"Mitäs Nita, matkalla kolmosiin?"

Tietokoneelle pääsy on ollut viimeisten parin viikon ajan aika rajoittunutta, koska omasta läppäristäni hajosi virtajohto ja ensimmäinen lajintuntemustentti vei vikoina edeltävinä päivinä paljon aikaa. Uuden johdon pitäisi kuitenkin onneksi kotiutua ensi viikolla. Tentti meni kirkkaasti läpi ja viime viikon torstaina (13. päivä) matkasimme Nitan kanssa pitkästä aikaa kotiin käymään!

Mentiin tällä kertaa ihan kahdestaan, Joona seurasi perjantaina perässä. Matka meni hyvin, mitä nyt vähän herätettiin Nitan kanssa pahennusta. Yhdessä vaiheessa Nipsu nukkui kippurassa vieressäni penkillä ja katsoi pahasti, kun konduktööri huomautti "eikö sen ystävän paikka kuitenkin olisi lattialla", ihan ystävällisesti hymyillen kuitenkin :D Nitan sitten rauhoituttua lattialle eräs vanhempi herra tuli kysymään, mitä se koira tykkää junassa matkustamisesta mutta koska tuli niin yllättäen, Nita säikähti. Ja kun Nita säikähtää, se reagoi haukahduksella eikä sen haukku ole kovinkaan hiljainen, joten vähän nolotti! Onneksi mies kuitenkin ymmärsi, kun sanoin ettei se ole vihainen, säikähti vaan. "Vai säikähdit, voi hyvänen aika" - tässä vaiheessa Nipsu kerjäsi jo ahkerasti silityksiä. 

Itä-Suomen päässä ei helmikuussa tapahtunut ihmeempiä, vietettiin mm. Runeberginpäivää.

Vaihtaessa junaa Nita poistui pikajunasta taas loikkaamalla suoraan vaunusta laiturille, mutta odotti kiltisti kun itse kiipesin portaita. Perillä isä oli vastassa asemalla ja voi kuinka Nita ilahtui! Se oli ihan hepulissa ja hyppäsi autoon aivan onnessaan. Kotona menin ensin itse sisälle tervehtimään Nemoa, joka oletettavasti sai hepulin ja vielä toisen pahemman kun Nita tuli sisään. Nita tosin tervehti enemmän ihmisiä kuin Nemoa, mutta päästettyämme ne pihalle, leikkivät kuin pennut keskenään :3 Nita veti rallia ympäri pihaa ja Nemo oli aivan ihmeissään - "mitä, haluaako se oikeasti kerrankin leikkiä mun kanssa?". Nemo oli kyllä illan aika rasittava, se vain vikisi ja ahdisteli Nitaa koko ajan (ja on ollut muutenkin viime aikoina hermostunut jonkun lähistön juoksukoiran takia), en vaan ymmärrä tuota koiraa. Eikö sen aivot pystyneet käsittelemään sitä, että Nita tuli takaisin? Onneksi kuitenkin spanieli oli jo seuraavana aamuna ihan normaali. 

ja kuun toisen viikonloppuna saatiin corgipojat hoitoon! :> Hyvin meni.

Viikonloppu sujui mukavasti, kävin katsomassa wanhat ja Appu ja Ninjakin tuli käymään. Sunnuntaina lähdettiinkin Jyväskylään, meidän ensimmäisiin varsinaisiin kakkosluokan agilitykisoihin Nitan kanssa! Aamulla kyllä väsytti ihan kamalasti (miksi aina lähden kisoihin liian aikaisin??) ja teki melkein mieli jäädä nukkumaan. Muutenkin oli tosi outo fiilis, en jännittänyt yhtään - ei ollut mitään paineita, tavoitteena vain juurikin pitää hauskaa ja käydä katsomassa, kuinka vaikeita ne kakkosten radat oikein ovat, ihan siitä ilosta että sinne päästiin. Vähän kyllä jännitti, pitäisivätköhän muut meitä ihan urpoina kun ei ne kepit ole itsenäiset ja että kehtaanko mennä, eikö olis ollut hyvä lopettaa siihen riemuun kun serti saatiin? Sittemmin kyllä karistin nämä mietteet ja muistutin, että me lähdettiin pitämään hauskaa ja itseämme varten kisataan, muiden mielipiteillä ei ole väliä.

