lauantai 13. heinäkuuta 2013

Agirotu 2013!

Ahdistus. Odotus. Stressi. Intoilu. Jännitys. Ilo. Huoli. Tunnelma. Pelko. Joukkuehenki. Huippufiilis.  Sekoilu. Maailman parhaat koirat.


Siinäpä mun kokemaa tunteiden kirjoa viime viikonlopulta. Osallistuimme siis Agirotu 2013 -tapahtumaan Ylöjärvellä ensimmäistä kertaa! Viikonloppu oli todella tapahtumarikas, toiminnantäyteinen sekä yllättävän stressaava, mutta päällisin puolin onneksi jäi enemmän hyvä kuin huono mieli.

Matkamme alkoi perjantaina kohti Valkeakoskea, jossa menimme Savijärven mökillemme yöksi viikonlopun yli. Nita oli ilmoitettu lauantain virallisiin yksilökisoihin molemmille radoille ja Nemo sunnuntaille walesinspringerspanieleiden joukkuekisaan. Viikonloppu alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla: perjantaiaamuna aamulenkin jälkeen huomasin pihalla, että Nemolla on taas niska jumissa, samalla tavalla kuin silloin helmikuussa. Ei pystynyt katsomaan ylöspäin eikä taivuttamaan kaulaansa oikealle. Sinä päivänä oli aika paniikki päällä, hieroin Nemoa ensin siinä aamupäivällä hieman ja soitin vielä meidän koirahierojalle, joka antoikin hyviä neuvoja, kuinka kaulaa voisi hieroa. Nemo tuntui tykkäävän hieromisestani, mutta ei se kyllä pahemmin siinä vaiheessa auttanut. Lähtö viivästyi tämän huolen takia, mutta eipä meillä sinänsä mikään kiire ollut ja neljän maissa päästiin vihdoin lähtemään matkaan. Popedan Pitkän kuuman kesän soidessa yritin olla positiivisella mielellä ja toivoa parasta sen suhteen, että Nemokin paranisi ja pääsisi osallistumaan.

Perillä mökillä oltiin joskus puoli kuuden maissa ja siellä ei tehty ihmeempiä, käytiin saunassa ja koirat riekkui Nallin kanssa ja lepäili. Yö oli ihan kamala. Pääsin nukkumaan vasta kahdentoista jälkeen mutta unta sain ehkä kahdelta, kun Nemo kipuili kaulaa hirveästi ja oli kamalan levoton. Levitettävä sohvakin romahti yhdessä vaiheessa alta ja herätys oli seitsemän aikoihin, joten aamulla oli pakko juoda kunnolla kahvia jotta pysyin hereillä. Nitan eka rata oli kymmenen maissa ja toinen iltarata vasta seitsemän aikoihin, joten tarkoitus oli tulla välissä mökille takaisin. Meidän porukat oli tulleet mökille rankametsään jo aiemmin viikolla ja lähtivät kohti Helsinkiä iltapäivällä, joten jätin Nemon aamupäivän ajaksi lepäilemään sinne.

Nita fiilistelee kisatunnelmia juuri perille päästyä :)

Vartin yli kahdeksan lähdettiin ajelemaan kohti Ylöjärveä serkkuseni Katsun kanssa, joka ihanana lähti kuvaamaan videota meistä. Oli aika hieno näky, kun astuessamme Teivon ravikeskukseen edessä oli valtava teltta- ja asuntoautomeri :D Löydettiin hyvin oikea rata ja kehät pyöri ajallaan. E-agilityradalla tuomarina oli Seppo Savikko ja mun mielestä rata oli tosi kiva! Kelikin oli juuri sopiva, oli satanut joten ilma oli pilvinen muttei kuitenkaan liian viileä. Ihanneaika oli 58 s joten mielessä alkoi pyöriä jännitys siitä, että meillä olisi hyvät mahdollisuudet toiseen luvanollaan. Nita oli älyttömän hyvässä vireessä, sillä näytti olevan hyvä fiilis päällä ja jaksoi hyvin odotella, vaikka meidän vuoro oli aika lopussa (makseja oli 75).



