Lumivalkeaa kaipaa musta maa

Viime viikonloppuna lähdettiin taas kotiin käymään. Koirat olivat jälleen riemuissaan vastassa ja oli ihanaa nähdä ne taas :> Olin suunnitellut meneväni pitkästä aikaa treenaamaan agilityä itsekseni/kesän alkeisryhmäläisteni kanssa, mutta Jämsään oli satanut viitisentoista senttiä lunta joten kentällä ei todellakaan pystynyt juoksemaan :D Seura piti kuitenkin BH-kokeen suunnitellusti lauantaina ja koska agitreenit peruuntuivat, pääsin sinne talkoilemaan. Oli kiva nähdä tuttuja ihmisiä ja koiria pitkästä aikaa ja rooli kaupunkiosuuden pyöräilijänäkin sujui ihan hyvin :)

Taktinen väistöliike.

Pikkuruspeli on aika kuvauksellinen.

Appu oli Ninjan kanssa myös käymässä kotona, ja lauantai-iltana lähdimme vanhempien ja koirien kanssa pitkälle lenkille Pykälän metsäteille. Äiti ja isä on käyneet siellä hiihtämässä monesti, mutta itse en ollut koskaan kyseisellä paikalla käynyt. Pitää kyllä joskus mennä uudestaan, oli hienot maisemat! Rakastan talvea ja lunta, joten nautin sydämeni pohjasta raikkaasta pakkassäästä. Joensuuhun ei vielä perjantaina jääneet edes lumet maahan.

Tytöt <3

ja vetreä veteraanitiimi <3

Sunnuntaipäivä meni kotona rentoillessa ja koirien kynnet leikatessa, ja maanantaina 21.10 koitti vihdoin kauan odotettu luksusaika, kun sain auton ainakin pariksi viikoksi lainaan ja Nemon ja Nitan vihdoin luokseni tänne! Ajomatka sujui hyvin ja ensimmäinen viikko koirien kanssa on mennyt myös ihan mukavasti. Ollaan lenkkeilty paljon, nähty koirakavereita ja jopa vähän treenattukin! Lenkit on sujuneet kivasti, ei olla yhtään rähisty kellekään vastaantulevalle koiralle. Nita on yllättävän hyvin hyväksynyt sen, ettei se pääse täällä sänkyyn nukkumaan, mutta Nemo kapuaa joka yö salaa viereen.. :D Ainoa varsinainen harmituksen aihe on se, että Nemo on joka päivä ja melkein joka yökin haukkunut postia :( Aina se lopettaa kun komentaa, mutta yöllä on tietysti vähän rasittavaa herätä aina kumeaan vahtihaukkuun, jos postiluukku kolahtaa tai joku kopistelee käytävässä.

Karvatursake. Oon tätä kirjoittaessa jo onneksi saanut sen trimmattua, tulee paljon vähemmän kuraa sisään kun tohvelit lähti. Korvat ja kaulakin siistiytyi aika hyvin.

Nemo the se-joka-aina-pilaa-valokuvan... Vaikka eipä noi tytötkään ihan hommaan keskity :D

Eilen koirat olivat illan keskenään kotona koska olimme Joonan kanssa ainejärjestöni vuosijuhlassa, ja sinä aikana Nemo oli pissinyt kolmeen eri paikkaan ja oksentanut kolmesti :)) Ruikkimisessa ei sinänsä ole mitään yllättävää koska Nemo nostaa kotonakin jalkaa kylpyhuoneeseen jos ei ole päässyt pitkään aikaan ulos, mutta minusta eilisillan tapaus oli myös vähän protestia yksin jäämiseen. Ilmeisesti se alkaa sitten kokea meidän kämpän jo reviirikseen. Nita on ollut oikein kiltisti, mutta luultavasti silläkin on pientä uuden "elämäntilanteen" stressiä/epävarmuutta. Se vain kanavoi sen nukkumiseen, eikä sitä Nitasta oikeastaan muuten huomaa kuin että se on aina kotiin tullessani normaalia enemmän hepulissa, vikinät ja hyppimiset kestää paljon pitempään kuin Jämsässä.

<3

Onneksi yksinoloa ja kerrostalon ääniä on kuitenkin aika helppo harjoitella, ja me ollaankin Joonan kanssa esim. kolisteltu postiluukkua tai kopisteltu oman oven ohi. Ei varmasti pitäisi ehkä vielä huolestua Nemon suhteen kun kerrostaloelämää on takana vasta muutama päivä, mutta en silti voi olla ajattelematta jossain mielen perukoilla huolestuneena, että jos Nemo ei sopeudu, ei sitä voi täällä pitää :( Nyt seuraillaan tilannetta eikä luovuteta heti.

Vielä tiistaina saatiin nauttia ihanasta aurinkoisesta pakkassäästä ja olimme sopineet ystäväni Josen kanssa lähtevämme lenkille lintutornille. Isla-collie lähti mukaan ja ihana lenkki olikin! Koirat ei juuri noteeranneet toisiaan, mutta Nita nautti silmin nähden vapaana juoksemisesta ja Nemo uusista hajuista. Kiivettiin jopa lintutorniin eikä sekään ollut koirille mikään kummallisuus, Nemo ei edes katsonut jyrkkiä portaita ja Nita vain vilkaisi että aha, tuollaisia, okei, kiivetään kun mammakin menee. Reippaat hurtat!

