Taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus

Sinänsä tuntuu hassulta otsikoida näin, kun vesisade vain jatkuu eikä lumesta ole enää tietoakaan. Mutta ehkä tämä kuvaakin enemmän henkistä puolta. Joulutervehdys tänne blogiin jäi tänä vuonna laittamatta, koska viime vuoden joulukorttikuvien ottaminen oli sen verran tuskaista kaikille kolmelle, että päätin etten enää kiusaa senioreita - onhan ne vuosien saatossa sen verran monta kertaa kärsivällisesti poseeranneet milloin mihinkiin turhiin ja vähemmän turhiin juhlapyhäkuviin monenlaisen rekvisiitan kanssa :D Siinä mielessä han hyvä ettei lunta enää vähän ennen joulua ollut, koska muuten olisin pian kuitenkin innostunut liikaa..

 Kuten viimeksi kerroin, viimeiset viikot ennen lomaa olivat aika kiireisiä, mutta nyt ollaan vietelty ihanan rentouttavaa ja rauhallista joululomaa. Itsenäisyyspäivän/Lempäälän kisaviikonlopun jälkeen vein vielä molemmat koirat viikoksi Joensuuhun ja Nemo oli pari ensimmäistä päivää oikeasti aika stressaantunut. Se jopa oli koulupäivän aikana pissannut taas kerran sohvaan, mikä oli aika selvä ilmaisu sille, että ei ollut kiva tulla Joensuuhun takaisin. Ei se ennen sitä sentään päivän aikana ole tehnyt... Joululomaa varten pakatessa mieli oli haikea, kun keräsin Nemon leluja ja tiesin, että vuodenvaihteen jälkeen palaan vain yhden koiran kanssa, mutta Nemo on ollut nyt kotona oikein tyytyväinen :) Nita puolestaan on nyt lomalla viettänyt aikaa jopa yllättävän paljon minun seuranani, vaikka rapsuttajia on runsaasti.
Itse joulu meillä meni perinteisesti kotona ja mökillä, isot koirat jäivät joulusaunan ajaksi tänäkin vuonna kotiin keskenään ja vain Ninja tuli mökille mukaan. Koiratkin saivat pari pakettia ja viime viikolla ehdittiin lenkkeillä paljon koirakavereiden kanssa.

Kingi, Nita, Vekki, Eetu & Soolo <3

Nyt on kuitenkin perinteisesti se aika, kun koirablogeissa kootaan vuosi pakettiin ja suunnitellaan tulevaa. Kokonaisuudessaan tämä vuosi on minulle ollut ihan mahtava: suoritin avoimessa yliopistossa biologian perusopinnot arvosanalla kiitettävä, pääsin opiskelemaan unelma-alaani sinne mihin halusinkin (kuten myös Joona), saatiin mukava asunto, kävin Skotlannissa, tutustuin ihaniin uusiin ihmisiin ja olin töissäkin keväällä ja kesällä. Myös koirarintamalla olen taas lukuisia hienoja kokemuksia rikkaampi; tähtihetkiä olivat Nemon toinen LUVA, Korpilahden näyttely josta saatiin hyvä arvostelu ja jossa sain esittää ekaa kertaa toisenkin walesinspringerin, Nitan LUVAt ja luokkanousu kakkosiin, Agirotu 2013 -tapahtuma sekä monet mukavat hetket kesällä agilitykentällä. 

20. päivä oli vielä näinkin paljon lunta :o

Viime vuonna olen kirjannut tämän vuoden toiveiksi/tavoitteiksi kisata agilityssä niin paljon kuin resurssit antavat myöten, enemmän näyttelykäyntejä sekä tokoliikkeet kisavalmiiksi Nemon kanssa.
Agilitytavoite on todellakin saavutettu :D Kesällä Agirodussa sain tietää, miltä tuntuu agilitykrapula (kun kaksi päivää putkeen on vaan agilityä 24/7) ja nyt syksyllä tuntuu, että oon kisannut  jopa vähän liikaakin, siihen nähden että olen opiskelija ja tuntuu tosi porvarilliselta ihan vaan pitää autoakin.. Mutta yllättävän hyvin välivuoden aikana kertyneet säästöt on riittäneet koirailuunkin, ja on tämä elämäntapaharrastus vaan tärkeää mulle henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Tosin rehellisesti sanottuna, vähän haaveilin vuosi sitten ettei enää tarvitsisi tilata lisenssiä ja oon ihan iloinen ettei ensi vuonna tule näin paljon kisoja :D Vuoden aikana olen miettinyt useammankin kerran, että osaanhan varmasti lopettaa ajoissa, kun koirilla kuitenkin alkaa olla ikää. Tällä hetkellä kuitenkin onneksi tuntuu, että osaan - kun ne vielä jaksavat ja tykkäävät touhusta, niin mikäpä siinä. Koirien ehdoilla kuitenkin mennään tänäkin vuonna. 

 Agilityn osalta myös salainen haaveeni toteutui: Nita sai sertin josta oon vieläkin ihan mielettömän innoissani, onnellinen, iloinen ja ylpeä! Voihan maailman paras Nipsu, jonka kanssa tein niin paljon töitä ja mokailin itse ja jännitin ja koin niin paljon. Olen jo muutaman vuoden ajan tiennyt, että Nitalla on edellytykset nousta kakkosluokkaan, mutta se ei käynyt niin helposti pelkällä estevarmuudella ja puhtailla radoilla. Jostain syystä Nitalle kepit ovat olleet aina iso ongelma - ei meille agilityä aloittaessamme silloinen "ohjaaja" niiden oikeaa opetustapaa opettanutkaan, mistä johtuen aloin itsekin jännittää koko estettä eikä Nita siitä silloin tietenkään oppinut niistä tykkäämään tai suhtautumaan kuten muihin esteisiin.

 Kun sitten kisoissa alkoi LUVAt olla kiinni keppeihin kuluvasta ajasta, aloin keväällä treenata pelkkää vauhtia pujotteluun. Ei mitään väliä, vaikka joudunkin näyttämään ne Nitalle kädellä ja menemään vain vasemmalla puolella, kunhan ne olivat nopeat, koska ykkösissä tuolla tekniikalla vielä pärjää. Ja vauhtihan kasvoi! Aloin itsekin luottaa Nitan keppeihin ja loppujen lopuksi kaikki oli kiinni vain omasta mielentilastani, kuten Nitan kanssa agilityssä muutenkin. Mutta vauhdin kasvaessa tuli uusi ongelma: en osannut enää ohjata niin nopeaa koiraa! Nita ampuili kesän ja syksyn kisoissa kuin tykki, ja aloin tehdä sen takia ihan typeriä mokia, kun en ehtinyt reagoida :D Onneksi palaset kuitenkin loksahtelivat kohdalleen ja kakkosiin mentiin!

 Kakkosluokkaan minulla ei ole kuitenkaan mitään tavoitteita. Nita saattaisi oppia kepit myös "väärältä puolelta", mutta ei ilman mun käsiapua, eikä mulla nyt enää ole mahdollisuutta opettaakaan niitä kun ei enää treenata säännöllisesti. Joona tosin sanoi Nitan ekan kakkosluokan radan videon katsottuaan, että ilman kieltoa ja haahuilua sillä olisi riittänyt vauhti myös kakkosten tiukempiin ihanneaikoihin, mutta ei sillä ole väliä - Nitan kanssa on tavoite saavutettu ja vaikka se ei ehkä vakavampien agilityharrastajien mielestä kummoiselta tunnukaan, on se silti mulle tosi iso juttu. Ihan jo sen takia, että Nita on tullut pienenä pentuna Ponta Delgadan pölyisiltä kaduilta arkana ja kulkenut pitkän matkan harrastuskoiraksi. Kyllä siis rescuenkin kanssa on mahdollista saavuttaa vaikka mitä, jos koiralla on siihen edellytykset ja on valmis tekemään töitä! :)

Nemon kanssa kisattiin ennen kaikkea vauhdikkaasti. Nitan hitauteen tottuneena oon saanut juosta tosissani punavalkoisen pallosalaman kanssa, ja sokea kana löysi toisenkin kerran jyvän huhtikuussa kun tehtiin Nemon toinen LUVA aika kovalla ajalla. Kolmas on ollut monta kertaa lähellä, mutta aina jäänyt rimanpudotukseen tai väärään putkeen. Joka tapauksessa Nemolla on mennyt mukavasti ja sen kanssa on ollut hauskaa viilettää :D Näyttelykäynnit jäi tänä vuonna vain kahteen, kesällä ja loppuvuodesta en muuton takia edes ajatellut niitä. Jämsän näyttely oli vähän pettymys, mutta Korpilahdella oli kivaa.
Tokon alokkaan liikkeet tehtiin kisavalmiiksi, mutta häiriövalmiita ne ei sitten olleetkaan. Viralliseen kokeeseenkin päästiin vihdoin (tokohan otettiin Nemon päälajiksi jo vuonna 2007..), mutta farssihan siitä tuli oman jännityksen ja siitä seuranneen koiran karkailun vuoksi. Tulos olisi ollut ihan kiva, mutta en ole koetta sen kummemmin jälkeenpäin murehtinut. Agility menikin päälajina jo kauan sitten ohi, eikä niitä tokotreenejä sitten niin usein keväällä tullutkaan vaikka vähän paremmin heräsivätkin paikkakunnalla henkiin :/ Häiriö kun olis niin tärkeää.

Miinuspuolia tässä vuodessa olivat Nemon sairastelut, mikä taitaa kertoa koiran ikääntymisestä. Kyynärpäässä ollut patti kuvattiin, mutta sen luonne ei selvinnyt muuten kuin että ei ole haitallinen. Anaalirauhaset on vaivanneet aina silloin tällöin pitkin vuotta ja loppukesällä spanielilla oli korvissa hiivatulehdus ja mahassa paha hot spot, mutta kurjinta oli kuitenkin omituiset niskajumit :( Harmittavaa oli myös, ettei spanielin elo opiskelijakämpässä lähtenyt sujumaan, mutta toisaalta se oli vähän odotettavissakin.
Tulevalta vuodelta toivonkin ensisijaisesti terveyttä koirille. Terveyttä Nemolle, että se ei saisi noita kummallisia jumeja enää ja pysyisi virkeänä veteraanina. Ja toivon, että Nita pysyy yhtä terveenä kuin on tähänkinastisen elämänsä ollut - Nipsu ei ole käynyt lääkärissä kuin pentuterveystarkastuksessa Suomeen tulon jälkeen, rokotuksilla, steriloinnissa ja luustokuvissa. Olisi myös hyvä, jos päästäisiin ensi vuonnakin koirahierojalle, tänä vuonna käytiin tammikuusta elokuuhun kuukausittain. Ehkäpä kevään pitempien lomieni myötä voidaan taas käydä :)

Agilityn osalta toivon, että pääsen Nitan kanssa käymään kisat tai parit katsomassa, millaisia ratoja kakkosluokassa tulee ja olisihan Nemollekin huippua saada se serti. Tärkeämpää olisi kuitenkin, että sen kanssa ylipäätään pystyisi vielä käymään muutamat kisat, kun se kuitenkin siitä tykkää ja on tosi pirteä. Loppujen lopuksi kaikki Nemon nollat on tulleet täysin vahingossa - en olisi ikinä uskonut ennen kisoihin lähtöä että sen kanssa mitään puhtaita ratoja saataisiin, kun treeneissä tehdään hyvin harvoin sellaisia, mutta jostain syystä kisojen pitkät estevälit on olleet hyvä juttu laajakaarteiselle spanielille. Ja kun huomasin, että sillähän on oikeasti mahdollisuuksia pärjätä, myös toiveet tavoitteellisuudesta nousivat. Mutta silti -  parhainta olisi, ettei ensi vuonna tarvitsisi käydä niin paljon eläinlääkärissä kuin tänä vuonna <3

Tokossa ei ole ensi vuodelle haaveita. Kun Nemo nyt jää vanhempieni luo, yhdessä treenaaminen loppuu ja suoraan sanottuna en viitsi enää muutenkaan vääntää sen kanssa. Nemo saa pitää tokon hauskana hömppäilynä tilanteissa, joissa se onnistuu, eli tutuissa paikoissa ilman häiriötä. Ottaen huomioon sen, että Nemo tuli täysin kotikoiraksi ja sitä alettiin käytännössä kouluttaa vasta 2-vuotiaana, jo tämä harrastushistoria -näyttelyt, agilityssä kisaaminen, taipumuskokeen läpäisy erityisesti sekä jo se tokokokeessa käyminen- on aihe olla tyytyväinen.
Toivoisin myös, että voisin ensi vuonna käydä Nemon kanssa vielä kerran tai pari näyttelyssä veteraaniluokassa, mutta saa nyt nähdä. Olishan se upeeta saada viimeinen serti, mutta ei meillä siihen taida oikein mahdollisuuksia olla, tai pitäisi mennä johonkin tosi tosi perähikiän pikkunäyttelyyn. Lisäksi trimmauksen järjestely varmaan hankaloituu kun en asu koiran kanssa samalla paikkakunnalla ja liekö tuo edes siinä kunnossa että sitä kehtaa viedä.. Spanielilta nimittäin kynittiin torstaina koristekarvat jaloista ja mahasta niin lyhyiksi, että ovat olleet tuon mittaiset viimeksi joskus vuoden vanhana. Järkytyin kun aluksi näin koiran (mokomat sisarukset, olisin kyllä itse trimmannut mutta mutta..), mutta ei se nyt niin paha ole - näiden kurakelien aikaan vain helpompi ja varmasti Nemollakin kevyempi olo. Ja äkkiähän ne kasvaa takaisin... 

tämän postauksen kuvissa Nemo on saanut vielä pitää koristekarvansa.

Siinäpä meidän "tavoitteet" ensi vuodelle taisi olla. Toivon että koirat olisivat onnellisia veteraaneja ja että Nitan elämä ainoana koirana meidän luona sujuu hyvin, ja että Nemokin pärjää kotona tutuissa ympyröissä ilman kaveriaan ja minua. Terveyttä ja pitkää ikää. On ne rakkaita <3
Omalta osaltani toivon, että ensi vuonnakin pari haavetta toteutuisi, että kaikki koirakuviot järjestyisivät hyvin ja rahatilanne paranisi :D

Iloista uutta vuotta 2014 kaikille lukijoille!