Harmaassa arjessa syksyä eteenpäin

Vähän uusittu ulkoasu ja otsikkokuva, oli pakko! :D Palaan vielä lokakuun ensimmäiseen viikonloppuun, jolloin Katsu oli meillä käymässä lauantaista sunnuntaihin. Lauantaihan meni Jyväskylän agilitykisoissa, mutta sunnuntai oli ihan kotipäivä. Käytiin koirien kanssa pitkällä lenkillä vuoren takana sekä pikaisesti kentällä tekemässä vähän agijuttuja. Tehtiin ihan yksinkertaisella ympyräratapohjalla aika perusjuttuja, tarkoituksena vaan palloilla hauskaa pitäen. Nitalla oli kivasti intoa ja Katsu sai kokeilla agilityä sen kanssa. Hyvin tyypeillä meni, vaikka Nita välillä tulikin minua moikkaamaan kun kuvasin radan vieressä. Nitan kanssa on hyvä opetella, kun se on jo niin kokenut ja hakee hyvin esteitä, ja hyvältä näytti meno, hauskaa kuulemma oli :-)

Nita katsoo että ohjaa ohjaa! Mihin pitää mennä?

Nemon kanssa tein myös jotain pientä, mutta siitä paistoi aika lailla väsymys hommaan. Eikä ihmekään, kun edellisenä päivänä oltiin oltu kisoissa; pari kertaa herra lähti radalta haahuilemaan muutaman metrin päähän, yleensä Katsun ja kameran ihmettelyn kautta. Onneksi se tuli aina sitten kutsusta takaisin eikä lähtenyt kentän toiseen päähän suojelua treenaavien käyttösakujen syötäväksi :D En sitten vaatinutkaan siltä täydellistä keskittymistä tai tehnyt kovinkaan paljoa, mutta pidettiinpä Nitan kanssa hauskaa.

Hupps, mihin pitikään mennä?

Muuten meille ei kuulu kovin kummempaa, arki on harmaata ja sateista eikä töitten jälkeen millään jaksaisi aina lähteä lenkille sateeseen. Kuitenkin kun se lakkaa, lenkkeily on kivaa :) Pitäisi kyllä käydä noiden kanssa vähän ihmisten ilmoilla lenkeillä, ja muistaa että varsinkin isoja koiria tullessa vastaan ei ohiteta seuraamalla vaan istutetaan koirat sivuun ja pidetään katsekontaktia. Yhden kanssa seuraaminen toki onnistuu ja pikkukoiria ohittaessa ei välttämättä tarvitse edes kovin tiukkaa kontaktia ottaa. Ihmettelen vaan, miks Nemosta ja Nitasta on niin kauhean ihmeellistä että pururadalla/metsäpoluilla tulee ihmisiä vastaan. Eihän ne teillä lenkkeillessä mitenkään niitä noteeraa mutta metsässä jos tulee ihminen vastaan (siis ihan ilman koiraakin) niin se on kuin suurikin ihmetyksen aihe. Omituisia otuksia.

Mulla painaa tällä hetkellä opiskelut päälle, tuntuu että oon koko ajan nenä kiinni jossain sammalekologiakirjassa ja sekoilen sitten esimerkiks agilityvastaavan tehtävissä. Mutta pakko vaan koettaa pitää piuhat kasassa ja muistaa, että kun itiökasvit ja gibberelliinit alkaa tanssia silmissä, kannattaa lähteä nelijalkaisten kanssa kävelylle syksyiseen metsään.

P.S: tittidii! Aika olikin näköjään vähän vajaa viis sekkaa eikä seitsemän, mutta on se musta silti hyvä! Kepeiltä vois niistää sitä pois jos saisin ne Nemolle itsenäiseksi. Mutta se on murhe sitten jos siitä tulee ongelma 8) *knock on wood*