Haaste

Milja heitti haasteella ja otin kopin, kiitos paljon! :>
Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 

Yritin oikein kovasti keksiä kerrankin asioita itsestäni, ei koiriin liittyen ja saatoin jopa onnistua 8) Here we go, 11 asiaa minusta:
1. Puhun suomen lisäksi englantia, saksaa, ruotsia ja ranskaa. Haluaisin oppia myös norjaa, islantia, swahilia, zulua ja ehkä eestiä. Gaeli ja kymrikin vois olla siistejä :D
2. En ole koskaan värjännyt tukkaani kuin korkeintaan jollain juurikasvua peittävällä suihkeella ja olen näin blondi ihan luonnostani. Harmikseni myös tukan pituus tai oikeastaan sen puute johtuu myös geeneistä, oon aina halunnut pitkän tukan mutta se ei vaan kasva :(

Hearts of Yukon <3

 3. Rakastan Don Rosan (no Barksinkin tietysti ja ylipäätään) ankkasarjakuvia. Erityisesti Roope Ankan Elämä ja Teot on joka kerta aina yhtä upea lukukokemus ja voitte vaan kuvitella, kuinka onnessani olin kun syksyllä 2010 sain tavata Rosan itse ja sain nimmarin.

ihihi dream come true

4. Mulla on ehkä normaalia herkempi kuulo; mun korviin ottaa tosi pahasti esim. mopojen pärräys ja pikkulasten kirkuminen. Kuuntelen mp3-soittimellakin musiikkia niin hiljaisella kuin mahdollista, ja kaverit ihmettelee aina miten voin kuulla sen :D 
5. Rakastan Disneyn piirroselokuvia ja mulla onkin niitä aika liuta. En nyt tarkoita että jokainen olis mikään mestariteos mutta tosi moni! Monet pitää niitä lastenelokuvina, mutta musta niitä on just hauska katsoa näin vanhempana, kun ymmärtää jotain hienoisia pikkujuttuja paljon paremmin.

Pleeeeaaase?

6. Opin helposti laulujen sanoja ulkoa ja mulla on myös hyvä nimimuisti.
7. Haluaisin joskus elämässäni käydä seuraavissa maissa: Iso-Britannia/koko Brittein saaret  (oon menossa ens kesänä Skotlantiin hihii!!, mutta tahtoisin myös nähdä Walesin sekä viipyä Lontoossa muutaman päivän, erityisesti tahtoisin nähdä Leijonakuninkaan Broadway-musikaalin, mikä toki onnistuu vaikka New Yorkissakin, sekä esim. Harry Potter-näyttelyn, ja Irlantikin ois toisaalta tosi mielenkiintoinen), Australia, Uusi-Seelanti (tarvitseeko edes mainita luontoa?), Kanada, Yhdysvallat (se NYC + luonto tietysti), Islanti, Norja, Kenia/Tansania/Etelä-Afrikka (koska Afrikka <3). Ehkä voitan joskus lotossa. Joku Balin tapainen Tyynenmeren paratiisisaarikin vois olla jännä paikka vierailla.

"Towering in gallant fame, Scotland my mountain hame, high may your proud standards gloriously wave."
can't wait for summer!

8. Olen kasvissyöjä, mutta syön kalaa ja maitotuotteita ainakin toistaiseksi. Siinä mielessä en ole kasvissyöjä, koska syön silloin tällöin riistaa ja poroa. Itse lihan syömisessä ei mun mielestä ole pahaa, niin luonnossakin tapahtuu, mutta teollinen lihantuotanto on yksinkertaisesti kestämätöntä niin eläinten itsensä kuin ympäristönkin kannalta. Siksi siis riista, mutta tätä tulee syötyä ehkä kerran pari vuodessa, koska meidän perheessä ei kukaan metsästä. Niinpä mun riistansyöntikerrat rajoittuu lähinnä siihen, kun oon poikaystävän luona syksyn sorsa/hirvikautena ja niillä sattuu olemaan riistaruokaa, sekä siihen, jos serkulta joskus saadaan peuraa. Porotaloudessa on omat ongelmansa liikalaidunnuksen, susipolitiikan ja porojen teuraskuljetusten vuoksi, mutta ainakin porot itse saavat elää suhteellisen luonnollista elämää. Poronsyöntikerratkin rajoittuu muutamaan vuodessa.
9. Oon pieni tyttö, aika lyhyt ja painoindeksin mukaan lievästi alipainoinen.
10. Keräilin pienempänä muovikoiria ja mulla on niitä edelleen melkein 200. Enää en kyllä taida ihan jokaisen nimeä muistaa :<

täs mun favourite kamut joista osa on naapurin Idan, oltiin joskus leikkimässä metsässä :D

11. Isona haluaisin asua kotoisassa hirsitalossa jossain luonnon helmassa.

Miljan kysymykset:
1. Jos saisit muuttaa ihan mihin tahansa, mihin muuttaisit?
Varmaan Lappiin, Ylläkselle. Oon aina ollut talvi- ja Lappi-ihminen ja Ylläs on vaan niiin mukava paikka :> Ja siellä on elämää kyllä turistikauden ulkopuolellakin. Oikeastihan oon muuttamassa syksyllä Itä-Suomeen Joensuuhun poikaystävän kanssa, ja pakko sanoa että kun tässä vähän on jo asuntoja katseltu niin innostus nousee! Joskus tahtoisin myös asua Kanadassa. Jos vaikka joskus pääsisin opiskelemaan ja voisin lähteä sitä kautta opiskelijavaihtoon.   

the True North strong and free

2. Kolme pientä asiaa jotka tekevät sinut iloiseksi?
Meinasin vastata että Joona ja koirat, mutta nehän on mun elämässä isoja asioita joten en sanokaan niitä :D Tää onkin vaikea, mutta jos nyt ne kolme valitsen niin: 1) rauhallinen iltatunnelma kun kynttilät palaa, 2) kun näkee kavereita pitkästä aikaa, nykyään kun kaikki asuu jossain muualla, 3) se tunne kun saa oikeasti jotain aikaiseksi, esim. tajuan jonkun vaikean tehtävän ja saan sen valmiiksi. Ah mikä voittajafiilis!

3. Mikä oli haaveammattisi lapsena?
Eläinlääkäri tai jonkin sortin eläintieteilijä. Eipä se hirveästi siis ole muuttunut :D ELL-haaveen tosin hylkäsin jo yläasteella kun mun matikkapää ei vaan siihen riitä.
4. Millaisista kakuista (tai muista leivonnaisista tykkäät)?
Ihanan miljamainen kysymys! Mun on kyllä pakko vastata, että suklaisista kun niitä osaan parhaiten tehdä, oma bravuuri on pätkiskakku (eikä mikään hellapoliisin suorakulmio vaan oikeasti hyvä sellainen ;))
5. Illat vai aamut?
Haluisin niin vastata että aamut, mutta kun en voi. Jaksan kyllä herätä hyvinkin aikaisin aamulla jos tarvii, mutta toimin iltaisin paremmin. Viimeisen parin viikon aikana oon huomannut tän tosi konkreettisesti, kun oon yrittänyt vääntää limnologiatehtäviä - aamulla luen jotain kirjaa tai keskustelufoorumia eikä opiskelusta tuu mitään, mutta illalla pääsee sellaisen flow-tilaan että tekstiä vaan tulee. Siis illat.
6. Millainen ajattelet olevasi sitten kun olet eläkkeellä?
:DD Hauska ajatus. Oon tietysti kärttyinen mummo jolla on liuta räksyttäviä pieniä rakkeja. No ei vais, toivon että voisin harrastaa koirien kanssa sen mukaan kuin oma fysiikka kestää ja varmaan luen kirjoja ja nettipalstoja kuten nytkin. Voisin myös mennä johonkin työväenopistoon opiskeleen jotain kiinnostavaa kieltä, omakin isoäiti tekee niin ja eläkkeellä varmaan ois hyvin aikaa siihen! :D

random täytekuva

7. Mistä tavaroistasi et olisi valmis luopumaan?
Onpas vaikea. Äkkiseltään tulee mieleen valokuvat ja niitä sisältävä ulkoinen kovalevy, mutta jos niitä ei mielletä varsinaisesti tavaroiksi, niin tällä hetkellä en olis valmis luopumaan kaikista niistä astioista ym. mitkä odottaa kaapeissa muuttoa omaan kotiin, enkä myöskään mun tärkeistä kirjoista.
8. Ja mistä taas voisit luopua vaikka saman tien?
Joistain turhista kirjoista ja DVD-levyistä (halvalla lähtis!), ja sellasista vaatteista mitä kulutan vaan kotona loppuun vaikken oikeastaan ees tykkää niistä, sekä kaikesta turhasta pikkukrääsästä. 

random täytekuva #2

9. Millainen on hyvä ihminen?
Sellainen joka kunnioittaa toisia ihmisiä ja niiden mielipiteitä ja on avoin myös omistaan poikkeaville sellaisille. Sellainen, joka ymmärtää että ilman luontoa ei yksikään ihminen pitkälle pötki ja joka ylipäätään osaa ajatella omaa napaansa pidemmälle.
10. Kerro joku kiva uusi musiikillinen löytö minkä haluat jakaa muillekin.
Oon niin huono kaikissa musiikkiin liittyvissä kysymyksissä :''D En nyt tiedä kuinka uusi löytö määritellään, mutta tänä talvena oon ite alkanut kuunnella aika paljon Maroon 5:a (vaikka sehän on ollut olemassa jo vaikka kuinka kauan).
11. Missä kappaleessa on mielestäsi kauneimmat sanat?
Tämä olikin vaikea. Taas tulee enemmän kuin yksi, sorii! Ainakin Meat Loafin It's All Coming Back To Me Now, I See the Light Disneyn Tangled-leffasta ja tietysti Elton Johnin versiot mun ikisuosikki Leijonakuninkaan Can You Feel The Love Tonight :sta ja Circle of Life:sta. 

Minun kysymykset:

1. Millainen olit lapsena?
2. Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa?
3. Paras paikka maailmassa, ja miksi?
4. Mitä lajia haluaisit harrastaa, muttet ole saanut aikaiseksi/tilaisuutta siihen? Miksi et, ja miksi juuri kyseinen laji?
5. Suurin saavutuksesi tähän mennessä? 
6. Mikä tai kuka ärsyttää sinua kaikkein eniten, ja miksi?
7. Millaisen toivot elämäntilanteesi olevan viiden vuoden päästä?
8. Mitä pelkäät?
9. Millainen on unelma-asuntosi/-kotisi?
10. Kerro kolme unelmaasi.
11. Mitä teet kun olet yksin kotona?

Koska oon vähän laiska enkä millään keksinyt yhtätoista haastettavaa jotka ei olisi tällaista vielä saaneet, haastan kaikki jotka eksyivät tähän blogiin jonkin linkin kautta >:)

The value of one second

To realize the value of one year, ask a student who failed a grade.
To realize the value of one month, ask a mother who gave birth to a premature baby.
To realize the value of one week, ask the editor of a weekly newspaper.
To realize the value of one day, ask a politician after an election defeat.
To realize the value of one hour, ask the lovers who are waiting to meet.
To realize the value of one minute, ask an applicant who missed the train.
To realize the value of one second, ask a pedestrian who just avoided an accident.
To realize the value of one millisecond, ask the runner who won the silver medal.

Tai ymmärtääksesi muutaman sekunnin sadasosan arvon, kysy agilityohjaajalta jonka koiran nollaradasta jäi 12 sadasosaa yliaikaa. Tuo Timepiece-runo on yhdessä lukioaikaisessa enkunkirjassa (siinä kirjasarjassa on aina lopussa "the last word" joka on aina joku runo, elämänohje tms. vastaava) ja se on jäänyt mulle mieleen ja pomppasi eilen illalla blogin otsikkoa miettiessäni ihan yhtäkkiä päähän :D

Mutta asiaan! Viime viikolla päätin palkkapäivän kunniaksi repäistä ja ilmoitin molemmat koirat samoihin agilitykisoihin. Vielä alkuvuodesta en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni niin - kun treeneissäkin menee välillä ohjaustyylit sekaisin ja on helpompi keskittyä vain yhteen koiraan, ajattelin että on parempi kisata yhtenä päivänä vain toisen kanssa. Tämän viikonlopun kuvioon syynä olikin kahdet kisat, lauantaina Jyväskylässä ja sunnuntaina Lempäälässä. Aluksi mietin, että menisin toisena päivänä toisen kanssa ja toisena toisen, mutta sitten totesin, että on paljon järkevämpää mennä yhtenä päivänä samoihin kisoihin molempien kanssa. Rahanmeno ei olisi niin iso tekijä kuitenkaan, ja olisihan se hauska kokeilla. Lisäksi Jyväskylässä oli kolme rataa ja Lempäälässä kaksi, ja kun Jyväskylä on lähempänä, bensoja säästyisi ja isi tykkää :-D Ja niin lähdin molempien kanssa, ja napattiin taas Evie ja Soolo matkaseuraksi.

Lähtölistojen ilmestyttyä vähän hirvitti rataantutustumisen kannalta, kun Nita lähti ekana ja Nemo vikana, mutta kisoissa kävin kysymässä toimitsijalta, pitäisikö mun lähteä rataantutustumisesta aiemmin ehtiäkseni startata ekana. Ei onneksi tarvinnut (varsinkin kun tutustumisaika oli tiukasti 5 minuuttia, joskus on ollut seitsemästä yhdeksäänkin, kun makseja on ollut paljon), vaan sain rauhassa hakea koiran ja valmistautua. A-agirata oli musta muuten ihan kiva, mutta keppien jälkeinen kaarros aidan kautta A:lle oli vaikea. Takaaleikkausta en uskaltanut kokeilla, joten päätin vaan kiepahtaa keppien lopuksi ja viedä koiran aidalle. Nitan kanssa lähdettiin tosi hyvin, neiti oli innolla mukana eikä mitenkään ujona tai paineissa. Kepit nyt käveltiin ja kiepahdus niiden jälkeen oli selvä virhearviointi, Nita meinasi lähteä suoraan eteenpäin ja siinä meni aikaa, olisi kannattanut varmaankin lähettää se siitä. Muuten oikein hieno, sujuva rata ja nolla! Harmittavat 0,53 s yliaikaa ja sijoitus 5.



Nemon kanssa homma kaatui jo alussa, kun en varmistanut puomia tarpeeksi. En tiennytkään että spanieli on niin putkihakuinen :D Ja kun "peli oli menetetty" (se on ihan yks hailee lukeeko koiranetissä hyl vai 35vp) niin oma ohjaus lässähti taas :DD Oikeesti, en keskittynyt ollenkaan enkä ollut yhtään tyytyväinen rataan. Lisäksi vaihdoin ohjaussuunnitelmaa lennossa -oli muuten idioottimaista- eikä se Nemo tietenkään mennyt viimeiseen putkeen toiselta puolelta. Ääliö minä, ois voinut tajuta sen kun niin moni koira, jotka ohjaajat vei tuolta toiselta puolelta ei hahmottaneet putkea vaan meni ohi. Takaisin tullessaan Nemo sitten hyppäs pussin yli ja siitä hylky. B-rataa odotellessa mietin, että en voi enää kahden koiran kanssa lähteä kisoihin kun en kerran pysty keskittymään toiseen, mutta sitten skarppasin tarkoituksella.



B-rata oli ihan ok ja Nita lähti taas hyvin, mutta putkella tapahtui jotain omituista eikä neiti mennytkään sinne; kappas kun näköjään itse olin koiran juoksulinjalla. Kepeillä oli kamalaa haahuilua, Nita lähti melkein keskelle rataa katselemaan yleisöä sillein "missä mää oon?" ja olin ihan että haloo, maa kutsuu. Puomilta tuli vielä molemmista päistä nätit kontaktivirheet, mutta tuomari ei näyttänyt kuin alastulolta, eli tuloksena 15 vp.



Nemon kanssa pyrin keskittymään kunnolla ja onnistuinkin! Tosi sujuvaa menoa ja nolla oli lähellä, tiukka kurvi vaan aiheutti riman putoamisen ja siivekkeen kaatumisen U-käännöksessä. Muistan kuinka aika tuntui pysähtyneen siinä hetkeksi, katsoin sitä vaan sillein "noooooooo" :DD Sinänsä ei harmita kun virhe ei johtunut niinkään omasta ohjauksesta (vaikka jos nyt pilkkua viilataan, aina olisi voinut olla nopeampana kertomassa koiralle käännöksestä, jolloin se olisi ehkä reagoinut nopeammin), vaan koiran pitkäksi menneestä kaarroksesta. Muuten käännökset toimi hyvin ja olin tosi tyytyväinen rataan, Nemo on super! Tuloksena siis 5 vp, sij. 5.



Sitten vielä C-hyppyrata. Nita oli aivan ihana, meno oli tosi sujuvaa. Tuloksena taas nolla, yliaikaa tällä kertaa 12 sadasosaa. Perhanan kepit. Mutta olin tosi tyytyväinen, koska kaikki ohjauskuviot onnistui juuri niin kuin olin suunnitellutkin ja vedätykset onnistui. Mulle sanottiin että mulla on rohkeita ohjausratkaisuja, kun päätin vaihtaa puolta koiran ollessa punaisessa putkessa. Aijaa, en tullut ajatelleeksikaan :D Oon vaan jo niin tottunut siihen että Nitaa täytyy vedättää vauhdin pitämiseksi yllä, ja jos paras mahdollinen kuvio sen vaatii niin sitten minä juoksen.



Nemon kanssa hyppäri meni vähän koheltamiseksi, eka rima näköjään tippui heti, putkella ja kepeillä olin koiran tiellä ja törkkäsin sen ihan itse väärään väliin. Kun sitten otettiin uusiksi, saatiin hyvä harjoitus pienemmällä käsiavulla. Yksissä Kaitsun treeneissä missä oltiin joskus talvella, Kaitsu neuvoi että ei Nemon välttämättä tarvitse pujotella täysin itsenäisesti, vaan pieni sormien liike riittää. Tämän sain mielestäni toimimaan ihan kivasti, ja loppurata meni hyvin. Nemonkin kanssa ehdin vaihtaa putken jälkeen puolta, mutta renkaan jälkeen olin myöhässä enkä ehtinytkään ohjata aidalle, soriii. Muuriltakin kolahteli pari palikkaa ja tulos 20 vp.



Palatakseni otsikkoon ja Timepiece-runoon, niin pakko kai se on myöntää että Nitan keppejä täytyy tosissaan tsempata, luvat ei oo kiinni mistään muusta. Jos nyt jotenkin yritän tätä ongelmaa analysoida, niin vaikeat ne on olleet aina. Ihan jo kun vuonna 2007 agilityä aloiteltiin, Nita ei tykännyt kepeistä ja kun itsekin koin ne vaikeaksi opettaa ja vaikeana esteenä ylipäätään, se varmasti heijastuu myös koiraan. Ehkä tiedostamattani jännitän pujottelua niin, että se hidastaa Nitaa entisestään? Treeneissä yleensä ekan radan kepeillä löytyy mun makuun riittävästi vauhtia, mutta myöhemmillä radoilla Nita alkaa jo hyytyä. Nyt ollaankin harjoiteltu kotona ihan rauhassa vain kahdella kepillä; muutamia toistoja, jokaisen jälkeen superkehut ja palkka, mistä paras Nipsulle taitaa olla se, että se pääsee kepeiltä pois :D

Uskon että sitä vauhtia/aikaa saadaan vielä jostain nipistettyä, eikä mua pahemmin harmita; toivottavasti tästä tekstistä ei nyt saa sellaista kuvaa että yyyyy kun ei menestytty. Ei, kisapäivä oli tosi mukava! Oon näköjään oikeasti oppinut jännityksestä pois, olin rennosti, täähän on jo rutiinia :D Oma tyytyväisyysprosentti ratoihin oli 4/6, ja ne mistä en tykännyt oli Nemon eka ja Nitan toka, kun oma ohjaus oli niillä hukassa. Oon iloinen, että käännökset toimi pääsääntöisesti hyvin (rintamasuunta) enkä kumarrellut kovin järkyttävästi kuin joissain kohdissa Nemon kanssa. Myöhässä olin ajoittain mutta en osaa sitäkään harmitella, jäi niin kiva fiilis! :) Vikan radan jälkeen tuli vielä iloinen yllätys, oltiin sijoituttu Nitan kanssa kolmansiksi! Saatiin palkinnoksi kisalahjakortti, pääsiäismuna (:DD) ja Iittalan Kivi-kynttilä, kuinka hyvin voi sattua kun kerään niitä? Tuli myös tosi hyvä mieli kun kisatoimitsija sanoi palkintoja jakaessa, että "tää oli musta tosi sympaattinen koira, ihailin sitä radalla!" :') Nita on <3

Niin ja tosiaan mitä siihen kahden koiran kanssa kisaamiseen tulee, ei se ollut ollenkaan niin paha kuin pelkäsin! Kun maltoin asettaa oman keskittymisen aina erikseen Nemomoodiin, homma toimi ihan yhtä hyvin kuin jos olisin ollut sen kanssa yksin. Lisäksi uskon, että ainakin Nemoon Nitan mukanaolo vaikutti positiivisesti, kun ne tavallaan lietsovat toisiaan tekemiseen odotellessaan omaa vuoroaan toisen päästessä hommiin. Kun tässä rupesin seuraavia kisoja katselemaan, mietinkin että ihan hyvin voisin lähteä uudestaan molempien kanssa.. :) Vaikka omat jalat olikin sunnuntaina ihan jumissa ja vasta nyt palautuu pikkuhiljaa, ois pitänyt venytellä enemmän ennen kisoja :DD

Talvi = ihanaa! Treenifiilis = katossa!

Jäällä oli kivaa!! Lauantaiaamuna siis pakkauduimme koirien kanssa autoon ja suuntasimme mökille. Autolta rantaan kulkeminen oli aikamoista rämpimistä, mutta jäällä oli onneksi vähemmän lunta. Hiihdettiin/käveltiin/juostiin vastarannalle jossa tehtiin nuotio ja syötiin eväät ja kivaa oli :) En mä nyt sen kummemmin osaa siitä kertoa, kuin että kaikilla oli hauskaa ja koirat nautti saadessaan juosta vapaina. Takaisin tullessa Nemolla ja Nitalla alkoi jo vähän vauhti hiipua, Nemolla lähinnä tassuihin takertuvien lumipaakkujen takia. Nitan luulen vähän väsyneen, mutta neiti itse taisi olla lähinnä sitä mieltä, että puolikkaana karjakoirana hän vain jää odottamaan, että loputkin tulevat perässä.. :D

koirillekin oli eväät (puruluut) mukana.

Sunnuntai-iltana oltiin taas jatkoryhmän kanssa treenaamassa. Päällimmäisenä mieleen jäi tällainen :DDD -fiilis, oli hauskaa mutta oltiin kyllä ihan hukassa. Tai minä olin, koirat kyllä oli hienosti mukana ja teki tosi hyvin. En jotenkin keskittynyt tekemiseen (!!taaskaan) ja sitten olinkin myöhässä ja ohjaus varmaan ihan kaameaa (enkä kyllä varmasti muistanut tarkkailla, kumartelinko vai en..). Tai ehkä mun oma tekemät radat vaan oli niin huonoja ettei oikein onnistunut :DD Mutta molemmat teki kepit tosi hienosti! Nita pomppi pitkästä aikaa huippuvauhdilla -ehkä sitä tuli A:lta niin hyvin?- ja Nemo meni tosi hyvin ilman käsiapua, loistavaa!

oon oikeesti aika yllättyneen ylpeä siitä että onnistuin saamaan Ninjasta näin hienoja kuvia :o

liito-orava :D

Tällä viikolla onkin sitten totuteltu uudenlaiseen päivärytmiin. Täytyy myöntää, että maanantaina oli jokseenkin outoa jäädä kotiin, enkä mä sitten kauheasti noita koulujuttuja saanutkaan tehtyä :D Mutta nyt se eka tehtävä jo onneks etenee ihan kivasti. Tiistaina lähdin Apulle Jyväskylään ja tulin vasta keskiviikkoiltana, niin mitään ihmeempiä ei alkuviikosta ole tapahtunut. Paitsi että ruoka vaihtui; Nutra Nuggetsin maahantuonti loppuu ja viimeisen säkin loputtua NN-tiimi siirtyi kokonaan Jahti & Vahti Extra Energiaan. Hyvin maistuu :)

Nita tutkii jännää jäärengasta.

odotellaan lauman loppupäätä..

Mutta hei! Eilen toteutin lupaukseni ja kävin Nemon kanssa treenaamassa! Siellä läheisen pikkujärven jäällä. Liikkeestä seisomista ollaan harjoiteltu kotona takapalkalla ja koirahan on alkanut jopa tajuta hommaa. Tänään tarkoituksena oli vahvistella sitä ja tehdä perusjuttuja, ehkä palautella noutoakin mieleen. Aloitettiin seuraamisella joka meni tosi hyvin. Innokasta ja iloista, välillä Nemo jopa painoi jalkaa vasten! Minun pikku poikittajani, mitäs tämä on? Lumi tietysti asetti omat haasteensa. Käännökset sujui hyvin, koira pysyi hienosti mukana ja lumeen jäävistä jäljistä oli kätevä liikkeen loputtua tarkistaa, oliko kulmat suoria.

kauneus <3

Sitten vähän luoksaria. Nemo(kin) huomautti mulle, että ääntä pitäis käyttää enemmän ja päätti varmuuden vuoksi tulla luo jo ennen käskyä heti kun käännyin paikalleni. Muilla toistoilla meni tosi hienosti ja ryntäsi ihan täysillä luo :D Liikkeestä seisomista tehtiin namikupilla. Ryökäle pääsi varastamaan palkan kiposta muutaman kerran ennen kuin oltiin lähdetty seuraamaan, siinä mielessä avustaja ois ihan kätevä. Ja toki sille koiralle vois tietenkin selkiyttää, että "hyvä" ei ole sama kuin "vapaa" (=palkka).. :-D Hyvin kuitenkin meni, vähän valui alussa mutta loppua kohden parani hurjasti ja vitsit punavalkoinen oli päheenä aina kun sai juosta palkalle! Toivoa ei siis ole menetetty, kyllä se sen vielä oppii :>

Mitähän mä sanoisin noudosta. Meidän ikivanha risa kapula on ensinnäkin hukassa, joten otin omatekoisen patukan (täytetty koiranluun muotoinen penaali) ja varalta riistapukinkin mukaan, noutohommat taitaa pihan keppileikkejä lukuunottamatta olla kesän taipparitreenien jälkeen tyystin jääneet pois. Tajusin myös sellaisen karmean asian, että en muista, oonko pyytänyt Nemoa palauttamaan eteen vai suoraan sivulle. En sitten oikein tiennyt, kumpaa vahvistan kun ne noudotkin vähän oli mitä oli. Nemo nimittäin otti patukan leluna ja pureskeli sitä aika paljon, eikä ne tuonnitkaan ihan suoraviivaisia olleet. Mutta me sitten leikittiin sillä ja koira oli onnessaan; vaikka ei kyseistä lelua taida enää voida mukaan ottaa. Siihen on penaaliajoilta jäänyt tussia kankaan sisäpintaan, ja lumessa se sitten levisi kivasti, enkä halua että Nemo saa stabilomyrkytyksen :--D Tiivistetysti itse noudon tilanne on siis se, että Nemo noutaa vielä toistaiseksi suoraan heitosta, pureskelee ajoittain ja en muista, palauttaako se sivulle vai eteen :D Kaipa se suoraan eteen voisi olla helpompi. Ja mun varmaan tarvii ostaa uusi noutokapula, vaikka en kyllä tiedä päästäänkö me ikinä avoon asti, jos nyt edes päästään ylipäätään kisoihin :D

Mutta kipinä sai taas lisää tuulta alleen, treenit oli ihanat! Nemo oli koko ajan irti eikä sille tullut mieleenkään karata mun luota, se oli koko ajan ihanalla tehdääntehdään -fiiliksellä ja työskenteli tosi hyvin myös palkatta. On se kaikesta ajoittaisesta rasittavuudestaan huolimatta vaan aika mukava luppakorva :> Maailman paras spanieli!

vauhtiluoksarin mallia reissulla

PS. en oikein tiedä, tykkäänkö tästä ulkoasusta vai en :D Meneehän se nyt ainakin väliaikaisena, harmittaa vaan kun kuvat tulee niin pieninä. Loput jääkuvat viikonlopulta löytyy muuten täältä!  

Everything changes, you'll be amazed of what you'll find

Viime torstaina käytiin taas koirahierojalla. Nemon vuoro oli tulla tällä kertaa ensin, ja se ei kyllä taaskaan oikein osannut rentoutua.. Ei juurikaan tärissyt, mitä nyt vähän jaloista ehkä aluksi; ininäkin oli vähäisempää kuin viimeksi, mutta jostain syystä oli kokonaisuudessaan aika jäykkiksenä, voi toista. Mitään ihmeellisempiä ei tullut esille, niskan jumit alkavat aueta eikä enää saa livahdella aidanriukujen välistä 8) Etupää oli jostain syystä ihan lavoistakin jumissa, mutta takapää oikein hyvä :)
Nipsulla oli jokin kriisi, sekään ei osannut rentoutua :D Saatiin tehdä töitä että saatiin se kyljelleen pöydälle, neiti harasi kaikin voimin vastaan. Ihmettelin tätä kyllä, kun viimeksi meni niin hyvin, mutta sitten asetuttuaan Nita malttoi olla suhteellisen rennosti. Neidillä olikin sitten etupää ok, mutta takapää jumissa. No, hyvä että pitävät keskenään toisensa tasapainossa :--D Kyllä mua jotenkin huvituksensekaisesti nolotti, me varmaan ollaan hierojan listoilla jo jollain "jäykät tärinäkoirat" -nimellä tms. :DD Mutta ei se kuulemma mitään, haluun toivoa että ne vielä oppii rentoutumaan kunnolla! Vajaan kuukauden päästä näemme, miten sitten käy.

there she comes, straight from sun

Muuten tänne ei kuulu ihmeempiä, viime viikko kun meni (viimeiseen!) tenttiin lukiessa. Sunnuntai-iltana käveltiin reilun tunnin lenkki ja kun ei viitsitty enää takaisin tullessa kävellä pururadan kautta "sallituille" reiteille, oikaistiin tuon läheisen pikkujärven jään poikki. Nitan laskin irti mutta Nemoa en uskaltanut, ettei kaksikolle olisi tullut houkutusta lähteä liian lähelle rantaa tai läpi talven sulana pidettävää avantouintiavantoa. Hurjasti ne juoksivat siellä -Nemo sen minkä pitkän hihnan ja perässä juoksevan minun kanssa pystyi- ja voi että kun teki mieli selittää niille, että lauantaina toivottavasti pääsevät mökin jäälle, jos vain sää sen sallii. Nemon kanssa tehtiin myös vähän tokoa siinä ohessa (seuraamista ja jääviä) ja vitsit se oli päheenä! Haluun treenaamaan aaaaa, alankin käydä tuolla jäällä touhuamassa punavalkoisen kanssa, kun ensi viikosta alkaen mun päiväohjelma muuttuu radikaalisti.

Mun työharjoittelu yläasteella nimittäin päättyy huomenna, kun työmarkkinatuella saa olla vain puoli vuotta samassa paikassa. (Tai voisi siihen kuulemma anoa lisäaikaa, mutta ne on yleensä 3-4 kuukautta mikä ei luonnollisestikaan koulussa ole järkevää, ja mun pitää kyllä oikeasti lukea pääsykokeisiinkin nyt koko kevät.) Siellä jäällä pimenevässä illassa kävellessä mietinkin, että miten ihmeessä osaan nyt olla taas vaan kotona, kun olen jo tottunut tähän päivärytmiin. Nyt on jo melkein viikon verran ollut jo ihan haikea olo, kun aika käy vähiin ja olen oikeasti viihtynyt tuolla. (Sain lapsilta maailman ihaninta palautetta <3) Vaikka kun tarkemmin miettii, tuskinpa se sen vaikeampaa on kuin vajaa vuosi sittenkään yo-kirjoitusten ja Ylläksen reissun jälkeen, äkkiähän tuollaiseen tottuu. Mutta silti - mulla on yliopistollakin enää pari pientä kolmen opintopisteen kurssia/jaksoa jäljellä, joiden oppimistehtävät olisi tarkoitus tehdä kyllä niin pian kuin mahdollista.

päle

Lähinnä siis mietiskelen -ja toki innolla odotan!- millaista on, kun saa lukea rauhassa pääsykirjoituksiin (ei enää ylppäreiden kaltaista kiirestressiä muutaman viikon sisällä) ja aikaa olla koirien kanssa tulee joka päivä paljon enemmän. Inttimieskin pääsee ensi viikolla siviiliin, joten jos näitä pääsykokelukemisia ei lasketa, tulee ihan rento kevät :D Uusin Springerikin kolahti viime viikolla postiin ja siinä oli listattuna kaikkia kivoja tapahtumia ensi kesänä ja pakostihan sitä alkaa mielessä miettiä kaikenlaisia suunnitelmia, hii en malta odottaa kevättä ja kesää! Joskaan en talvi-ihmisenä pane yhtään pahakseni sitä, että kunnon talvikelit vielä jatkuu :> Pääseepähän jäälle jeejee.

PS. Blogin ulkoasu muuttuu lähipäivinä maaliskuun auringon myötä kevättalvisemmaksi, mutta koska en vielä ole ihan varma, mitä haluan/haen, kokeilen erilaisia vaihtoehtoja. Älkää siis blogiin eksyjät säikähtäkö jos täällä tällä viikolla jonain päivänä näyttää tunnin välein ihan erilaiselta :D

Ja sä voit jatkaa hymyillen

Meidän pikku jääkausi vähän failasi. Mun piti olla koko hiihtolomaviikko huomioimatta herra idarispanielia lainkaan, mutta en onnistunut :< Mutta mulla on hyvä mieli, koska me ollaan treenattu! Maanantaina lähdettiin spontaanisti kisaavien agilitytreeneihin. Eli meidän omaan ryhmään, josta ollaan tauolla tämä hallikausi - kesästä en vielä uskalla sanoa mitään, mutta toki toivon että mahduttaisiin ainakin silloin tällöin mukaan. Sieltä oli siis eräs koira pois enkä ollut saanut aikaiseksi kysellä jatkoryhmästä varakoiria. Keksin itseni vasta maanantaina iltapäivällä, ja hetken miettimisen jälkeen päätin lähteä, kun kerrankin pääsin. Nitahan oli ollut kisoissa edellisenä päivänä, joten otin Nemon. Mietin kyllä vähän, että mitähän tästäkin tulee tämän tauon jälkeen, mutta saisipa ainakin purkaa energioitaan ja juoksustressiään.

pari täytekuvaa viime heinäkuulta, (c) Kaitsu. Tässä näkee hyvin Nemon ajoittaisen hyppytyyliongelman.. Reippaasti tasajalkaa.

 Varauksellinen suhtautuminen osoittautui ihan turhaksi. Oli ihan hullun hienot treenit! Nemo oli tosi upee, hirmu nopea ja Kaitsu kehui mun ohjausta!! Tuli aivan mahtava fiilis, me osattiin! Radat ei olleet mitään kovin helppoja, mutta taidettiin me parikin nollasuoritusta vetäistä. Kaitsu sanoi, että mun ohjaus on tosi kivan näköistä, siinä ei ole mitään muuta korjattavaa kuin varmistaa, että koira tekee niin kuin käskee. Eli jos huudan vaikka käännöksessä "täällä", ja Nemo ei tule, pitää huutaa uudestaan ja vielä vahvempana, eikä jäädä ihailemaan kuinka hienosti se menikin jo putkeen :D Aaaa parasta, oli niin kivaa olla tuolla taas pitkästä aikaa <3 Nemollekin taisi tehdä ihan hyvää keskittyä mamman kanssa tekemiseen ja energian kohdistamiseen johonkin järkevään, unohtui ne lähipiirin koirien juoksut ainakin vähäksi aikaa. 

 Torstaina oltiinkin sitten tokotreeneissä. Edellisistä onkin piiiitkä aika, ryhmässä ollaan treenattu viimeksi kesällä Springerileirillä ja JSPKH:n ohjatuissa monta monta vuotta sitten. Nyt ne heräilee taas henkiin entisiä parempina, jeejee! Treenit meni hyvin, osasin itse olla jotenkin tosi kivan rennolla fiiliksellä vaikka keli oli masentava (vettä oli satanut melkein koko päivän) ja Nemo tuntui unohtaneen perusasennon kokonaan. Ukko tuntui olevan vähän hämmentynyt koko asiasta, ja ihmekös tuo kun ei pitkään aikaan ole sellaiseen tilanteeseen päässyt. Märkä keli taisi aiheuttaa sen, että liikkeestä maahanmeno oli todella hidas ja perusasento ei tuntunut luonnistuvan sitten millään. Mikä hienohelma, ei voi märkään maahan istua.. :--D Mutta meni siis tosi hyvin, vaikka oli Nemolle ihan uus paikka ja tosiaan edellisistä häiriötreeneistä on aikaa kauan.

Otettiin aluksi ihan perinteisesti koirarivin pujottelua. Nemo ei malttanut oikein istua kontaktissa meidän ollessa paikallaan, mutta seuraaminen meni tosi hyvin?? Vähän kontakti tippuili mutta ei mitään valittamista. Sitten tehtiin vähän ohituksia, niissä ei oikein ollut kontaktissa, vaan käveli reippaasti vierellä katse tomerasti eteenpäin. Mutta hyvin siis nekin. Seuraavaksi paikallamakuuta. Mua vähän mietitytti että kuinkahan se pysyy kun vieressä oli ihana cockerinarttu ja paikallaoloakin on tehty hyvin kauan sitten, mutta se meni aivan täydellisesti! Mun ei aluksi edes pitänyt olla koirasta kovin kaukana, mutta loppujen lopuksi pystyin kiertämään ihan autojen taakse piiloonkin 20 metrin päähän koirasta. Ei piippaillut, ei haistellut, ei vilkuillut muita, ei yrittänytkään nousta. Hullun siistiii jeejee! Pari kertaa kävin välillä palkkailemassa, aikaa en laskenut mutta varmaan jonkun minuutin mittainen oli? Mira (vetäjä) sanoikin että ihan hyvin voin kiertää auton takaa, ei Nemo ole lähdössä mihinkään ja jos lähteekin niin korkeintaan mun perään. En ollut tästä ihan yhtä varma mutta hyvä jos siltä edes vaikuttaa :D t. en koskaan opi luottamaan koiraani . com
Paikkiksen jälkeen otettiin vähän seuraamista. Bravuuri liikkeestä maahanmeno ei mennyt nyt ihan nappiin kun märkään maahan ei voi heittäytyä (...), mutta olen tyytyväinen. Liikkeestä seisomista tehtiin ihan irtikin ja mitä ihmettä, mun koira ei välittänyt lainkaan toisista koirista? Can't believe this, se pysyi kontaktissa koko ajan :D Sitten palauteltiin mieleen vähän hyppyä. Sitä on tehty viimeksi niin ikään Springeripäivillä. Nemo ei ihan meinannut tätä temppua muistaa, mutta kun vähän oltiin palauteltu mieleen namia esteen yli heittämällä ja käsiavulla, menikin hienosti! Homma palautui mieleen ja koira hyppäsi jo paljon varmemmin. Käsiavun ja silloin tällöin toisen käskyn se tarvii vielä, mutta jää tosi hienosti seisomaan. Vauvau.

viime vuoden tammikuulta. Kuikelo :>

Lopuksi Mira katsoi vielä vähän meidän liikkeestä seisomista, ja ehdotti että kokeilisin Nemon kanssa takapalkkaa, kun se kävelee ne pari askelta käskyn jälkeen. Namia kuppiin sitten vaan ja yrittämään. Herra tajusi homman nimen äkkiä, ja alkoi kyllä sujua! En muista valuiko se enää paljonkin, mutta tämä on jo hyvä alku. Sanoinkin, että Nemolle taitaa olla ihmetyksen aihe ja suuri palkka jo sekin, että annan sille luvan lähteä mun luota vauhdilla pois... :DDD Pitää katsoa miten tuo toimisi yksin treenatessa, Miran mukaan saan kuulemma hyvin Nemon pois jos meinaakin varastaa mutta taas kerran en itse tätä ihan täysin allekirjoita :''D Mutta kokeillaan.
Treeneistä jäi ihan sairaan hyvä mieli! Haluun pian uudestaan, tuolla oli niin kivaa! Nemo kesti häiriötä oikeasti tosi hienosti vaikka tullessa vähän vikisyttikin, ja vaikka seuraamiset oli pääsääntöisesti aika laimeita verrattuna siihen, mitä se yleensä on, mua ei oikeasti haitannut. Olin ihan rennosti, enkä pahemmin jännittänyt tai mitään, hassua :D Nyt nuo jäävät kuntoon ja lisää paikkista! Oon niin innoissani että se meni noin hyvin, pitää käydä tekemässä sitä jossain toisenlaisessakin häiriössä. Toivottavasti tulee pian uudet treenit, oli tosi jees! :-) 

Kukas se siellä tänään aamiaisella?

ai se on se hullu koira ikkunassa

Mitäs sitten arjesta sanoisi.. Nipsun kanssa ollaan perinteisesti söpöilty ja otettu rennosti. Neiti on vetänyt tällä viikolla päivisin aktiivisesti lonkkaa ja iloinnut siitä, että taas pääsee auringonläikkiin makaamaan sisällä :D Pihalla on vähän tokoiltu ja liikkeestä maahanmenoon on tullut hurjasti vauhtia, mitähän tuolle koiralle on tapahtunut? Hassu otus. Nemo ei ole vieläkään oma itsensä, oon totisesti iloinen kun ne juoksut loppuu.. Tiistaina käytin tiimin erikseen lenkillä ja menin Nemon kanssa tarkoituksella tielle enkä metsään, pois tavallisilta lenkkipoluilta. Ajattelin että josko se saisi vähän uusia hajuja haisteltavaksi mutta mitä vielä, eikö nämä molemmat juoksunartut tule samalla lenkillä vastaan ja sittenhän mentiinkin puoli lenkkiä veturina nenä maassa. Pitäisi vain itse osata olla kärsivällisempi, vaikka ne parit karkuyritykset ei paljoa naurata.. Maanantaina kotiin tullessani pidin ovea raollaan (en mene sisään ennen kuin ovat hiljaa), ja kun sitten menin, pisamanaama yritti yhtä jekkuaan ja livistää salamannopeasti oven raosta. Sain sen sitten niitattua jalalla ulkoseinää vasten ja jekku jäi yritykseksi. Toinen oli heti tiistaina kun lähdin Nemon lenkin jälkeen viemään Nitaa, joka meni jo edeltä ulos ja spanieli olisi kanssa halunnut lähteä uudestaan. Taas sain onneksi kiinni ja toruin. Voi toista :--D Onneks mulla on nopeet refleksit.

pakko saada koira ja jääpuikko samaan kuvaan