Koska Nemo ei ylettynyt katselemaan/haistelemaan maisemia, piti ottaa se syliin jotta näki kaiteen yli :D

Parasta on juosta täysiii!

"Saanko nyt namin?" Niin Nitaa <3

Keskiviikkona lähdettiin taas Noljakkaan lenkkeilemään, tällä kertaa Aavarantaan Melkun, Eetun, Unton ja Vekin kanssa. Paikka oli ihana mutta sää kurja, kuten ehkä kuvista näkee. Nita ei tällä kertaa innostunut leikkimään Unskin kanssa sen suostutteluista huolimatta, mutta tykkäsi juoksennella ympäriinsä :) Likka ehti säikäyttääkin minut lähtemällä rusakon perään (ainoa tilanne, jossa Nitan pieni riistavietti menee minun luonani pysymisen edelle on juuri silloin, kun se näkee jäniksen lähtevän karkuun). Onneksi en kuitenkaan ehtinyt vielä edes panikoitua pisteeseen koirani-juoksee-rusakon-perässä-minulle-ja-sille-täysin-vieraassa-paikassa, kun Nita jo tuli takaisin. Pupu oli siis päässyt karkuun ja tilanne ei onneksi ehtinyt edes kehittyä vakavaksi. Helpotuksen huokaus!

Oli Nemokin oikeasti mukana mutta siitä ei tullut kuvia.

Näillä on joku ihan oma projekti meneillään

Aktiiviviikko päättyi torstaina collieporukan tokotreeneihin, jossa olen pari kertaa käynyt katselemassa koiria ja saanut luvan ottaa nuo vääränrotuisetkin mukaan. Porukkaa oli sillä kertaa aika vähän paikalla ja minä lähdin lähinnä katsomaan, miten vieraassa paikassa tekeminen onnistuu. Nemo keskittyi yllättävän hyvin, siltä olisi voinut odottaa paljon enemmän sähläystä. Tehtiin lähinnä seuraamista ja parit jäävät, ihan hyvin meni. Nitan kanssa ei ole tokoiltu elokuun jälkeen yhtään ja sen kanssa otin myös seuraamista ja jääviä sekä luoksetuloja. Nipsulla kyllä meni heti alkuun vähän haisteluksi joten hömppäilyä se vaan oli, ja Nemonkin kun otin toiseen kertaan, alkoi äkkiä vilkuilla siihen malliin ympärilleen että oli parempi lopettaa melko pian.
Ehkäpä meidän pitäis nyt vaan jäädä suosiolla tokosta eläkkeelle, ei taas tuntunut yhtään meidän jutulta :D Toki koirat oli varmasti myös väsyneitä uudesta paikasta ja kaikesta edellispäivien touhuiluista, niin siihen nähden meni ihan kivasta touhuamisesta vieraassa paikassa häiriön alla.

<3

PS. Agilityä on ikävä. Ihan kamala ikävä. Haluun kisoihin ja treenaamaan.

Nipsukin tahtois päästä juoksemaan lujaa!

PPS. Opiskelu hajottaa. Marraskuu näyttäis menevän uusintatenttikierteessä - kun yhden joutui uusimaan, en ehdi/ole ehtinyt lukea seuraaviin tarpeeksi. Mm. tästä johtuu blogin päivittämättömyys, mutta yritän ihan oikeasti saada ensi viikolla tänne uuden ulkoasun.

Lintutornilenkin päätteeksi mentiin pellolle, josta löytyi isoja heinäpaaleja

joiden päälle oli hyvä hypätä poseeraamaan.

PPPS. Sää masentaa. Ihan oikeasti, tää "vuodenaika" on mulle kaikkein pahinta ja näkyy ihan selvästi mielialassa. Haluan jo pysyvät pakkaset ja lumen! Näillä märillä kurakeleillä en lähde ulos muulloin kun on pakko, joten koiriakin aktivoidaan nyt mahdollisimman paljon sisällä.

Cause there's nothing like seeing each other again, no matter what the distance between

Reilu kuukausi asumista Joensuussa takana ja pikkuhiljaa arjen palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Koirattomana on ollut outoa olla, mutta toisaalta päivät ovat olleet niin täynnä opiskeluhommia ja iltarientoja, että kauhean ikävä ei ole ehtinyt ollakaan. Ajoittain kuitenkin ikävä iskee, etenkin jos törmää koiriin (mitä täällä kyllä tapahtuu). Siksi olikin ihanaa, kun syyskuun 20.-22. päivä vanhempani tulivat käymään meillä ja toivat koirat mukanaan.

Aluksi koirat olivat kuulemma lähdettyäni olleet aivan normaaleja omia itseään, mutta viime aikoina ne ovat äidin kertoman mukaan muuttuneet jotenkin apaattisemmiksi. Lisäksi ne ovat olleet kovin rauhallisia, mikä on kyllä sinänsä hyvä koska ylimääräistä aktiviteettia ne eivät kotona Jämsässä saa lenkkeilyn ja pihalla touhuilun lisäksi. Koirien saapuessa Joensuuhun niilläkin vaikutti olleen ikävä, jälleennäkemisen riemu oli lievästi sanottuna ylitsevuotavaa :D

kuten ehkä näkyy..

Nemo oli alussa vähän levoton ja jostain syystä meni vaatehuoneeseen mäyräilemään :d

Nemo ja varsinkin Nita tulivat oikealle ovelle kuin kotiinsa ja saivatkin heti aluksi jäädä kämpille keskenään, kun lähdettiin käymään kaupassa. Heitin pahvirullat askarreltaviksi eivätkä ne perään katselleet, eikä tullessa kuultu mitään ääntelyitäkään. Nemo oli alussa jotenkin tosi jumpittelevalla päällä, se hyppäsi jatkuvasti meidän sänkyyn pyörimään ja huolimatta siitä, että kielsin ja otin sen alas ties miten monta kertaa, hyppäsi jatkuvasti uudestaan. Mietin että onkohan se jotain ikäväprotestointia, mutta uskoi Nemo lopulta. Nukkumaan koirat rauhoittuivat aika hyvin, joskin aamuyöstä vaistosin, että Nita kömpi Joonan jalkopäähän. Heti herätessäni Joona sitten käski sen alas, ei ollut kuulemma kehdannut alkaa komentaa nukkuessani.. :D

taitaa se Nipsu täällä ihan kivasti viihtyä! :3

Lauantaiaamuna lähdettiin äidin ja koirien kanssa lenkille Joonan ja iskän jäädessä ripustamaan tauluja. Koirat kulki tosi hienosti ja muisti, miten ihmisten ilmoilla ja koiria vastaantullessa käyttäydytään :) Nemo oli ihan onnessaan kun pääsi seuraamaan ja sai namia, siitä kyllä huomasi että se kaipasi selvästi jotain tekemistä. Harmi ettei meillä ollut sille edes mitään lelua täällä, että olisi voinut riehua. Nipsu oli tapansa mukaan ihana ja kiltti :> Aaamupäivästä lähdettiin taas kaupoille, meiltä puuttui vielä siinä vaiheessa aika paljon kaikkea joten koirat sai taas viettää aikaa keskenään kotona.

maailman kultaisin spanieliherra <3

Iltapäivällä tultiin sitten käymään kotona kahvilla ja lähdettiin aika pian ajamaan kohti Hammaslahtea, koska vanhempani halusivat käydä katsomassa entistä kotiaan. Hassua ajatella, että olisin saattanut asua koko elämäni Joensuussa jos perhe ei olisi muuttanut Keski-Suomeen :D Hammaslahden nähtyämme käytiin Reijolassa tosi kivalla rannalla katsomassa iltatyyntä Pyhäselkää. Nita pääsi juoksemaan vapaasti ja voi että sillä oli hauskaa! Ranta oli tosi hieno paikka ja hämärtyvä syksyilta tosi tunnelmallinen. Kotiin palattuamme käytiin vielä pieni iltalenkki jonka jälkeen olikin hyvä rauhoittua nukkumaan. Sunnuntaiaamuna löysin jälleen Nitan vierestäni :D 

jee, mamma tää oli kiva paikka!

Aamu oli sateinen mikä sopi hyvin siihen masentavaan faktaan, että varsin pian aamulenkin jälkeen vieraiden piti lähteä takaisin kotiin :( Koirien lähdettyä tuli kamalan tyhjä olo, mutta onneksi kaksi viikkoa meni aika nopeasti ja pääsin käymään silloin toissa viikonloppuna kotona. Yhteinen aika jäi myöhäisen junan ja kisojen takia oikeastaan öihin ja sunnuntaipäivään, mutta oli meillä sitten tosi kivaakin yhdessä :>

mitäs täältä kivenkolosta löytyy?

Loppuja kuvia Joensuuviikonlopulta voi katsella täältä.

Käytiin silloin Jämsässä siis aamulla pitkällä lenkillä ja koirat oli ihan fiiliksissä saadessaan vähän nameja poseeraamisesta :D Myöhemmin oltiin ihan vaan pihalla yhdessä ja koirat sai taas poseerata (varmaan eka kerta kun oikeasti kuvasin kunnolla omia koiria tolla kameralla), ja lisäksi harjasin ne perusteellisesti. Sen viikonlopun kuvia en ole vielä ehtinyt käsitellä, joten spämmään niitä tänne myöhemmin syksyn mittaan täytekuviksi.

Viikko sitten takaisin tänne tultuani oli ihan kamala ikävä koiria, pahempi kuin kertaakaan aiemmin :( Lohduttauduin sillä, että kaksi viikkoa menisi varmasti jälleen nopeasti. Päivät olikin taas niin täynnä ohjelmaa sitten, että ikävä haihtui ja äkkiähän tosiaan onkin ensi viikonloppu :> Ja sen jälkeen saan vihdoin koirat luokseni tänne! 

meidän pikku perhe, millä kokoonpanolla lähtee opiskeluaika elämästä käyntiin. <3