Kisoissa oli myös tuttua seuraa, nimittäin Evie ja Soolo sekä Leena ja Nemo, ja ykkösissä meidän ryhmästä Annika ja Vili. Oli kivaa nähdä pitkästä aikaa! Tuomarina oli Anne Viitanen joka oli musta tosi mukava, ja tykkäsin kaikista radoistakin kovasti. Joitakin ansakohtia oli kaikilla, mutta musta ne vaikutti muuten suht helpoilta, joskus on ykkösissäkin ollut vaikeampia. Ihanneajatkin oli yllättävän löysiä, mutta en edes ne kuultuani elätellyt mitään toiveita - olin vaan tosi iloinen että sain olla siellä ja päätin tehdä parhaani. Harjoiteltiin Nitan kanssa lämmittelyesteillä vähän takaaleikkausta ja Nipsulla oli hurjasti vauhtia, joka säilyi hienosti joka radalla! :)


A-radalla ei ollut mitään kummallisuuksia, tosi kiva rata ja onnistui oikeastaan juuri niin kuin suunnittelinkin, ja tehtiin hieno nolla! Aika oli -3,42, sijoituttiin kolmansiksi ja saatiin suklaata sekä lahjakortti Mustiin & Mirriin ja kisoihin :)


B-rata meni myös tosi hyvin, siinä oli alussa kaksi aitaa aika samantyylisesti kuin ekallakin radalla. Puomilta tuli vitonen, ihan omaa keskittymättömyyttäni kun en varmistanut mutta olin tosi tyytyväinen! Keinu ja kepit meni mun mielestä nopeammin kuin ekalla radalla. Sain kyllä Leenalta tämän radan jälkeen ripitystä "koska sinä annat sen koiran tehdä kepit itsenäisesti?" mutta en tiedä kuulostiko mun selitykset kovin uskottavilta :D Silloin kun alettiin treenata vauhtia keväällä, Kaitsu sanoi että se menee nopeasti kun seuraa mun kättä. En edes oikein pysty enää treenaamaan keppejä sen kummemmin, eikä mulle ole sillä kauheasti merkitystäkään kun Nita on jo mun odotukset täyttänyt :D


C-hyppäri oli ehkä kaikkein haasteellisin, mutta loppujen lopuksi siinäkään ei ollut mitään kummallisuuksia. Vähän meinasi lopussa tulla kiire, mutta Nita tuli hienosti ohjaukseen mukaan ja nolla tuli sieltäkin, jee! Aika -0,68 ja tällä radalla oltiin neljänsiä. Äiti sanoi videoa katsellessa, ettei uskoisi että ei olla pitkään aikaan tehty agilityä - no jaa, Nitan kanssa nyt menee rutiinilla kun ollaan tehty jo niin monta vuotta yhteistyötä; ei sillä tosiaan kauheasti merkitystä enää ole, vaikka edellisen kerran treenattiin ihan tammikuun alussa. Keppien hitaudesta huolimatta alitettiin ihanneajatkin joka radalla, hyvä Nipsu! :)

Koska mulla ei ole nyt kakkosiin mitään tavoitteita, en oo kamalasti perehtynyt luokan nollasääntöihinkään - tiesin, että luvan saaminen riippuu luokan osallistujamäärästä, mutten todellakaan muistanut niitä lukuja, olin vaan iloinen että saatiin pidettyä fiilis sellaisena kuin piti ja oli tosi hauskaa. Niinpä hämmästykseni oli suuri, kun kisakirjaa hakiessani löysin sieltä merkinnän: A-radalta LUVA!! Mun piti ihan mennä kysymään Leenalta, että miten ne säännöt menee ja sain tietää, että kun luokassa on yli 11 koiraa, kolme ensimmäistä voi saada luvan. A-radalle osallistui 13 koiraa, joten Nita tosiaan repäs heti ekalta radalta, toiselta kakkosluokan radaltaan LUVAn!! Olin ihan puulla päähän lyöty, en todellakaan odottanut tätä ja vaikea sitä on vieläkään uskoa, minun paras pikku Nipsuni se osaa aina yllättää! Jo siinä että tehtiin kaksi ihanneajan alittavaa nollarataa samoissa kisoissa oli ihan mieletöntä, mutta että heti luvakin!

uskomatonta, mutta totta!

