Joskus sokeakin kana löytää jyvän

 Mulla on agilityfiilis huipussaan! Aaaaaaa. Meiltä jäi sekä omat kisaavien että jatkoryhmän viimeiset ulkokenttätreenit väliin, mutta päästiin ensimmäisiin hallitreeneihin viime viikon maanantaina. Me ei olla tänä talvena mukana siellä viikoittain, mutta saatetaan ehkä tuurailla joskus jos joku on pois (kuten silloin ensimmäinen päivä) ja kun jatkoryhmälle varataan hallia kerran kuussa, päästään aina silloin mukaan. Mutta siis, nämä ekat hallitreenit pitkän tauon jälkeen oli ihan ok:t. Nitalla meni alkupään radat ihan kivasti, mutta loppua kohden alkoi taas vauhti hyytyä. Tämä on Nitan kanssa jokasyksyinen ilmiö; tyttöä luultavasti vähän paineistaa laajan ulkokentän jälkeen tulo pieneen ja matalaan halliin, jossa toisten koirien haukunta ja muutkin äänet kaikuvat suht kovaa. Loppusuorat radoista mentiin kuitenkin jälleen hirmu vauhdilla, Kaitsu nauroi taas että mikä ihme siinä on että se jostain aina tietää, kun on vikat esteet tulossa. Ei me olla vieläkään keksitty, muuttuuko se mun oma ohjaaminen oikeasti jotenkin vapautuneemmaksi sitten siinä loppusuoralla (ei kyllä mun mielestä, mutta on toi koira kyllä aika virtuoosi lukemaan jotain pieniä viestejä mun sisällä, jos nyt oikeasti jotain siinä ohjauksessani muutan), vai mikä on. Ihan kivasti kuitenkin meni.

Nemon kanssa meni vaihtelevasti. Ai niin, unohdin sanoa että koitin molempien kanssa ottaa radat mahdollisimman kisamaisesti - kun oltiin Nemon kanssa lauantaina virallisissa kisoissa! Mutta siitä lisää alempana. Ja koska mulla ei ollut ääntä, kokeilin äänetöntä ohjaamista. Kaitsu sanoi, että Nemon kanssa se toimii aika hyvin, kun spanieli joutuu pakostakin seuraamaan mun näyttöä paljon tarkemmin. Nitan kanssa ei taas ollut niin hyvä juttu, ja loppuvaiheessa pystyinkin sitten antamaan vähän sanallisiakin vihjeitä pelkän suhinan tai kielellä naksuttelun ohessa. Toki käytin sitä paljon käyttämääni kättentaputustakin varsinkin Nemon kanssa. Viikonlopuksi mun kurkkukipu onneksi parani niin että pystyin taas puhumaan normaalisti. Mutta niin, Nemon kanssa radat meni ihan ok, välillä tosin etenin koirasta liian kauas ja tämän takia mm. hyppäsi renkaan sivusta ja kaarrokset meni joissain kohdin turhan pitkiksi. Mieleen jäi Kaitsun kommentti "ohjaus päin helvettiä" yhdeltä radalta, mutta just sen radan Nemo meni puhtaasti.. :D Treenien jälkeen en oikein tiennyt, olisinko hyvällä vai itseeni pettyneellä mielellä, mutta pääpiirteissään meni ihan hyvin. Kun kysyin Kaitsulta vinkkejä lauantain kisoihin, se sanoi vain että pitää ottaa kokemuksen kannalta ja jättää turhat pelkäämiset -esim. mun ikuinen keppijännitys- pois ja keskittyä vaan tekemiseen. Ja mielestäni onnistuin ihan hyvin!

tää on vaan niin mun lempikuva näistä - me lennetään ja meillä on huippufiilis päällä! :>

Maanantain jälkeen ei treenattu viikolla kummemmin kuin takapihalla puolikkaita keppejä melko huonolla menestyksellä. Voi olla ettei välit ole ihan tasan 60 cm ja Nemo tuppaa menemään sekaisin, kun kepit taipuvat sivulle päin - se ei älyä juosta läpi kun on tottunut menemään ihan suorilla kepeillä. Mutta lauantaina koitti sitten tosikoitos. Katariina-serkkuseni tuli aamujunalla meille viikonlopuksi ja iltapäivällä lähdettiin ajelemaan kohti Jyväskylää, ja palautettiin samalla yhden yön extempore-hoidossa ollut Ninja Apulle, joka tuli myös mukaan Killerille videoimaan meidän suoritukset. Hallille tultaessa mua jännitti ihan hirveästi, ja mietin että miks ihmeessä edes tulin tänne. Nemoa lämmitellessäni koira onneksi oli kivasti mukana ja kuunteli mua, ei turhia ollut kiinnostunut kaikesta muusta. Eikä meillä tuonne sen kummempia tavoitteita ollut, kuin että koira pysyis radalla ja saatais ne kepit menemään puhtaasti. Mitään tuloksia ei lähdetty hakemaan vaan lähinnä KoiraNetin täytettä :-D

A-rata

Tuomarina oli Johanna Nyberg ja vaikka se vaikutti vähän tiukkikselta, tykkäsin sen radoista! Ne oli mukavia, selkeitä selvästi ykkösluokan ratoja ilman turhia kiemuroita, ja mahdollisti erilaisia ohjaustyylejä. Tykkäsin siitä, että kepit saattoi ohjata molemmilta puolilta. A-radan rataantutustumisen aikana sain lievän paniikin kun bongasin Kaitsun yleisöstä - tiesin kyllä että sen tyttö oli myös kisaamassa, mutta Kaitsu itse oli maanantaina sanonut ettei olisi tulossa katsomaan. Olin aika paineissa ennen omaa vuoroa, mutta kun Nemo oli päässyt radalla vauhtiin, olo parani heti. Se lähti hyvin mun mukaan ja vaikka tekikin hirmu kaarroksen tokan aidan jälkeen, tuli kuitenkin hyvin putkeen. Rauhoitin kepeillemenon ja koira pujotteli tosi hyvin ja puhtaasti - otin tosin varman päälle ja näytin sille välit, vaikka periaatteessa se kyllä osaa ne ilman käsiapua. 6- ja 7- aidoilta putkeenmeno meinas mennä vähän pitkäksi, mutta meni se sinne kuitenkin. Keinulle se ryykäsi niin kovalla vauhdilla, että tuli lentokeinu. Sen takia multa meni pasmat sekaisin ja oma ohjaus vaan katosi, Nemo meni seuraavan aidan ohi, josta otin sen takaisin ja tehtiin uudestaan. A:ta ennen ehdin hyvin puolenvaihdon, mutta nurkka-aidan kaarros meni tosi pitkäksi ja koira juoksi muurin ohi (en varmaan näyttänyt sitäkään) ja meni puomin ylösmenolle. Jatkettiin sitten siitä loppuun, mutta ei se kyllä hypännyt viimeistäkään aitaa :DD Tämä hylky oli kuitenkin iloinen! Radan jälkeen olin tosi hyvällä mielellä, koska Nemo oli pysynyt hanskassa ja olin omaankin ohjaukseen aika tyytyväinen. Mulla oli ihan oikeasti hauskaa radalla Nemon kanssa!

jos tää ei oo lentokeinu niin mikä sit? :D

Sain heti radan jälkeen palautteen Kaitsulta. Sekin sanoi, että hyvä rata! (Mikä on Kaitsulta paljon sanottu mulle.) Aluksi se kertoi kattoneensa, että Nemo ei oo mulla hanskassa kun tultiin radalle, mutta sain sen hyvin haltuun ja keskittymään odottamiseen; ja kepit meni tosi hienosti. Mun ohjaus oli kuulemma tosi hyvää keinulle asti, kunnes luulin että tuli lentokeinu. Tuomari ei ollut kuulemma näyttänyt mitään! Vaikka jos tuo ei ole lentokeinu niin ei sitten mikään. Tosin tuomarin näytöt oli muillakin koirilla vähän hassut, välillä se näytti ihan tyhjästä ja joskus ei vaikka olis ollut syytäkin. Mutta en mä nyt siinä ruvennut katsomaan, näyttääkö tuomari jotain vai ei. Kaitsu totesi, että keinun jälkeen mun ohjaus loppui, mutta siihen asti meni tosi hyvin. Ja että toisella radalla kun jatkan samaan malliin niin hyvin menee ;-) Ratojen välillä syötiin eväät ja käytiin ajelemassa vähän Kypärämäessä. Takaisin tullessamme myöhästyin vähän rataantutustumisessa, tai tulin halliin juuri kun oli maksien tuomarien puhuttelu ja mietin että miks tuolla on hirveesti porukkaa, ai hitsi munhan pitäis jo olla tuolla! Mutta en mä muuta missannut kuin radan mitat ja ihanneajan (joka kuulemma oli sama kuin A-radalla eli 50s). En tiiä oliko toka rata helpompi kuin eka, musta ne oli molemmat aika samanlaisia, kivoja ja suht helppoja. Tosi moni koira kolisteli pituudella, mutta Nemo onneks ei! Vaikka ei mekään sitä treeneissä kovin usein oteta. Ehkä se on vaan iskostunut sille mieleen syvälle kun meillä on kotona mun itse puutöissä tekemä pituus.

B-rata

jännittyneenä starttiin tulossa

ukko orpona lähdössä :D

hienosti yli ja hyvin kääntyy!

Ennen maksien rataa säikähdin vielä ihan kivasti, kun Nemo näytti ontuvan. Kävelytin sitä hallissa ja pihalla, pihalla ei ontunut mutta hallissa välillä. Meinasin jo alkaa panikoida, että mitä ihmettä teen, maksit alkaa kymmenen minuutin päästä ja apuaaaa. Onneks se ontuminen sitten loppui kun kävelytin Nemppua ahkerasti; luultavasti jalka oli vaan puutunut tai sitten koira varoi vähän hallin alustaa? Must Jat-tilan hiekkatekonurmi on nimittäin aika liukas. Luojan kiitos se käveli sitten taas normaalisti, eikä nyt jälkeenpäin oo ollut enää mitään. Toka rata alkoi kivasti, pituus meni tosiaan hyvin ja vaikka sen jälkeisen aidan kaarros meni taas pitkäks, sain kuitenkin koiran hyvin oikealle esteelle. Rauhoitin sitä keinulla odota-käskyllä ja nyt meni oikein nätisti! 8-aidan jälkeen Nemo vähän kääntyi vilkuilemaan yleisöä (videolta huomasin että se näki Katsun ja kuikuili sitä), mutta tuli kepeille hyvin ja taas meni hienosti. 

karmee vauhti päällä ja ohjaajalle tulee paniikki

Putkella huusin koiralle että aita, ei kun putki, mikä se on, mutta meni se sinne kuitenkin, ja ehdin saada sen aidoille hyvin. Muurin käskytin terävästi muurrri! ja hyvin tuli, puomilla aloin miettiä että hitsit, nyt menee hyvin...! Vikalla putkella oli tosi lähellä, että olis mennyt ohi, mutta meni kuitenkin, vikat aidat enää ja... ME OLTIIN TEHTY NOLLARATA!!! Aaaaaaa mikä fiilis, hypin vaan maalissa, kiljuin ja leikin Nemon kanssa, agilitytutut yleisössä huus vauta ja jeetä ja Katsu ja Appu tuli onnittelemaan. Ei vitsit, rehellisesti sanottuna en ois kyllä uskonut että Nemon kanssa ois ikinä mahdollista tehdä nollarataa, sen verran harvoin niitä treeneissäkin tulee eikä mölleissäkään koskaan. Kehuin vaan koiraa ja syötin sille herkkuja, ja jäätiin odottelemaan tuloksia. Kaitsu ei ollut nähnyt tätä rataa, mutta kun bongasin sen hallista, menin sen luo kertomaan. Tai se oli kuullutkin jo jostain ja onnitteli meitä. Näytin sille radan meidän videokamerasta ja Kaitsu kommentoi, että lähtö oli hyvä ja nyt otti keinunkin hienosti, ja ohjaus toimi. Lisäksi se sanoi, että täytyis treenata ulkokautta kaartamista (noilla putkilla siis; Nemo jäi jostain syystä vaan tuijottamaan mun vastakättä ja siks meinas mennä melkein ohi niistä) ja että tällä hetkellä tuollainen vauhti on meillä oikeastaan maksimaalinen. Aika oli jotain -7.xx eli mun mielestä hyvä, kun walspa on kuitenkin aika pieni maksikoira! Rimakorkeus (55 cm) oli myös Nemolle hyvä, sillä tehdään yleensä treeneissäkin.

