"Urheilija ei tervettä päivää näe"

...totesi isosisko ja iskä kun palasin Nemon kanssa kotiin sunnuntain agilitykisoista. Niin. Päivä alkoi hyvin, lähdettiin ihan normaalisti kisoihin; kerrankin ei tarvinnut herätä ihan karsean aikaisin (startattiin kotipihasta vasta vähän ennen puolta yhdeksää!)! Koukattiin matkalta Evie ja Soolo kyytiin ja ajeltiin Lempäälään. Ehdittiin onneksi perille niin, että kerettiin käyttää koirat kävelemässä ja viedä tavarat halliin, mutta kisat oli sen verran etuajassa että piti heti mennä jo maksien rataantutustumiseen. Ei siis oikein ehditty katsella rataa minien ja medien aikaan, ja kun Nemon kanssa oltiin kerrankin alkupäässä lähtövuorossa, en ehtinyt valmistautuakaan niin hyvin kuin tavallisesti - varsinkin kun meitä ennen oli yksi koira poissakin. Ei tämä vielä mitään, mutta siinä ennen omaa vuoroa koiraa lämpätessä huomasin, että Nemossa oli jotain outoa. Minähän virittelen sitä ennen lähtöä pyörimistempulla, jossa se kieppuu namin perässä itsensä ympäri. Rupesin sitten ihmettelemään, kun se ei suostunut menemään oikealle ollenkaan. Tajusin, että se ei pysty taivuttamaan niskaansa juuri lainkaan oikealle, mutta pian piti jo mennä radalle. Meni aika hyvin, oma ohjaus oli sujuvaa (en kumarrellut kuin pari kertaa, muistin kääntää hartialinjan käännöksissä enkä auttanut kepeilläkään kuin ihan pienesti ja kuitenkin niin, että hölkkäsin pystyssä!!) ja Nemokin meni ihan ok, mutta kepeillä vikisi hieman.. Nolla oli lähellä, mutta koska näköjään kaikkien koirien kanssa pitää tehdä samat virheet, jätin sen lähdössä liian lähelle ja eka rima tippui. Muuten ihan hieno, vaikka videolta kyllä näkyykin miten huonosti koira liikkuu.

Oli muuten aika outoa olla niin alussa; reilun puolen tunnin sisällä paikalle saapumisesta oltiin jo käyty radalla ja sitten olikin sellanen mitäs nyt -fiilis :D Nemo lepäili ratojen välillä autossa, tunnustelin niskaa ja kipupiste tuntui olevan aika alhaalla, melkein lavan vieressä kaulan sivussa. Koetin vähän taivutella sitä ja oli ihan ok. Vihdoin tuli sitten B-radan vuoro, ja mun ei kyllä olisi pitänyt viedä koiraa sinne ollenkaan. Olin tilanteesta jotenkin niin häkeltynyt itse, etten ajatellut ennen rataa muuta kuin toivovani, että Nemo ei saisi mitään kohtausta. Ja kappas kuinka mulle sattuikin taas, että meidän vuorolla piti korjailla puomin tukea. Nyt en sentään lähtenyt radalle ennen lähtölupaa, mutta sekä minä että Nemo hämmennyttiin kun se odotteluaika oli oikeasti tosi pitkä. Meinasin lähteä väärältä puolelta, ja kun sitten saatiin startata, koira lähti tosi jähmeästi liikkeelle. Liikkui koko radan tosi oudosti, ei ollut lainkaan oma itsensä ja musta tuntuu että nosti jalkaa ekaan putkeen?! Mitä ihmettä, ei se ole tehnyt sellaista aikoihin. Ihmettelen myös tuota sinisen putken käännöstä, ei tuollaisessa irtoamisessa/leikkauksessa pitäis olla mitään ongelmaa. Mietinkin sitten jälkeenpäin, että kun se oli mutkalla oikealle, niin oliko se niin tiukka että Nemo ei pystynyt kääntymään siellä, niin että sen oli pakko tulla takaisin. Siinä vaiheessa kun se sitten tuli ulos mun perään, luovutin jo. Muistan ajatelleeni että ihan sama, kipeen koiran kanssa ei mitään väliä eikä järkeä yrittää, tehdään hylky (joka taisi tullakin jo sieltä ekalta putkelta). Loppu mentiin sitten ihan hälläväliä-meiningillä.
Mä en nyt tiedä, miksi blogger valittaa koko ajan videon lähettämisessä virhettä, mutta en vaan saa sitä B-rataa tänne :( Tuosta voi tsekata, mutta ei siinä kyllä kauheasti näkemistäkään ole :-D 