Evie kertoikin, että A-radan palkintojenjakoon mennessä yksi tuttu mies oli kuulemma sanonut jotain tyyliin "mitäs Nita, matkalla kolmosiin?" :DD Oon niin häkeltynyt, miten oikeasti koira joka ei osaa itsenäisiä keppejä voi pärjätä kakkosissa? Voihan Nipsu <3 Mutta tästä huolimatta mulla ei edelleenkään ole kakkosiin mitään tavoitteita tai edes haaveita; kolmosten kieputuksiin meillä ei ainakaan vauhti ja osaaminen riitä. Varmaan käydään ne 1-2 kisat vielä jossain vaiheessa ihan siksi, kun Nitalla vaikutti olevan niin hauskaa nytkin, mutta en ole suunnitellut vielä mitään. Me ollaan jo nyt saavutettu niin paljon enemmän kuin ikinä uskalsin haaveilla - kun muistelenkin sitä, kuinka 14-vuotiaana agilityä aloittaessani ajattelin, että tuskin me ikinä kisoihin päästään.
Mutta todellakin kannatti lähteä tuonne! Jat-tilassa ei edes ollut niin kylmä kuin etukäteen pelkäsin :D Kiitos Evielle seurasta (ja videoijasta ;D) ja onnea Leenalle Nemon kolmosiin noususta! Meillä oli Nitan kanssa niin hauskaa :>

Jyväskylän marraskuiset kisat

Vihdoin ja viimein saan päivitettyä tämän viikkoja roikkuneen postauksen! Kuten joulukuussa kerroin, käytiin 30.11. agilitykisoissa Jyväskylässä, mutta sain videot radoista vasta vajaa kuukausi sitten, koska ne oli kuvattu treenikaverin kameralla. Nyt alkuvuodesta taas on ollut kaikkia opiskelukiireitä ja muita postausaiheita, niin on vaan jäänyt :D Mutta kuten silloinkin sanoin, ehkä ihan hyvä etten kirjoittanut heti kisojen perään - aloitin kyllä, mutta tämän postauksen luonnoksesta löytynyt oma turhautuneisuus omiin typeriin mokiin oli vähän turhan pessimistä luettavaa :DD

Näistä kisoista jäi huono fiilis, vaikka yritin kyllä kaikkeni päästäkseni hyvään mielentilaan. Tästä huolimatta otin kamalasti paineita niistä vikoista nollista ja jännitin, eikä se sitten hyvin mennytkään. Tuomarina oli molemmilla radoilla Anne Huittinen ja radat itsessään mukavia. Ensimmäisenä koirista starttasi Nita, heti toisena luokassaan ja sillä oli taas tosi hienosti vauhtia, joten ohjaukseni meni taas sähläykseksi.. Viimeiseltä hypyltä siis kielto, ja voi että se harmitti.


Tämä oli aika hyvä rata: alussa keskityin hyvin, kepit meni vauhdilla ja Nita oli muutenkin tosi nopea! Pussin kierto ulkokautta oli virhe, melkein törmäsin koiraan :D Mutta valssi ennen puomia meni tosi hyvin, vaikken ole vieläkään ihan varma, ottiko Nita ylösmenokontaktia. Lopussa sitten vain... error occurred - aloin taas jännittää ja iloitsin liian aikaisin. Olin suunnitellut ohjaavani viimeisen hypyn toiselta puolelta, koska tiesin ehtiväni ja se olisi varmempaa kuin takaaleikkaus (mitä moni kyllä teki, mutta se on Nitalla vähän siinä ja siinä, riittääkö vauhti vai ei. Olis riittänyt, kun oli loppusuora kyseessä). Jostain syystä kuitenkin lakkasin liikkumasta toiseksi viimeisellä aidalla enkä oikeastaan reagoinut mitenkään siihen, että Nita hyppäsi jo ja niin olin väärällä puolella. Enkä ohjannut, joten tuli kielto. Kyllähän koiran nyt periaatteessa pitäisi hypätä tuollainen aita, kun mitään muuta estettä ei ole näkyvissä, mutta videolla näkee selkeästi kuinka Nita on ihan hukassa kun jäin vaan katsomaan sen menoa :D Oi voi.


