"Mitäs Nita, matkalla kolmosiin?"

Tietokoneelle pääsy on ollut viimeisten parin viikon ajan aika rajoittunutta, koska omasta läppäristäni hajosi virtajohto ja ensimmäinen lajintuntemustentti vei vikoina edeltävinä päivinä paljon aikaa. Uuden johdon pitäisi kuitenkin onneksi kotiutua ensi viikolla. Tentti meni kirkkaasti läpi ja viime viikon torstaina (13. päivä) matkasimme Nitan kanssa pitkästä aikaa kotiin käymään!

Mentiin tällä kertaa ihan kahdestaan, Joona seurasi perjantaina perässä. Matka meni hyvin, mitä nyt vähän herätettiin Nitan kanssa pahennusta. Yhdessä vaiheessa Nipsu nukkui kippurassa vieressäni penkillä ja katsoi pahasti, kun konduktööri huomautti "eikö sen ystävän paikka kuitenkin olisi lattialla", ihan ystävällisesti hymyillen kuitenkin :D Nitan sitten rauhoituttua lattialle eräs vanhempi herra tuli kysymään, mitä se koira tykkää junassa matkustamisesta mutta koska tuli niin yllättäen, Nita säikähti. Ja kun Nita säikähtää, se reagoi haukahduksella eikä sen haukku ole kovinkaan hiljainen, joten vähän nolotti! Onneksi mies kuitenkin ymmärsi, kun sanoin ettei se ole vihainen, säikähti vaan. "Vai säikähdit, voi hyvänen aika" - tässä vaiheessa Nipsu kerjäsi jo ahkerasti silityksiä. 

Itä-Suomen päässä ei helmikuussa tapahtunut ihmeempiä, vietettiin mm. Runeberginpäivää.

Vaihtaessa junaa Nita poistui pikajunasta taas loikkaamalla suoraan vaunusta laiturille, mutta odotti kiltisti kun itse kiipesin portaita. Perillä isä oli vastassa asemalla ja voi kuinka Nita ilahtui! Se oli ihan hepulissa ja hyppäsi autoon aivan onnessaan. Kotona menin ensin itse sisälle tervehtimään Nemoa, joka oletettavasti sai hepulin ja vielä toisen pahemman kun Nita tuli sisään. Nita tosin tervehti enemmän ihmisiä kuin Nemoa, mutta päästettyämme ne pihalle, leikkivät kuin pennut keskenään :3 Nita veti rallia ympäri pihaa ja Nemo oli aivan ihmeissään - "mitä, haluaako se oikeasti kerrankin leikkiä mun kanssa?". Nemo oli kyllä illan aika rasittava, se vain vikisi ja ahdisteli Nitaa koko ajan (ja on ollut muutenkin viime aikoina hermostunut jonkun lähistön juoksukoiran takia), en vaan ymmärrä tuota koiraa. Eikö sen aivot pystyneet käsittelemään sitä, että Nita tuli takaisin? Onneksi kuitenkin spanieli oli jo seuraavana aamuna ihan normaali. 

ja kuun toisen viikonloppuna saatiin corgipojat hoitoon! :> Hyvin meni.

Viikonloppu sujui mukavasti, kävin katsomassa wanhat ja Appu ja Ninjakin tuli käymään. Sunnuntaina lähdettiinkin Jyväskylään, meidän ensimmäisiin varsinaisiin kakkosluokan agilitykisoihin Nitan kanssa! Aamulla kyllä väsytti ihan kamalasti (miksi aina lähden kisoihin liian aikaisin??) ja teki melkein mieli jäädä nukkumaan. Muutenkin oli tosi outo fiilis, en jännittänyt yhtään - ei ollut mitään paineita, tavoitteena vain juurikin pitää hauskaa ja käydä katsomassa, kuinka vaikeita ne kakkosten radat oikein ovat, ihan siitä ilosta että sinne päästiin. Vähän kyllä jännitti, pitäisivätköhän muut meitä ihan urpoina kun ei ne kepit ole itsenäiset ja että kehtaanko mennä, eikö olis ollut hyvä lopettaa siihen riemuun kun serti saatiin? Sittemmin kyllä karistin nämä mietteet ja muistutin, että me lähdettiin pitämään hauskaa ja itseämme varten kisataan, muiden mielipiteillä ei ole väliä.

