Huolta sekä iloa

Heippa taas pitkästä aikaa! Olen palautunut Skotlannista, oli älyttömän hieno reissu :) Maisemat oli upeat, sää tosi hyvä, ihmiset ystävällisiä ja ohjelma loistavaa. Siellä oli muuten tosi paljon koiria, tai siltä se tuntui vaikka kyllähän Suomessakin helposti näkee joka päivä koiria kävelyllä :D Oltiin siis partion kautta matkassa, ensin viisi päivää länsirannikolla Lochgoilheadin kylässä sellasessa partiokodissa/National Activity Centerissä jossa oli kaikenlaista ohjelmaa melonnasta ja jousiammunnasta kalliokiipeilyyn ja joenuomassa märkäpuvussa rämpimiseen. Lopuks oltiin kaks päivää Edinburghissa jossa tutustuttiin linnaan ja viskiin sekä shoppailtiin :) Mutta se siitä, takaisin koiriin, jotka tietenkin sekosi ihan hullusti kun tulin kotiin.

Ennen reissua pohdiskelin paljon Nemon niskaa ja ylipäätään kaikkea sen terveyteen liittyen. Koira näytti siis Agirodun viimeisenä päivänä olevan täysin kunnossa enkä huomannut radalla menossakaan mitään poikkeuksellista. Seuraavana tiistaina (eli 9.7.) meillä oli taas koirahieroja-aika ja Nemo oli sielläkin ok, antoi käsitellä hyvin. Silloin helmikuussa niskan oikealta puolelta löytyi kaksi kipupistettä jotka oli tosi kireitä; nyt löytyi vain yksi selkeä, joka aukesi paremmin kuin ne helmikuiset. Nemo ei vinkunut tai reagoinut hierontaan muutenkaan normaalista poikkeavasti, mutta lopun taivutuksissa huomasi, että ero oli valtava. Hieronnan lopuksi koirat siis aina istuvat pöydällä ja niiden päätä taivutetaan taakse, ylös ja alas etujalkojen väliin. Nemo taipui vasemmalle melkein kirsu kylkeen asti, mutta oikealla puolella kirsu muistaakseni yletti hädin tuskin lavan yli, joten jumeja siellä syvemmällä vielä oli. Lisäksi oikeassa takajalassa oli vähän jumeja, luultavasti vieläkin siitä huhtikuisesta liukastumisesta Lempäälän kisoissa. Nitalla ei muistaakseni ollut mitään erityistä, mitä nyt vähän jännäjäykkäili taas aluksi kuten kuvistakin näkyy :D Kerrankin sain aikaiseksi ottaa kameran mukaan. Nita oli muuten huvittava, kun kuuman kelin takia en jättänyt sitä autoon vaan otin sen mukaan hoitohuoneeseen Nemon käsittelyn ajaksi. Neiti tönötti korituolissa arvokkaana ja Nemon päästyä pöydältä alas, hyppäsi tuolilta pöydälle ihan itse :D

 

Ennen Skotteihin lähtöä taivuttelin vielä Nemoa joku päivä kotona, ja taipui jo paljon pidemmälle. Päätin, että täytyy nyt jatkossa (niin hyvin kuin ennen muuttoa vielä ehtii) hieroa sitä enemmän kotonakin, kun jo aika hyvin osaan otteita ja uskallan. Myös venyttelyitä täytyy tehdä ehdottomasti lisää. Tällä hetkellä Nemo on aika lailla oma itsensä; ei kipuile, mutta huoli painaa omaa mieltä. Mä en oikein tiedä, mitä sille kannattaisi tehdä - röntgenkuvaukset on kalliita ja jos vaiva on lihasperäistä, se ei näy siinä. Magneettikuvausten hintoja en uskalla kuvitellakaan, ja spondyloosin luulisi ilmenevän ennemminkin selässä kuin niskassa. Ja toisaalta, jos/kun Nemo erittäin todennäköisesti jää agilitystä eläkkeelle seuraavan puolen vuoden sisällä, onko vanhaa koiraa järkevääkään kuvauttaa? Etenkin, kun vaikkapa sitä spondyloosia ei pysty parantamaan. Olisi eri asia, jos kyseessä olisi nuori koira.

