The treenipostaus

Onpas hassua kirjoittaa pitkästä aikaa ihan tavallisista treeneistä :DD Mutta me käytiin viime viikon tiistaina treenaamassa pitkästä aikaa tokoa Melkun, Eetun & Vekin kanssa! Mun ennakko-odotukset oli todella huonot, ollaan treenattu nyt niin vähän ja collieporukan treeneissä silloin joskus lokakuussa meni niin huonosti, että lähdin vaan sillä asenteella, että katsotaan nyt mitä tästä tulee.. Sää oli ihan kamala, satoi kaatamalla ja tuuli, mutta se unohtui äkkiä kun otin Nitan autosta ulos.

 Olin oikeasti aika hämmentynyt, minun Nitani jonka tokoura haudattiin jo kauan sitten, osoittikin ihan loistavaa asennetta! Tehtiin seuraamista (namilla toki), ja se oli Nitalta tosi aktiivista seuraamista. Jäävät oli oikein nätit, jopa maahanmeno vaikka yleensä se on Nitalla hidas ja olis voinut kuvitella että märkä maa ällöttää. Nitan lempparit eli vauhtiliikkeet luoksari ja hyppy oli kanssa tosi pätevät kuten aina. Voi ihanaa Nipsua, se sai jossain vaiheessa hepulinkin ja juoksenteli vaan onnessaan ympäri kenttää :D

Nemon kanssa sain myös yllättyä todella positiivisesti. Tehtiin oikeastaan kaikki liikkeet jotka Nemo osaa paikallamakuuta lukuun ottamatta ja vaikka välillä meinasi kontakti katkeilla, seuraamiset oli tosi hienoja! Jäävät oli täpäkät ja tarkat kuin myös luoksetulo. Nemo kesti myös yllättävän hyvin häiriötä, oli hienosti kuulolla noudossa vaikka Eetu teki vieressä samaan aikaan. Vähän kyllä kapulan kanssa teki ylimääräisiä kunniakierroksia, mutta suotakoon se anteeksi kun palautus sivulle oli hyvä ja kapula on Nempulle se hauskin liike :D Tehtiin myös hyppyä, huomaa että on taas vähän unohtunut kun tarvii käsiapua edelleen. Muuten ihan kiva ja Nemo palkkasi itsensä tästä pätevyydestä kierimällä kaulansa mustaksi tummassa hiekassa, voi höppänää :> 

Kuten sanottu, en oo kurjien sadekelien vuoksi käynyt ulkona enempää kuin on pakko eli koirien kanssa lenkillä ja sitä kompensoidakseni oon parhaani mukaan aktivoinut niitä sisällä niin paljon kuin mahdollista. Nitan kanssa ollaan harjoiteltu "Tainnu" -temppua. Nitan bravuurihan on "Kuole", jossa se kellahtaa oikealle kyljelleen makaamaan liikkumatta. Nyt halusin lähteä opettamaan sille kellahdusta myös vasemmalle kyljelle, johon käskysanana Joonan ehdottama tainnu. Aluksi Nita ei meinannut millään tajuta sitä vaan tarjosi aina kuolemista, mutta pikkuhiljaa on alkanut tarjota myös toista kylkeä! Toistojen määrää en muista, mutta viime viikolla olisko ollut neljäs vai viides kerta kun temppua tehtiin, Nita alkoi jo hiffata paljon paremmin ja luulen, että se yhdistää jo käskysanankin vasemmalla kyljellä makaamiseen :) Tänään meni ensimmäisellä kerralla heti oikein, jee!

 Nemon kanssa ollaan harjoiteltu kierimistä, mutta minusta sillä on viime aikoina ollut vähän selkä jumissa, niin en ole ensimmäisten muutaman kerran jälkeen enää viitsinyt sitä tehdä. Hieroin itse asiassa molempia koiria sunnuntaina, toivottavasti auttoi. Sen sijaan tehtiin viime viikolla tokon avoimen luokan kaukokäskyjä, kun mietiskelin, mikä olisi hyvä temppu sisälläkin harjoiteltavaksi. Kaukojen opettelu me aloitettiin ekan kerran huhtikuussa ja sen jälkeen on ehkä kerran pari tehty niitä, mutta hienosti Nemikaali ne tajuaa! Istu-maahan -vaihdossa ei ole mitään ongelmia, mutta maahan-istu :ssa meinaa pompata takajaloillaan eteenpäin. Ajattelin tehdä sen "etupää liikkuu" -tekniikalla, ja parina viime treenikertana onkin jo tullut onnistumisia ja puhtaita suorituksia :)

