Radalla taas

Oho, opiskelu- ja harrastusluottamustoimihommilta sekä koiratreeneiltä ehtii näköjään joskus saada aikaa bloginkin päivitykseen! :o Oon niin ylpeä itestäni, että sain vihdoin aikaiseksi tehdä tätäkin. Mulla on ollut opiskelun puolesta hirveän rankka syyskuu, ja meillä on ollut koiraharrastuksen puolesta ihan superaktiivinen syyskuu! Oltiin kuun ekana viikonloppuna collieporukan koulutusviikonlopussa, mutta en ole saanut sieltä vielä kuvia käsiini joten se päivitys saa odottaa vielä. Joudun siis nyt vähän rikkomaan tapaani kirjoittaa kuulumiset kronologisessa järjestyksessä, mutta ehkäpä se ei kauheasti haittaa. Viime viikonloppuna me oltiin pitkästä aikaa Nitan kanssa agilitykisoissa!

Kuvia perjantailta 5.9. kun käytiin Pepin kanssa lenkillä.

 Niin. Loppukesällä mulla alkoi kyteä päässä ajatus, pitäisikö mun lähteä vielä Nitan kanssa agilitykisoihin. Olin jo vähän päättänyt, että kesäkuiset iltakisat olisi meidän viimeiset, mutta oli hirveä ikävä agilityä. Ja ehkäpä Nitallakin oli - sehän oli ihan fiiliksissä silloin siellä möllitokossakin, kun sai mennä muutaman kerran A-estettä :D Kävin vähän henkistä kamppailua, koska olin tosiaan jo asennoitunut siihen etten enää kisaa - meidän tavoitteet on jo saavutettu ja paljon siitä ylikin, ja ollaan käyty katsomassa niitä kakkosten ratoja. Keräisinkö taas alitajuisesti kamalaa painetta - omg apua dgfgllö mitä jos se nousee kolmosiin!! Mutta en ollut päässyt agilitykentälle sitten kesäkuun alun ja äiti puhuu aina, että kävisit Nitan kanssa Joensuussakin, kun se niin tykkää.

 Sen möllitokon jälkeen aloin sitten miettiä, että miksipä ei? Hallille menee suora bussi meiltä, ei tarvi kuin hypätä siihen ja takaisin. Syyskuussa olis ulkokisat, pitkän tauon jälkeen Nipsulla voisi olla virtaakin. Ja niistä kesäkuun kisoista jäi sikäli vähän huono fiilis, että Nita ei ollut oikein täysillä mukana. Tai siis, olin itse hyvässä mielentilassa enkä jännittänyt sitä tulosta mutta koska oli niin kuuma, koirilla ei ollut kivaa. En menettäisi mitään vaikka kävisinkin kisoissa, ja jos se on ainoa tapa päästä agilityyn Nitan kanssa ennen Jämsään menoa, niin miksipä ei?
Niinpä sitten ilmoitin Nitan kisoihin viime sunnuntaille. Joona lähti mukaan kuvaamaan radat ja Halti tietysti myös, sosiaalistumaan. Nipsun silmät levisivät kun käveltiin pysäkiltä kisapaikalle: oikeasti, agilityä? Agilityä! Oikeasti :D Testattiin samalla reissulla ekaa kertaa käytännössä meidän uus häkki, hyvin pelitti. Ennen rataa virittelin Nitaa harjoitusesteillä ja se oli ihan fiiliksissä! Hyvin kääntyili hypyillä ja tehtiin kerran kepit, meni vauhdilla! Hyvillä mielin lähdettiin siis radalle.

Maksikakkosia oli 9 kappaletta ja tuomarina Anne Savioja. Nita oli ilmoitettu molemmille agilityradoille ja kumpikin oli musta kivoja! Eka olis hyvin voinut olla ykkösissäkin, mukavaa melko suoraa juoksemista eikä mitään vaikeita koukeroita. Ihanneaika vain oli tosi tiukka, 46 sekuntia.. Rataantutustumisessa oli tosi hyvin aikaa ja ehdin miettiä ohjaukset tarkasti. Painoin mieleen, että puomin molemmat kontaktit pitää varmistaa hyvin ettei vain tule turhaa virhettä sieltä, eikäpä tuossa muuta ihmeellistä ollut.
Kuten videolta näkyy, hyvin meni! :) Puomin kontaktit otettiin ja tekeminen oli Nitan näköistä. Kepit meni ihan kivasti, joskin hitaammin kuin silloin harjoitusesteillä ennen kisaa. Lopussa Nita kuitenkin otti jopa muutaman pomppuaskeleen, jee! Keinulla oli vähän turhan hidas ja varmistelin ehkä riskipaikoissa liikaa, mutta tosi hyvä rata oli :) Nipsu otti Aalta pituudelle niin hurjan loppuspurtin etten meinannut keretä mukaan mutta onneksi se irtosi hyvin :D
Me tehtiin koko luokan ainoa nollatulos joten voitettiin! Valitettavasti se 46 sekunnin ihanneaika oli kohta 9- ja puolivuotiaalle liian tiukka, yliaikaa oli 3,30 sekuntia. Ikä näkyy vauhdissa, mutta pitkä agilitytauko ei missään! <3 Nita on tosiaan käynyt radalla viimeksi kolme kuukautta sitten silloin kesäkuun kisoissa, mutta tiesin jo etukäteen ettei se haittaisi yhtään. Nipsun kanssa homma vain rullaa - jo rataantutustumisessa kaikki tuntui taas niin ihanan tutulta ja turvalliselta, kuin olisi palannut kotiin pitkän matkan jälkeen. Agility Nitan kanssa on kuin polkupyörällä ajo - ei sitä unohda.
Jostain syystä kamera lopetti kuvaamisen kesken, siksi video on kahdessa osassa. En osaa liittää niitä yhteen..

Toinen rata olikin sitten vähän haastavampi, ja jostain syystä Nita oli paljon paineistuneempi. En tiedä, oliko syynä se, että lähtöviivalle tultiin hallista ja melkein suoraan jo saatiin lähtölupa. Nemolle tuollainen sisääntulo voisi toimia, mutta Nitan kanssa kun on yleensä kisattu Jyväskylässä ja Lempäälässä, joissa on enemmän aikaa ja tilaa viritellä sitä sisääntulokarsinassa, oli nyt ehkä vähän huono lähtö sille. Jälkeenpäin näin videolta, että vedätin koiraa aivan liikaa jolloin se jäi liian kauas jälkeen. Ravailu alun putkipyörityksessä oli tosi outoa, ei yhtään Nitamaista mutta onneksi se sitten innostui laukkaan hyppykaarteessa.
Keinulla jarrutin liian aikaisin, jolloin Nita alkoi epäröidä (onks tässä äiti nyt jotain vaarallista kun käskit pysähtyä?), joten oli tosi hidas. Puomia yritin varmistaa, mutta siitä huolimatta hyppäsi kontaktin yli joten saatiin reilun (11,88 s) yliajan lisäksi vitonen. Tällä radalla sijoituttiin toisiksi :) Tuomari kysyi palkintojenjaossa, oonko siirtänyt sen kolmosista kakkosiin. Sanoin että een, sillä vain on tuota ikää ja se keppiongelma, joten vauhti ei riitä. Tuomari sanoi sitten että ei se mitään, kakkosissa on hyvä olla :D Hieno mummokoira! Oli se kyllä reipas.

Palkintojenjaon päätteeksi istuttiin Joonan ja koirien kanssa hetki kahviossa ja Halti pääsi myös vähän tekemään. Leikittiin hallissa ja pentu keskittyi tosi hyvin, ei välittänyt muista koirista yhtään! Lisäksi kokeiltiin muutaman kerran putkea ja matalia hyppyjä sekä matalaa pöytää vasten ollutta puomin ylösnousua. Hienosti meni kaikki, Halti alkoi tajuta putkea tosi nopeasti ja vaikka hypyillä välillä jalat kolisi, pääsääntöisesti hyppäsi nätisti. Puomin karheaa alustaa ei myöskään pahemmin arastellut. Pentu tuumasi että tämähän on siistiä, pääsee tekemään kaikkia kivoja juttuja ja kun välillä on kiltisti häkissä odottamassa, Nita käy voittamassa hänelle uusia leluja :D Oli kyllä ihan törkeän hyvät palkinnot! Molemmista sijoituksista saatiin PoKS -kangaskassi, joissa oli (yhteensä) mm. puruluita, narulelu, koiranmakkaraa, heijastinhihna, trikookankainen pipo.. Kannattaa kisata täällä! Tykkään uudesta seurastani jo ennen kuin treenaankaan siellä :D

Kuvasta ei oikein näy kuin tuo pipo ja ne kassit, mut oli pakko ottaa kuva.. :D

 Kotimatkalle päästiin kolmen jälkeen, kyllä Nita oli väsynyt sinä iltana. Jälkikäteen fiilikset oli vähän.. miten sen nyt sanoisi, ristiriitaiset. Lähdin kyllä hyvällä fiiliksellä kisaamaan ja meillä oli hauskaa! :) Mielestäni tsemppasin Nitaa hyvin ja eka rata olikin tosi hyvä, iloista Nipsutekemistä. En maaliin tullessa tiennyt/välittänyt oliko yliaikaa vaan iloitsin oikeasti - me hei sentään tehtiin luokan ainoa nolla! Toisaalta, kyllä mua vähän harmittaa kun ajattelen että jos sitä aikavirhettä ei olis tullut, se olis ollut serti kolmosiin. Ei, ei harmita läheskään samalla tavalla kuin silloin viime syksynä kun stressasin sitä kakkosiin nousua niin älyttömästi ja se jäi monta kertaa niin pienestä kiinni, mutta vähän silti.

 En oikein tiedä, aionko vielä tänä vuonna kisata Nitan kanssa. Toisaalta on sinänsä helpottavaa ajatella, että Nita ei enää vaadi varsinaista treenausta; mulla on siis tosi usein vähän huono omatunto, kun lähden monena päivänä viikossa Haltin kanssa treenaamaan ja Nita jää kotiin, mutta nyt kun näki ettei se sillä tokalla radalla enää oikein jaksanut, niin tuskinpa se varsinainen treenien vähyys Nipsua kauheasti haittaa. Toisaalta mietin, kannattaisiko vielä kuitenkin yrittää sitä viimeistä nollaa. Vaikka ollaan jo nyt Nitan kanssa ylitetty meidän agilitytavoitteet enkä olisi ikinä uskonut, että se joskus on yhtä vaille kolmosissa, niin menettäisinkö siinä mitään? Nyt kun Nitalla on jo kolme ihanneaikaan mahtuvaa kakkosluokan nollatulosta (näistä yksi ei sijoittumissääntöjen vuoksi ollut LUVA), sillä periaatteessa voisi olla melko realistiset mahdollisuudet nousta kuninkuusluokkaan.

Kuva pääsiäiseltä, (c) Sunna Kivisalo

 Mutta sitten taas en halua että alan taas ottaa paineita siitä. Oikeastaan en usko että näin käykään, mutta silti. En haluu ottaa sitä riskiä. Ja edelleen, tahdon lopettaa kun agility on vielä Nitastakin hauskaa; sillä mietinkin, että jos sen vielä tänä vuonna kisoihin ilmoitan, olisi ehkä parempi ilmoittaa vain yhdelle radalle. Ekalle kierrokselle Nitalla riittää virta :D Mutta koska en osaa ennustaa, pitää katsoa sitä kisaamista sitten jos jotkut sopivat osuu lähelle. Jaksaako Nita enää siinä vaiheessa, koska ikää kuitenkin tulee koko ajan lisää? Ja voisi ehkä käydä kerran tai pari treenaamassakin jossain välissä.. :D

Heräsin oikeastaan vasta silloin sunnuntaina ajattelemaan, että Nita tosiaan on jo vanha koira. Aiemmin siitä ei ole vielä niin selkeästi nähnyt sitä, toisin kuin Nemosta jo näkee. 9 vuotta ja 5 kuukautta. Mutta oli se vain reipas vanha rouva ja oli ihanaa päästä radalle Nipsun kanssa pitkästä aikaa <3 Kaikki vain sujuu, koska meidän yhteistyö on hioutunut vuosien treenaamisen myötä. Nemon kanssa ei todellakaan toimisi kisarata noin pitkän tauon jälkeen, mutta Nitan kanssa toimii. Se on paras. Se on minun ensimmäinen agilitykoirani, jonka kanssa tähän rakkaaseen lajiin tutustuin ja on ollut aivan loistava harjoituspari siihen. 

<3 Rakas harmaanaama.

PS. Halti oli aika pätevä pentu hallilla! Saa nähdä, tuleeko siitä agilitykoiraa mutta olishan se hirveen kivaa. Nitan saamissa PoKSin kisalahjakorteissa oli viimeinen käyttöaika vuoden 2016 loppuun mennessä - siinäpä tavoitetta lassien kanssa :D