perjantai 11. tammikuuta 2013

Aina ei voi mennä ekalla kerralla putkeen...

...mutta siitäkin huolimatta aina voi pitää hauskaa! Edellisen postauksen uuden vuoden tavoitteisiin/suunnitelmiin nähden aloitettiin vuosi oikein hyvin. Vietettiin loppiaisena Nemon ja koiratuttujen kanssa hauska viimeinen lomapäivä agilitykisoissa Lempäälässä. Kello soi aamulla puoli viisi, koska minä heräilen pikkuhiljaa ja hain Viivin mukaan. Oikeesti ihan huippua että lähdit, en ois muuten varmaan pysynyt hereillä autossa :D Nemo oli ihana, vaikka oli hirmu aikainen herätys, se oli ihan innolla lähdössä mukaan ja kun päästiin perille SportDog Park-hallille, herättiin kyllä molemmat. Mua jännitti tyypilliseen tapaan hirveästi, mutta sitä lievensi vähän se, että ekan radan tuomaroi Johanna Nyberg joka oli meillä silloin lokakuussa Jyväskylässäkin. Tiesin siis, että sen radat on ihan mukavia. Nemo oli vuorossa toiseksi viimeinen, joten ehdin hyvin lämmitellä sen. Ja oon näääiiiiin iloinen, että mulla on kerrankin näyttää videota meidän menosta täälläkin! Suurkiitokset siis Viiville kuvaamisesta.



Mä en tosin sittenkään saanut tuota suoraan Youtubesta, koska linkki on salainen, mutta tästä näkee isompana. Kantsii kattoa HD:na! Mun lempikohta on Evien ja Lauran keskustelu: "Mitä se tekee?" "Se vähän kiertää.." :DD vähän joo.

Itse rata oli musta mukava, mutta kuten videostakin näkee niin ei noi takaaleikkaukset oikein menneet ihan niin kuin suunnittelin :D Mutta ei Nemppu sitten hyllyttänytkään niitä, loppusuoralla oli ihan huippufiilis kun tunsin, että hitsit, mehän tehdään kaikesta tästä sähellyksestä huolimatta nolla! Varauduin kyllä jo heti maalissa siihen, että herran kaarrokset saattoivat olla vieneet hieman liikaa aikaa, ja niinhän siinä kävi, aikavirhettä oli 1,14 & sijoitus 7. Mut hei, nolla Nemon kanssa heti ekalla radalla!! :DD

Vaikka jälkeenpäin analysointi ei autakaan kuin korkeintaan seuraavalla kerralla, on pakko tunnustaa että ehkä mä nyt tosiaan voin jättää sen keppien varmistamisen pois. Pelkästään kepeillä oltaisiin voitu saada se aika kiinni, ja vien sen sinne tosi tönkösti. Koko ohjaus tolla A-radalla on musta ihan karmeaa, enimmäkseen sen helvatan kumartelun vuoksi. Pitääkö mun seuraavissa treeneissä teipata joku halko jesarilla selkään että opin? Idiootti. Lahjakkaasti tajusin jälkeenpäin myös sen, että kun yleensä ehdin radalla ajatella ihan hirveästi asioita päässäni, niin olisin voinut ajatella myös ottavani opikseni ensimmäisestä takaaleikkauksesta; kun se ei näköjään onnistunut, ei varmaan ois ollut liian vaikeeta vaihtaa ohjaussuunnitelmaa lennossa (mitä joudun treeneissä Nitan kanssa tekemään usein) ja kiepahtaa keinun lopussa oikealle puolelle jolloin muurin ylimääräinen lenkki olisi jäänyt pois ja sen myötä ehkä se yliaikakin? Tyhmä mikä tyhmä :D Mutta ei se mitään, meillä oli oikeesti hauskaa ja Nemo oli hullun hieno! Ja nopea, se lähti liikkeelle kuin tykin suusta ja meno oli ihan erilaista verrattuna joululoman valkkaan. Sain juosta ihan kunnolla ja radan jälkeen tuntui että happi loppuu, hullun hyvä fiilis! =D

 Tämäkin Tubessa

B-hyppyradan tuomaroi Asko Jokinen ja se oli myös musta kiva rata, vaikka toi tokan aidan takaakierto ja yksi kieputus 9(?)-aidalla ei mitään yleisiä ykkösluokan juttuja olekaan. Se meni musta paljon paremmin kuin A-rata, kepit lähti paremmin alkuun ja tossa siitä käsiavusta ehkä olikin hyötyä, kun Nemo meinas mennä sekaisin (vaikka tietysti käsiapu saattoi aiheuttaakin sen..). Muuta ihmeellistähän tossa ei ollut kuin että kolmosputki olis pitänyt varmistaa paremmin, B-radalla kumartelukaan ei ollut niin pahaa/runsasta kuin ekalla. Tuloksena siis 5 vp, sij.8.

Kokonaisuutena oon tosi tyytyväinen kisoihin, mulla/meillä oli ihan hullun kivaa siellä! Kääntävien käskyjen olisi pitänyt olla paremmin ajoissa ("tässä" ja hartialinjan käännös aiemmin) ja ratojen alut ois voineet olla sujuvampia, jos en olis ottanut koiraa vastaan vaan mennyt tokan aidan kohdalle selin odottamaan koiraa. Pitää muistaa kokeilla tätäkin jatkossa! Nyt luotan kyllä tohon koiraan täysin, tuo Lempäälän halli oli Nemolle ihan uus paikka mutta se ei vaikuttanut mitenkään vaikka vähän sitä jännitinkin. Ja olihan punavalkoinen älyttömän hieno ja nopea :') Lupaan yrittää ensi kisoissa olla jännittämättä ainakaan niin pahasti enää, hyvin me vedetään!

kuvat Hennan valkasta 29.12., (c) Kaitsu
Seuraavan kerran meidän olisi tarkoitus treenata taas jatkoryhmän hallitreenien ohessa ensi viikon sunnuntaina. Muistilistaksi sinne:
-pysyn pystyssä, en kumartele
-kääntävä käsky ajoissa, käännöksiin tarkkuutta
-harjoitellaan kepeille hakemista ja käsiapu pysyy poissa
-harjoitellaan erilaisia radallelähtöjä
Toivottavasti Nemo pääsee tuonne mukaan; varasin sille eläinlääkäriajan ensi keskiviikoksi. Käydään siis se anaalirauhastulehduksen kontrolli & kyynärpään patti röntgenkuvataan. Pelottaa ihan sairaasti, että siellä on jotain pahanlaatuista ja toivon kyllä sydämeni pohjasta ettei olis. Ja sais se tulehduskin parantua, se ei oikein muuttunut miksikään kuin hetkellisesti. 

Eilen Nemo ja Nita pääsi käymään koirahierojalla, mutta koska en aio viettää kokonaista perjantai-iltaa ruudun ääressä ja tämäkin kirjoitus alkaa olla aika pitkä, taidan raportoida siitä vasta ensi kerralla. I'll be back!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti