sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Agilityä pitkästä aikaa & rakas Nemo 9 vuotta nuori!

Hehkutan heti alkuun että jee, sainpas sen uuden ulkoasun sillä viikolla kun lupasin! Banneri tosin varmaan menee vaihtoon kunhan keksin siihen tilalle jonkin paremman. Ja kyllä, tämä on jouluinen ulkoasu! Kesäversio oli niin pitkään etten jaksa vaihtaa syksylle uutta kun kohta tulee kuitenkin talvi :D Ja minä odotan jo talvea ja joulua tosi tosi kovasti..
Tämä postaus oli oikeastaan tarkoitus julkaista jo reilu kaksi viikkoa sitten Nemon synttäripäivänä, mutta koska aika on rajallista ja kyseisenä iltana minulla oli ohjelmassa myös musikaali Jyväskylässä ja aamupäivä meni koirien kanssa, en ehtinyt silloin ja täällä Joensuussa tentit puolestaan pitivät kiireisenä.
<3
Mutta tosiaan, maailman rasittavin ja maailman ihanin Nemo täytti 1.11. 9 vuotta!! Niin se vain on jo uskottava että se on vanha koira, mutta onneksi harmaantumista kummempaa vanhuuden merkkejä siitä ei huomaa :D Kyseisenä viikonloppuna lähdettiin taas kotiin käymään, ja koska tällä kertaa pääsin lähtemään jo torstai-iltapäivänä, oli se minulle eräänlainen syysloma :D Varsinkin kun pari viimeistä tenttiä menikin paljon paremmin kuin olin odottanutkaan ja ahdistus niistä helpotti, sain vain olla huoletta ilman ajatustakaan opiskeluista. Tällä kertaa ajoin yksin Jämsään koirien kanssa koska Joonalla oli vielä perjantaina koulua, mutta matka meni hyvin. Nita ei vaan oikein taida tykätä siitä kun laulan, se mulkoilee takapenkiltä välillä tosi pahasti..
Keppien ja etualalla näkyän keltaisen aidan välissä on putki.
Nemon syntymäpäivänä perjantaiaamupäivällä päästiin yli kahden kuukauden tauon jälkeen pitkästä aikaa kentälle! Voi sitä riemua, mulla on ollut niin ikävä agilityä <3 Uskon että tämä oli Nemollekin mieluisa tapa aloittaa synttäripäivänsä, eikä Nitakaan pahemmin valittanut. Koska olin yksin liikenteessä, tehtiin lähinnä pieniä ohjausjuttuja ja väänsin kuvan mukaisen aika yksinkertaisen radan. Nitan kanssa oli tarkoitus harjoitella nopeaa reagointia käännöksiin (niiden kisojen mokailuni vuoksi), mutta en saanut ihan samanlaista pätkää kuin siellä oli koska keinua en saanut yksin siirrettyä. Tehtiin siis sama versio A:lla. Nemon kanssa tavoitteena oli treenata kuudenkympin rimojen pysymistä paikoillaan niin lähdöissä kuin radalla, erityisesti tuo kolmen esteen loppusuora oli sitä varten (taas ne Jyväskylän lokakuiset kisat mielessä).


Sehän lähti muuten lujaa!

