Chase the wind and touch the sky

Vielä ripaus kesää.. Elokuun alussa oli pakko ottaa takkahuoneen ikkunasta tämä kuva, kun Nita pieni oli nukahtanut aurinkoon:')

Vois kai sitä blogiakin taas vaihteeks päivitellä... Mitähän meille kuuluis, ihan hyvää tällä hetkellä. Näyttelyn peruuntuminen ei harmita enää yhtään, koska kun kävin lukemassa Springerifoorumilta sen tulokset, oli selvää ettei me sitä puuttuvaa sertiä oltais kuitenkaan saatu :-D Nemon hotspot on jo melkein kokonaan parantunut ja silloin lauantaina 8. päivä käytiin sorsassa Joonan ja sen isän kanssa. Mentiin Joonalle jo joskus iltapäivällä ja hengailtiin siellä kahdestaan koirien kanssa muutama tunti. Milka osoitti kiinnostusta Nemoa kohtaan ja iltaa myöten sen rohkeus vain kasvoi, ne melkein leikkikin yhdessä! Käytiin yhdessä lenkillä ja myöhemmin menin pihalle ajatuksena kertailla Nemon kanssa vähän pillin luoksareita. Ei hyvin mennyt. Tehtiin siis tokon seuraamista ja siitä liikkeestä maahanmenoa, josta luoksetuloa. Pari ekaa kertaa teki tosi hyvin, mutta sitten juoksi mun ohi ja säntäsi kaislikkoon sorsien hajujen perässä. Hain sen sieltä pois, sain kenkäni litimäriksi ja otin uudestaan. Nemo karkas taas. Se teki sen varmaan neljä kertaa, joka kerta hain sen niskasta roikottaen pois, toruin ja kirosin ja silti aina uudestaan. Lopulta saatiin kuitenkin lopetettua onnistuneeseen suoritukseen, tosin tämä tehtiin kauempana rannasta. Tuli ihan kamalan paha mieli, miten se kehtaakin olla niin törkeä? Välillä musta tuntui että sillä vain naksahti päässä joku, sen ilmeestä näki että se tietää kyllä ettei niin saa tehdä mutta nenä vaan vie. Arrgh. Nemolle olis ollut ihan oikein olla pääsemättä enää metsälle, mutta kun nyt olin sen sinne raahannut niin mentiin kuitenkin kun Joonan isä tuli kotiin. Olin kyllä ihan varma ettei siitä tulisi mitään.

urpo onnessaan

Ajeltiin sitten autolla pellolle ja lähdettiin lammelle passiin. Nemo haki laajasti ja hyvin eikä säikkynyt kun ammuttiin ilmaan, jotta nähtäisiin oliko puissa kyyhkysiä. Passissa se ei kyllä malttanut enää lopussa istua hiljaa paikoillaan; varsinkin, kun edessämme olevassa puskassa kiipesi joku hiiri korteen. Nemo yritti koko loppuajan etsiä sitä hiirtä vaikka se oli livistänyt pakoon jo aikoja sitten. Yhtään sorsaa ei nähty, sääli. Vain yksi lehtokurppan lensi ohi mutta muuten oli ihan hiljaista, päivän sadekuurot oli ehkä vaikuttaneet niin, ettei sorsat lähteneet iltalennolle. En voi sanoa olleeni Nemoon tyytyväinen, mutta saipahan ainakin purkaa toipilasviikolla patoutuneet energiansa pois. Illemmalla vein koiran kotiin nukkumaan ja seuraavana päivänä olikin hauskaa kampailla noita takiaisia pois...

Happy after-hunting to me and the comb...

Silloin sunnuntaina oltiin jo treenaamassakin jatkoryhmän harkoissa. Kaitsu piti ne ja meillä meni Nemon kanssa aika surkeasti, se ei vieläkään ollut oikein kunnolla ja meinas haahuilla omiaan. Nita meni tosi hyvin kuten se on mennyt koko syksyn myös omissa kisaavien treeneissä, sillä on vauhtia ja mun ohjaus toimii ja aaa se on vaan niin huippu! Nitan kanssa on ihana mennä radalla kun sen kanssa vaan osaa ja yhteistyö pelaa. Nemolta jäi seuraavan torstain kisaavien harkat väliin taas, kun se keskiviikkona nitkautti tassunsa. Oltiin lenkin jälkeen pihalla, Nemo leikki normaalisti kuten nyt koirat riehuu eli juoksenteli ympäriinsä ja yhdessä hetkessä vain katsoin, että sehän ontuu. Ruoho oli sateen jäljiltä märkää, joten luulen että se liukastui tai astui jotenkin huonosti jalan päälle. Mietin että ei voi olla totta, hotspotin antibioottikuuristakaan ei olla vielä selvitty ja nyt tulee joku tällainen. Kosketeltaessa ja väänneltäessä Nemo ei reagoinut mitenkään, ei vain varannut painoa jalalle. Parin päivän levolla vaiva meni onneksi itsestään ohi, lauantaina herra oli jo kuulemma karannutkin jonkun juoksunartun perään joten äkkiä se parani.. :D Ollaan päästy taas treeneihinkin ja niissäkin meidän yhteistyö on parantunut taas, koira skarppaa kun ite skarppaan.

onpas taas laiskan näköistä kun ehtii tukkaakin sipaista silmiltä pois

pakko laittaa toinen silmä kiinni ettei osu reunaan ja jotta voi tähdätä paremmin!

Pitäis (ei kun pitää!) vaan edelleen keskittyä siihen koiraan ihan täysillä. Kaitsu sanoi eilen ja edellisissäkin treeneissä, että seuraaminen ennen radalle menoa vois olla hyvä juttu ja koiran jättämisessäkin pitää keskittyä vaan siihen eikä ajatella mitään muuta. Ja kyllä Marja, siitä seuraamisestakin on puhuttu aika monta kertaa... Miks oon sille liian kiltti? Täytyy niissä lokakuun kisoissa oikeesti pitää tää asia mielessä koko ajan ja oikeasti keskittyä. En saa yhtään miettiä, mitä jos se ei pysykään hanskassa vaan ajatella että mennään se rata läpi.

miten sillä aina onkin agilitykuvissa korvat rullalla :D

minun hieno <3

Muuten ei kuulu kummempia, paitsi että Nemo pääs maanantaina partioon käymään. Ei mun ryhmään, vaan meidän jälkeisten sudenpentujen ryhmään, kun niillä oli joku lemmikki-merkki menossa. Otin siis Nemon mukaan ja kertoilin siitä ja koiran hoidosta kaikenlaista ja näytin meidän näyttely- ja agilityvideoita. Lapset oli tietysti aivan riemuissaan ja syötti sille kilpaa herkkuja joita annoin niille annettavaksi. Nemo oli älyttömän hienosti, mun ryhmän ajan se nukkui eteisessä rauhassa häkissä eikä ollut metelistä moksiskaan, ja itse sudujen koloillassa se oli lasten kanssa tosi kiltisti, haki kontaktia muttei kuitenkaan riehaantunut ja alkanut hyppiä tms. Annika kehuikin, että sehän oli ihan mahtavasti, kun miettii että paikalla oli 17 huutavaa ja joka suuntaan hyppivää muksua eikä Nemo sanonut mitään. Oonkin tosi ylpeä mun pojasta <3 Vaikka en tietty odottanutkaan etteikö se osaisi olla ihan fiksusti, mutta oli se silti hieno!

osui keskellekin! Kaikki agikuvat (c) Maija Savijärvi, kiitos taas!