On kaunis hohde hankien

Oon valittanut täällä blogissa(kin) niin paljon silloin loppuvuonna ankeista, masentavista ja pimeistä keleistä, että nyt on pakko vihdoin hehkuttaa: talvi tuli sittenkin! Ihana, ihana lumi ja pakkanen <3 Pieni miinuspuoli tosin on, että Nita ei meinaa kovin pitkiä lenkkejä tarjeta, kun taas minä olisin vihdoin valmis ulkoilemaan vaikka kuinka pitkään :D Tossuja ei oikein voi käyttää kuin hihnalenkeillä tiellä, koska vapaana juostessa ne tippuvat. Ja toisaalta, tossut jalassa ei Nitan mielestä voi käydä pissalla.. on siinäkin! :D

Onneksi kuitenkin vapaana lenkkeillessä Nita juoksee -tapansa mukaan- täysiiii, joten pystyttiin käymään pakkasista huolimatta jäällä ekaa kertaa tänä vuonna! Nyt se tapahtuikin Pyhäselällä 19. tammikuuta eikä aiempien vuosien tapaan Päijänteellä vasta maaliskuussa. Bussipysäkillä ja bussissa Nitaa vähän paleli, mutta se unohtui pian kun päästiin jäälle. Käveltiin Josen kanssa yli kaksi tuntia ihanassa, lämmittävässä auringonpaisteessa ja nautittiin talvesta. Jäällä oli tosi paljon muitakin (ei mikään ihme siinä kelissä!), mutta Nipsu pysyi kuuliaisesti kutsuetäisyydellä ja näyttipä silläkin olevan hauskaa! 

Nitan lumienkeli :>

 Talvi on parasta <3

Kylmyys on tuonut tullessaan myös jotain yllättävää: Nitan polvet ovat alkaneet hieman oireilla. Sillähän todettiin 6-vuotiaana luustokuvissa oikeassa polvessa hieman rosoisempi pää, eli mahdollisesti tulevaisuudessa voi kehittyä nivelrikoksi; Nita on syönyt tähän kuuriluontoisesti Doils-öljyä. Viime viikolla se alkoi levon jälkeen hieman ontua takajaloista, mutta on verryttyään ollut normaali ja lenkillä painaa vauhdilla. Toisaalta, itsellänikin on ollut kovimmilla pakkasilla polvet kipeänä joten jospa kylmyys todellakin kangistaa?
Lisäksi osasyynsä on varmasti ollut liukastumisilla; yhdellä lenkillä Nita kaahotti jäisellä polulla niin lujaa, että kun jonkun hajun kohdalle piti tehdä äkkipysähdys, lensikin mukkelismakkelis. Lisäksi neiti onnistui viime viikonloppuna lenkillä saamaan takajalat samaan takin lenkkiin, ja olisi jatkanut juoksemista tästäkin huolimatta.. Korjaamisen jälkeen matka jatkui taas täysiä, ei uskoisi että tänä keväänä vuosia kertyy yhdeksän. Minun viilettäjä<3

sama penkki kuin lokakuussa, mutta nyt vain yksi koira :/

Nemolta oli puolestaan käyty tyhjentämässä anaalirauhaset eläinlääkärissä. Ei siellä taaskaan tulehdusta ollut, mutta ei vaan tyhjene normaalisti. Kummallista, miten se on vasta nyt vuoden sisään alkanut oireilla - jos sillä on toinen rauhanen tavallista isompi, miten se on ne ekat kahdeksan vuotta tyhjentynyt normaalisti kun ei sillä ennen ole ollut mitään ongelmia anaalirauhasten kanssa? No, vanhuus ei tule yksin.

http://iipu.pic.fi/kuvat/Pyh%C3%A4sel%C3%A4n+j%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4+19.1.2014/

Helpotuksen huokaus

aamulenkillä 12.1.