En tiedä päästäänkö me pappakoiran kanssa enää ikinä tokokisoihin, mutta jos joku hallikoe hyvin sattuisi ja saisin treenattua enemmän paikkamakuuta häiriössä ja hypyn varmaksi, voisihan se olla ihan hauska käydä kokeilemassa. Epäilen tosin tuota paikkamakuuta suuresti, koska kun lauantaina tein sille pitkästä aikaa paikkiksen (yhdessä Nitan kanssa, sisällä kotona, palkkana iltaruoka johon sekoitettu teeren keittoliemi), se piippasi jo siinä. Oikeasti, sisällä!! Voihan perhana nyt taas. Lähinnä tämän takia ei oo nyt syksyllä/moneen viikkoon tuntunut siltä että jaksaisin Nemon kanssa tokoa vääntää, mutta toisaalta tuon lauantain jälkeen tuli sellainen olo, että haluan korjata sen paikkiksen luovuttamisen sijaan. Mitähän ihmettä? :D No, eilen sisällä touhutessa meni kyllä kivasti ja koiralla oli oikea mielentila, ei tullut ääniä. Mielentilahan siinä tärkeintä onkin, vähän luulen että Nemo innostuu liikaa kun tietää palkan olevan tulossa ja kehittelinkin siihen mielessäni vähän uudenlaisia harjoitteita. Saa nähdä kuinka paljon tästä nyt vielä innostun uudestaan, hämmentävää. :D

Mutta toisaalta, onko sillä mitään merkitystä vaikkei enää mentäisikään kokeilemaan kisoja? Jos vaan pidetään touhu helppona sekä häiriöherkälle spanielille että jännitysherkälle ohjaajalle ja puuhaillaan mielenvirkistykseksi. Huomasin niissä sateisissa tiistain treeneissä että sehän oli oikeastaan ihan kivaa kun koiratkin teki parastaan, ja onhan uusien liikkeiden opettelu ihan hauskaa touhuamista joka tapauksessa. Ehkä mustakin vielä joskus tulee tokoihminen uudestaan. Ehkä seuraavan koiran kanssa. 

ei tää kauheesti näytä siltä että siellä päässä jotain prosessia tapahtuis..

Mitä meille kuuluu

Viimeiset postaukset ovat keskittyneet lähinnä kotona vierailuihin ja siihen, mitä ollaan siellä tehty, niin josko nyt olisi vihdoin aika kunnolla kertoa, miten meillä on täällä Joensuussa mennyt. Lyhyesti vastattuna, hyvin ja huonosti.

Aavarannassa lenkillä 30.10.

 Ihan ekana tosin kerron yhden jutun viimeisimmältä reissulta, jolloin oltiin kotona käymässä silloin kuun alussa. Käväistiin  nimittäin Nemon kanssa eläinlääkärissä poistattamassa siltä pari syylää. Nemollahan ilmestyi ensimmäinen, irtonainen syylä mahaan parisen vuotta sitten ja se ei ole sitä juuri haitannut, mitä nyt välillä ehkä kutittanut. Viime vuonna Nemolle puhkesi kyynärpäähän toinen ja kolmaskin, ja niitä se on tänä vuonna ruvennut rapsuttelemaan sen verran paljon, että välillä jalasta tuli vertakin. Katsoin siis parhaaksi poistattaa syylät siitä ja samalla leikattiin myös mahan syylä pois.

Ei ihan oo enää toiminut meidän "koirat ei tuu täällä sänkyyn" -sääntö...

Siinä ne on aina kun silmä välttää ja joka aamu herätessä meitä onkin siinä sängyssä neljä.

 Lääkärireissu meni ihan hyvin, Nemo vain ei aluksi meinannut millään nukahtaa ja operaation jälkeen heräämisessäkin meni tosi kauan :D Nemo oli vaan ihan säälittävä kun piti lähteä kotiin, raukka vaan liukasteli tokkurassa muovilattialla ja kaatuili koko ajan :( Automatka takaisin Joensuuhun meni kuitenkin hyvin, Nemo nukkui koko matkan takapenkillä. Tikkejä tuli jalkaan kolme ja mahaan neljä, syylät oli hyvälaatuisia eivätkä kuulemma todennäköisesti uusiudu. Kovin pitkään ei pidetty Nemolla kauluria, kun ennemmin se rapsutteli kuin nuoli haavoja. Koitettiin sitten pitää sukkia takajaloissa mutta eihän ne pysyneet, joten annettiin olla ja vaan kiellettiin rapsuttamasta. Hyvin parani haavat ja viime viikolla poistettiin tikit, tervetuloa syylätön elämä siis! Nyt tuota on kiva rapsuttaakin mahasta :D

Tässä mä oon JSPKH:n johtokunnan kokouksessa Skypen välityksellä ja koirat tuli kattomaan, mitä päätöksiä tehdään. Nemo ois halunnut rapsutuksia.

