Cause there's nothing like seeing each other again, no matter what the distance between

Reilu kuukausi asumista Joensuussa takana ja pikkuhiljaa arjen palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Koirattomana on ollut outoa olla, mutta toisaalta päivät ovat olleet niin täynnä opiskeluhommia ja iltarientoja, että kauhean ikävä ei ole ehtinyt ollakaan. Ajoittain kuitenkin ikävä iskee, etenkin jos törmää koiriin (mitä täällä kyllä tapahtuu). Siksi olikin ihanaa, kun syyskuun 20.-22. päivä vanhempani tulivat käymään meillä ja toivat koirat mukanaan.

Aluksi koirat olivat kuulemma lähdettyäni olleet aivan normaaleja omia itseään, mutta viime aikoina ne ovat äidin kertoman mukaan muuttuneet jotenkin apaattisemmiksi. Lisäksi ne ovat olleet kovin rauhallisia, mikä on kyllä sinänsä hyvä koska ylimääräistä aktiviteettia ne eivät kotona Jämsässä saa lenkkeilyn ja pihalla touhuilun lisäksi. Koirien saapuessa Joensuuhun niilläkin vaikutti olleen ikävä, jälleennäkemisen riemu oli lievästi sanottuna ylitsevuotavaa :D

kuten ehkä näkyy..

Nemo oli alussa vähän levoton ja jostain syystä meni vaatehuoneeseen mäyräilemään :d

Nemo ja varsinkin Nita tulivat oikealle ovelle kuin kotiinsa ja saivatkin heti aluksi jäädä kämpille keskenään, kun lähdettiin käymään kaupassa. Heitin pahvirullat askarreltaviksi eivätkä ne perään katselleet, eikä tullessa kuultu mitään ääntelyitäkään. Nemo oli alussa jotenkin tosi jumpittelevalla päällä, se hyppäsi jatkuvasti meidän sänkyyn pyörimään ja huolimatta siitä, että kielsin ja otin sen alas ties miten monta kertaa, hyppäsi jatkuvasti uudestaan. Mietin että onkohan se jotain ikäväprotestointia, mutta uskoi Nemo lopulta. Nukkumaan koirat rauhoittuivat aika hyvin, joskin aamuyöstä vaistosin, että Nita kömpi Joonan jalkopäähän. Heti herätessäni Joona sitten käski sen alas, ei ollut kuulemma kehdannut alkaa komentaa nukkuessani.. :D

taitaa se Nipsu täällä ihan kivasti viihtyä! :3

Lauantaiaamuna lähdettiin äidin ja koirien kanssa lenkille Joonan ja iskän jäädessä ripustamaan tauluja. Koirat kulki tosi hienosti ja muisti, miten ihmisten ilmoilla ja koiria vastaantullessa käyttäydytään :) Nemo oli ihan onnessaan kun pääsi seuraamaan ja sai namia, siitä kyllä huomasi että se kaipasi selvästi jotain tekemistä. Harmi ettei meillä ollut sille edes mitään lelua täällä, että olisi voinut riehua. Nipsu oli tapansa mukaan ihana ja kiltti :> Aaamupäivästä lähdettiin taas kaupoille, meiltä puuttui vielä siinä vaiheessa aika paljon kaikkea joten koirat sai taas viettää aikaa keskenään kotona.

maailman kultaisin spanieliherra <3

Iltapäivällä tultiin sitten käymään kotona kahvilla ja lähdettiin aika pian ajamaan kohti Hammaslahtea, koska vanhempani halusivat käydä katsomassa entistä kotiaan. Hassua ajatella, että olisin saattanut asua koko elämäni Joensuussa jos perhe ei olisi muuttanut Keski-Suomeen :D Hammaslahden nähtyämme käytiin Reijolassa tosi kivalla rannalla katsomassa iltatyyntä Pyhäselkää. Nita pääsi juoksemaan vapaasti ja voi että sillä oli hauskaa! Ranta oli tosi hieno paikka ja hämärtyvä syksyilta tosi tunnelmallinen. Kotiin palattuamme käytiin vielä pieni iltalenkki jonka jälkeen olikin hyvä rauhoittua nukkumaan. Sunnuntaiaamuna löysin jälleen Nitan vierestäni :D 

jee, mamma tää oli kiva paikka!

Aamu oli sateinen mikä sopi hyvin siihen masentavaan faktaan, että varsin pian aamulenkin jälkeen vieraiden piti lähteä takaisin kotiin :( Koirien lähdettyä tuli kamalan tyhjä olo, mutta onneksi kaksi viikkoa meni aika nopeasti ja pääsin käymään silloin toissa viikonloppuna kotona. Yhteinen aika jäi myöhäisen junan ja kisojen takia oikeastaan öihin ja sunnuntaipäivään, mutta oli meillä sitten tosi kivaakin yhdessä :>

mitäs täältä kivenkolosta löytyy?

Loppuja kuvia Joensuuviikonlopulta voi katsella täältä.

Käytiin silloin Jämsässä siis aamulla pitkällä lenkillä ja koirat oli ihan fiiliksissä saadessaan vähän nameja poseeraamisesta :D Myöhemmin oltiin ihan vaan pihalla yhdessä ja koirat sai taas poseerata (varmaan eka kerta kun oikeasti kuvasin kunnolla omia koiria tolla kameralla), ja lisäksi harjasin ne perusteellisesti. Sen viikonlopun kuvia en ole vielä ehtinyt käsitellä, joten spämmään niitä tänne myöhemmin syksyn mittaan täytekuviksi.

Viikko sitten takaisin tänne tultuani oli ihan kamala ikävä koiria, pahempi kuin kertaakaan aiemmin :( Lohduttauduin sillä, että kaksi viikkoa menisi varmasti jälleen nopeasti. Päivät olikin taas niin täynnä ohjelmaa sitten, että ikävä haihtui ja äkkiähän tosiaan onkin ensi viikonloppu :> Ja sen jälkeen saan vihdoin koirat luokseni tänne! 

meidän pikku perhe, millä kokoonpanolla lähtee opiskeluaika elämästä käyntiin. <3