perjantai 28. kesäkuuta 2013

Summer, love & ultimate happiness


Sorge taas että on päivittely jäänyt! Musta on ihan hämmentävää kuinka paljon katsojia blogilla on joka päivä, vaikken olisi moneen päivään kirjoitellut. Kiitos kaikille piilolukijoille ja julkisille tietty myös :D
Juhannusaaton lenkillä Nemon kanssa :)
Ihan ensiksi mun täytyy kertoa, että meidän elämässä tapahtuu lähitulevaisuudessa suuria muutoksia. 11.6. eli reilu pari viikkoa sitten me saatiin Joonan kanssa Joensuusta asunto, jee! Ja kaksi päivää sen jälkeen sain tietää, että olin päässyt Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan, Kuopioon ympäristötieteitä ja Joensuuhun metsätieteitä. Minähän hain siis ensisijaisesti samaiseen yliopistoon biologiaa, joka on myös Joensuussa, mutta sen tulokset tuli vasta toissapäivänä. Otettiin asunto tietysti vastaan, koska se on hyvän kokoinen, vuokraltaan sopiva ja koirien kannalta hyvällä alueella. Ja oli tietysti helpottavaa tietää, että mulla on ainakin joku paikka odottamassa yliopistossa, jos biologia ei tärppääkään. Mutta ilokseni voin kertoa, että minä pääsin biologian laitokseen yli 40 pisteellä yli hyväksymisrajan!! Oon niin onnellinen :')
Me muutetaan siis syksyllä Joensuuhun ja olen ajatellut ottaa koirat mukaan. En heti elo-syyskuussa, vaan vasta muutaman viikon päästä, kun arki on lähtenyt rullaamaan. Vähän toki mietityttää, sopeutuvatko koko ikänsä omakotitalossa asuneet, aina halutessaan pihalle päässeet koirat ylipäätään kerrostaloon. Nitan kanssa en usko olevan ongelmaa, mutta Nemosta en ole niin varma. Mutta jos ei onnistu, pitää miettiä koiran kannalta paras ratkaisu. Se selviää sitten syksyllä, kuinka käy.
 Nita ei tullut aattolenkille koska se lepäili aitassa.
olis ehkä pitänyt ottaa kuviin toi liina pois, mutta on nää silti ihan söpöjä :>
my men
Mutta mitäs meille muuten on tapahtunut? Ninja tuli meille hoitoon 13. päivä siskon muuton takia ja viipyi juhannukseen. Varsin mallikkaasti se meni tiimin jatkeena laumassa :) Joonan perhe oli kaksi viikkoa lomalla Espanjassa, joten vietin paljon aikaa siellä ja otin välillä koiriakin mukaan. 15.-16. viikonloppuna mukaan pääsi Nita. Nita on tavannut Joonan koiran Milkan kunnolla viimeksi kesällä 2011, ja ensimmäisen kerran saman vuoden keväällä. Milka on siis 6-vuotias jackrusselnarttu, joka ei ole oikein tottunut toisiin koiriin, koska on asunut koko ikänsä maalla ainoana koirana. Ensimmäiset kohtaamiset pari vuotta sitten eivät sujuneet kovin hyvin; Milka ei mun silmään oikein osaa puhua koiraa (koska sillä ei ole niitä koirakontakteja), ja kun Nita on tottunut siihen että vieraita koiria tavatessa (ei missään lenkillä tietenkään, mutta get the point), niistä on yleensä tarkoitus tulla kavereita ja se olikin kummissaan, kun toinen pelkäsi eikä tullut leikkimään. Milka vain sitten jossain vaiheessa päätti livahtaa takaapäin salaa haistelemaan Nitaa, mistä Nipsu taas ei tykännyt ja sitten tytöt meinasivat kehittää kahinoitakin.