Kyllähän mua hiukan harmitti. Ei ne radat, vaan Nemo-raukka :( Radat oli tosi kivoja, mukavaa suoraa juoksemista ja olin omaan ohjaukseen ihan tyytyväinen - vaikka onhan tuolla järkyttävää kumartelua eikä noi kepit nyt ihan niin hyvin menneet kuin tavoite oli, mutta eipä koirakaan mennyt lainkaan normaalisti. Lähinnä mua harmittaa se, kun en voi edes sanoa, että mulla olisi ollut hauskaa kuten yleensä, koska mulla ei ollut hauskaa koska mulla oli Nemon puolesta paha mieli. Ja koska en ymmärrä, mistä sille tuo yhtäkkinen jumi edes tuli. Käytiin aamulla ennen lähtöä lenkillä, ja koira oli siinä vaiheessa vielä ihan tavallinen höselö oma itsensä. En vaan tajua. Mutta vastoinkäymisiä sattuu eikä niille mitään voi, aina ei voi onnistua. Toivotaan, että ensi kerralla on parempi onni ja sekä oma ohjaus että koira kunnossa :) Pakko muuten sanoa, että positiivisin asia koko jutussa oli se, että minä en jännittänyt yhtään! Hullua, mutta ihan oikeesti! Olin vaan ennen ekaa starttia ihan sillein ihan sama-fiiliksellä :DD Jännä tunne. Ja positiivisinta oli tietysti myös päivän pelastus, eli se, että Soolo ja Evie sai ensimmäisen luvanollansa ihan huipulla ajalla, hurjasti onnea!! Oli sen aikakin jo :>

viime helmikuulta.

Olen tietysti miettinyt paljon, mikä tää juttu voisi nyt olla. Mieleen tuli pian heinäkuu 2009, kun Nemo nitkautti niskansa niin jumiin, ettei se voinut lainkaan taivuttaa päätään mihinkään suuntaan ja syöminen onnistui vain istualtaan. Tuolloinhan koira sai lähetteen röntgeniin, mutta Jyväskylässä röntgenlääkärissä kipu oli yhtäkkiä poissa eikä kaularankaa sitten kuvattukaan. Lääkäri totesi, että kyseessä oli todennäköisesti noidannuolen tapainen venähdys. Silloin Nemolle auttoi kyytabletti (kortisoni), ja annoin illalla sille sellaisen. Ei ainakaan kauheasti tunnu vaikuttaneen, mutta on Nemo jo nyt ollut parempi; yrittää itse taivutella päätään enemmän, joskin on vielä selvästi jumissa. Eilen illalla se ehti jo luikahtaa oven raosta naapuriin, koska Taikalla on juoksu.. Kuulin sitten, että se on viime viikolla luikerrellut taas kerran takapihan riukuaidan välistä samasta syystä, enkä yhtään ihmettelisi jos se olisi siinä onnistunut nitkauttamaan niskansa. Tänään koetin varovasti pyöritelläkin ja pääsi jo kiepahtamaan, ei ihan niin tiukasti kuin normaalisti mutta kumminkin. Onneksi meillä onkin sopivasti ensi viikon tiistaina taas koirahieroja-aika, toivottavasti jumit aukeaa siihen mennessä sen verran että kestää painelua. Ja toivottavasti saa myös jotain selkoa siihen, mikä siellä voisi olla ja miten voisi ehkä ennaltaehkäistä (:

tämäkin

Mutta loppuun vielä jotain kivaa, joka piristi mun viime viikonloppua! Saatiin nimittäin Evieltä Liebster-palkinto, kiitos!
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster- palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.”
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Itse en valitettavasti päässyt ihan viiteen valitessani sellaisia, jotka eivät olisi palkintoa tässä lähiaikoina saaneet, mutta sain neljä! Ja he ovat Katsu, Marjo, Manti & Katja. :)