Kisoissa oli myös tuttua seuraa, nimittäin Evie ja Soolo sekä Leena ja Nemo, ja ykkösissä meidän ryhmästä Annika ja Vili. Oli kivaa nähdä pitkästä aikaa! Tuomarina oli Anne Viitanen joka oli musta tosi mukava, ja tykkäsin kaikista radoistakin kovasti. Joitakin ansakohtia oli kaikilla, mutta musta ne vaikutti muuten suht helpoilta, joskus on ykkösissäkin ollut vaikeampia. Ihanneajatkin oli yllättävän löysiä, mutta en edes ne kuultuani elätellyt mitään toiveita - olin vaan tosi iloinen että sain olla siellä ja päätin tehdä parhaani. Harjoiteltiin Nitan kanssa lämmittelyesteillä vähän takaaleikkausta ja Nipsulla oli hurjasti vauhtia, joka säilyi hienosti joka radalla! :)


A-radalla ei ollut mitään kummallisuuksia, tosi kiva rata ja onnistui oikeastaan juuri niin kuin suunnittelinkin, ja tehtiin hieno nolla! Aika oli -3,42, sijoituttiin kolmansiksi ja saatiin suklaata sekä lahjakortti Mustiin & Mirriin ja kisoihin :)


B-rata meni myös tosi hyvin, siinä oli alussa kaksi aitaa aika samantyylisesti kuin ekallakin radalla. Puomilta tuli vitonen, ihan omaa keskittymättömyyttäni kun en varmistanut mutta olin tosi tyytyväinen! Keinu ja kepit meni mun mielestä nopeammin kuin ekalla radalla. Sain kyllä Leenalta tämän radan jälkeen ripitystä "koska sinä annat sen koiran tehdä kepit itsenäisesti?" mutta en tiedä kuulostiko mun selitykset kovin uskottavilta :D Silloin kun alettiin treenata vauhtia keväällä, Kaitsu sanoi että se menee nopeasti kun seuraa mun kättä. En edes oikein pysty enää treenaamaan keppejä sen kummemmin, eikä mulle ole sillä kauheasti merkitystäkään kun Nita on jo mun odotukset täyttänyt :D


C-hyppäri oli ehkä kaikkein haasteellisin, mutta loppujen lopuksi siinäkään ei ollut mitään kummallisuuksia. Vähän meinasi lopussa tulla kiire, mutta Nita tuli hienosti ohjaukseen mukaan ja nolla tuli sieltäkin, jee! Aika -0,68 ja tällä radalla oltiin neljänsiä. Äiti sanoi videoa katsellessa, ettei uskoisi että ei olla pitkään aikaan tehty agilityä - no jaa, Nitan kanssa nyt menee rutiinilla kun ollaan tehty jo niin monta vuotta yhteistyötä; ei sillä tosiaan kauheasti merkitystä enää ole, vaikka edellisen kerran treenattiin ihan tammikuun alussa. Keppien hitaudesta huolimatta alitettiin ihanneajatkin joka radalla, hyvä Nipsu! :)

Koska mulla ei ole nyt kakkosiin mitään tavoitteita, en oo kamalasti perehtynyt luokan nollasääntöihinkään - tiesin, että luvan saaminen riippuu luokan osallistujamäärästä, mutten todellakaan muistanut niitä lukuja, olin vaan iloinen että saatiin pidettyä fiilis sellaisena kuin piti ja oli tosi hauskaa. Niinpä hämmästykseni oli suuri, kun kisakirjaa hakiessani löysin sieltä merkinnän: A-radalta LUVA!! Mun piti ihan mennä kysymään Leenalta, että miten ne säännöt menee ja sain tietää, että kun luokassa on yli 11 koiraa, kolme ensimmäistä voi saada luvan. A-radalle osallistui 13 koiraa, joten Nita tosiaan repäs heti ekalta radalta, toiselta kakkosluokan radaltaan LUVAn!! Olin ihan puulla päähän lyöty, en todellakaan odottanut tätä ja vaikea sitä on vieläkään uskoa, minun paras pikku Nipsuni se osaa aina yllättää! Jo siinä että tehtiin kaksi ihanneajan alittavaa nollarataa samoissa kisoissa oli ihan mieletöntä, mutta että heti luvakin!

uskomatonta, mutta totta!

Evie kertoikin, että A-radan palkintojenjakoon mennessä yksi tuttu mies oli kuulemma sanonut jotain tyyliin "mitäs Nita, matkalla kolmosiin?" :DD Oon niin häkeltynyt, miten oikeasti koira joka ei osaa itsenäisiä keppejä voi pärjätä kakkosissa? Voihan Nipsu <3 Mutta tästä huolimatta mulla ei edelleenkään ole kakkosiin mitään tavoitteita tai edes haaveita; kolmosten kieputuksiin meillä ei ainakaan vauhti ja osaaminen riitä. Varmaan käydään ne 1-2 kisat vielä jossain vaiheessa ihan siksi, kun Nitalla vaikutti olevan niin hauskaa nytkin, mutta en ole suunnitellut vielä mitään. Me ollaan jo nyt saavutettu niin paljon enemmän kuin ikinä uskalsin haaveilla - kun muistelenkin sitä, kuinka 14-vuotiaana agilityä aloittaessani ajattelin, että tuskin me ikinä kisoihin päästään.
Mutta todellakin kannatti lähteä tuonne! Jat-tilassa ei edes ollut niin kylmä kuin etukäteen pelkäsin :D Kiitos Evielle seurasta (ja videoijasta ;D) ja onnea Leenalle Nemon kolmosiin noususta! Meillä oli Nitan kanssa niin hauskaa :>