Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Yritin oikein kovasti keksiä kerrankin asioita itsestäni, ei koiriin liittyen ja saatoin jopa onnistua 8) Here we go, 11 asiaa minusta:
1. Puhun suomen lisäksi englantia, saksaa, ruotsia ja ranskaa. Haluaisin oppia myös norjaa, islantia, swahilia, zulua ja ehkä eestiä. Gaeli ja kymrikin vois olla siistejä :D
2. En ole koskaan värjännyt tukkaani kuin korkeintaan jollain juurikasvua peittävällä suihkeella ja olen näin blondi ihan luonnostani. Harmikseni myös tukan pituus tai oikeastaan sen puute johtuu myös geeneistä, oon aina halunnut pitkän tukan mutta se ei vaan kasva :(
Hearts of Yukon <3 |
ihihi dream come true |
5. Rakastan Disneyn piirroselokuvia ja mulla onkin niitä aika liuta. En nyt tarkoita että jokainen olis mikään mestariteos mutta tosi moni! Monet pitää niitä lastenelokuvina, mutta musta niitä on just hauska katsoa näin vanhempana, kun ymmärtää jotain hienoisia pikkujuttuja paljon paremmin.
Pleeeeaaase? |
7. Haluaisin joskus elämässäni käydä seuraavissa maissa: Iso-Britannia/koko Brittein saaret (oon menossa ens kesänä Skotlantiin hihii!!, mutta tahtoisin myös nähdä Walesin sekä viipyä Lontoossa muutaman päivän, erityisesti tahtoisin nähdä Leijonakuninkaan Broadway-musikaalin, mikä toki onnistuu vaikka New Yorkissakin, sekä esim. Harry Potter-näyttelyn, ja Irlantikin ois toisaalta tosi mielenkiintoinen), Australia, Uusi-Seelanti (tarvitseeko edes mainita luontoa?), Kanada, Yhdysvallat (se NYC + luonto tietysti), Islanti, Norja, Kenia/Tansania/Etelä-Afrikka (koska Afrikka <3). Ehkä voitan joskus lotossa. Joku Balin tapainen Tyynenmeren paratiisisaarikin vois olla jännä paikka vierailla.
"Towering in gallant fame, Scotland my mountain hame, high may your proud standards gloriously wave." can't wait for summer! |
9. Oon pieni tyttö, aika lyhyt ja painoindeksin mukaan lievästi alipainoinen.
10. Keräilin pienempänä muovikoiria ja mulla on niitä edelleen melkein 200. Enää en kyllä taida ihan jokaisen nimeä muistaa :<
täs mun favourite kamut joista osa on naapurin Idan, oltiin joskus leikkimässä metsässä :D |
Miljan kysymykset:
1. Jos saisit muuttaa ihan mihin tahansa, mihin muuttaisit?
Varmaan Lappiin, Ylläkselle. Oon aina ollut talvi- ja Lappi-ihminen ja Ylläs on vaan niiin mukava paikka :> Ja siellä on elämää kyllä turistikauden ulkopuolellakin. Oikeastihan oon muuttamassa syksyllä Itä-Suomeen Joensuuhun poikaystävän kanssa, ja pakko sanoa että kun tässä vähän on jo asuntoja katseltu niin innostus nousee! Joskus tahtoisin myös asua Kanadassa. Jos vaikka joskus pääsisin opiskelemaan ja voisin lähteä sitä kautta opiskelijavaihtoon.
the True North strong and free |
Meinasin vastata että Joona ja koirat, mutta nehän on mun elämässä isoja asioita joten en sanokaan niitä :D Tää onkin vaikea, mutta jos nyt ne kolme valitsen niin: 1) rauhallinen iltatunnelma kun kynttilät palaa, 2) kun näkee kavereita pitkästä aikaa, nykyään kun kaikki asuu jossain muualla, 3) se tunne kun saa oikeasti jotain aikaiseksi, esim. tajuan jonkun vaikean tehtävän ja saan sen valmiiksi. Ah mikä voittajafiilis!
3. Mikä oli haaveammattisi lapsena?
Eläinlääkäri tai jonkin sortin eläintieteilijä. Eipä se hirveästi siis ole muuttunut :D ELL-haaveen tosin hylkäsin jo yläasteella kun mun matikkapää ei vaan siihen riitä.
