Tänään on se päivä jolloin haaveet toteutuu

Pahoittelen heti alkuun pitkää päivitystaukoa - viimeiset kaksi viikkoa on menneet tiiviisti opiskelun parissa uurastaessa, etten ole seminaarityöltä ja maaniselta tenttiinluvulta yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa. Toinen asia, jota pahoittelen, on tämän postauksen pituus, joka on myös toinen syy siihen miksen ole ehtinyt kirjoittaa :D
Käytiin 30.11. koirien kanssa kisoissa Jyväskylässä. Mulla on siitä luonnoksena erillinen postaus, mutten ole julkaissut sitä koska videot radoista ovat treenikaverin videokamerassa ja hän ei valitettavasti ole vielä saanut niitä mihinkään näytille. Toivottavasti joskus saan ne itselleni, jotta pääsen kirjoittamaan siitäkin kunnolla! Lyhyesti: Nitalle A-radalta 5 vp, koska sekosin ohjauksessa ja vein koiran viimeisen hypyn ohi, ja B-hyppäriltä kolmen kiellon takia hylky. Nemon kanssa sähelsin A-radalta 15 vp ja B-hyppäriltä myös spanielille hylky, kun Nemo meni väärälle esteelle.

Toisaalta ehkä ihan hyvä etten postannut näistä kisoista heti niiden perään, koska se teksti ei ollut kovin kaunista :D Korostan, että koirien suorituksiin ei voinut kuin olla älyttömän tyytyväinen, mutta perfektionistina omat tyhmät mokat ärsyttivät tosi paljon - oikeasti, viimeisen esteen ohi! Iloitsin loppusuoralla taas liian aikaisin. Lisäksi harmitti se, että kun tuo kämmi oli ekalla radalla sattunut, en saanut enää hyvää fiilistä päälle. Kaikkein eniten harmitti se, että kun agilityn kuitenkin täytyy olla ensisijaisesti hauskaa, niin mietitytti ihan hirveästi, onko musta nyt sittenkin tullut kamala menestyksen perässä juoksija/liian tosikko. Vaikka Nemon ja Nitan kanssa pitäisi kisata ihan vaan huvin vuoksi ilman paineita.
En osaa rataantutustumisissa yhtään ennakoida, että jossain yksinkertaisessakin kohdassa voi sattua joku virhe ja miten sen sitten tilanteessa korjaan, mutta Evie kyllä sanoi että ei virheitä saa miettiä etukäteen :D Enkä tiedä missä mielentilassa mun pitäisi lähteä kisoihin; "menköön miten menee" vai "nyt keskity!" -fiiliksellä vai miten. Nyt kuuntelin kaikkia nostattavia biisejä jne, mutta silti otin alitajuisesti paineita ja jännitin.

Mutta se niistä, tarkempi selostus sitten kun videotkin ovat nähtävillä. Vaikka kisojen jälkeen masensiki oma ääliömäisyys, virittelin heti uutta matoa koukkuun ja ilmoitin koirat vuoden viimeisiin kisoihin Lempäälään 8. joulukuuta. Mietin, että tuun kyllä katumaan sitä vielä mutta menköön. Tultiin silloin itsenäisyyspäiväviikonloppuna jo torstaina kotiin ja pakko sanoa, että oli ihanaa kun ei heti seuraavana aamuna tarvinnut lähteä ajamaan kisapaikalle, vaan sai ensin lomailla rauhassa pari päivää. Lauantaiaamuna päästiin ikuisuuden tauon jälkeen ryhmätreeneihinkin yhdessä Evien ja mun viime kesän alkeisryhmän eli nykyisen jatkoryhmän kanssa. Oli ihanaa nähdä niitä pitkästä aikaa ja kuinka ne olivat edistyneet tosi paljon :) Tehtiin monenlaisia ratoja, irtoamis- ja kääntymisharjoituksia ja koirat menivät tosi hyvin. Nitalla oli älyttömän hienosti vauhtia ja Nemolle ei 60 rimat tuottaneet ongelmaa, ei tippunut yhtään eikä hypännyt tasajalkaa! Teki myös tosi hyvää, kun nyt sai tehdä toistoja ja virheitä ja huomasi, että niitä voi tulla estevarman Nitankin kanssa helposti jos en ole ihan messissä.

Kisoihin pääsin kuitenkin sunnuntaiaamuna lähtemään vain yhden koiran kanssa, kun Nemolla meni illalla jälleen kerran niska jumiin. En nyt oikein tiedä, johtuuko se agilitystä vai mistä - lämmittelyt ja jäähdyttelyt kun hoidin tuonakin aamuna normaalisti ja koira alkoi jumittaa niskaansa vasta ihan illalla. Nemolla on myös kerran ollut sama tilanne nyt syksyllä Joensuussakin, jossa ei todellakaan olla treenattu yhtään. Pakkasin jo illalla pelkän Nitan kisakirjan ja paperit mukaan, eikä Nemo aamulla ollutkaan yhtään parempi. Se kuitenkin oli kuulemma päivällä parantunut aivan yhtäkkiä kuin joka kerralla aiemminkin, kun oli päässyt perheeni ja Ninjan kanssa mökille. 

Katsu halus tietää, miltä Nita näyttäisi pystyillä korvilla :DD

 Loppujen lopuksi mua ei kuitenkaan hirveästi harmittanut, että jouduin jättämään Nemon kotiin - toki syy siihen harmitti, mutta ei edes ratamaksujen menettäminen. Pelkän Nitan kanssa lähteminen tarkoitti paljon rennompaa fiilistä koska sain keskittyä täysillä vain yhteen koiraan. Sain myös mielentilani ihan oikeasti kohdilleen! Tein itelleni jopa uuden tsemppilapun edellisiltana ja päätin, että nyt pidän vaan hauskaa ja koska kyseessä olivat vuoden viimeiset kisat, tekisin niistä hyvän päätöksen kaudelle. Nita tekee aina parhaansa ja kaikella on merkitystä. Matkalla kuunneltiin joululauluja, tuona viikonloppuna olikin ihanasti lunta :)

Nyt mulla on vihdoin itse SportDogParkistakin kuvia!

Vähän kyllä jännitin taas etukäteen, mutta tällä kertaa enemmän sitä, saanko hyvän mieleni pidettyä. Oltiin ajoissa perillä ja nähtiin tuttujakin, Mila-walesi omistajineen joka oli viime kesänä meidän springereiden Agirotu-joukkueessa. Katsu-serkkuni tuli puolestaan mukaan videoimaan meidän radat ja pitämään seuraa. Tuomarina agiradalla oli Johanna Nyberg ja hyppärillä Sari Mikkilä, molemmilla olen kisannut aiemminkin; tiesin että tekevät kivoja, ei liian monimutkaisia ykkösten ratoja. Nita oli suoritusvuorossa aika lopussa, mikä oli tosi kiva - silloin ei tuu kamala kiire rataantutustumisen jälkeen ja mulla myös jännitys helpottaa muiden koirien suorituksia katsellessa.

Nybergin A-rata oli musta tosi kiva! Ihanneaika oli 56 sekuntia ja ainoa "ansakohta" oli oikeastaan toiseksi viimeiseltä putkelta tulo, mietin että Nita saattaisi luulla ekaa hyppyä maaliksi mutta loppujen lopuksi yksikään koira ei tainnut sinne harhautua. Rataantutustuminen oli tosi pitkä, en tiedä aikaa mutta varmasti lähemmäs kymmenen minuuttia. Olin siellä koko sen ajan ja oikeasti suunnittelin tarkasti, miten ohjaan, mietin eri vaihtoehtoja ja tein sen tosi moneen kertaan läpi. Rata oli kuitenkin sitten yllättävän haastava, ennen Nitan vuoroa ainoastaan yksi koira oli tehnyt sen puhtaasti.
En tiiä mikä siinä on, että kaikki tykästyvät Nitaan aina (vaikka toisaalta onko ihmekään, kun se on niin persoonallinen ja ihana) :D Mutta ennen omaa vuoroani koiraa lämmitellessäni ja innostaessani kuuluttaja tuli kysymään, minkä ikäinen se on. Kysyin että aiotko kuuluttaa sen iän, mutta ei se aikonut vaan kehui vaan, että onpas ihana :D Pian olikin meidän vuoro.


Rata oli musta tosi hyvä, keskityin ohjaukseen ihan oikeasti kunnolla ja Nita meni hienosti. Sillä ei ollut nyt niin paljon vauhtia kuin syksyn kisoissa on ollut, varmaan osa jäi edellispäivän treeneihin :D Mutta toisaalta se oli hyvä, kun itse ehdin paremmin ohjatakin koiraa (koska oon tottunut Nitan menevän yleensä aika hitaasti).Yleensä en käytä koiran nimeä radalla huomionkiinnittimenä, vaan lähinnä tässä- ja täällä -käskyjä, mutta nyt hoin tosi monessa paikassa "Nita!" "Nita!" :DD Ja kyllähän se hyvin kuunteli! Ainoa kohta, jossa olisin voinut kääntää paremmin, oli hypyllä ennen puomia mutta hyvin tyttö tuli mukaan. Aitakaarteella ennen toiseksi viimeistä putkeä huomasin ajattelevani, että ei hitsi, täähän menee tosi hyvin, mutta tsemppasin saman tien että nyt keskity kunnolla loppuun asti! Ja minä keskityin ja tehtiin puhdas rata :)

En tiennyt maaliin tullessa, oliko meillä yliaikaa enkä välittänytkään siitä, koska olin niin tyytyväinen siihen että oikeasti keskityin ja tehtiin niin hyvä rata. Kuuluttaja kuitenkin kuulutti hetimiten, että nyt on A-radalla toiselle sijalle mennyt x-rotuinen Nita ajalla -5,10!!! Tajusin että sehän ei mennyt yliajalle tai edes lähelle, ja kuiskasin Katsulle, että sittenhän me saatiin serti! Ihan oikeasti, nyt me vihdoin saatiin se!! En ollut tajuta asiaa ollenkaan, enkä uskaltanut kunnolla hehkuttaa ennen kuin tuloslistoissa se oikeasti luki. Ihan mieletöntä, mun salainen haave kävi vihdoin toteen!

!!!!!

Loppujen lopuksi koko radalla tuli kolme nollatulosta, sen kolmannen sai Mila-walesi, jee! Nitan kanssa sijoituttiin kolmansiksi, saatiin palkinnoksi kisalahjakortti sekä 8 e lahjakortti Mustiin ja Mirriin. Voin sanoo että olin aika muikeena kun sain sertiruusukkeen käteen :DD Ykkösten hyppärille ei enää saatu osallistua -kuuluttajakin onnitteli "hei onnea kakkosluokkalaisille!"-, mutta jäätiin odottamaan kakkosluokan hyppäriä. Kakkosten ekalle eli agilityradalle ei päästy, Milan omistaja selitti että jos on A-radalta noussut, ei saa "samalle" (A-radalle) osallistua sen päivän aikana. Tää oli mulle uutta, mutta hyvä oppia nyt sekin :D Oonkin miettinyt, onko niillä ratojen kirjaimilla muuta merkitystä kuin nimetä ne.

 

 Oli kyllä hassua ja jotenkin niin siistiä mennä kakkosten radalle, rataantutustumisessa tuomari ei enää puhunut mitään "namit ja lelut kehän ulkopuolelle ja kisamaisesti loppuun" siihen alkuun :D Hyppäri ei ollut musta sitten loppujen lopuksi niin vaikea, ihanneaika vaan tiukka (46 s), rimat kuudessakympissä ja tietty joitain hankalia kohtia. Mutta oli ihanaa mennä vaan pitämään hauskaa kun en ottanut enää edes alitajuisia paineita! Nita meni tapansa mukaan mukavasti ja oon iloinen että kepit ja niitä ennen ollut suora putki ja hyppy menivät hyvin :) Ekan putken jälkeisen hypyn olisin sittenkin voinut viedä toista kautta, en todellakaan tiedä mitä koira jäi haistelemaan seiskaputkelle :DD Onneks se sitten tuli sieltä ja muuten meni hyvin, tuloksena siis 5 vp ja yliaikaa ohimenosta ja haistelusta tuli 8,79 s ja sij. 9.


Mutta oon mä vaan äärettömän ylpeä. Niin monta kertaa ollaan oltu niin lähellä ja niin paljon tein töitä vauhdin kasvamisen eteen, että tuntuu älyttömän hienolta. Yksi treenikaveri sanoikin että ollaan todellakin ansaittu paikkamme kakkosiin ja oon samaa mieltä, tää on tosi iso juttu jo Nitan taustat huomioon ottaen. Aika hyvin entiseltä katukoiralta. Rehellisesti sanottuna, kun kävin hakemassa kisakirjan toimistosta, avasin sen ja näin siellä välissä sertifikaatin sekä mustaa valkoisella siirrosta kakkosluokkaan, alkoi itkettää. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, kaikki meni tosi hyvin: jos Nita olisi viikkoa aiemmin noussut Jyväskylässä kakkosiin, olisin ilmoittanut Lempäälään vain Nemon ja kun se nyt tuli kipeäksi, en olisi voinut lähteä ollenkaan. Ja koska mulla oli vain yksi koira mukana, keskityin Nitaan ja sen ohjaukseen niin rataantutustumisessa kuin itse radallakin täysin mikä varmasti vaikutti suuresti. Fiksu koira :D

Illalla levättiin ja nautittiin hienosta saavutuksesta ja mukavasta kisapäivästä ja maanantaina ennen Joensuuhun lähtöä otettiin tietysti näitä kuvia. Kiitos isille niistä ja iso kiitos myös Katsulle videoista ja seurasta! Kiitos kuuluu myös Kaitsu-koutsille, jota ilman ei oltaisi tähän päästy, sekä tietenkin maailman parhaille treenikavereille, aivan erityisesti Evielle kannustuksestasi! Ja suurin kiitos tietysti Nipsulle, joka aina tekee parhaansa, antaa kaikkensa ja rakastaa agilityä. :> 

happy happy joy joy

Maailman ihanin pikku Nita, minun paras hieno agilitykoirani, et olisi upeampaa päätöstä kisavuodelle voinut antaa <3

<3