Niin lähellä, niin lähellä

Viime viikonloppuna lähdettiin ensimmäistä kertaa käymään yhdessä kotona Jämsässä. Syy juuri tämän viikonlopun valikoitumiseen oli puhtaasti itsekkään koiraihmisen: agilitykisat Jyväskylässä! Enkä muista milloin olisin viimeksi nukkunut niin huonosti kisoja edeltävänä yönä. Tultiin myöhäisellä junalla koska mun koulupäivä oli perjantaina pitkä, mutta tietysti juna oli 45 minuuttia myöhässä :D Oltiin siis Jämsässä yhdentoista aikoihin ja nukkumaan pääsin joskus 12 jälkeen.

Nemo ja Nita olivat aivan pähkinöinä tullessani kotiin, vaikka oltiin oltu erossa toisistamme vain kaksi viikkoa. Koirat siis kävivät täällä syyskuun loppupuolella viikonloppureissulla yhdessä vanhempieni kanssa, mutta siitä tarkemmin seuraavalla kerralla. Kumpikin hyppi, nuoli ja vikisi ja Nita oli tosi onnellinen saadessaan käpertyä pitkästä aikaa viereeni nukkumaan sänkyyn.
Kuten sanottu, nukuin todella huonosti - Nemo pyöri koko yön sängyn ja lattian väliä ja tuntui, etten ollut nukkunut yhtään, mikä ei voinut pitää paikkaansa koska muistan nähneeni unia yliopistosta :D Muistan katsoneeni kuudelta kelloa ja pakottaneeni itseni yrittämään nukkumista vielä puoli tuntia, mutta nousin silti pirteänä puoli seitsemältä aamutoimiin ja pakkaamaan viimeiset tavarat.

Mitään odotuksia kisoihin mulla ei oikeastaan ollut - oltiin treenattu koirien kanssa viimeksi 26. elokuuta joten ajatuksena oli lähteä pitämään hauskaa ja tapaamaan taas ihania treenikavereita pitkästä aikaa. Nemo ja Nita olivat innoissaan lähdössä mukaan; Nemon kohdalla siinä ei ole mitään uutta, mutta nyt Nitakin, joka yleensä makaa kisa-aamuina sohvalla rauhallisesti tarkkaillen, pääseekö se tällä kertaa mukaan vai vaan Nemo, teputteli eteisessä odottavasti. Ja iloisina ne hyppäsivät autoon, kun lähdettiin hyvissä ajoin ajelemaan kohti Jyväskylää.

Matkalla virittelin itseäni fiilikseen kuuntelemalla musiikkia ja Keljon liikenneympyrään ajaessa Nita heräsi takakontissa ja ravisteli itseään. Voisiko se olla jo niin tottunut näihin reissuihin, että se tietää mihin pääsee? Kisapaikalla hoidettiin perus ilmoittautumiset, kävelyt ja laitettiin häkki treeniporukan leiriin. Mukana oli samat ihmiset kuin joukkuemölleissä elokuussa eli Marja bordereineen, Anu ja Nelli sekä Mira ja Redi. Sain siis taas jännittää kisakavereiden suorituksia. Vähän kyllä jännitti itseänikin, koska tuomari oli vaihtunut Marja Lahikaiseen, joka oli Nemon ensimmäisissä kisoissa Orivedellä kesällä 2011. Ratojen vaikeudesta en sieltä muista juurikaan mitään, koska Nemohan taisi molemmilla radoilla mennä ehkä enintään kymmenen estettä ennen kuin lähti huitelemaan metsään. Tuomari oli yleisesti vaikuttanut vähän tiukkikselta silloin, mutta lähdin sillä asenteella, että ainakin nyt pääsen näyttämään että kyllä Nemo osaa pysyäkin radalla :P

Voi jestas ton koiran ilmeitä :DD en kestä

Kaikki radat näissä kisoissa olivat mielestäni aika haastavia, tai oon nähnyt ykkösissä helpompiakin. B-radalla oli jo suoraa juoksemista mistä itse tykkään enemmän, mutta kaikilla radoilla oli myös jotain ansapaikkoja sekä kepit "väärältä puolelta" :D Kaksikosta ekana oli starttivuorossa Nita, joka lähti makseista kahdeksantena.



Tytöllä oli tosi hienosti vauhtia, alussa säikähdin vähän että meinasi hyytyä kun ennen ekaa putkea vähän säpsähti harjoituskeinun paukahdusta. Onneksi ei jäänyt kuitenkaan sitä miettimään, vaan lähti hienosti jatkamaan. Kepit oli älyttömän hienot taas!! Nipsu pujotteli niin reippaasti <3 Sain pidettyä oman ohjauksenkin hienosti kasassa radan loppupäähän asti, mutta hylkyhän sieltä tuli. Ihan oma moka oli, liikuin eteenpäin hypyltä vaikka olis vain pitänyt jäädä paikalleen ja kääntää koira heti - olisi pitänyt ennakoida, että tietenkin Nita olettaa että ollaan jo loppusuoralla ja ottaa spurtin.



Nemon käytös omalla vuorollaan tuli sitten aika puskista :DD Se oli melko korkeassa vireessä jo ennen rataa, mutta ihan tällaista en kyllä odottanut. Höntti spanieli oli niin onnellinen päästessään pitkästä aikaa radalle, että juoksenteli vaan ihan onnessaan ympäriinsä :D Nemo-raukka ei ole saanut olla vapaana viikkoihin kotona porukoiden luona ja se oli vaan niin symppis, ettei sille voinut kuin nauraa. Ja se oli vaan niin ihana, kun toi ei ollut sellaista haistattelumeininkiä, että se kyseenalaistaisi mut vaan se yksinkertaisesti nautti päästessään radalla juoksemaan :--D No, joka kisoissa pitää olla se pelle-esitys niin ilmeisesti Nemo päätti huolehtia tänään siitä. Kuuluttaja muuten kertoi jokaisen koiran tullessa lähtöön niiden iän, ja Nemon päästyä maaliin se sanoi "Ja tuota vauhtia saisi moni nuorempikin kadehtia." :--D



Sitten tosiaan oli vuorossa B-rata, joka oli mielestäni helpompi kuin ensimmäinen. Nitalla oli taas tosi hienosti vauhtia ja jälleen ohjauskin toimi, mutta mitä tapahtuu puomilla? Vien koiran alas ja juuri ennen kontatkipintaa tökkään sen siitä sivusta ohi!! En edes tajunnut sitä kunnolla ennen kuin radalta poistuttuani, oikeasti mitähän ihmettä oikein olin tekevinäni siellä? Koira teki taas ihan täydellistä työtä mutta minä tein aivan käsittömättömän mokan, jollaista en ole edes muistaakseni ikinä aiemmin tehnyt. Anteeksi Nita, ohjaajasi on idiootti.



Nemon kanssa yritin tosissani tsempata B-radalla. Jos olinkin A-radalle lähtenyt katsomaan, mitä koira tekee pitkän agilitytauon jälkeen, niin nyt yritin taas oikeasti keskittyä, mitä mun todella pitää tehdä aina, jotta homma Nemon kanssa toimii. No, jätin koiran liian lähelle ekaa estettä (koskahan alkaisin oppia tämänkin...?) ja kun eka rima tippui, oma ohjaus lässähti taas. (Eli toisin kuin Marja videolla kommentoi, se ei tippunut siksi koska vanhaherra kompuroi vaan siksi koska jätin sen liian lähelle - taas kerran). No, yritinhän mä siinä sitten ottaa koiran taas ruotuun ("Hei!") mutta sekin meni aika pelle-esitykseksi, en esim. tiiä mikä tuossa A:n jälkeisessä putkessa oli vaikeaa :-D



Päivän päätteeksi oli vielä C-hyppäri. Nita jaksoi edelleen todella hienosti juosta ja kepeillekin riitti vieläkin vauhtia! On se upea <3 Harmi ettei takaaleikkaus hypylle onnistunut, kuulin vasta radalta tultuani (ja yliaikanollasta iloitessani), että siitä tuli kielto. Jos ymmärsin oikein, ei olisi ollut jos en olisi pyöräyttänyt koiraa ympäri mutta en mä sitä siinä tilanteessa oikein muutenkaan sitä olisi hyppäämään saanut. No, hyvä rata silti sekin :)



Nemo oli vikalle radalle päästessään saanut jo ilmeisesti purkaa suurimmat energiat ja onnellisuudet pois ja nyt spaanieli olikin tosi hienosti kuulolla! Käännökset ja oma ohjaus toimi koko radan. Hienosti se menikin aina toisiksi viimeiselle esteelle asti, josta harmi kyllä putosi rima :( Treenikaverit oli kuulemma katsoneet ihan henkeä pidätellen että ei hitsi miten menee hienosti, nollaa tulee, ja pakko myöntää että itsekin jo siinä loppusuoralla ehdin jo miettiä, että ei vautsi. Vaan ei. Mutta niin lähellä, niin lähellä.

Näin jälkikäteen fiilikset kisoista on hyvin ristiriitaiset. Vaikka en oikeasti odottanut suurempaa menestystä koska sekä mulla että koirilla on takana pitkä tauko agilitystä, mua harmittaa edelleen omat mokailut. Ja se on hyvin ärsyttävää, koska en oo mitään kisaa aikaisemmin vatvonut mielessäni näin pitkään :D Kai mua sitten alitajuisesti kuitenkin jännitti/otin paineita, koska tiesin että molemmilta puuttuu enää yksi luva agilitysertiin. Toisaalta sen pitkän tauon takia on paremmin ymmärrettävää, että oon ruosteessa, mutta silti ne Nitan kanssa tekemäni virheet oli ihan omituisia, tai lähinnä se puomi :D Oon kuitenkin tosi iloinen siitä, että koirat toimi aivan loistavasti, Nemokin sitten vikalla radalla. En ottanut edes yhtään harjoitusestettä ennen kisaratoja.
Nitan suoritukseen olen älyttömän tyytyväinen - se pujotteli joka ikisellä radalla kepit nopeasti, juuri kuten olen tavoitellut keväästä asti ja sillä säilyi vire kaikkien kolmen ratojen ajan eikä hyytynyt yhtään! Aika riitti joka radalla reilusti alle ihanneajan ja kaikki virheet, eniten agiratojen, johtui musta. Perfektionistina ärsyttää ihan suunnattomasti erityisesti se B-radan puomi - miten voin olla näin urpo?! :D Mutta Nipsu on paras ja on sen kanssa on vaan ihanaa kisata <3

Nemon kanssa mua taas ei harmita oma tekeminen yhtään, koska se teki periaatteessa kaikki mokat. A-radan videota katsoessa nauran edelleen vedet silmissä, tuun niin katsomaan sen aina kun kaipaan piristystä :D B-radalla toki mokasin siinä, että jätin koiran liian lähelle ekaa aitaa ja ohjaus kaatui rimanpudotukseen, mutta luultavasti Nemo olisi kuitenkin tehnyt siellä omia kaarroksiaan. C-radalla oon tyytyväinen omaan ohjaukseen, keskityin hyvin tekemiseen. Rimanpudotus oli tosi harmillinen juttu, ja yritin kovasti katsoa videoltakin, teinkö sen tokavikan hypyn kohdalla jotain kummallista - kiristinkö vauhtia maaliin tms, mutta en ainakaan näe että mitään sellaista tapahtuisi.
Rimat oli tosiaan kaikilla radoilla kuudessakympissä, missä korkeudessa Nemon kaikki pudotukset on tapahtuneet - se alkaa olla walesille aika iso hyppykorkeus, vaikka Nemo onkin suuri uros. Mun silmään näyttäisi, että rima putosi siksi, koska Nemo hyppää tasajalkaa ja takajalat laskeutui liian aikaisin. Mietinkin, pitäisikö sen kanssa kokeilla seuraavissa treeneissä oksereita tai jotain pituus-aita -yhdistelmää, josko se auttaisi. Oon kyllä nähnyt muidenkin walesien hyppäävän samalla lailla takajalat kropan alla, ehkä se on vaan joku näiden juttu?

Vaikka omat mokailut harmittikin, oli silti tosi mukavaa päästä taas kisoihin, siellä on vaan niin kivaa! Aina näkee tuttuja ja oli ihanaa nähdä treenikavereita, jotka kaikki muuten sijoittui jollain radalla! :) Anu ja Nelli korkkasivat hienosti virallisen kisauransa ja Mira ja Redi saivat toisen luvanollansa, jee! :) Nemolla ja Nitallakin vaikutti olevan tosi kivaa kun pääsivät taas touhuamaan mamman kanssa, ja oli se vaan ihanaa päästä taas yhdessä tekemään <3 Koirat kun ovat tosiaan olleet lähinnä hihna- ja juoksulenkkien varassa vanhempien kanssa, henkinen aktivointi on jäänyt vähemmälle. Ja virkeästi ne edelleen jaksaa tehdä :) Vähän suunnittelinkin jo seuraavia kisoja, en malttais odottaa että päästään taas radalle! Enää ei oo kauaa seuraaviin treeneihinkään :)

Tajusin tässä loppukesästä että mulla ei taida olla yhtään kuvaa itse Jattilasta, vaikka siellä on tullut
viimeisen vuoden aikana vietettyä hyvin paljon aikaa. Nyt sitten sain otettua :)

Tutuista puheenollen, tämänkertainen kuuluttaja on jo myös melkein tuttu. Hän on tosi mukava mies, ja itse asiassa kysyi multa kisojen jälkeen, olenko suunnitellut uuden agilitykaverin hankintaa. Ja sanoi kyllä heti perään, että "Vaikka vielähän nämäkin hienosti jaksavat iästä huolimatta!" :D Uskalsin ujosti vastata, että jos mun säästöt riittää, niin toivon että ehkä ensi vuonna. Ja samalla toivon tosi kovasti, että mulla ja NN-teamilla on vielä monta iloista agilitykokemusta edessä <3

 

Kisatunnelmissa! Nipsu sai jo talvitakin päälle, BoT oli Nemolla tällä kertaa. (Tai no, kyllä ne niitä vaihteli :D)

Videoinnista vielä suuret kiitokset Marjalle ja Miralle - niitä on nyt vähän monessa eri paikassa :D Vimeoon kun en saa järkkärin isoja videotiedostoja kuin yhden viikossa (en vieläkään tiedä, mistä saisin videokoon pienemmäksi kamerassa), niin hyppärit on Miran videokameralla & YouTube-tilillä. Koska en olisi saanut kaikkia ratoja tälläkään viikolla Vimeoon, vaivauduin sitten lauantai-iltana vihdoin itsekin tutkailemaan YouTubea tarkemmin ja kappas, sinnehän sai tehtyä ihan suoraan toisen tilin saman gmailin alle! YouTubessa oon hillunut kyllä jo vuodesta 2006 mutta en raaski vaihtaa/paljastaa mun tyhmää käyttistä jolla kattelen Disney-videoita :D Nyt on sitten virallinen koiravideokäyttis ja kyllä täytyy todeta että YouTube on paljon paljon parempi kun Vimeo :D Kuvat otti koutsi meidän vikoissa (ja siis edellisissä) kesätreeneissä, siis (C) Kai Karuveha.