<3

Nyt homma sujui paljon paremmin. Meille siis riittää että koirat sietävät toisiaan samassa huoneessa ihmisten ollessa läsnä, niiden ei tarvitse kaverustua eikä niitä jätetä keskenään yksin. Ne eivät myöskään mene toistensa kupeille tai pedeille, jotka ovat aivan eri huoneissa. Koska koirat eivät osanneet haistella "kohteliaasti" ja meinasi syntyä tuijotusta ja murinaa, emme antaneet niiden viikonloppuna olla juurikaan lähikosketuksessa toisiinsa. Pihalla ja lenkillä ei ollut mitään ongelmaa, ja ihmisen ollessa välissä Milka uskaltautui vähän katsomaankin Nitaa. Ja miksi me siis totutetaan koiria toisiinsa, johtuu ihan siitä että jossain vaiheessa tulevaisuudessa voi olla sellainen tilanne, että koirat on pakko ottaa Joonalle mukaan esim. viikonlopun yli.
Nitaa selvästi hieman stressasi viikonloppu, koska nosti hilseen pintaan. Sunnuntaina neiti sai kuitenkin kivan yllätyksen, koska lähdettiin käymään Viivin luona ja Nita pääsi pitkästä aikaa tapaamaan Kassua :) Ei ne enää niin paljon jaksa leikkiä kuin nuorempina, mutta vähän kuitenkin.

Ninja saalistaa aaltoja..
...ja saippuakuplia. Appu antoi sille jo talvella lempinimeksi evoluution umpikuja, hmm..

Illalla Nita olikin aika väsynyt, joten aktivoin Nemoa ja Ninjaa agilityn muodossa. Kerrankin ei ollut kuuma ilma, joten otin koirat jatkoryhmän treeneihin. Ninja oli tosi hieno! Se ei ole opetellut kuin putkea meillä kotona, mutta kaikki ne muutamat esteet mitä vähän kokeiltiin sen kanssa, sujui heti kuin vettä vaan! Nemo taas sanoi mulle että jos en ole natsi, hän ei kuuntele. Eka rata: tosi yksinkertainen ulkokaari, koira kyllä lähti mukaan mutta oli ihme haahuilua ja haistelua, ei ollenkaan mukana. No, sitten olin sille natsi ja sanoin että prkl, ja johan lähti treenit sujumaan! Oli se hieno spaanieli <3 Pitkään ei tehty, koska alkoi sataa kaatamalla. Voin kertoa, että on ihana tunne, kun oot kastunut aivan läpimäräksi ja kotona auton purettuasi ja koirat pestyäsi edessä on pian teetä ja paahtoleipää :>
Kiitos Miralle kuvista!
kuten näkyy, treeneissä saatiin monenlaista säätä.

Maanantaina 17. päivä oli vuorossa pitkästä aikaa omat kisaavien treenit! Kaitsu ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta saatiin itseksemme tosi kivoja ratoja aikaiseksi. Nemo oli taas vähän hv-tuulella, mutta tiukka seuraaminen ennen ratoja auttoi ihan hyvin ja homma toimi kivasti. Paitsi vikalla radalla, jossa oli tosi tiukka välistäveto muurilta aidalle. Tahdoin harjoitella takaaleikkauksia koska niitä täytyy harjoitella, enkä saanut sitä millään toimimaan vaikka kuinka kovaa ja aikaisin rääyin "tässä". Onneks oli muita valvovia silmiä, jotka neuvoi että käännä koko vartalolinja kuin ohjaisit putkelle, joka oli aidan takana. Ja sitten onnistui! Ärsyttää vaan (perfektionistina taas), ettei noin yksinkertaista juttua tajunnut itse, ja ihan turhaan koiraa käskytti kovemmin. Mutta eihän Nemo onneksi siitä mitään paineita ota. Nipsu meni tosi kivasti, kepeille vietiin namikuppi ja kyllä se lujempaa meni, jee! Ninjakin pääsi taas kokeilemaan ja oli jälleen hieno, mutta tällä kertaa kontaktiesteet jännitti vähän.
Nämä Sunnan kuvat on jatkoryhmän treeneistä 26.5...
...kun ovat jääneet julkaisematta.
mentiin matalilla rimoilla.
Keskiviikkona otin molemmat isot koirat Joonalle mukaan. Nemon kanssa Milkalla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia, Nemolla on aina alussa vähän "yyh yyh tyttö" -piipitys päällä mutta kun se huomaa ettei toinen välitä, Nemo antaa olla. Viime syksynä ja vähän nytkin ne uskaltautuivat haistelemaankin :) Meidän piti mennä illalla juoksemaan Nemon ja Nitan kanssa, mutta tehtiinkin ilta-ajelu Jämsän ensiapuun. Lenkkeilin sitten koirien kanssa kirkon lähellä pienen lenkin, saatiin vähän uusia lenkkimaisemia. Yleisesti ottaen vierailu sujui todella hyvin, kaikki kolme käyttäytyivät hienosti :) Ehkä Nitakin stressaa vähemmän kun ne on Nemon kanssa laumana yhdessä? 