4. Millaisista kakuista (tai muista leivonnaisista tykkäät)?
Ihanan miljamainen kysymys! Mun on kyllä pakko vastata, että suklaisista kun niitä osaan parhaiten tehdä, oma bravuuri on pätkiskakku (eikä mikään hellapoliisin suorakulmio vaan oikeasti hyvä sellainen ;))
5. Illat vai aamut?
Haluisin niin vastata että aamut, mutta kun en voi. Jaksan kyllä herätä hyvinkin aikaisin aamulla jos tarvii, mutta toimin iltaisin paremmin. Viimeisen parin viikon aikana oon huomannut tän tosi konkreettisesti, kun oon yrittänyt vääntää limnologiatehtäviä - aamulla luen jotain kirjaa tai keskustelufoorumia eikä opiskelusta tuu mitään, mutta illalla pääsee sellaisen flow-tilaan että tekstiä vaan tulee. Siis illat.
6. Millainen ajattelet olevasi sitten kun olet eläkkeellä?
:DD Hauska ajatus. Oon tietysti kärttyinen mummo jolla on liuta räksyttäviä pieniä rakkeja. No ei vais, toivon että voisin harrastaa koirien kanssa sen mukaan kuin oma fysiikka kestää ja varmaan luen kirjoja ja nettipalstoja kuten nytkin. Voisin myös mennä johonkin työväenopistoon opiskeleen jotain kiinnostavaa kieltä, omakin isoäiti tekee niin ja eläkkeellä varmaan ois hyvin aikaa siihen! :D
random täytekuva |
Onpas vaikea. Äkkiseltään tulee mieleen valokuvat ja niitä sisältävä ulkoinen kovalevy, mutta jos niitä ei mielletä varsinaisesti tavaroiksi, niin tällä hetkellä en olis valmis luopumaan kaikista niistä astioista ym. mitkä odottaa kaapeissa muuttoa omaan kotiin, enkä myöskään mun tärkeistä kirjoista.
8. Ja mistä taas voisit luopua vaikka saman tien?
Joistain turhista kirjoista ja DVD-levyistä (halvalla lähtis!), ja sellasista vaatteista mitä kulutan vaan kotona loppuun vaikken oikeastaan ees tykkää niistä, sekä kaikesta turhasta pikkukrääsästä.
random täytekuva #2 |
Sellainen joka kunnioittaa toisia ihmisiä ja niiden mielipiteitä ja on avoin myös omistaan poikkeaville sellaisille. Sellainen, joka ymmärtää että ilman luontoa ei yksikään ihminen pitkälle pötki ja joka ylipäätään osaa ajatella omaa napaansa pidemmälle.
10. Kerro joku kiva uusi musiikillinen löytö minkä haluat jakaa muillekin.
Oon niin huono kaikissa musiikkiin liittyvissä kysymyksissä :''D En nyt tiedä kuinka uusi löytö määritellään, mutta tänä talvena oon ite alkanut kuunnella aika paljon Maroon 5:a (vaikka sehän on ollut olemassa jo vaikka kuinka kauan).
11. Missä kappaleessa on mielestäsi kauneimmat sanat?
Tämä olikin vaikea. Taas tulee enemmän kuin yksi, sorii! Ainakin Meat Loafin It's All Coming Back To Me Now, I See the Light Disneyn Tangled-leffasta ja tietysti Elton Johnin versiot mun ikisuosikki Leijonakuninkaan Can You Feel The Love Tonight :sta ja Circle of Life:sta.
Minun kysymykset:
1. Millainen olit lapsena?
2. Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa?
3. Paras paikka maailmassa, ja miksi?
4. Mitä lajia haluaisit harrastaa, muttet ole saanut aikaiseksi/tilaisuutta siihen? Miksi et, ja miksi juuri kyseinen laji?
5. Suurin saavutuksesi tähän mennessä?
6. Mikä tai kuka ärsyttää sinua kaikkein eniten, ja miksi?
7. Millaisen toivot elämäntilanteesi olevan viiden vuoden päästä?
8. Mitä pelkäät?
9. Millainen on unelma-asuntosi/-kotisi?
10. Kerro kolme unelmaasi.
11. Mitä teet kun olet yksin kotona?
Koska oon vähän laiska enkä millään keksinyt yhtätoista haastettavaa jotka ei olisi tällaista vielä saaneet, haastan kaikki jotka eksyivät tähän blogiin jonkin linkin kautta >:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti