa opeteltu vastakäännös olisi ollut ihan hyvä ehkä tuohon, mutta enhän mä muistanut koko asiaa ennen rataantutustumista.

Vaikka menestystä ei tullutkaan, olin tosi tyytyväinen päivään! Sain mielentilani oikeaksi, en pahemmin jännittänyt ja keskityin ohjaukseen parhaani mukaan. Meillä oli hauskaa ja oli mukavaa keskittyä vain spanieliin, joka olikin koko päivän oikein reipas kisailija :) Radoilta tuli tosi hyvää treeniä ja oon niin iloinen, ettei mua harmittanut jälkeenpäin yhtään, vaikka vika nolla oli taas lähellä. Ehkäpä se serti on ollutkin enemmän tavoitteena Nitalla, kun syksyllä stressasin sitä alitajuisesti niin paljon. Se tulee Nemollekin jos tulee, mutta tärkeintä on pitää hauskaa ja olla kiitollinen, että vielä saan kisata maailman parhaan spanielin kanssa <3

Tänään on se päivä jolloin haaveet toteutuu

Pahoittelen heti alkuun pitkää päivitystaukoa - viimeiset kaksi viikkoa on menneet tiiviisti opiskelun parissa uurastaessa, etten ole seminaarityöltä ja maaniselta tenttiinluvulta yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa. Toinen asia, jota pahoittelen, on tämän postauksen pituus, joka on myös toinen syy siihen miksen ole ehtinyt kirjoittaa :D
Käytiin 30.11. koirien kanssa kisoissa Jyväskylässä. Mulla on siitä luonnoksena erillinen postaus, mutten ole julkaissut sitä koska videot radoista ovat treenikaverin videokamerassa ja hän ei valitettavasti ole vielä saanut niitä mihinkään näytille. Toivottavasti joskus saan ne itselleni, jotta pääsen kirjoittamaan siitäkin kunnolla! Lyhyesti: Nitalle A-radalta 5 vp, koska sekosin ohjauksessa ja vein koiran viimeisen hypyn ohi, ja B-hyppäriltä kolmen kiellon takia hylky. Nemon kanssa sähelsin A-radalta 15 vp ja B-hyppäriltä myös spanielille hylky, kun Nemo meni väärälle esteelle.

Toisaalta ehkä ihan hyvä etten postannut näistä kisoista heti niiden perään, koska se teksti ei ollut kovin kaunista :D Korostan, että koirien suorituksiin ei voinut kuin olla älyttömän tyytyväinen, mutta perfektionistina omat tyhmät mokat ärsyttivät tosi paljon - oikeasti, viimeisen esteen ohi! Iloitsin loppusuoralla taas liian aikaisin. Lisäksi harmitti se, että kun tuo kämmi oli ekalla radalla sattunut, en saanut enää hyvää fiilistä päälle. Kaikkein eniten harmitti se, että kun agilityn kuitenkin täytyy olla ensisijaisesti hauskaa, niin mietitytti ihan hirveästi, onko musta nyt sittenkin tullut kamala menestyksen perässä juoksija/liian tosikko. Vaikka Nemon ja Nitan kanssa pitäisi kisata ihan vaan huvin vuoksi ilman paineita.
En osaa rataantutustumisissa yhtään ennakoida, että jossain yksinkertaisessakin kohdassa voi sattua joku virhe ja miten sen sitten tilanteessa korjaan, mutta Evie kyllä sanoi että ei virheitä saa miettiä etukäteen :D Enkä tiedä missä mielentilassa mun pitäisi lähteä kisoihin; "menköön miten menee" vai "nyt keskity!" -fiiliksellä vai miten. Nyt kuuntelin kaikkia nostattavia biisejä jne, mutta silti otin alitajuisesti paineita ja jännitin.

Mutta se niistä, tarkempi selostus sitten kun videotkin ovat nähtävillä. Vaikka kisojen jälkeen masensiki oma ääliömäisyys, virittelin heti uutta matoa koukkuun ja ilmoitin koirat vuoden viimeisiin kisoihin Lempäälään 8. joulukuuta. Mietin, että tuun kyllä katumaan sitä vielä mutta menköön. Tultiin silloin itsenäisyyspäiväviikonloppuna jo torstaina kotiin ja pakko sanoa, että oli ihanaa kun ei heti seuraavana aamuna tarvinnut lähteä ajamaan kisapaikalle, vaan sai ensin lomailla rauhassa pari päivää. Lauantaiaamuna päästiin ikuisuuden tauon jälkeen ryhmätreeneihinkin yhdessä Evien ja mun viime kesän alkeisryhmän eli nykyisen jatkoryhmän kanssa. Oli ihanaa nähdä niitä pitkästä aikaa ja kuinka ne olivat edistyneet tosi paljon :) Tehtiin monenlaisia ratoja, irtoamis- ja kääntymisharjoituksia ja koirat menivät tosi hyvin. Nitalla oli älyttömän hienosti vauhtia ja Nemolle ei 60 rimat tuottaneet ongelmaa, ei tippunut yhtään eikä hypännyt tasajalkaa! Teki myös tosi hyvää, kun nyt sai tehdä toistoja ja virheitä ja huomasi, että niitä voi tulla estevarman Nitankin kanssa helposti jos en ole ihan messissä.

Kisoihin pääsin kuitenkin sunnuntaiaamuna lähtemään vain yhden koiran kanssa, kun Nemolla meni illalla jälleen kerran niska jumiin. En nyt oikein tiedä, johtuuko se agilitystä vai mistä - lämmittelyt ja jäähdyttelyt kun hoidin tuonakin aamuna normaalisti ja koira alkoi jumittaa niskaansa vasta ihan illalla. Nemolla on myös kerran ollut sama tilanne nyt syksyllä Joensuussakin, jossa ei todellakaan olla treenattu yhtään. Pakkasin jo illalla pelkän Nitan kisakirjan ja paperit mukaan, eikä Nemo aamulla ollutkaan yhtään parempi. Se kuitenkin oli kuulemma päivällä parantunut aivan yhtäkkiä kuin joka kerralla aiemminkin, kun oli päässyt perheeni ja Ninjan kanssa mökille. 

Katsu halus tietää, miltä Nita näyttäisi pystyillä korvilla :DD

 Loppujen lopuksi mua ei kuitenkaan hirveästi harmittanut, että jouduin jättämään Nemon kotiin - toki syy siihen harmitti, mutta ei edes ratamaksujen menettäminen. Pelkän Nitan kanssa lähteminen tarkoitti paljon rennompaa fiilistä koska sain keskittyä täysillä vain yhteen koiraan. Sain myös mielentilani ihan oikeasti kohdilleen! Tein itelleni jopa uuden tsemppilapun edellisiltana ja päätin, että nyt pidän vaan hauskaa ja koska kyseessä olivat vuoden viimeiset kisat, tekisin niistä hyvän päätöksen kaudelle. Nita tekee aina parhaansa ja kaikella on merkitystä. Matkalla kuunneltiin joululauluja, tuona viikonloppuna olikin ihanasti lunta :)

Nyt mulla on vihdoin itse SportDogParkistakin kuvia!

Vähän kyllä jännitin taas etukäteen, mutta tällä kertaa enemmän sitä, saanko hyvän mieleni pidettyä. Oltiin ajoissa perillä ja nähtiin tuttujakin, Mila-walesi omistajineen joka oli viime kesänä meidän springereiden Agirotu-joukkueessa. Katsu-serkkuni tuli puolestaan mukaan videoimaan meidän radat ja pitämään seuraa. Tuomarina agiradalla oli Johanna Nyberg ja hyppärillä Sari Mikkilä, molemmilla olen kisannut aiemminkin; tiesin että tekevät kivoja, ei liian monimutkaisia ykkösten ratoja. Nita oli suoritusvuorossa aika lopussa, mikä oli tosi kiva - silloin ei tuu kamala kiire rataantutustumisen jälkeen ja mulla myös jännitys helpottaa muiden koirien suorituksia katsellessa.

Nybergin A-rata oli musta tosi kiva! Ihanneaika oli 56 sekuntia ja ainoa "ansakohta" oli oikeastaan toiseksi viimeiseltä putkelta tulo, mietin että Nita saattaisi luulla ekaa hyppyä maaliksi mutta loppujen lopuksi yksikään koira ei tainnut sinne harhautua. Rataantutustuminen oli tosi pitkä, en tiedä aikaa mutta varmasti lähemmäs kymmenen minuuttia. Olin siellä koko sen ajan ja oikeasti suunnittelin tarkasti, miten ohjaan, mietin eri vaihtoehtoja ja tein sen tosi moneen kertaan läpi. Rata oli kuitenkin sitten yllättävän haastava, ennen Nitan vuoroa ainoastaan yksi koira oli tehnyt sen puhtaasti.
En tiiä mikä siinä on, että kaikki tykästyvät Nitaan aina (vaikka toisaalta onko ihmekään, kun se on niin persoonallinen ja ihana) :D Mutta ennen omaa vuoroani koiraa lämmitellessäni ja innostaessani kuuluttaja tuli kysymään, minkä ikäinen se on. Kysyin että aiotko kuuluttaa sen iän, mutta ei se aikonut vaan kehui vaan, että onpas ihana :D Pian olikin meidän vuoro.


Rata oli musta tosi hyvä, keskityin ohjaukseen ihan oikeasti kunnolla ja Nita meni hienosti. Sillä ei ollut nyt niin paljon vauhtia kuin syksyn kisoissa on ollut, varmaan osa jäi edellispäivän treeneihin :D Mutta toisaalta se oli hyvä, kun itse ehdin paremmin ohjatakin koiraa (koska oon tottunut Nitan menevän yleensä aika hitaasti).Yleensä en käytä koiran nimeä radalla huomionkiinnittimenä, vaan lähinnä tässä- ja täällä -käskyjä, mutta nyt hoin tosi monessa paikassa "Nita!" "Nita!" :DD Ja kyllähän se hyvin kuunteli! Ainoa kohta, jossa olisin voinut kääntää paremmin, oli hypyllä ennen puomia mutta hyvin tyttö tuli mukaan. Aitakaarteella ennen toiseksi viimeistä putkeä huomasin ajattelevani, että ei hitsi, täähän menee tosi hyvin, mutta tsemppasin saman tien että nyt keskity kunnolla loppuun asti! Ja minä keskityin ja tehtiin puhdas rata :)

En tiennyt maaliin tullessa, oliko meillä yliaikaa enkä välittänytkään siitä, koska olin niin tyytyväinen siihen että oikeasti keskityin ja tehtiin niin hyvä rata. Kuuluttaja kuitenkin kuulutti hetimiten, että nyt on A-radalla toiselle sijalle mennyt x-rotuinen Nita ajalla -5,10!!! Tajusin että sehän ei mennyt yliajalle tai edes lähelle, ja kuiskasin Katsulle, että sittenhän me saatiin serti! Ihan oikeasti, nyt me vihdoin saatiin se!! En ollut tajuta asiaa ollenkaan, enkä uskaltanut kunnolla hehkuttaa ennen kuin tuloslistoissa se oikeasti luki. Ihan mieletöntä, mun salainen haave kävi vihdoin toteen!

!!!!!