En voi muuta sanoa kuin että rata oli tosi hieno! En oikein tiedä mitä tuossa kolmoshypyllä tapahtui, en vaan varmaan näyttänyt sille sitä tarpeeksi. Onneksi Nita kuitenkin pääsi hyvään vauhtiin vielä tuon pysähdyksen jälkeenkin, ja sehän meni älyttömän lujaa! Putkeenkin se sinkosi ihan kanuunankuulana ja ah ne kepit!! Juuri tuollaisia olen hakenutkin, vitsit oon tyytyväinen että viime kuukausien vauhtitreenit on tuottaneet tulosta! Kaarrokset valui turhan pitkiksi, nyt varoin nimittäin tarkoituksella sitä, etten käännä koiraa liian aikaisin. Nita on nimittäin yleensä mun käännöksiin tosi herkkä ja pari kertaa oon vetänyt sen hypyn edestä pois; kolmoshypyllä ei käynyt niin koska se kiersi sen eri puolelta, mutta ei voi mitään. Tulos siis 5 vp (olin tästä yllättynyt koska oon aina luullut että kiellosta tulee kymppi), sijoitus 11. Aika oli -3,10 s korjauksesta huolimatta ja etenemäkin 3,10 m/s, ihan hullun hienoa! Vähän tietysti harmittaa että nolla oli niin lähellä ja mokasin taas mutta en mä sitä kauaa jaksanut murehtia koska Nipsu oli niin hieno ja nopea! Keskityin varomaan vaan muita hankalia paikkoja, esim. tuon putken jälkeistä kahta aitaa koska siinä monet koirat joko kiersi jälkimmäisen liian pitkälle tai tuli välistä; en vaan osannut varmistaa, että siinä alkusuoralla kävis noin muttä mitäs siitä :D On se hieno tyttö <3
Ihana Pinja otti meistä muutamia kuvia, paljon kiitoksia näistä!
Ää mä en kestä kun Nita on niin söpö!
Nitan radan jälkeen käytiin vähän kiertelemässä myyntikojuja, ostin sellasen petiviltin kolmella eurolla ja pakko oli myös ostaa avaimenperä muistoksi, koska en hommannut paitaa kun meillä oli joukkuepaidat :D Sitten ajeltiin takaisin Koskiin jossa syötiin ja Nipsu touhuili Nallin kanssa, ja mentiin mökille. Äiti oli sanonut mulle puhelimessa, että Nemo oli jo paljon parempi, mutta pessimistinä en oikein uskaltanut luottaa tähän. Olin kuitenkin iloinen siitä että olin Nitan rataantutustumisessa tavannut yhden joukkuekaverini, jolle kerroin ettei Nemo välttämättä pääse joukkuekisaan seuraavana päivänä. Hän sitten sanoi että hänen äitinsä on eläinlääkäri, ja voisi tutkia Nemon kun tuon sen kisapaikalle. Mökille päästyäni Nemo tosiaan vaikutti jo paljon paremmalta, kaula taipui pitemmälle ja koira oli henkisestikin pirteämpi. Joukkueenjohtajalle olin myös ilmoittanut aiemmin päivällä, ettei Nemosta ole välttämättä kisaamaan, ja seurailin tilannetta iltapäivän. Illemmalla uskalsin jo sanoa, että näillä näkymin Nemo vaikuttaisi olevan kunnossa, koska se ei enää aristanut niskaa ja oli oma itsensä.


tuloksia tuli..
Viiden jälkeen lähdettiin ajelemaan takaisin Ylöjärvelle, tällä kertaa molemmat koirat mukana. Olihan se vähän ärsyttävää että parkkimiehet opasti ajamaan mahdollisimman kauas, kun lähempänäkin olisi sittenkin ollut tilaa, kaikkien niiden tavaroiden kantamisen kannalta :D Laitettiin taas häkit ja tuolit pystyyn ja lähdin näyttämään Nemoa Siljan äidille. Hän taivutteli Nemon kaulaa (avustin namilla) ja taipui hyvin. Oikein pitkälle oikealle taivutettaessa tuntui kipua, mutta muuten ei ollut ongelmaa. Kerroin, mitä kaulan suhteen oli aiemmin tapahtunut heinäkuussa 2009 ja tämän vuoden helmikuussa, ja Siljan äiti sanoi että kaularanka kannattaisi kuvauttaa. Kerroin että Nemolla on jo ikääkin, niin totesi että saattaa tietysti olla spondyloosiakin. Hän vähän ihmetteli, kun Nemo kuitenkin pystyi kiskomaan kaula pitkänä hihnassa kaikkien hajujen perässä, ja sanoi että sen voisi antaa vielä tämän illan levätä ja aamulla kokeilla vaikka harjoitusesteillä, hyppääkö se jotenkin oudosti ja katsoa vielä silloin lopullisesti, voiko Nemo osallistua.

Tämän jälkeen lähdin viemään Nemon rokotukset joukkueemme johtajalle Terhille, jolta sain joukkuepaidan. Sitten vain odoteltiin Nitan rataa, joka oli tunnin myöhässä joten päivä venyi kamalan pitkäksi.. F-radalla tuomarina oli Katarina Wirkkala, ihanneaika 52 s ja minusta rata ei ollut niin kiva, oli paljon pyöritystä. Aurinko oli alkanut paistaa joten uumoilin että sen ja pitkän päivän vuoksi Nitalla tuskin olisi kamalasti vauhtia, ja ihan oikeassa olin. Kepit meni taas kävellen, mutta muuten rata oli musta hyvä! Keppien jälkeinen hyppyjen takaaleikkaus keinulle ja kaikki muutkin ohjauskuviot onnistuivat juuri niin kuin olin suunnitellutkin ja nollahan sieltä tuli! Olin kyllä ihan varma että yliaikaa oli mutta mietin että saatettaisiin sijoittua, kun tuolla radalla puhtaita suorituksia tuli todella vähän.



Koska Nitan vuoro oli aika lopussa, katsottiin vielä maksit loppuun ja lähdettiin sen jälkeen viemään Nemoa ja osaa tavaroista autolle; ajattelin, että jos kuulutetaan palkintojenjakoon, eiköhän se kuulu parkkipaikalle. Autolla huomasin että mun joukkuepaita oli pudonnut johonkin, ja jonkin aikaa sitten etsiskelin sitä autosta, repuista, häkeiltä ja reitin varrelta mutten löytänyt mistään. Katsu lähti katsomaan tuloksia ja soitti, että oltiin tultu toisiksi! Yliaikaa 4,48 s joten olin vaan sillein voi että, ei sillä oikein mitään merkitystä ole kun ei ollut luva. Paitaa ei siis löytynyt ja kun oltiin viety kaikki tavarat autoon, palasin vielä infoteltalle kysymään löytötavaroita ja sitä, oisko mun pitänyt olla jossain palkintojenjaossa. Sain infosta vastauksen että "maksien palkintojenjako on ollut varmaan jo ajat sitten" , ja jatkoin matkaa palkintotoimistolle. Jako oli tosiaan ollut jo, mutta meille oli säästetty palkinnot: pussi koiranherkkuja ja iso pokaali! Voi eikä, en mä nyt odottanut mitään tuollaista :') Harmitti vähän että missasin sen palkintojenjaon, mutta ei voi mitään - en kyllä mielestäni kuullut mitään kuulutuksia.
ihanuus :>

