WAU NEMO!!!

Onpas tää nyt pelkkää kisapostausta, mutta minkäs teet :D Tälle mun pitkälle "lomalle" osui niin sopivasti muutamat. Toissa lauantaina oli Nemon vuoro lähteä, ja tällä kertaa suunnattiin Lempäälään. Käytiinkin sitä edellisenä maanantaina treeneissä pitkästä aikaa! Kerrankin pääsin sinne, yleensä kun on aina pitänyt juuri viimeistään maanantaina lähteä takaisin Itä-Suomeen. Mulla oli mukana vain spanieli siksi, koska Nita sai pitää kisojen jälkeen taukoa ja Nemikaalille teki todella hyvää päästä tekemään juttuja vain mun kanssa, kun ei ole päässyt pitkään aikaan, ja myös unohtamaan hetkeksi naapurin koirien juoksut (nimim. isi on päässyt taas paikkailemaan aitaa). 

 Treenien teemana oli pyöritykset, keppejä ei tehty ollenkaan. Nemo teki ihan kivasti, en itse ollut parhaalla mahdollisella fiiliksellä mukana koska olin jostain syystä kamalan väsynyt. Nemosta näkee treeneissä ikääntymisen siinä mielessä, että ehdin sen edelle nykyään paljon paremmin kuin vaikka vuosi sitten. Mutta tarpeeksi nopea mulle se on silti :D Käännöksissä ongelmana oli jälleen pitkät kaarrokset, Nemo oli tosi jännä: Kaitsu sanoi, että se kyllä noteeraa mun kääntävän käskyn joka tulee ajoissa, mutta käännyttyään oikeaa suuntaan valkkaa itse esteen, jolle menee. Kaitsu sanoi, että mun täytyisi saada sille jokin ehdoton muhun kiinnittävä käsky; taputus kuulemma toimii hyvin edelleen ja kokeilin käyttää Nemon nimeäkin, mutten tiedä oliko sillä suurempaa merkitystä. Mitähän muuta niistä treeneistä sanoisin, vähän tuo omien esteiden valkkailu oli outoa mutta muuten ihan jees, paitsi kun koira nosti jalkaa putkeen. Prkl! >:(

Loppukommenttina Kaitsun mukaan meidän yhdessä tekeminen on hyvää, ohjaus toimii (jessss!) ja kun kerroin, että Nemo ei enää asu luonani, Kaitsu sanoi että sille on tärkeää, että mulla on täällä käydessä aikaa tehdä sen kanssa tällaisia kivoja juttuja. Siten Nemon motivaatio tehdä pysyy yllä ja se näkyi nytkin, kivasti meni siis. Päätin siis ilmoittaa Nemon samana iltana Tamskin lauantaisiin kisoihin pienellä riskillä: tuomareiksi oli merkattu Anders Virtanen kahdelle radalle ja Salme Mujunen yhdelle. Olin kuullut, että Virtanen tekee vaikeita ykkösten ratoja ja Mujusen kohdalla olin taas juuri sattumalta lainannut Joensuun kirjastosta hänen ratakirjansa, mistä tiesin että ainakin agilityratansa ovat yksinkertaisia, suoria M-juoksemisia joista itse tykkään hurjasti. Tiesin myös, että ikinä aiemmin Tamskin tuomari-ilmoitukset eivät ole pitäneet paikkaansa, ja riskin otto kannatti: kaikki lauantain radat tuomaroi Salme! :D

Lunta ei ole, mutta jäätä sitäkin enemmän!

Kisat alkoivat lauantaina jo yhdeksältä, eli oli herättävä tosi aikaisin. Olikin nostalginen reissu, koska oltiin liikkeellä iskän, joka meni käymään samalla mökillä, kanssa kahdestaan - ihan kuin silloin kun olin yläasteella ja käytiin Nemon kanssa näyttelyissä enemmän :D Nita oli muuten lähdössä myös innoissaan mukaan: se hyppäsi autoon ja isä joutui ajamaan sen pois. Lisäksi se ei ollut kuulemma edes tervehtinyt äitiä joka oli herännyt meidän lähdön jälkeen, ja kaiken lisäksi Nita karkasi lenkillä omille teilleen! Vähänkö katkera :--D
Mutta mitä itse kisoihin Nemon kanssa tulee, niin en oikeastaan jännittänyt; pyrin saamaan saman hyvän mielentilan mitä viime kisoissakin ja otin päivän tavoitteeksi onnistuneet kepit ja kontaktit. A-agilityrata oli musta mukava, tosi tyypillinen Mujusen rata. Iskä ehti jäädä katsomaan sen ekan, joten siitä mulla on videokin - kahdesta muusta radasta valitettavasti ei.


Katsoin tosi tarkkaan ja moneen kertaan, miksi Nemo ei jatkanut pituudelta suoraan eteenpäin, mutta en vaan keksi syytä. Näytän kädellä jo kun koira lähtee hyppäämään pituutta, vahvistan näyttämällä nimenomaan vastakädellä eikä omakaan juoksulinja lähde vielä vedättämään vasemmalle. Johtui mistä johtui, joka tapauksessa Nemo luikahti aitojen välistä putkeen ja hylly tuli :D Energiaa oli taas vähän turhan paljon, Nemo lähti siinä vähän rallattelemaan rinkiäkin mun ympärille (mikä oli äärettömän söpöä pappakoiralta), mutta tuli se sitten onneksi taas hyvin haltuun ja jatkettiin. Hyvä rata ja olin tyytyväinen :) Mutta oon jostain syystä alkanut nyt stressata rimoista ihan hirveästi, vaikka se on ihan turhaa!

B-radasta ei tosiaan oo videota, mutta se oli melkein samanlainen kuin eka, vain toiseen suuntaan juostuna. Vain keltainen mutkaputki otettiin pois ja tilalle tuli muuri; nyt oli myös parempi mennä keinulle pituudelta kuin päinvastoin. Alun viiden aidan suora vähän hirvitti - jokaisen hypyn väli oli eripituinen, tuomari selvästi halusi katsoa osaavatko koirat arvioida etäisyyksiä ja pahalta näytti, kun monet ei osanneet. Moni hyppäsi suoraan rimojen päälle ja näin ilkeän näköisiä kuperkeikkoja, ja jotkut koirat taas tulivat vikan aidan ohi putkelle. Ei kuitenkaan auttanut kuin luottaa siihen, että Nemo osaa hypätä huolellisesti eikä stressata turhaan, putoaisiko rimoja tai tulisiko se välistä. Menin  muistaakseni kolmannelle aidalle ottamaan vastaan ja ehdin hyvin, spanieli hyppäsi aidat tosi huolella eikä ollut yhtään tulossa vikan aidan välistä ennen aikojaan.

Harmillisesti kuitenkin A:n jälkeen muurilta putosi palikoita, eikä Nemo nyt mennytkään punaiseen putkeen. Yllättävää, mutta hyvä oppia ettei tuollainen loogiselta vaikuttava suora välttämättä olekaan koiralle lainkaan looginen! Olis kannattanut ohjata eri puolelta. Loppurata meni kuitenkin hyvin, saatiin taas onnistuneet keinut ja kepit :-) Maaliin tullessamme kuuluttaja ilmeisesti huomasi listasta Nemon iän ja kuulutti: "Annetaas ekstra-aplodit, koiralla on ikää yhdeksän vuotta ja kolme kuukautta!" :D Mä en kuitenkaan kauheasti ehtinyt aplodeja kuunnella, kun jännitin Tanja-Maijan ja Mila-welshin rataa, josta muuten tuli hieno nolla, jee!! Radan jälkeen pari cockeri-ihmistä tuli rapsuttelemaan Nemoa: "tämäkö on oikeasti 9-vuotias? Ihana!" Onhan se :D Tuloksena oli 20 vp, en tiedä loikkasko sitten A:n kontaktin yli tai tuliko putkelta peräti kaks kieltoa, en millään muista.