Meitä siunattiin ihan mahtavalla kelillä - olin varautunut tuulihousuin koska ajattelin että kentällä tulisi kylmä kun siellä käy aina tuuli, mutta kuumahan mulle tuli heti esteitä kontista purkaessa. Aurinkokin paistoi osan aikaa, oikeasti marraskuussa! Ikinä ennen ei oo Nemon synttäripäivänä ollut näin hyvää keliä. Oli se vaan ihanaa, vain minä, koirat, isin ihana Dacia ja kenttä <3 (Ja tietty ne pari korppia jotka siellä aina pyörii :D)
Olin niin onnessani tästä kentälle pääsystä että oli pakko ottaa tällasia kuvia
 Kuten näkyy, mulla oli kamera mukana (no, mikä nyt ei sinänsä ole mitenkään erikoista). Luovuin heti alkuunsa mielessä käyneestä ajatuksesta itselaukaisinkuvista koska ei oltaisi oikeasti ikinä ehditty niihin. Niinpä kun autosta löytyi työkalupakki, jonka päälle kameran sai viriteltyä penkille, päätin hyödyntää 60D:n videokuvausominaisuuksia, ja ihan kivojahan noista tuli! Nitan kanssa en kuvannut ihan kaikkia ratoja, mikä oli sääli koska ekalla kerralla kun mentiin kepit, tyttö meni tosi lujaa! Nemosta videoita tuli sitten enemmänkin, mutta en änge kaikkia samaan postaukseen :D
Mutta asiaan: aloitettiin ensin parilla yksinkertaisella lämmittelyradalla, rimat muistaakseni viidessäkympissä tai 55:ssä. Käännöstreeni (A:n jälkeiseltä hypyltä putkelle) tulikin jo heti alussa mutta eipä siinä suurempia ongelmia ollut.



Ei, en tiedä itsekään miksen pysy loppusuoralla sisäkaarteen puolella..

Sitten tehtiin myös vähän takaaleikkausta, reagointia käännöksiin radalla ja yksinkertaisesti pidettiin hauskaa koska agility on niiiiiin parasta!! Nipsu alkoi väsyä suhteellisen nopeasti joten sen kanssa en tehnyt niin paljoa kuin Nemon, enkä keppejäkään kuin sen kaksi kertaa. Nemolta tippui tasan yksi rima tuolla pitkällä radalla ja sitä toistettiin monta kertaa ennen kuin saatiin menemään puhtaasti, mutta hienosti se aina tsemppas! :) Vikoilla radoilla muuten huomasin loppusuoralla (kyllä, on aikaa katsoa mitä koira tekee :D), että Nemo ei hypännyt tasajalkaa! :o Se ihan oikeasti nosti nekin kunnolla ylöspäin ja laskeutui etuosa edellä. Tiedä sitten johtuiko korkeammista rimoista vai mistä, mutta ihan mahtavaa! Toivottavasti muistaa tekniikan ensi kerrallakin ;)


Tää vika rata on musta niin ihana! Nemo on ihan fiiliksissä "jee mennään tekemään mamman kanssa jee kivaa!", voi höppänää :')

Lopuksi tehtiin vielä Nemon kanssa tokon puolelta lemppariliike noutoa. Nempusta ei oikein ole aikaisempia noutokuvia kuin ihan muutama joten ihan hauska oli saada niitäkin, voi jestas se rakastaa tuota kapulaa :D Ei se sitä pitkiä aikoja pureskelematta suussaan pidä mutta osaa jo tuoda sen hienosti sivulle ja ainakin palautus on tosi vauhdikas :)

pätevä mies <3
Ei pureksita!
 Pappakoira vaan jaksaa ja jaksaa hakea sitä, sai taas nauraa kippurassa, kun se välillä mm. kävi pusikossa nostamassa jalkaa kapula suussa, unohti kapulan maahan ja tuli vaan onnessaan luo, otti ihan ihmeellisesti siitä kiinni, jäi vaan istumaan kapula tosi hienosti pureksimatta suussa sekä juoksi ohi vähän haistelemaan muualle kentälle mutta tuli heti takaisin luo kun huusin, ihan hömppä :D Nemo selvästi nautti saadessaan olla pitkästä aikaa vapaana mutta oli kuitenkin älyttömän hienosti kuulolla! On se vaan ihana <3
Mites tää homma nyt toimikaan...?
...
En esim. kestä tätä urpoa. :----D

Maailman paras spanieli, kultaisin pappakoira, luppakorva höppänäinen, älä koskaan ikinä muutu, ole aina iloinen, ikinuori leikkiväinen <3


Paljon onnea Iipun rakas Nemo 9 vuotta nuori! 

2 kommenttia:

  1. Voi että tuo Nemo on ihana :3 Ja agilitykin näyttää niin helpolta ja kevyeltä menolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nemo kiittää! :) Kiva kuulla, kyllä se aika lujaa vielä painelee menemään.

      Poista