"Yes?" Oli muuten kirkas auringonpaiste yhtenä päivänä :)

Mutta sitten siihen, mikä nyt eniten meidän elämässä on pinnalla: Arki ja sopeutuminen, jotka tuntuvat menevän jatkuvaa vuoristorataa. Nitan kanssa nyt ei ole mitään ongelmia, se nukkuu kiltisti sohvalla meidän ollessa poissa eikä ole enää ihan niin hepulissa kuin aiemmin syksyllä kotiin tullessa. Nemo taas tuntuu menneen huonompaan suuntaan siitä, kun koirat ekaa kertaa elokuussa olivat täällä :( Se haukkuu postia ja käytävässä kulkijoita etenkin öisin, jotenkin sillä se vahtiminen korostuu aina yöaikaan. Kyllä se aina lopettaa kun komentaa, mutta onhan se aika rasittavaa joka yö herätä komentamaan sitä. Sitten taas välillä menee paremmin, joinain öinä Nemo ei hauku lainkaan mutta esim. viime viikolla kyllä ihan joka ikinen yö.

Lisäksi Nemo ei taida hyväksyä viihteellä käymistä, sillä jos ollaan myöhään poissa kotoa, se merkkaa. Viime lauantainakin oli nostanut jalkaa sohvaan, vaikka käytin sen pihalla vähän ennen lähtöä. Toki sinänsä hauskaa että se huolehtii ettei pikkuIipu ole liian myöhään poissa kotoa, mutta on se vaan ärsyttävää protestia, koska pystyyhän se kokonaisenkin yön pidättämään normaalisti.
Lenkkikäytös on ollut pääsääntöisesti hyvää, pari kertaa Nemo on meinannut alkaa rähistä vastaantulevalle koiralle mutta silloin aina vastaantuleva on räyhännyt jo hyvän aikaa ensin. Ajoittain molemmilla esiintyy ihmeellistä sikailua hihnakäytöksessä, etenkin jos lenkkeillään ihan uusissa maastoissa, tuppaavat kiskomaan hihnassa.

Pääsääntöisesti kuitenkin mennään kiltisti, poden vain itse huonoa omatuntoa siitä, että koirat eivät saa tarpeeksi liikuntaa kun tällä kelillä ja tässä kaamosmasennuksessa en viihdy ulkona kovin paljon. Nita nyt ajoittain juoksentelee vapaana läheisellä pellolla, mutta Nemolla ei ole sitäkään mahdollisuutta - kotona se sentään saisi rellestää aidatulla takapihalla. Pitäisi käyttää niitä erikseen lenkillä, kävellä Nemon kanssa vaikka kunnolla ihmisten ilmoille ja viedä Nita metsään vapaana, mutta toistaiseksi sopivaa rakoa erikseen lenkittämiselle ei ole vielä tullut.

Enää ei oo ollut moneen viikkoon tietoakaan näin hienoista keleistä.. Kuvien ottopäivänä kyllä lokakuu näytti kaunista puoltaan.

 Puhuessani puhelimessa aina vanhempien kanssa, molemmat ovat sitä mieltä että Nemo pitäisi viedä takaisin, että ei se kerrostaloon sopeudu. Minä tahdon nyt ainakin jouluun asti vielä pitää molemmat täällä ja katsoa, kuinka käy. En tiedä itsekään, mitä mieltä olen tällä hetkellä asian suhteen - olisiko Nemo onnellisempi tutussa ympäristössä ilman minua ja jos se menee takaisin, pitäisikö Nitankin? Yhden koiran kanssa elämä olisi paljon helpompaa niin minulla kuin kotonakin eikä Nitalla täällä mitään ongelmia varmaan olisikaan, mutta onko oikein erottaa niitä, kun ne ovat olleet koko elämänsä yhdessä, aina siitä asti kun Nita tuli Nemon ollessa vain puolivuotias? Yhtenäkin iltana tullessani kotiin oli tosi liikuttavaa kun molemmat olivat niin hepulissa, että rupesivat leikkimään keskenään meidän pienessä olohuoneessa. Joona nauroi, että eihän ne koskaan leiki ja vastasin että kylläpäs, mutta normaalisti se tapahtuu meidän takapihalla.  

Söpöt siinä syö/juo sopuisasti vierekkäisistä kupeista :>

Jotenkin vain tuntuu inhottavalta ajatukselta "hylätä" koirat kotiin muuton vuoksi, vaikka eihän kyse ole sellaisesta ja moni jättää koiran kotiin muuttaessaan pois.. Ja onhan 9-vuotiaalle koiralle sopeutuminen kerrostaloon omakotielämästä varmasti paljon vaikeampaa kuin vaikka 3-vuotiaalle ja tiesin jo kesällä, että se ei ole varmaa. Olisihan se niin paljon helpompaa, mutta koiratonkaan elämä ei houkuttele. Tuntuu, että nämä ovat liian vaikeita asioita pienen ihmisen päätettäväksi. Tekisi mieli vain lykätä päätöksentekoa tai antaa se jonkun muun tehtäväksi. 

väsynyt juhlija

Kaikesta Nemon aiheuttamasta huolesta huolimatta olen kuitenkin tässä hetkessä onnellinen. Vaikka Nemon tai oikeastaan Nitankaan jääminen meidän luo ei ole kiveen hakattua, vaikka pimeys ja märkyys väsyttävät ja masentavat, vaikka opiskelu aiheuttaa toisinaan stressiä, rahahuolet mietityttävät välillä ja vaikka ahdistus palaa aina ajoittain mieleen, olen tosi onnellinen. Tässä ja nyt minulla on oikeastaan kaikki, mistä olen jo lukiovuosista lähtien unelmoinut ja odottanut. Haaveilemani opiskeluala ja -paikka, kiva asunto, ihana Joona ja ihanat koirat. Pitää osata nauttia pienistä iloista - siitä, kun on sen verran pakkasta ettei koirien tassuja tarvitse pestä ulkoilun jälkeen tai siitä, kun Nemo nukkuu koko yön hiljaa. Siitä, kun koulujutut on tehty ja voidaan viettää rauhallista koti-iltaa. Kun katson pimenevässä illassa tuikkujen valossa telkkaria Nita kainalossa sohvalla, kaikki stressi Nemosta ja tulevasta keväästä tuntuu hyvin kaukaiselta, mikä rauhoittaa mieltä. Kyllä kaikki jotenkin järjestyy.

Faktoja pöytään

Jee, sain bloggausurani kolmannen haasteen! Tällä kertaa haastajana oli Roosa, ja haasteen aihe on vanha tuttu "11 faktaa". Edelliseen saman aiheen haasteeni pääsee lukemaan tästä, ja nyt pitäisi siis yrittää keksiä ihan uusia faktoja!

 

"Haasteen tarkoituksena on haastaa uusia blogeja, joissa on alle 300 lukijaa ja antaa blogille näkyvyyttä.
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa itsestään 11 faktaa. 
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa.
5. Haasteessa tulee lukea, kuka sinut on haastanut & kertoa se haastetuille.
6. Ei saa haastaa sitä, joka sinut haastoi."

Siispä, 11 faktaa minusta:

1. Olen käynyt Ruotsissa, Virossa, lyhyesti Tanskassa (muutama tunti Köpiksessä matkalla Suomeen), Saksassa, Italiassa, Kreikassa, Marokossa, Azoreilla sekä Skotlannissa.

Viime kesän Skotlannin -reissulta.

2. Koirajuttujen (mihin lasken kuuluvan kaiken peruslenkkeilystä agilityyn ja seuran nettisivujen päivitykseen) lisäksi harrastan tällä hetkellä partiota ja lukemista sekä käyn talvisin laskettelemassa, jos kaksi jälkimmäistä harrastuksiksi lasketaan. Valokuvaus on kivaa kun fiilis siihen on päällä, mutta koska mun ei tule lähdettyä kovinkaan usein mitenkään erityisesti valokuvaamaan jotain tiettyä aihetta, en laske sitä mulle varsinaisesti harrastukseksi. Kesäisin pelaan mökillä sulkapalloa ja oon siinä aika hyvä!
3. Elämäni aikana olen harrastanut myös ratsastusta, kirjoittamista, tanssia sekä pianonsoittoa. Pienenä oon myös tietty käynyt erilaisissa kerhoissa, kuten 4H:n koirakerhossa. Aiemmin laskettelin myös ihan seurassa ja kisasin jonkin verran slalomissa.

Reissulla Ylläkselle 4/2012 käytiin myös Pallastunturilla, josta kuva

4. Haluaisin harrastaa/voisin joskus ruveta (uudelleen) harrastamaan ratsastusta, suunnistusta ja seinäkiipeilyä. Ratsastuksen lopetin 13-vuotiaana kun sain kammon hevosiin ja vaikken enää niitä pelkääkään, aika ja raha ei oo enää koirajuttujen ajettua edelle riittänyt. Kahta jälkimmäistä oon kokeillut joitakin kertoja ja tykkään kovasti! Pianoa olis myös mukava oppia soittamaan myös toisella kädellä, osaan vaan yläoktaavin nuotit ja siten soittaa vain oikealla kädellä. 
5. Kirjallisuudessa tykkään lukea lähinnä fantasiaa kuten Harry Potteria, tietokirjoja (koirien lisäks lähinnä suurpedoista), sekä luonto/eräkirjoja.

Mun kirjahylly silloin kun vielä asuin kotona, kuva elokuulta. Alahyllystä löytyy joitakin tietokirjoja sekä Don Rosan kootut.

6. Pelkään ihan sairaasti kauhu-/ahdistavia/väkivaltaisia elokuvia, en pysty enkä tahdokaan katsoa sellasia, enkä kyllä oo kamalasti katsonutkaan :D Mun jännitysraja elokuvien suhteen menee siinä LoTR - Jurassic Park -akselilla ja jotain kertoo ehkä se että uskalsin katsoa Titanicin ekaa kertaa vasta viime kesänä... Tai olin mä sen edellisenä vuonna katsonut ihan ekaa kertaa, puoleenväliin.
7. Kengännumeroni on 37 (joissain kengissä 38), mutta se oli tosi monta vuotta 39, mitä hämmästelen suuresti. Onko mun jalka kutistunut vai onko mulle vaan ostettu aina ennen liian isoja kenkiä?

8. Mulla on ollut koirien isäksi lemmikkinä talvikko Nami (2004-2006) ja isosiskolla kääpiökani Puppe (1987-1996). Nemoa ja Nitaa ennen meidän perheen koiria oli collie Kepa (1989-2001) ja pyreneittenpaimenkoira Veeti (2002-2004).

9. Venyttelen melkein joka päivä ja tämän tärkeyden ymmärtämisestä kiitän vuosia, jolloin toimin telinevoimistelukoulun apuohjaajana. Oonkin aika notkea (pää menee polviin keposesti).
10. Rakastan kynttilöitä ja tuikkujen polttamista. 

random täytekuva

11. Mulla on ollut tosi paljon reikiä hampaissa, vaikka oon aina pessyt ne tunnollisesti kahdesti päivässä ja vaikka äitini on hammaslääkäri. Mutta enpä oo myöskään ikinä pelännyt hammaslääkärissä käyntiä! Pienenä se tuntui lähinnä inhottavalta/epämukavalta, mutta isompana kun otin selvää/ymmärsin mitä lääkäri (siis äiti) oikeasti tekee, se helpotti. Poralla pitää ottaa plakki pois että saa paikan tilalle ja se kiristävä ärsyttävä ruuvi täytyy olla pitämässä paikkamassaa paikoillaan ja suuta auki. Kannattaa ottaa vaan aina mp3 mukaan ja kuunnella musiikkia operaation ajan.

Roosan 11 kysymystä minulle: 

1. Miksi aloit bloggaamaan?

Ensin kielioppinatsi korjaa: aloit blogata, ei bloggaamaan :D Ja itse vastaus on uskoakseni sama kuin monilla muilla koirablogien kirjoittajilla: koska koiranomistajana nyt vaan "kuuluu" pitää blogia! Koska kavereilla oli koirablogit ja about kaikilla internetissä (esim. Petsiessä) esillä olevilla koirilla on. Annalla Tanssivassa shetlantilaisessa oli itse asiassa hiljattain aiheeseen mielestäni hyvin liittyvä postaus. Minun bloggaukseni alkoi vuodatus.netissä mutta sen serverin kaaduttua kesällä 2012 ja lähes kaikkien kuvien kadottua siirryimme vihdoin bloggeriin, mikä tosin oli muutenkin suunnitelmissa jo pitkään.

2. Jos saisit muuttaa yhden asian itsessäsi, mikä se olisi?

Kauhee kun vaikeeta, muuttaisin niin paljon. Tällä hetkellä tahtoisin eniten muuttaa luonteenpiirteessäni kamalan stressaamisen (lue: ottaa sen pois). Tahtoisin olla huolettomampi ja uskoa että ei, se että hyvä ystäväni ei ole laittanut muutamaan viikkoon viestiä ei tarkoita että hän inhoaisi minua ja etten uskaltaisi mennä juttelemaan ja ei, kaverini eivät halua nähdä minua vain säälistä vaan luultavasti ne ihan oikeasti tykkäävät minusta. 

random täytekuva #2

3. Jos saisit olla yhden päivän ajan joku ihan muu, mikä tai kuka olisit?

Haluaisin ehkä olla jonkun hyvän kirjan hahmo.

4. Paheesi?

Ei mulla semmosia.. Hah, näitäkin olis aika paljon :D Mutta sanotaan nyt vaikka, että koneelle (esim. YouTubeen) jumittuminen kun pitäis tehdä jotain tärkeempää, kuten tiskata/lähteä yliopistolle/ripustaa pyykit/lähteä lenkille jne. Myös asioiden unohtelu! 

Tässä mun ei tarvis onneks olla tekemässä jotain tärkeetä, mutta datis mikä datis. Onneks mulla ei oo älypuhelinta, oisin varmaan vielä pahemmin nettiriippuvainen..

5. Mistä saavutuksestasi olet ylpeä?

Jee, näitä positiivisiakin juttuja olis monta! Tällä hetkellä oon varmaankin kaikkein ylpein opiskelupaikasta, kova työ palkittiin. Koirien osalta sitten oon ylpeä Nemon taipumuskokeen läpäisystä, jonka eteen myös tein kovasti töitä. 

6. Mistä haaveilet?

Pitkäkarvaisesta colliesta. (Tää oli helppo, kun opiskelupaikka on nyt saavutettu!) Se on nyt tällä hetkellä mun suurin haave, ja myöhemmin listalla on mukava omakotitalo ja työpaikka.

7. Ketä/Keitä ihailet tai arvostat?

Hyvin monia ihmisiä, esimerkiksi isoäitiäni. 

random täytekuva #3. Mökkisauna jouluna ja liittyy aiheeseen siten että jouluna isoäiti ja eno tulee aina mökille ja mennään sinne käymään.

8. Kenelle kerrot ensimmäisenä, jos sattuu jotain tosi ihanaa/entäpä, kenelle kerrot ensimmäisenä jos sattuu jotain kamalaa? 

Joona taitaa olla vastaus molempiin kysymyksiin. 

9. Oletko jouluihminen?

Todellakiiiiiin! (Jos joku ei vielä ole tästä lumen kaipuusta, ulkoasusta ja muusta hehkutuksesta vielä sitä huomannut). Joulu on mulle tärkein juhla vuodessa ja meidän perheen joulu on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ollut aina hyvin onnellinen, ja siinä on aivan erityinen tunnelma. Oon jo kuunnellut joululauluja tänäkin syksynä ja odotan jo innolla, että joulua saa ihan "julkisesti" alkaa odottaa :D 

kuva (c) sisko viime jouluna

10. Mottosi?

Ei mulla oikein ole sellaista. Pienenä kun olin villi lapsi ja tein kaikkea hurjaa (kuten kiipeilin meidän aukollisissa portaissa, hypin parvelta ja pihan keinu/kiipelytelinesysteemin (jota on ikävä) päältä alas, sanoin aina että "elämä on tehty riskejä ja seikkailuja varten." :DD No ei vais, tyhmä ei pidä olla mutta oon mä edelleen välillä vähän rämäpää, varsinkin lasketellessa (nimim. rinteet on tylsiä, metsäreitit ja tunturinkupeen rakkakivikko paljon jännempiä).

11. Tämänhetkinen tunnetilasi valitsemasi biisin sanoituksen avulla ilmaistuna? Mulla ei ole tällä hetkellä mitään ihmeempää tunnetilaa, asiat on yksinkertaisesti tavallisen hyvin mikä on tosi kivaa. Mutta koska tätä mun joulunodotusta ei voi tarpeeks montaa kertaa hehkuttaa samassa postauksessa ja märkyys ja pimeys masentaa ja tahdon jo lunta ja pakkasta, niin "lumivalkeaa kaipaa musta maa, juhlaa oikeaa sydän odottaa."

Ja minun kysymykseni: 
1. Mikä oli haaveammattisi pienenä?
2. Suosikkiaineesi koulussa ennen & nyt? (jos opiskelet tällä hetkellä)
3. Mitä katsoit viimeksi tv:stä?
4. Mitä näet, jos nyt käännät pääsi suoraan oikealle?
5. Menetätkö malttisi helposti?
6. Milloin viimeksi tylsistyit kuoliaaksi ja miksi?
7. Kerro jokin lähiaikoina näkemäsi uni.
8. Millä tavoin hemmottelet itseäsi?
9. Mikä oli lempilelusi lapsena?
10. Millaisessa elämäntilanteessa näet itsesi 3 vuoden päästä?
11. Millaiset kengät sinulla on yleensä jalassa? 

Minä en saa millään yhtätoista haastettavaa, mutta haastanpa nyt vaikka Katsun, Saran ja Evien. (:

Agilityä pitkästä aikaa & rakas Nemo 9 vuotta nuori!

Hehkutan heti alkuun että jee, sainpas sen uuden ulkoasun sillä viikolla kun lupasin! Banneri tosin varmaan menee vaihtoon kunhan keksin siihen tilalle jonkin paremman. Ja kyllä, tämä on jouluinen ulkoasu! Kesäversio oli niin pitkään etten jaksa vaihtaa syksylle uutta kun kohta tulee kuitenkin talvi :D Ja minä odotan jo talvea ja joulua tosi tosi kovasti..
Tämä postaus oli oikeastaan tarkoitus julkaista jo reilu kaksi viikkoa sitten Nemon synttäripäivänä, mutta koska aika on rajallista ja kyseisenä iltana minulla oli ohjelmassa myös musikaali Jyväskylässä ja aamupäivä meni koirien kanssa, en ehtinyt silloin ja täällä Joensuussa tentit puolestaan pitivät kiireisenä.

<3

Mutta tosiaan, maailman rasittavin ja maailman ihanin Nemo täytti 1.11. 9 vuotta!! Niin se vain on jo uskottava että se on vanha koira, mutta onneksi harmaantumista kummempaa vanhuuden merkkejä siitä ei huomaa :D Kyseisenä viikonloppuna lähdettiin taas kotiin käymään, ja koska tällä kertaa pääsin lähtemään jo torstai-iltapäivänä, oli se minulle eräänlainen syysloma :D Varsinkin kun pari viimeistä tenttiä menikin paljon paremmin kuin olin odottanutkaan ja ahdistus niistä helpotti, sain vain olla huoletta ilman ajatustakaan opiskeluista. Tällä kertaa ajoin yksin Jämsään koirien kanssa koska Joonalla oli vielä perjantaina koulua, mutta matka meni hyvin. Nita ei vaan oikein taida tykätä siitä kun laulan, se mulkoilee takapenkiltä välillä tosi pahasti..

Keppien ja etualalla näkyän keltaisen aidan välissä on putki.

Nemon syntymäpäivänä perjantaiaamupäivällä päästiin yli kahden kuukauden tauon jälkeen pitkästä aikaa kentälle! Voi sitä riemua, mulla on ollut niin ikävä agilityä <3 Uskon että tämä oli Nemollekin mieluisa tapa aloittaa synttäripäivänsä, eikä Nitakaan pahemmin valittanut. Koska olin yksin liikenteessä, tehtiin lähinnä pieniä ohjausjuttuja ja väänsin kuvan mukaisen aika yksinkertaisen radan. Nitan kanssa oli tarkoitus harjoitella nopeaa reagointia käännöksiin (niiden kisojen mokailuni vuoksi), mutta en saanut ihan samanlaista pätkää kuin siellä oli koska keinua en saanut yksin siirrettyä. Tehtiin siis sama versio A:lla. Nemon kanssa tavoitteena oli treenata kuudenkympin rimojen pysymistä paikoillaan niin lähdöissä kuin radalla, erityisesti tuo kolmen esteen loppusuora oli sitä varten (taas ne Jyväskylän lokakuiset kisat mielessä).


Sehän lähti muuten lujaa!