Lopuksi jäljellä oli vielä hyppäri. Ihan mukava sekin, kepit ja niiden jälkeinen putki tosin vähän mietityttivät mutta ihan mentävä. Tälle radalle lähtiessä hassuinta oli, etten nyt keskittynyt ollenkaan niin tietoisesti huolelliseen ohjaukseen, kuten edellisillä radoilla. En oikeastaan miettinyt mitään, samaan tapaan kuin Nemon ja mun tokissa/alkuaikojen kisoissa, enkä tiedä myöskään että miksen. Mutta joka tapauksessa heti radan alussa, kun oltiin selvitty valkoiselta ansaputkelta (johon moni koira meni ekojen aitojen jälkeen), mulle iski flow. Se kuuluisa agility-flow, josta kirjoittelin joskus viime kesänä johonkin treenipostaukseen ja joka Nemon kanssa tulee niin harvoin. Siinä hetkessä, kun Nemo tuli nelosaidalta mukaan mun ohjaukseen kohti takaakiertoa, mulle iski omituinen onnistumisen tunne ja mä vain ohjasin, enkä enää miettinyt, putoaisikohan rimoja. 

Otin kuvan radasta, jos se helpottaisi ymmärtämään selityksiä edes vähän. Lähti siis rengasta ennen aidalta, tokalta punaiselta aidalta käännyttiin tännepäin olevalle keltaiselle aidalle ja hypättiin kaksi pitkittäin olevaa aitaa. Siitä oikealle reunalle aitoja pitkin keltaiselle putkelle, kepit ja valkoinen putki ja tuo oikean laidan loppusuora.

Kepit oli ihan mielettömät - ajattelin siinä että jumantsuikka, koirahan pujottelee! Se meni ihan matalana, katse fokusoituneena täysin eteenpäin ja huomasin ajattelevani vihdoin ja viimein, että se mun käsi Nemon kuonon edessä taitaa enemmän häiritä sitä. Olin suunnitellut leikkaavani valkoiselle putkelle takaa, mutta Nemonpentele oli niin nopea, etten ehtinyt! Juoksin siis putken keppien puolta, otin putken jälkeisen aidan vielä sieltä ja kiepautin Nemon edessäni vasemmalla puolelleni, jotta pääsisin ohjaamaan loppusuoran oikealta puolelta kuten olin suunnitellut. Juostiin se keskittyneesti maaliin asti, oltiin tehty nollarata ja huusin vaan että WAU NEMO!!! Ja heittäydyin kehumaan sitä maahan, hihnaa maalissa pidellyt nainen kehui myös että "no niin, tosi hieno rata!" ja olin vaan ihan pähkinänä. Törkeän hyvä nolla, IHAN MIELETTÖMÄN HIENO NOLLA!!

!!! <33

titttidiii

Ihanneaika radalla oli 43 s ja jos olinkin vähän miettinyt sitäkin rataantutustumisessa, maalissa en ollut yhtään huolissani - tiesin, että me ehdittiin siihen! Ja hyvin ehdittiinkin, Nemon aika oli -11,19 ja tajusin vasta seuraavana päivänä, että se on Nemon kaikkien aikojen paras! Voi vitsi, me tehtiin se, me saatiin viimeinen nolla agilitysertiin!! Oli ihan törkeän hyvä rata, ja vaikka vähän harmittaakin ettei se tullut videolle, muistan sen varmasti ilmankin vielä pitkään. Vihdoin meidän hyppäritaika toimi ja kaikki loksahti kohdalleen - kun tälläkin hyppärillä oli pyörityksiä eikä suoraa juoksemista, Nemon oli pakko keskittyä siihen, mihin ohjaan eikä päässyt kaahottamaan mihin sattuu. Mutta nytpä ei tippunut rimoja eikä menty väärään putkeen! :D  

Ihan oikeasti, tuolla radalla ja sen jälkeen oli niin jännä ja upea fiilis - yleensä mulla on Nemon kanssa radalla aina kauhea kiire, kun oon tottunut hitaaseen koiraan ja Nemo on Nitaa paljon nopeampi. Kiire aiheuttaa pientä sähläystä, ja jos jokin virhe uhkaa, se yleensä vain tapahtuu enkä ehdi tehdä sille mitään. Nyt kuitenkin mulla oli hermot uskomattoman viileänä, mä ehdin reagoida, vaikka jouduin muuttamaan ohjaussuunnitelmaakin! Heti kun lähetin Nemon kepeiltä putkeen, tajusin etten ehdi toiselle puolelle ja ajattelin että okei, pitää juosta tältä puolelta. En kuitenkaan uskaltanut niin paljon muuttaa suunnitelmaa, että olisin juossut loppusuorankin sitä kautta. Ja tiesin myös heti, että mun pitää vaihtaa puolta juuri siten, että otan Nemon putken jälkeiseltä aidalta haltuun - kun kiepautan koiran heti aidan jälkeen, ei tulisi kieltoa seuraavalta esteeltä. Tiedä häntä, oliko sillä vaikutusta asiaan että Tanja-Maija käytti samaa kikkaa Milan kanssa B-radalla, mutta jos mun alitajunta nappasi sen sieltä, niin kiitän!
Tällä radalla oli ihan samanlainen flow kuin Nemon edellisilläkin nollaradoilla ja parilla viimevuotisella hyppärillä - kaikki vain toimi, minä vain ohjasin ajattelematta tai pelkäämättä mitään ylimääräistä. Huisin hienoa, hyvä minä ja hyvä Nemo! 

Nemolle tää poseeraaminen ei oo ihan niin luontaista kuin Nitalle...

 Fiilis oli yksinkertaisesti euforinen, voihan maailman paras spanieli <3 Treenikaverini Mira tuli kisaamaan kakkosiin ja kysyi miten meni, riemulla pompin vastaan että serti saatiin, jeejee! Pian iskäkin palasi reissultaan, oikeastaan juuri sopivasti kuulemaan, miten meni. Nemo sijoittui kolmanneksi ja saatiin palkinnoksi taas suklaata ja lahjakortti Mustiin ja Mirriin, sekä kisoihin, jee :) Oon niiiiiin ylpeä ja iloinen, me tehtiin se vihdoinkin!
Ilokseni sain seuraavan päivänä nähdä radankin: Tamskin kisoissa on tämä hullun näppärä livestream -systeemi, ja Mira kertoi että kisoista näkee tallennettuakin kuvaa! Valitettavasti sunnuntaina Lempäälässä oli kolmosten kisat ja järjestelmä kaatui, joten ne meidänkin radat hävisivät ennen kuin ehdin edes ajatella, saisiko niitä jotenkin koneelle :-( Mutta onneksi sain itse katsottua sen nollaradan edes sen yhden kerran, ja näytti tosi hienolta! Eikä se video nyt niin hyvälaatuinen ollut, kun kisakamera on niin kaukana ja korkealla, ja onhan se Nemon ekakin nolla vain ei-digitaalisessa muodossa. Olin kuitenkin jo asennoitunut valmiiksi siihen ettei videota ole, ja tärkeintä on että mä muistan sen radan. Muistan sen ja sen flow-fiiliksen todellakin <3

Oli muuten hyvä päivä kisata muillekin: samoissa kisoissa Mila-welshi tosiaan nousi myös kakkosiin ja Mira ja Redi taas saivat ekan kakkosluokan luvansa! Hienosti oli siis walesinspringerit ja JSPKH edustettuna. Lisäksi serkkukoira Nalli tokoili samana päivänä Torniossa ekan avo-ykkösensä luokkavoitolla. Hihii, tän suvun koirat on aika päteviä! :DD Kisojen jälkeen lähdettiin hyvällä mielellä Ideaparkiin syömään, ja kotonakin pidettiin lippu korkealla. Nitakin taisi antaa anteeksi, ettei päässyt sinä päivänä mukaan - ja nythän me lähdetään seuraaviin kisoihin taas molempien kanssa, kun ovat samassa luokassa! En tosin ole suunnitellut vielä yhtään mitään - nyt voidaan jäädä hyvillä mielin pienelle kisatauolle :-) Seitsemän päivän sisällä kolme nollarataa koirille, ei pöljempi viikko!

<3