Oon luonnollisesti miettinyt myös, mitä tekisin jatkossa tokon suhteen. Kesä ollaan tosiaan pidetty taukoa tehden korkeintaan jotain yksittäisiä pikkujuttuja pari kertaa viikossa. Olin vähän miettinyt, että voitaisiin syksyllä kokeilla ehkä kisaamista uudestaan kun tokoa olisi muutenkin hyvä siellä Joensuussa harrastaa, kun en agilityyn mitään ryhmäpaikkaa enää ala jonottamaan ja tokoa pystyy hyvin treenaamaan itsekseen. Mutta jos se aiheuttaa koiralle noin pahoja jumeja, ei siinä ole järkeä. Tapauksen myötä oonkin mietiskellyt, kuinka hassua on miten usein nimenomaan agilitykoirien lihashuollon tärkeyttä korostetaan, mutta tokon yhteydessä harvemmin puhutaan. En tiiä, ehkä tää on vaan mun oma mielikuva ja varmasti tokon huipulla koirien lihashuollosta huolehditaan. Mutta näin maalaisjärjellä ajatellen, eikö agility olekin paljon kokonaisvaltaisempi laji rasituksen suhteen? Siinähän koira kääntyilee moneen eri suuntaan, toimii ohjaajan molemmilla puolilla sekä luonnollisesti käyttää kroppaansa monipuolisemmin.

pikapaikkista mökillä.

eikä mennyt hyvin t. Nemo ja piippiippiip

Näillä näkymin siis seuraillaan Nemoa ja lisätään hierontaa ja venyttelyitä kotonakin. Kun se aina menee itsekseen ohi noin, ei oikein muutakaan voi tehdä, kun en ihan vielä ala niiden kuvausten puoleen kallistua. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Pakko myöntää, että silloin kuun alussa päässä pyöri lähinnä ajatukset, joiden mukaan koirista on vaan huolta ja harmia... Ja se ajatus palasi taas tänä aamuna mieleen, kun Nemo ensimmäiseksi aamulla pihalle päästyään karkasi, varmaan jonkun juoksunartun hajun perässä. Käytiin sitten Nitan kanssa lenkillä ja sillä välin Nemo tuli takaisin. Huoh. Tänään myös taivuteltiin niskaa jälleen vähän, kun Nemo vaikutti olevan aika jäykkä, ja eipä se kauhean elastinen ollut. Lisäksi se tuntuu olleen melkein koko kesän vähän omituinen, jotenkin stressaantunut. Voi olla, että tää mielikuva on tullut vasta nyt kun juoksut sekoittaa sen pään, mutta silti - tuntuu, että iän myötä Nemosta on tullut ylipäätään stressiherkempi enkä ihan tiiä, onko sillä hermorakenteessakaan kaikki kunnossa.

 

Mutta toivottavasti Nemo nyt pysyy mahdollisimman terveenä, harrastuksilla ei siinä suhteessa ole enää merkitystä. Jotenkin nyt kun muutto pois kotoa ja tuttujen piirien luota lähenee, alkaa ymmärtää entistä paremmin kaiken rajallisuuden - se jotenkin iski tajuntaan tosi voimakkaasti silloin Agirotuviikonloppuna. Minun rakas NN-teamini alkaa olla vanha, ja on ihan hassua ajatella että apua, kuinkahan pian ne vaan viettää eläkeläiselämää köpötellen lyhyitä lenkkejä. Onneksi kuitenkin koirat ovat vielä ihan virkeitä veteraaneja, aina iloissaan lähdössä tekemään yhteisiä asioita, ja onneksi niiden kanssa saa sittenkin enemmän iloisia ja onnellisia kokemuksia.

oon niin iloinen että kerrankin kaikki katsoo kameraan ja ilmeet on hyvät :D

Oltiin nyt torstaista lauantaihin mökillä, tai itse asiassa koirat oli eiliseen asti vanhempien ja isosiskon kanssa, kun itse lähdin jo lauantaina. Oli ihanaa vain saada olla siellä rakkaiden ihmisten ja eläinten kanssa, hetkiä ilman stressiä. Perjantaiaamu meni laiturilla kuumassa auringonpaisteessa lukien/päiväkirjaa kirjoittaen(/nukkuen by koirat). Kuvat kertokoon enemmän :D Oli ihanaa, ihana kesä!

maailman paras Nipsu on myös maailman paras auringossalöhöilykaveri :>

PS: Muistelin siellä mökillä päiväkirjaa kirjoittaessani, että viikonloppuna tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun maailman paras spanieli ylitti odotukset ja meni taipparit läpi! Muistan kun olin kesätöissä taidenäyttelyn valvojana ja mulle soitettiin peruutuspaikasta ja kirjoitin ajo-ohjeita ja mukaan otettavia tarvikkeita päiväkirjan vikalle sivulle, kun mulla ei muutakaan paperia ollut mukana. Enkä raaski repiä sitä sivua irti :D Silloinkin oli kamalan kuuma päivä ja mentiin illalla kokeen jälkeen mökille juhlimaan. Fiilis oli huipussa, se oli todella kaivattu piristys muuten kurjaan kesään :D