Chase the wind and touch the sky

Vielä ripaus kesää.. Elokuun alussa oli pakko ottaa takkahuoneen ikkunasta tämä kuva, kun Nita pieni oli nukahtanut aurinkoon:')

Vois kai sitä blogiakin taas vaihteeks päivitellä... Mitähän meille kuuluis, ihan hyvää tällä hetkellä. Näyttelyn peruuntuminen ei harmita enää yhtään, koska kun kävin lukemassa Springerifoorumilta sen tulokset, oli selvää ettei me sitä puuttuvaa sertiä oltais kuitenkaan saatu :-D Nemon hotspot on jo melkein kokonaan parantunut ja silloin lauantaina 8. päivä käytiin sorsassa Joonan ja sen isän kanssa. Mentiin Joonalle jo joskus iltapäivällä ja hengailtiin siellä kahdestaan koirien kanssa muutama tunti. Milka osoitti kiinnostusta Nemoa kohtaan ja iltaa myöten sen rohkeus vain kasvoi, ne melkein leikkikin yhdessä! Käytiin yhdessä lenkillä ja myöhemmin menin pihalle ajatuksena kertailla Nemon kanssa vähän pillin luoksareita. Ei hyvin mennyt. Tehtiin siis tokon seuraamista ja siitä liikkeestä maahanmenoa, josta luoksetuloa. Pari ekaa kertaa teki tosi hyvin, mutta sitten juoksi mun ohi ja säntäsi kaislikkoon sorsien hajujen perässä. Hain sen sieltä pois, sain kenkäni litimäriksi ja otin uudestaan. Nemo karkas taas. Se teki sen varmaan neljä kertaa, joka kerta hain sen niskasta roikottaen pois, toruin ja kirosin ja silti aina uudestaan. Lopulta saatiin kuitenkin lopetettua onnistuneeseen suoritukseen, tosin tämä tehtiin kauempana rannasta. Tuli ihan kamalan paha mieli, miten se kehtaakin olla niin törkeä? Välillä musta tuntui että sillä vain naksahti päässä joku, sen ilmeestä näki että se tietää kyllä ettei niin saa tehdä mutta nenä vaan vie. Arrgh. Nemolle olis ollut ihan oikein olla pääsemättä enää metsälle, mutta kun nyt olin sen sinne raahannut niin mentiin kuitenkin kun Joonan isä tuli kotiin. Olin kyllä ihan varma ettei siitä tulisi mitään.

urpo onnessaan

Ajeltiin sitten autolla pellolle ja lähdettiin lammelle passiin. Nemo haki laajasti ja hyvin eikä säikkynyt kun ammuttiin ilmaan, jotta nähtäisiin oliko puissa kyyhkysiä. Passissa se ei kyllä malttanut enää lopussa istua hiljaa paikoillaan; varsinkin, kun edessämme olevassa puskassa kiipesi joku hiiri korteen. Nemo yritti koko loppuajan etsiä sitä hiirtä vaikka se oli livistänyt pakoon jo aikoja sitten. Yhtään sorsaa ei nähty, sääli. Vain yksi lehtokurppan lensi ohi mutta muuten oli ihan hiljaista, päivän sadekuurot oli ehkä vaikuttaneet niin, ettei sorsat lähteneet iltalennolle. En voi sanoa olleeni Nemoon tyytyväinen, mutta saipahan ainakin purkaa toipilasviikolla patoutuneet energiansa pois. Illemmalla vein koiran kotiin nukkumaan ja seuraavana päivänä olikin hauskaa kampailla noita takiaisia pois...

Happy after-hunting to me and the comb...

Silloin sunnuntaina oltiin jo treenaamassakin jatkoryhmän harkoissa. Kaitsu piti ne ja meillä meni Nemon kanssa aika surkeasti, se ei vieläkään ollut oikein kunnolla ja meinas haahuilla omiaan. Nita meni tosi hyvin kuten se on mennyt koko syksyn myös omissa kisaavien treeneissä, sillä on vauhtia ja mun ohjaus toimii ja aaa se on vaan niin huippu! Nitan kanssa on ihana mennä radalla kun sen kanssa vaan osaa ja yhteistyö pelaa. Nemolta jäi seuraavan torstain kisaavien harkat väliin taas, kun se keskiviikkona nitkautti tassunsa. Oltiin lenkin jälkeen pihalla, Nemo leikki normaalisti kuten nyt koirat riehuu eli juoksenteli ympäriinsä ja yhdessä hetkessä vain katsoin, että sehän ontuu. Ruoho oli sateen jäljiltä märkää, joten luulen että se liukastui tai astui jotenkin huonosti jalan päälle. Mietin että ei voi olla totta, hotspotin antibioottikuuristakaan ei olla vielä selvitty ja nyt tulee joku tällainen. Kosketeltaessa ja väänneltäessä Nemo ei reagoinut mitenkään, ei vain varannut painoa jalalle. Parin päivän levolla vaiva meni onneksi itsestään ohi, lauantaina herra oli jo kuulemma karannutkin jonkun juoksunartun perään joten äkkiä se parani.. :D Ollaan päästy taas treeneihinkin ja niissäkin meidän yhteistyö on parantunut taas, koira skarppaa kun ite skarppaan.

onpas taas laiskan näköistä kun ehtii tukkaakin sipaista silmiltä pois

pakko laittaa toinen silmä kiinni ettei osu reunaan ja jotta voi tähdätä paremmin!