Lopulta päästiin lähtemään takaisin mökille, meni ihan kamalan myöhään mutta onneksi pääsin aiemmin nukkumaan kuin edellisyönä, eikä sunnuntaina ollut niin aikainen herätys. Koirat oli todella väsyneitä, mutta reippaasti ne jaksoi vielä sunnuntaiaamunakin lähteä. Teivoon päästyäni etsin muut springeri-ihmiset käsiini ja pystytettiin meille leiriksi treenikaveriltani Marjalta lainaan saamani näyttelyteltta. Siellä meillä oli about 9 walesia häkeissä joko sisällä tai "terassilla", sekä Nita tietenkin, joka vähän ihmetteli että miksi näitä on näin paljon :D Teltta oli kyllä tosi hyvä juttu, että saatiin siitä suojaa koska sunnuntaina aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta eikä Teivossa ollut mitään varjopaikkoja.
Kun kokeilin Nemon kanssa harjoitusesteitä, koira oli onneksi aivan oma iloinen itsensä, hyvin kuulolla eikä hyppäämisessä tai käännöksissä ollut mitään ongelmaa, huh! Kävin vielä aamulla etsimässä paitaa ja pyysin kuuluttamaankin siitä, muttei löytynyt siten. Paitsi että löytyi!! Teltalla asiaa harmitellessani joukkuekaveri-Silja kysyi, että minunko paita siellä radan laidalla roikkuu jonkinlaisessa telineessä. Olin että mitä, oikeastiko, ja juoksin tuhatta ja sataa sinne. Ja siellähän mun joukkuepaita oli, lähellä meidän edellisiltaista reittiä. Joku oli sen siihen laittanut aamulla talteen, sillä illalla kuulemma se ei vielä ollut siinä. Ihanaa, se niin pelasti mun päivän! Enää ei ollut mitään stressattavaa kun Nemo oli kunnossa ja joukkuepaita tallessa :D

meidän teltta

Nemon kanssa meillä tosiaan oli ohjelmassa vain joukkuekisa, jossa startattiin ensimmäisinä. Waleseista oli sekä medi- että maksijoukkue ja meidän nimi oli Lintubongarit, joten siksi joukkuepaitoina oli tuollaiset hienot kaislacamot Erätukusta. Medien rata meni harmittavasti juuri maksien rataantutustumisen kanssa päällekkäin, joten ei ehditty katsoa/kuvata niitä paljon yhtään. Maksien rata oli varmaan vähintäänkin kolmosluokan tasoinen joten en odottanut mitään kummempaa menestystä, halusin vaan päästä pitämään hauskaa ja koiran radalla. Kokeilin startissa nyt Kaitsun ehdottamaa lentävää lähtöä, mutta Nemo oli kyllä niin hienosti kuulolla että ihan hyvin oisin voinut jättää sen odottamaan. Varsinkin kun en millään ehtinyt sitten ohjaamaan nelosaidalle :D



Joukkueradoista ei ole lainkaan videota, mutta eipä ainakaan meidän suorituksesta kamalasti näytettävää jälkipolville olis jäänytkään :D Sain onneksi katsomaan tulleen Marjan ottamaan kamerallani kuvia, iso kiitos siitä! Rata oli lähinnä sekoilua ja myöhässä oloa; jossain vaiheessa tuomari luuli varmaan että unohdin radan ja niin melkein kävikin, se vain huuteli mulle että "tänne, tänne putkeen!" :--D Mutta ei mitään väliä, minä lähdin pitämään hauskaa ja meillä oikeasti oli kivaa! Nemo oli hienosti mukana ja pysyi kehässä, niin ihanaa! Meidän ekat ulkokisat kahteen vuoteen ja se oli niin hienosti kuulolla <3 Maksien joukkueen sijoitus taisi olla 35/47 ja medien 20/35. Kisaradan jälkeen kävin syömässä sekä kävelemässä koirien kanssa. Siellä auringonpaisteessa kävellessä, jälleen Popedan Pitkän kuuman kesän soidessa taustalla, pystyi viimein rentoutumaan täysin, kun siinä vaiheessa kaikki vihdoin sujui suunnitelmien mukaan. Ihana kesä, ihana tapahtuma ja ihanat koirat! :>


Päivän päätteeksi pidettiin vielä, niin medit kuin maksitkin, hauskaa pukukulkueessa. Joukkuepaitojen lisäksi meillä oli lintukirjat kainalossa, kiikarit kaulassa (myös Nemolla ja toisella maksiuroksella Börjellä) sekä hyttyshatut päässä :D Oli kivaa ja Nemo jaksoi hienosti kävellä raviradan pitkän sivun päästä päähän vaikka kuumuus alkoikin jo vähän väsyttää. Lopuksi otettiin vielä meidän joukkueista yhteiskuvia, joita en oo valitettavasti vielä nähnyt mutta koetan löytää :) Sitten olikin aika purkaa ja pakata teltta ja muutkin tavarat, lastata ne ja koirat autoon vielä kerran ja jättää Agirotu 2013 taaksemme. Mökillä otettiin vielä muutamia poseerauskuvia ja käytiin uimassa, oli ihanaa kuuman päivän jälkeen pulahtaa veteen :> Odotettiin vielä että vanhemmat ja isoveli tuli Helsingistä takaisin mökille ja sitten lähdin ajamaan kohti kotia.