On se vaan ihan oikeasti todella rakas. Kaikesta tolloilusta huolimatta <3
siukku ja Ninja laiturilla

Juhannuksena koirien ei sittenkään tarvinnutk tulla Joonalle mun kanssa yöksi, vaan olivat tänäkin vuonna siskon kanssa kotona. Oli ihanaa päästä mökille <3 Sää suosi ja oli mukavaa, vaikka tunnelmaa vähän latisti se, että Nita oli viikonloppuna hieman kipeä; se vain makasi hetekan alla ja oli tosi vaisu. Appu kertoi, että Nita tosin oli syönyt jonkun multaisen, haudatun luun takapihalta joten luultavasti sillä oli vaan maha kipeä, koska tyttö oli onneksi jo sunnuntai-iltaan mennessä oma pirteä itsensä :) Taas meinaa jutut venähtää, joten tän viikon kuvioista lisää ensi kerralla! 

<3

Ninja teki rantaan pesän ja nukahti sinne.

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :)

    Onnea opiskelupaikasta! On kyllä mahtava tunne saada se paksu kirje. Ja tervetuloa(/menoa :D) Joensuuhun! Koiraharrastusmahdollisuudet ovat ainakin hyvät ja muutenkin kaupunki on kiva. Ja tuosta kerrostaloon sopeutumisesta voin kertoa kannustavan esimerkin: Susu oli asunut koko ikänsä koiralaumassa omakotitalossa mutta muutto Helsingin keskustaan pieneen kerrostaloyksiöön ainoaksi koiraksi ei ollut minkäänlainen ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, oon älyttömän iloinen, nyt on yksi suuri unelma toteutunut! :) Mä oon kuullut kans Joensuusta tähän mennessä pelkkää hyvää, innolla odotan mitä elämästä ja opiskelusta siellä tulee. Onpa kiva kuulla että Susulla on käynyt noin hyvin, toivottavasti meilläkään ei tule isompia ongelmia :)

      Poista
  2. Tervetuloa Joensuuhun, ja tervetuloa myös meidän laitokselle! Itse siellä tuutoroinkin ensisyksynä teitä uusia bilsarifukseja, ja jos jotain kysyttävää on opiskelusta tai vaikka Joensuusta ylipäätään jo näin kesäaikana, niin mulle saa laitella viestiä! :)

    http://hukkareissuja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa kuinka näin pian löytyy paikallisia koiraihmisiä! :) Huippua, varmasti tulen laittamaan kysymyksiä :D

      Poista
    2. Jostain syystä bilsareissa eläinihmiset tuntuu olevan yliedustettuina ;D tuolla mun blogin puolella olen muuten vähän opinnoistakin kirjoitellut, tosin lähinnä eläintieteen kenttäkurssista, kun vasta lukuvuoden lopuksi kyhäsin blogin pystyyn, mutta jotain kuitenkin! :) odottelen viestiäsi! :)

      Poista
    3. Okei, ei ihme :D Kävinkin itse asiassa jo kurkkimassa kenttäkurssin postausta, kuulosti tosi kivalta! :> Juu, minä koitan muistaa laittaa pian :)

      Poista
  3. Onnea yliopistopaikasta! Meillä on aloitettu yksinoloharjoitukset Tuire Kaimion pentukirjan perusteella aina alusta asti uudessa asunnossa, eikä sen jälkeen ole ollut ongelmia. Walspa saattaa reagoida rappukäytävän ääniin ja postiluukkuun, mitä kannattaa harjoitella ennen kuin jättää koiria yksin. Meillä rauhoittavat signaalit (hyvin monta peräkkäin ylinäyteltynä) toimivat yllättävän hyvin kun kerrostalon ääniin totuteltiin joskus flatin kanssa aikanaan uudessa asunnossa. Oltiin eteisessä neljän jälkeen sisäovi auki ja hengailtiin rauhassa ja pidettiin rauhallista rapsutustuokiota signaalien kera, jotta koira huomaisi, missä "oman reviirin" ja puolustettavan alueen raja menee. Ei tullut koskaan palautetta ääntelystä, vaikka osaa varoituskiljaisut ok-talossa hienosti esittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, varmasti tullaan erikseen harjoittelemaan yksin jäämistä uudessa paikassa. Kiitos vinkeistä, laitan korvan taakse :)

      Poista