Meitä siunattiin ihan mahtavalla kelillä - olin varautunut tuulihousuin koska ajattelin että kentällä tulisi kylmä kun siellä käy aina tuuli, mutta kuumahan mulle tuli heti esteitä kontista purkaessa. Aurinkokin paistoi osan aikaa, oikeasti marraskuussa! Ikinä ennen ei oo Nemon synttäripäivänä ollut näin hyvää keliä. Oli se vaan ihanaa, vain minä, koirat, isin ihana Dacia ja kenttä <3 (Ja tietty ne pari korppia jotka siellä aina pyörii :D)

Olin niin onnessani tästä kentälle pääsystä että oli pakko ottaa tällasia kuvia

 Kuten näkyy, mulla oli kamera mukana (no, mikä nyt ei sinänsä ole mitenkään erikoista). Luovuin heti alkuunsa mielessä käyneestä ajatuksesta itselaukaisinkuvista koska ei oltaisi oikeasti ikinä ehditty niihin. Niinpä kun autosta löytyi työkalupakki, jonka päälle kameran sai viriteltyä penkille, päätin hyödyntää 60D:n videokuvausominaisuuksia, ja ihan kivojahan noista tuli! Nitan kanssa en kuvannut ihan kaikkia ratoja, mikä oli sääli koska ekalla kerralla kun mentiin kepit, tyttö meni tosi lujaa! Nemosta videoita tuli sitten enemmänkin, mutta en änge kaikkia samaan postaukseen :D
Mutta asiaan: aloitettiin ensin parilla yksinkertaisella lämmittelyradalla, rimat muistaakseni viidessäkympissä tai 55:ssä. Käännöstreeni (A:n jälkeiseltä hypyltä putkelle) tulikin jo heti alussa mutta eipä siinä suurempia ongelmia ollut.



Ei, en tiedä itsekään miksen pysy loppusuoralla sisäkaarteen puolella..

Sitten tehtiin myös vähän takaaleikkausta, reagointia käännöksiin radalla ja yksinkertaisesti pidettiin hauskaa koska agility on niiiiiin parasta!! Nipsu alkoi väsyä suhteellisen nopeasti joten sen kanssa en tehnyt niin paljoa kuin Nemon, enkä keppejäkään kuin sen kaksi kertaa. Nemolta tippui tasan yksi rima tuolla pitkällä radalla ja sitä toistettiin monta kertaa ennen kuin saatiin menemään puhtaasti, mutta hienosti se aina tsemppas! :) Vikoilla radoilla muuten huomasin loppusuoralla (kyllä, on aikaa katsoa mitä koira tekee :D), että Nemo ei hypännyt tasajalkaa! :o Se ihan oikeasti nosti nekin kunnolla ylöspäin ja laskeutui etuosa edellä. Tiedä sitten johtuiko korkeammista rimoista vai mistä, mutta ihan mahtavaa! Toivottavasti muistaa tekniikan ensi kerrallakin ;)


Tää vika rata on musta niin ihana! Nemo on ihan fiiliksissä "jee mennään tekemään mamman kanssa jee kivaa!", voi höppänää :')

Lopuksi tehtiin vielä Nemon kanssa tokon puolelta lemppariliike noutoa. Nempusta ei oikein ole aikaisempia noutokuvia kuin ihan muutama joten ihan hauska oli saada niitäkin, voi jestas se rakastaa tuota kapulaa :D Ei se sitä pitkiä aikoja pureskelematta suussaan pidä mutta osaa jo tuoda sen hienosti sivulle ja ainakin palautus on tosi vauhdikas :)

pätevä mies <3

Ei pureksita!

 Pappakoira vaan jaksaa ja jaksaa hakea sitä, sai taas nauraa kippurassa, kun se välillä mm. kävi pusikossa nostamassa jalkaa kapula suussa, unohti kapulan maahan ja tuli vaan onnessaan luo, otti ihan ihmeellisesti siitä kiinni, jäi vaan istumaan kapula tosi hienosti pureksimatta suussa sekä juoksi ohi vähän haistelemaan muualle kentälle mutta tuli heti takaisin luo kun huusin, ihan hömppä :D Nemo selvästi nautti saadessaan olla pitkästä aikaa vapaana mutta oli kuitenkin älyttömän hienosti kuulolla! On se vaan ihana <3

Mites tää homma nyt toimikaan...?

...

En esim. kestä tätä urpoa. :----D

Maailman paras spanieli, kultaisin pappakoira, luppakorva höppänäinen, älä koskaan ikinä muutu, ole aina iloinen, ikinuori leikkiväinen <3

Paljon onnea Iipun rakas Nemo 9 vuotta nuori!