Nemo oli tosi hyvin kuulolla verrattuna vaikka tammikuisiin ekan radan rallitteluihin, mutta mulla oli silti vaikeuksia ottaa koiraa haltuun. Kepeillä näytin ihan itse väärän välin, mutta pussin takaaleikkaus onnistui hyvin. Sen jälkeinen valssi kyllä oli ihan turha, mutta ehkä en vain taaskaan luottanut persjättöön tarpeeksi, ja siinäpä kompastelin sitten putken numerokylttiinkin :DD Vasta videolta huomasin että se vieläpä hajosi kahtia, voi ei :---D Anteeksi Jatti, ei ollut tarkoitukseni (ja se hajosi vasta kun olin jo kaukana)...
Puomia ennen olin ihan hukassa ja hommasin ihan itse kiellon - kyllä, koiraa on hyvä katsoa mutta niin myös rataa :D Alastuloihin täytyy kiinnittää taas vähän enemmän huomiota, samoin kuin takaaleikkauksiin kunhan päästään taas jossain vaiheessa treenaamaan.


Nitan vikan hypyn kiellon jälkeen olin ihan maassa itselleni ja vielä enemmän paineissa ennen toista rataa. Tämän hermoilun takia saatiin kielto heti ekalta esteeltä, mutta yllättävän normaalisti ohjasin radan loppuun, ettei lässähtänyt. Kepeiltä näköjään tuli virhe ja pituuden jälkeisellä aitakuviolla olin auttamattoman myöhässä, mutta muuten rata meni ihan mukavasti. Kivaa putkirallittelua, joten Nitalla oli edelleen tosi upeasti vauhtia :)


Nemolle tämä(kin) hyppäri oli tosi hyvä, pyörityksissä kun joudutaan molemmat keskittymään niin, ettei spanieli lähde kaahailemaan. Alun pyöritys meni tosi hyvin, mutta valitettavasti tuli hylky kun Nemo meni hienosti putkeen. Jälkiviisaasti ajatellen, juuri noin olisin sen ohjannut sinne jos rata olisi jatkunut putkelle ja siten olisi kannattanut vaikka valssata muurilla (kuten näköjään Nitan kanssa tein!), mutta jälkiviisaus on tunnetusti turhaa. Yleensä en katso kisavideoita paikan päällä, mutta nyt katsoin Nitan B-radan nähdäkseni, miten lopun pituuden jälkeiset aidat pitäisi ohjata. Tuumattiin Miran kanssa, että täytyy näyttää heti pituuden päältä ja loppurata menikin spanielilla tosi upeasti! Keppien sisäänmenossa oli taas sähläystä, mutta kokonaisuudessaan tuo näytti oikein kivalta.

Mitähän mä nyt sanoisin - olin näiden kisojen jälkeen tosiaankin siipi maassa, muistan kuinka tuntui vain niin äärimmäisen turhauttavalta, tuntui että mulle on annettu niin monta mahdollisuutta, mutta joka ikinen kerta teen jonkun ihka uuden mokan, mitä en ole osannut lainkaan ennakoida rataantutustumisessa, jota en ole tullut ajatelleeksikaan että näinkin voi käydä. Lisäksi silloin marraskuussa oli jotenkin tosi ahdistavaa, kun tuntuu että Keski-Suomessa kaikki (eli "kaikki", mutta tosi monet kuitenkin) tietää meidät jo vuosien takaa, kun kisattiin vasta mölleissä. Nytkin heti Nitan ekan startin jälkeen meitä ennen mennyt mies huikkasi ohi mennessään "Hei Ilona, miten vanhalla meni?" -Meni vikan hypyn ohi... "Ai jaa, no siinä on kyllä ollut ohjaajassa vika, heh heh!" -Joo tietysti. Olin mielessäni silleen you don't say?!?!? Totta hemmetissä se vika on ohjaajassa, niin agilityssä aina.
Jäätiin katsomaan vielä kakkosluokan eka rata, jossa Evie ja Soolo kisasivat. Siellä meni myös yksi toinen tuttu, nainen joka on ollut jo muutama vuosi sitten monissa samoissa mölleissä ja kisoissa meidän kanssa. Muistinpa siinä sitten tavanneeni hänet toukokuisessa Jämsän näyttelyssä, jossa tietenkin tuli puheeksi myös agility. "Siis mitä, ettekö te vieläkään ole kakkosissa?" Kirjoitin silloin marraskuussa suutuspäissäni tähän luonnokseen suunnilleen "no ei helkkari olla eikä koskaan tulla olemaankaan koska mä en vaan osaa. Ei siihen ole mitään ihmeempää syytä kuin huono ohjaaja, eikä siitä mihinkään pääse." Vaikka kyllä pääsee, ihan ymmärrettäväähän on että ohjaus tökkii kun ei käytännössä treenaa enää ollenkaan, vaan vain satunnaisesti.

unohdin laittaa joululomalla nämä jatkoryhmän treeneistä 27.12. otetut kuvat.

Astetta tosikkomaisempaan harrastajaan menossa siis? En, onneksi! Joskin vähän pelkäsin sitä silloin loppuvuodesta. Ei todellakaan ollut kivaa olla tuolla fiiliksellä, vaikka en tietoisesti ajatellutkaan mitään "nyt mennään hakemaan ne nollat" - mua vaan yksinkertaisesti jännitti alitajuisesti niin paljon, tyyliin "kamalat paineet, nyt tarvii enää sen yhen ja noi kaikki tietää meidät ja nostaa odotuksia". Mua ihan hävetti Nitan puolesta, se antoi taas niin parastaan ja jopa ajattelin ettei se ansaitse mua, voi jestas :DD Onneksi kuitenkin sain seuraaviin kisoihin mielentilani juuri oikeanlaiseksi, ja niinpä alle viikon päästä näistä ei harmittanut enää yhtään :') Ja paljon mukavampaa oli nousta kakkosiin hyvällä, iloisella mielentilalla ja keskittyneellä ohjauksella, kuin tuolla sähläyksellä ja jännityksellä. 

mitähän tanssimuuveja tässä vedän kun kädet viuhuu noin? :DD

Pakko muuten tunnustaa, että menin silloin joulukuussa Lempäälän kisoihin kiitollisena mm. siksi, koska siellä ei ole sillain tuttuja kuin Jyväskylässä :D Ajattelin tuon marraskuun säheltämisen jälkeen, etten enää kehtaa näyttää nokkaani Jyväskylässä ja oli kyllä ihan lohdullista, kun Lempäälän kisoissa oli ykkösluokassa paljon tuttuja nimiä jo viime keväältä.
Nyt tosin tuntuu siltä, että tahdon mennä Jyväskylään kisaamaan ja näyttämään että hei, en ole ihan toivoton ohjaaja vaan me päästin Nitan kanssa kakkosluokkaan! Mutta nyt tuntuu myös siltä, että kehtaan mennä mihin vaan - itseäni varten me kisataan, ei muita, eikä sillä ole mitään väliä mitä muut meistä ajattelee. Kisaaminen on oikeasti tosi kivaa, tuli tuloksia tai ei ja radat voi olla superhyviä, vaikkei ne olisikaan puhtaita! :) 

mun mielestä mun naama ei poikkea alkuperäisessä kuvassa juurikaan tästä

Oon myös tosi iloinen että sain tän positiivisen asenteen pidettyä myös tämän vuoden ekoissa kisoissa. Nemo meni tosi hienosti ja meillä oli hauskaa virhepisteistä huolimatta, ja niin aion pitää asiat myös tulevissa kisoissa :-) Negatiivisemmatkin kokemukset opettaa aina paljon, ja nuo marraskuun kisat ainakin opettivat, että ei näin. 

<3 niin rakas harmaanaama.

 Videoista ja kuvista kiitokset Miralle, lukuun ottamatta viimeistä Nipsua jonka otti Nina, kiitos! :)