Kaitsu kehui, että kun Nemon kanssa kaikki pienet tekijät loksahtaa kohdalleen niin homma toimii. Meillä on kuulemma hyvä tulevaisuus, ja tällaiset kisaympäristöt missä on seinät ja halli, on hyviä Nemolle niin se ei ota liikaa häiriötä. Olin ihan mielettömän onnellinen, mulla oli oikeesti niin hauskaa tuolla radalla. Olin ihan ihmeissäni kun maalintulon jälkeen tuli vaan sellanen mieletön endorfiiniryöppy niin kuin kunnon urheilusuorituksen jälkeen voi joskus tulla, en ollut oikeesti ees varmaan jännittänyt tuolla radalla niin paljoa ja siks mulla oli niin kivaa. Luotin koiraan ja se meni älyttömän hyvin, ohjaukseenkin olin enimmäkseen tyytyväinen vaikka videolta näkeekin että joissain kohtaa teen jotain tosi typerää tai käsky on myöhässä. Onneks punavalkoinen kuitenkin hakee esteitä aika mallikkaasti <3

where's the dog? :D

Lopulta kuulutettiin sitten B-radan tulokset. Enkä ollut uskoa korviani, kun kuulutettiin että voittajaksi walesinspringerspanieli Nemo ja Ilona Karjalainen Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajista! Kaitsu tuli riehumaan Nemon kanssa ja me oltiin ihan äimänä, ei voi olla todellista!! Oikeesti ihan hullua, Nemon kanssa ensimmäinen LUVA ja luokkavoitto siihen päälle! Ja ihan hyvin tosiaan kun nää oli koiran toiset ja mun kolmannet viralliset agilitykisat... Uskaltaminen kannatti! Ylpeinä mentiin palkintojenjakoon, josta saatiin jotain naksuja (ihmisten), pehmoinen jalkapallo, jolla Nemo innostui kotona heti leikkimään, ja lahjakortti JATin kisoihin! Meidän on varmaan siis pakko raahautua marraskuussa sinne uudestaan... En tosin oo vielä päättänyt, kumman koiran kanssa. Fiilis oli kyllä ihan katossa vielä kaks päivää kisojen jälkeenkin, en vaan osannut ajatella muuta kuin agilityä, vaikka nyt lokakuu pidetäänkin hyvillä mielin taukoa. En ois ikinä uskonut että voitais Nemon kanssa saavuttaa tällaista, Appu totesikin osuvasti että joskus sokeakin kana löytää jyvän :D

hieno mies.

Onnellisina ajeltiin sitten kotiin, jossa katsottiin radat videolta ja lepäiltiin ansaitusti. Sunnuntaina käytiin vähän kentällä jotta Nitakin pääsisi tekemään jotain ja Katsu sai kokeilla agilityä. Siitä taidan kuitenkin kirjoittaa tarkemmin vasta ens kerralla, kun tästäkin postauksesta tuli järkyttävän pitkä.. Tän kirjottamiseen on mennyt yhteensä ehkä puoltoista tuntia? Missä vaiheessa musta on oikeesti tullut näin analyyttinen kirjoittaja, en mä ennen ole tällainen ollut :D Mutta palataan siis, me leijutaan täällä vielä vähän tästä jokseenkin uskomattomasta kisakirjan ja KoiraNetin täytteestä.

<3

Kuvista kiitos Kaitsulle & Katsulle! Meidän videokamera on edelleen kasettiversio joten videoita radoista en saa valitettavasti tänne.