Loppujen lopuksi koko radalla tuli kolme nollatulosta, sen kolmannen sai Mila-walesi, jee! Nitan kanssa sijoituttiin kolmansiksi, saatiin palkinnoksi kisalahjakortti sekä 8 e lahjakortti Mustiin ja Mirriin. Voin sanoo että olin aika muikeena kun sain sertiruusukkeen käteen :DD Ykkösten hyppärille ei enää saatu osallistua -kuuluttajakin onnitteli "hei onnea kakkosluokkalaisille!"-, mutta jäätiin odottamaan kakkosluokan hyppäriä. Kakkosten ekalle eli agilityradalle ei päästy, Milan omistaja selitti että jos on A-radalta noussut, ei saa "samalle" (A-radalle) osallistua sen päivän aikana. Tää oli mulle uutta, mutta hyvä oppia nyt sekin :D Oonkin miettinyt, onko niillä ratojen kirjaimilla muuta merkitystä kuin nimetä ne.

 

 Oli kyllä hassua ja jotenkin niin siistiä mennä kakkosten radalle, rataantutustumisessa tuomari ei enää puhunut mitään "namit ja lelut kehän ulkopuolelle ja kisamaisesti loppuun" siihen alkuun :D Hyppäri ei ollut musta sitten loppujen lopuksi niin vaikea, ihanneaika vaan tiukka (46 s), rimat kuudessakympissä ja tietty joitain hankalia kohtia. Mutta oli ihanaa mennä vaan pitämään hauskaa kun en ottanut enää edes alitajuisia paineita! Nita meni tapansa mukaan mukavasti ja oon iloinen että kepit ja niitä ennen ollut suora putki ja hyppy menivät hyvin :) Ekan putken jälkeisen hypyn olisin sittenkin voinut viedä toista kautta, en todellakaan tiedä mitä koira jäi haistelemaan seiskaputkelle :DD Onneks se sitten tuli sieltä ja muuten meni hyvin, tuloksena siis 5 vp ja yliaikaa ohimenosta ja haistelusta tuli 8,79 s ja sij. 9.


Mutta oon mä vaan äärettömän ylpeä. Niin monta kertaa ollaan oltu niin lähellä ja niin paljon tein töitä vauhdin kasvamisen eteen, että tuntuu älyttömän hienolta. Yksi treenikaveri sanoikin että ollaan todellakin ansaittu paikkamme kakkosiin ja oon samaa mieltä, tää on tosi iso juttu jo Nitan taustat huomioon ottaen. Aika hyvin entiseltä katukoiralta. Rehellisesti sanottuna, kun kävin hakemassa kisakirjan toimistosta, avasin sen ja näin siellä välissä sertifikaatin sekä mustaa valkoisella siirrosta kakkosluokkaan, alkoi itkettää. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, kaikki meni tosi hyvin: jos Nita olisi viikkoa aiemmin noussut Jyväskylässä kakkosiin, olisin ilmoittanut Lempäälään vain Nemon ja kun se nyt tuli kipeäksi, en olisi voinut lähteä ollenkaan. Ja koska mulla oli vain yksi koira mukana, keskityin Nitaan ja sen ohjaukseen niin rataantutustumisessa kuin itse radallakin täysin mikä varmasti vaikutti suuresti. Fiksu koira :D

Illalla levättiin ja nautittiin hienosta saavutuksesta ja mukavasta kisapäivästä ja maanantaina ennen Joensuuhun lähtöä otettiin tietysti näitä kuvia. Kiitos isille niistä ja iso kiitos myös Katsulle videoista ja seurasta! Kiitos kuuluu myös Kaitsu-koutsille, jota ilman ei oltaisi tähän päästy, sekä tietenkin maailman parhaille treenikavereille, aivan erityisesti Evielle kannustuksestasi! Ja suurin kiitos tietysti Nipsulle, joka aina tekee parhaansa, antaa kaikkensa ja rakastaa agilityä. :> 

happy happy joy joy

Maailman ihanin pikku Nita, minun paras hieno agilitykoirani, et olisi upeampaa päätöstä kisavuodelle voinut antaa <3

<3