Pitäis (ei kun pitää!) vaan edelleen keskittyä siihen koiraan ihan täysillä. Kaitsu sanoi eilen ja edellisissäkin treeneissä, että seuraaminen ennen radalle menoa vois olla hyvä juttu ja koiran jättämisessäkin pitää keskittyä vaan siihen eikä ajatella mitään muuta. Ja kyllä Marja, siitä seuraamisestakin on puhuttu aika monta kertaa... Miks oon sille liian kiltti? Täytyy niissä lokakuun kisoissa oikeesti pitää tää asia mielessä koko ajan ja oikeasti keskittyä. En saa yhtään miettiä, mitä jos se ei pysykään hanskassa vaan ajatella että mennään se rata läpi.

miten sillä aina onkin agilitykuvissa korvat rullalla :D

minun hieno <3

Muuten ei kuulu kummempia, paitsi että Nemo pääs maanantaina partioon käymään. Ei mun ryhmään, vaan meidän jälkeisten sudenpentujen ryhmään, kun niillä oli joku lemmikki-merkki menossa. Otin siis Nemon mukaan ja kertoilin siitä ja koiran hoidosta kaikenlaista ja näytin meidän näyttely- ja agilityvideoita. Lapset oli tietysti aivan riemuissaan ja syötti sille kilpaa herkkuja joita annoin niille annettavaksi. Nemo oli älyttömän hienosti, mun ryhmän ajan se nukkui eteisessä rauhassa häkissä eikä ollut metelistä moksiskaan, ja itse sudujen koloillassa se oli lasten kanssa tosi kiltisti, haki kontaktia muttei kuitenkaan riehaantunut ja alkanut hyppiä tms. Annika kehuikin, että sehän oli ihan mahtavasti, kun miettii että paikalla oli 17 huutavaa ja joka suuntaan hyppivää muksua eikä Nemo sanonut mitään. Oonkin tosi ylpeä mun pojasta <3 Vaikka en tietty odottanutkaan etteikö se osaisi olla ihan fiksusti, mutta oli se silti hieno!

osui keskellekin! Kaikki agikuvat (c) Maija Savijärvi, kiitos taas!

Hyvää ja huonoa

Viikonvaihde hurahti taas kamalan äkkiä! Ninja tuli meille torstaista sunnuntaihin hoitoon ja seniorit saivat siis vipinää arkeensa. Hyvin pärjättiin ja Ninja olikin ihan kiltisti, lukuun ottamatta sitä, että se hyppäsi parikin kertaa ruokapöydälle syömään mustikkapiirakkaa kun silmä vältti.. Muuten vieras oli oikein mukava ja taisi silläkin olla kivaa mummolassa :) Kirjoituksen kuvat on nyt vuorostaan Nitapainotteisia, kun ei ole Nemoa nyt tullut paljoa kuvailtua (ja edellisen kuvat oli pelkkää spanielia).

Nita ja Taika odottelevat autossa omaa vuoroaan jatkoryhmän treeneissä 2.9.

Muuten viikonloppuna tulikin ikävämpiä kuulumisia; perjantaina tullessani töistä kotiin huomasin, että Nemo aristi vasenta poskeaan. Tutkailin sitä, ja huomasin että siinä oli pyöreä ruhje. Ajattelin ensin, että sitä on pistänyt jokin ötökkä ja kun se on sitten kutissut, Nemo on itse raapinut sen verille. Haava vuosi vähän, joten puhdistin sitä vedellä. Tuntui vain hassulta, miten se oli tullut niin yhtäkkiä - edellisen illan treeneissä koira oli ihan normaali enkä vielä treenien jälkeenkään sitä pestessäni huomannut poskessa mitään erityistä. Ja Nemon pesin siis tulevan Äänekosken näyttelyn takia. Trimmaaja tuli perjantaina iltapäivällä ja spanieli trimmattiin normaalisti (oli tosi kiltisti!) ja Seija sanoi, että haavaa kannattaa puhdistaa betadinella. Näin teimme viikonlopun yli, ja pidin Nemolla myös kauluria jottei se raapisi poskeaan. Maanantaiaamuna ruhje oli kuitenkin vain kasvanut -reilun kaksieuroisen kokoiseksi-, joten soitin eläinlääkäriin ja kysyin, pitäisikö tulla näyttämään koiraa. Piti, ja niin isä kävi Nempun kanssa klinikalla kun itse en voinut olla töistä pois. Tuomio oli kurja: hotspot. Hoitona kolmen viikon antibioottikuuri sekä haavan puhdistusta betadinella ja fuciderm-geelillä, kauluri kaulassa rapsuttamista estämässä. En ollut lainkaan osannut arvella hotspotia, kun ei meidän koirilla ole sitä koskaan ollut - olen aina pitänyt sitä lähinnä paljon uivien koirien vaivana, joten en millään keksi, mistä se on voinut tulla. Sitäkin enemmän ihmettelin, miten se puhkesi niin yhtäkkiä, yhdessä yössä. No, ei auta kuin hoitaa Nemo kuntoon ja toivoa että poika paranee pian. Näyttelyreissu jää nyt väliin, mikä tietysti harmittaa mutta tuleehan niitä uusia. Ja sinänsä ollaan kyllä onnekkaita, että tämä on vasta ensimmäinen kerta kun joudutaan tällaisen takia näyttely perumaan, vaikka ollaan niin monessa käyty. Nemon korvissakin oli pieniä saman tulehduksen alkavia vaiheita, joten toivotaan etteivät ne siitä pahemmin leviä enää. Tällä hetkellä posken ruhje on jo pienenemään päin -vajaan euron kokoinen-, joten eiköhän Nemo siitä toivon mukaan pian kuntoon tule :) Samalla lääkärireissulla tarkastettiin syylät (ei tarvitse välittää) sekä pään patti. Se oli kuulemma talipallo, josta puristettiin rasva pois :D Ihan hassua kun sillä on taas tasainen päälaki x)

samaisissa jatkoryhmän harkoissa treenaamassa eteenmenoa hyppysuoralla.

Tuon vaivanmokoman vuoksi Nemolta jäi myös tiistainen mölliagility väliin. Harmi, sille olisi tehnyt hyvää päästä sinne totuttelemaan erilaisiin esteisiin ja kenttään, mutta lähdettiin sitten Nitan kanssa kahdestaan ajelemaan Muurameen. Ilmoitin tytön konkariluokkaan, jossa oli meidän lisäksi muistaakseni neljä-viisi koiraa. Rata tuntui aluksi vaikealta, varsinkin mikäli Nita ei olisi irtoamistuulella, mutta sitten sain ohjauskuviot kuitenkin suunniteltua järkeväksi; eikä tuo läheskään niin kimurantti ollut kuin silloin vajaa kuukausi sitten Jyväskylän mölleissä. Nita starttasi toisena, luojan kiitos - en ollut rataa suunnitellessani ollenkan tajunnut, että 14-hypyltä mentiin vielä putkeen ja sitten vasta keinulle, minä olisin vienyt suoraan keinulle hypyltä.. Onneksi kuitenkin seurasin ensimmäisen koiran radan ja näin, että sehän menikin putkeen. Varmistin vielä ennen lähtöä tuomarilta, mihin mentiin mutten alkanut enää muuttaa ohjaussuunnitelmaa. Vaihdoin siis keppien jälkeen puolta koiran oikealle puolelle, tein 12-hypylle valssin ja vaihdoin siinä puolta, mutta ihan hyvin se toimi putkenkin kanssa.

flexitrack ei oo sitten koskaan ollut mun kaveri, niin en tiiä noista mittasuhteista mutta eiköhän tosta tarpeeks hyvin selvää saa.

Nita lähti radalle hyvällä vauhdilla eikä pahemmin hyytyillyt, paitsi tietysti kepeillä. Minä pysyin pystyssä ja tehtiin hieno nolla! :) Videota tai kuvia mulla ei valitettavasti ole, kun olin yksin liikenteessä mutta olin ohjaukseen tyytyväinen. Radan ihanneaika oli 40s, mikä oli ehkä vähän alakanttiin koska mun muistikuvan mukaan melkein kaikki muutkin luokan koirat otti yliaikaa. Nitan aika oli 1,88, ja kävi ilmi että oltiin tehty luokan ainoa nolla, joten tuotiin voitto kotiin! Jee, hyvä me ja ennen kaikkea mun hieno tyttö :> Saatiin palkinnoksi pokaali, narulelu (mun ei tarvi varmaan ostaa sille joskus muutaman vuoden päästä tulevalle pennulle yhtään leluja) ja luita. Voiton kunniaksi ostettiin myös kahviosta juusto-kasvispasteija ja mokkapala, kelpas meille kummallekin. Lähdettiin siitä sitten ajelemaan kotiin, kun jossain Korpilahdella Heli soitti, että olin unohtanut lompakkoni sinne kahvioon... En oo muuten ikinä aiemmin hukannut sitä! :DD Kiitos paljon niille kivoille jotka otti sen talteen ja soitti Helille että soittaa mulle. Kipaistiin siis hakemassa se ja päästiin lopulta kotiin. Nita söi tyytyväisenä palkintoluun 8) On se vaan hieno likka!

tässä me syödään voitonjuhla-ateriaa

ja poseerataan.

<3

palkinto maistui, kuvan laatu ei

:>