tiistai 8. heinäkuuta 2014

London calling

Halti 11 viikkoa 27.6. (c) Melkku
Vaihteeksi taas peruspostausta, ettei jää kuulumiset ihan kamalasti jälkeen! Varsinkin kun tällä viikolla tulee taas taukoa, kun kirjuri lähtee reissuun. Tässä siis vähän tarinoita kesäkuun viimeiseltä viikolta.
Juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona käytiin Joensuun collieporukan yhteislenkillä. Meitä olikin huima joukko, seitsemän pehkoa, kaksi nahkaa, yksi pina ja yksi sheltti. Lenkkimaasto oli tosi kiva, mukavaa hiekkakangasta Höytiäisen kanavan rannalla ja hauskaa oli niin koirilla kuin ihmisillä! Haltilla oli onneksi ikäistään seuraa, kun mukana oli Usko-pentu jonka olimmekin jo kerran aiemmin tavanneet. Hienosti pennutkin jaksoivat pitkän reitin kävellä, ja kun läheiseltä ampumaradalta kuului laukauksia, ei Halti reagoinut niihin mitenkään :)
Halti ja Usko rantatöyräällä
Lisää kuvia täältä.
tulen lujaaa!
Torstaina aamupäivällä Halti pääsi taas leikkimään naapurin Peppi-pennun kanssa, hyvät oli riekunnat! Mieltä vaan vähän latisti, kun Nita oli sen reilun tunnin ajan yksin ollessaan haukkunut sisällä :( Olihan se vähän odotettavissakin, kun se on ollut yli kuukauden vanhempien luona kotona, mutta harmitti silti. Mutta ajattelen positiivisesti: laitoin äänityksen juuri silloin, tiedän asian jo nyt ja mulla on hyvin nyt kesällä aikaa taas totuttaa se kerrostalossa yksin oloon. En vain oikein tiedä, uskaltaako koiria jättää nyt kahdestaan yksin, jos Nita haukkuu silloinkin. Toisaalta, haukku ei kuulostanut mitenkään eroahdistuneelta ikävähaukulta, vaan siltä, kuin Nipsu olisi pyörinyt ympäri kämppää ölisten "täällä on tylsää, miks oon täällä yksin, tulkaa viihdyttämään mua." Jospa se oli vain mustistelua siitä, kun lähdin pennun kanssa pois ja Nita jäi, tai ehkä se kuuli meidän äänet takapihalta? Puruluunsa se oli kuitenkin syönyt. Joka tapauksessa otin Nipsun kauppareissulle mukaan ja äänitin myös Haltin yksinoloa sen aikaa. 45 minuutin aikana ei kuulunut ääntäkään! Aina se heräilee nukkumasta kun tullaan kotiin :)
Kiitos Melkulle kuvista!
"nakki! nakki lentää!"
Illalla oli sitten vuorossa collietokot. Halti oli ihan super, aivan innoissaan mukana tekemässä! Ja odotellessaan treenikaverin autossa se vinkui aina jos seisoin lähellä, raapi ikkunaa ja yritti muutaman kerran pomppia ikkunasta läpikin pää edellä..... Voi höppänä, onneksi se rauhoittui aina kun komensin olemaan hiljaa. Pennun kanssa nyt ei ihmeempiä treenattu, tehtiin vaan alkeellista imutusta niin, että mulla oli kokonainen/puolikas nakki kädessä ja kävelin ympäri kenttää niin, että pentu söi koko ajan kun seuraili mun liikkeitä. Haltilla on tosi hyvä asenne yhdessä tekemiseen, mutta ai perhana kun se syö mun sormet! :D Lopuksi tehtiin vielä pari vauhtiluoksetuloa niin, että Sari piti Haltista kiinni, hetsasin sitä ja juoksin karkuun. Vauhdilla pentu pinkoikin luo :> Leikittiin myös vähän kentällä siinä lopussa ja käytiin vielä porukalla kävelemässä läheisessä metsässä treenien jälkeen. Eipä Haltilla kauhea kammo veteen tunnu juhannuksesta jääneen, rohkeasti meni järvenrannan kiville ja kahlailemaan.
(c) Anni R.
Perjantaina lähdettiin Melkun ja Vekin kanssa keskustaan koiratyttöilemään. Käytiin jätskillä joenrannassa ja käveltiin siitä kirkon taakse puistoon, jossa päästettiin koirat leikkimään irti. Nita oli ihana, se sai onnellisen vapaushepulin ja juoksenteli täysiä ympäriinsä :D Ihanaa, että se innostuu vielä leikkimään Vekin kanssa! Otettiin myös vähän kuvia koirista, leikitin Haltia ja tehtiin perusasentoa. Nita pääsi tietysti myös kameran eteen hömpöttelemään yhdessä. Se on kyllä kultainen <3 Iltapäivä vierähtikin vauhdilla kävellessä järvenrantaa pitkin ja jutellessa. Halti kahlaili taas veteen ja yritti uida Vekin perässä :D Kotimatkalla se oli niin väsynyt, että nukahti bussiin <3
perusasento
Lauantaina Joonan mummo ja pappa tulivat käymään meillä ja jouduin jättämään Nitan ja Haltin ekaa kertaa keskenään kotiin, kun mentiin yhdessä keskustaan syömään. Jätin Audacityn äänittämään ja myös Nitan makkari-eteinen -tilaan pennun kanssa. (Haltilla ei vielä vähään aikaan ole yksin ollessaan käytössä koko asuntoa, koska olkkarissa on niin paljon sähköjohtoja. Nitahan puolestaan ei silloin talvella yhtään tykännyt rajatusta tilasta, vaan haukku loppui heti kun sai koko asunnon käyttöönsä.) Oltiin vaan reilu tunti poissa mutta jännitin hirveästi, haukkuisiko Nita nytkin. Ihan turhaan stressasin! :D Molemmat olivat nukkumassa kun tultiin eikä ollut kuulunut ääntäkään. Hihii, miten tällainen pikkujuttu voikin saada ihmisen iloiseksi! Ehkäpä se torstai tosiaan oli vain jotain mustistelua Nitalta, tuon jälkeen on kaikki Nipsunkin yksinolot sujuneet hienosti hiljaa :)
<3
Halti on ollut jo kolme kertaa sheltti ja Nasta kahdesti terrieri :)) Nuo rescuet taitaa olla sen verran sekasikiön näköisiä, ettei niitä luullakaan minkään rotuisiksi :D
 Viime tiistaina opiskelukaverini Marikki tuli meille käymään koiriensa Nastan ja Riepun kanssa. Käytiin meidän lähimetsässä lenkillä koirien kanssa ja lopuksi kun oltiin meidän takapihalla, Nita ja Halti innostuivat vähän leikkimäänkin Riepun kanssa :D Nasta ei hienona villiksenä innostunut muista koirista, eikä Nitakaan ihan vielä lämmennyt Riepulle. Haltikin on vielä vähän pieni sen leikkeihin (ja Riepu meinasi "syödä" sen, pentu oli ihan kuolassa sen käsittelyn jälkeen :D), mutta eiköhän sekin vähän kasvettuaan saa Riepusta hyvän kaverin, kun pojilla on ikäeroa vain nelisen kuukautta :)
Blogi hiljenee nyt siis noin viikoksi, kun lähden huomenna kohti Lontoota ja melkein heti perään Helsinkiin, mutta sepä nyt ei niin kauhean poikkeuksellisen pitkä kirjoitustauko edes ole.. :D

7 kommenttia:

  1. Hei mistä noi collie-lenkin kuvat on otettu? Näyttää niin hienolta paikalta, että sinne on päästävä itsekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi mukava paikka lenkkeillä! :) Oli Onttolassa, Uimatie oli sen tien nimi jonne mentiin ja ajettiin sitä pitkin eteenpäin niin kauan, että tultiin tuolle hiekkaiselle mäntykankaalle jossa oli punainen puukoppero, aika lailla sen takaa lähti tuo reitti mitä käveltiin tuonne kanavan rantaan :) Kesti noin tunnin kun reippaasti käveltiin ja tuli takaisin siihen lähtöpaikan tielle.

      Poista
    2. Aijaa, pitääpä käydä siellä! Oon tuolla Uimatiellä lenkkeillyt ennenkin, mutta enpäs ole tajunnut ikinä näköjään noin pitkällä käydä :)

      Poista
  2. Voi kun kivoja kuvia oot ottanu teidän menemisistä! Ja mahtavaa reissua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Eiköhän siitä hyvä reissu tule (:

      Poista
  3. Ihanat kuvat, Halti on hirmu suloinen <3 Ja varmaan tosi onnellinen pentu, kun saa noin paljon tekemistä ja tavata monia muita koiria :) Toivottavasti sulla on kiva reissu Lontoossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Niinhän se on suloinen :> Juu, kyllä se ihan onnelliselta elämäänsä vaikuttaa, vaikka itse välillä mietinkin että teenkö sen kanssa tarpeeksi/vietänkö sen kanssa tarpeeksi aikaa.. :D Mutta ihan tasapainoinen tuntuu olevan! Haltin koirakokemuksiin olen tyytyväinen, musta on tärkeää että pentu saa tavata paljon erilaisia, ystävällisiä koiria jolloin siitä kasvaa sosiaalinen ja hyvin koirien kieltä puhuva aikuinen :) Kiitos, matka oli mukava!

      Poista