Kyllä väsytti, univelkaa oli ihan liikaa. Onneksi päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvä mieli, vaikka mun makuun viikonloppuun mahtui vähän turhan paljon stressinaihetta :-D Kamalaa sekoilua varmaan tää blogitekstikin. Mutta oli se vaan älyttömän hienoa päästä osalliseksi noin isoa agilitytapahtumaa, pikku Iipu 16vee ei taatusti muutama vuosi sitten olisi uskonut että näiden koirien kanssa ikinä mihinkään tuollaiseen pääsisi. Äiti nauroi että tuohan oli kuin joku lestadiolaisten seuratapahtuma, kaikkine telttoineen ja asuntovaunuineen :-D Musta tunnelma oli vähän kuin joillain festareilla, jo pyöriminen itse alueella oli ihan mahtavaa; kuuluttaja oli hauska ja oli kiva kun ne soitti taustalla kaikkia biisejä :) Voisin ehdottomasti lähteä Agirotuun uudestaankin joskus tulevaisuudessa, mutta Nemon ja Nitan kanssa se tuskin niiden iän puolesta onnistuu. Ensi kerralla kiitos vain vähemmän huolen/stressinaiheita ja omaa sekoilua. Ihanaa oli toki myös nähdä taas tuttuja springerspanieli-ihmisiä ja tutustua uusiinkin, meillä oli tosi hyvä joukkuehenki vaikka kaikki ei entuudestaan toisiaan tunteneetkaan. Kiitos!



Viikonlopun aikana sai kyllä tosiaan agilitykiintiötä tuutin täydeltä, mulla oli jo sunnuntaina ihan kamala agilitykrapula enkä ihan tiennyt kuinka sen sais pois :D Onneks en viime maanantaina päässyt treeneihin yhden palaverin vuoksi, vaikka ei me kyllä varmaan ois muutenkaan jaksettu.. Tiistaina olin onneks saanut jo kasattua itseni niin että alkeisryhmän treenien veto meni ihan rutiinilla.
Eikä mua siis harmita ollenkaan se, että mokasin E-radalla ja F-radalta saatiin taas yksi yliaikanolla. Nita oli valtavan hieno tyttö, tajusin kunnolla oikeastaan vasta seuraavana päivänä että oli se yliaikanolla kuitenkin aika kova saavutus, koska tultiin hei toisiksi 59 maksikoirasta ja Nitan lisäksi ainoastaan ensimmäiseksi tullut koira sai siltä radalta puhtaan suorituksen! Ajatellaan vaikka niin että kun me ei varmaan agilitysertiä näiden mun mokailuiden vuoksi saada, niin tuo pokaali on meidän serti :D Maailman paras pikku Nita <3 Ja hieno ihana Nemokin!




Woou mikä kamala romaani tästä postauksesta tuli, mutta mä en vaan saa sitä kaikkea ulos tiiviimmin! Viikonlopun aikana tapahtui niin paljon asioita, että tuntuu etten oo vieläkään saanut kerrotuksi kaikkea. Enkä itse asiassa ookaan, koska mun mielessä on tän viikon aikana pyörinyt niin paljon mietteitä Nemon kaulaa/terveyttä koskien, että tarvin siihen laajempaa pohdiskelua. Mutta en aio tunkea sitä enää tähän mammuttipostaukseen, vaan palata asiaan ensi kerralla. Johon menee lähemmäs kaksi viikkoa, koska tiistaina tämä agilityhullu lähtee matkalle Skotlantiin! Kaikki mun kameran kuvat löytyvät täältä. Kiitos vielä täällä blogissa kaikille niille ihanille ihmisille, jotka otti videota/valokuvia/lainasi tavaroita/piti koiria/auttoi tavaroiden kantamisessa/kasaamisessa/kesti mun sekoilua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti