torstai 5. joulukuuta 2013

Itkettää.


piti melkein heti viivata "joulun jälkeen" yli ja korvata se "ennen joulua", koska tajusin että mehän lähdetään joululomalle 18.12.


En oikein tiedä mitä sanoa. Loppujen lopuksi päätös ei ollutkaan niin vaikea, ja näin jälkikäteen ajatellen tuntuu siltä, että ollaan tiedetty tämä jo pitkään. Nimetön lappu naapurilta oli vain se lopullinen niitti, joka sinetöi päätöksen ja antoi minulle varmuuden.

Ollaan puhuttu asiasta Joonan kanssa paljon ja olen keskustellut myös siskon ja vanhempien kanssa. Miettinyt, pitäisikö Nemon kanssa vielä yrittää ja luovutanko nyt liian helpolla. Miettinyt kuinka vaikeaa on tehdä päätöksiä, kun ei tiedä, merkitseekö sille enemmän tuttu, oma koti jossa tutut vanhemmat hoitamassa vai minä, joka olen sille tärkeämpi ihminen.

 Mutta loppujen lopuksi, 9-vuotias koira joka on koko elämänsä elänyt isossa omakotitalossa ja tottunut aidattuun takapihaan viihtyy varmasti paremmin siellä, missä se on saanut koko ikänsä asua, kuin kerrostalokaksiossa. Minun ei liiemmin tekisi mieli kokeilla mitään sitruunapantoja, ja kun Nemo on jo toimintamallinsa -haukkumisen käytävän ääniä kohtaan ja ehkä muutenkin- kehittänyt ja mennyt huonompaan suuntaan, sitä on hyvin vaikea lähteä opettamaan pois - varsinkin, kun ei me voida sitä päivisin olla kieltämässä kun ollaan koulussa. 

Nitan suhteen en ole vielä ehtinyt miettiä asiaa kovin pitkälle. En usko, että sillä mitään ongelmia olisi olla meidän kanssa yksinään, mutta pyörittelen edelleen mielessäni, onko koiria oikein erottaa, kun ne ovat aina olleet yhdessä. Pitää katsoa joulun jälkeen, miten asiat järjestyvät.


Tiedän, että kamala ikävä tulee mutta uskon että tämä on oikea päätös. Loppujen lopuksi pitää olla iloinen, että voin viedä Nemon takaisin kotiin. Pahemmassa tapauksessa vaihtoehtoina voisi olla luopuminen koirasta kokonaan tai häätö.

Olihan tämä tiedossa jo kesällä kun sain tietää opiskelupaikasta ja muutosta - tiesin, ettei sopeutuminen välttämättä onnistuisi. Mutta silti se tuntuu pahalta, ja sen viimeisen niitin eli naapurin lapun jälkeen ei vaan voinut estää itkun tuloa, etenkin siinä hetkessä kun kirjoitin omaa vastauslappuani alaoven ilmoitustaululle. 

6 kommenttia:

  1. Onpa ikävä tilanne, tsemppiä paljon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, eiköhän tilanteeseen sitten aikanaan totu. Harmittaa tosi paljon ettei Nemo sopeutunut, mutta asiat ei aina mene suunnitellusti :(

      Poista
  2. Olisi voinut ottaa yhteyttä jo aikaisemmin ("jo monta viikkoa") ja mua ketuttaa aina noi uhkausvaatimukset, edes "hyvässä hengessä". No, walesit on tunnetusti eroahdistukseen taipuvaisia ja vanhemmiten haukkuu (kuulon huonotessa?) omiaankin, joten Nemo on varmaan onnellisempi kotikotonaan. Nita voisi jatkossakin ilostuttaa arkea, lenkittää omistajaa ja viedä harrastuksiin. Eiköhän se sopetutuminenkin selviä, jos joulun jälkeen otat Nitan alkuun mukaan ja katsot miten arki taas rullaa.

    hyvää jouluuta toivottaa,
    yksi uusi lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mutta ehkä hän ajatteli aluksi odottaa, haukkuuko koira vain alkuun uutta tilannetta ja antaa mahdollisuuden sopeutua; siinä mielessä ihan kiva, että ei ihan heti ottanut yhteyttä. Walesien eroahdistustaipumuksesta en ole kuullutkaan, mutta uskon kyllä itsekin että Nemon on parempi olla kotona :) Juu, näillä näkymin kokeillaan joulun jälkeen Nitan kanssa, kuinka elo ainoana koirana sujuu :) Kiitos samoin, hyvää joulua myös sinne!

      Poista
  3. Toivottavasti tuo eroahdistus kulkee sitten vain tietyissä linjoissa, mutta on se JTO:ssakin mainittu: "Terveyskyselyssä varsin moni koki walesinspringerinsä kärsivän eroahdistuksesta". Kodinvaihtoja ja joku lopetuskin on sen saralta kuultu tuulen mukana. Ihmisrakkaita läheisriippuvaisia kuin ovat <3

    aiempi anonyymi edelleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos tiedosta! Niinhän se näillä on, haluavat aina olla siellä missä tapahtuu ja mukana kodin touhuissa.

      Poista