Elämä ja opiskelu Itä-Suomessa on jälleen lähtenyt rullaamaan ja ollaan saatu osamme myös mannerilmaston ihanista pakkasista! Tämä talvi-ihminen kiittelee pakkasukkoa :D Hain Nitan tosiaan 12. päivä Joensuuhun, ensimmäistä kertaa junalla. Lähtiessä olo oli yhtä haikea kuin syksyllä aina lähtiessä ilman koiria, koska Nemo jäi kotiin ja tiesin että mulle tulisi kamala ikävä sitä. Surkeus kuitenkin unohtui, kun juna sujahti laiturille ja aloin jännittää Nitan ensimmäistä matkaa julkisilla. Nipsu kuitenkin lähti oikein luottavaisena heti kotoa mukaan ja yllätyin positiivisesti! Se hyppäsi junaan kuin sanoen "ai jaa, mennään siis tuonne!" eikä ihmetellyt matkaa muutenkaan juuri yhtään. 

Lemmikkivaunu oli melkein tyhjä ja Nita oli rauhallisesti meidän jaloissa; hiukan näkyi jännittävän kun läähätteli jonkin verran. Rauhoittui kuitenkin ajoittain nukkumaankin ja vaihtokin sujui hienosti :) Eniten minua jännitti etukäteen toisen junan portaat, se kun on vanhanaikainen pikajuna ja Nita ei yleensä uskalla astua ritiläportaille. Nyt se kuitenkin kiipesi hienosti vaunuun kun vähän kannusti, jee! Toinen pätkä menikin sitten huomattavasti rauhallisemmin, Nita lepäili tyynesti lattialla.
Perillä se tosin tarjosi pienen jännitysnäytelmän, kun ne korkeat ritiläportaat olisi pitänyt kiivetä alas.. Nita ei varmaankaan edes hahmottanut niitä, ja päätti ratkaista asian hyppäämällä sieltä korkealta vaunun ovelta tasajalkaa laiturille :D Hihna irtosi kädestä mutta onneksi Nita ei mihinkään lähde, temppu lähinnä huvitti meitä ja laiturilla olijoita.
Koska bussin lähtöön kotia kohti oli parikymmentä minuuttia aikaa, päätimme ettemme jäisi hyisen viiman jäädytettäviksi vaan kaivoin laukusta Nitalle takin ja käveltiin keskustaan, josta kaikki bussit lähtevät. Bussiinkin Nita nousi kuin se olisi ihan tuttu juttu ja istui valppaasti tarkkaillen aloillaan matkan ajan. Hieno likka :) 

Hyvästä alusta huolimatta Nitan elämä ainoana koirana ei kuitenkaan lähtenyt heti sujumaan ihan niin hyvin kuin olin toivonut. Ajattelin ennaltaehkäistä mahdollista eroahdistuksenpoikasta rajaamalla Nitan vain olohuoneeseen/tupakeittiöön, kun useiden kirjojen jne. mukaan pienempi tila aiheuttaa koiralle turvallisuuden tunnetta. Lisäksi jätin Nitalle tekemistä sekä radion päälle peittämään käytävän ääniä. Kuitenkin heti tiistaina -koiran oltua täällä huimat kaksi päivää- saatiin samalta naapurilta, joka valitti Nemostakin, lappu: "Koirasi haukkuu päivisin. Tee asialle heti jotain, tai otan yhteyden vuokranantajaan." Se oli kuin isku vasten kasvoja, järkytys koska Nita ei yleensä koskaan hauku vaan on varsin hiljainen koira arjessa. Siksi meidän olikin hyvin vaikea uskoa asiaa ja päätettiin äänittää Nitan yksinoloja, kun ystäväni Josefina vinkkasi Audacity -ohjelmasta jolla näin voisi tehdä.

<3

Keskiviikkona äänitys täytti odotukset, Nita ei ollut haukkunut lainkaan; ainoastaan pientä vikinäitkeskelyä oli pitänyt, mutta se ei varmasti kuulu käytävään. Torstaina tuli takapakkia: Nita oli noin neljä ja puoli tuntia yksinään ja oli kolmen tunnin ja 45 minuutin kohdalla alkanut haukkua. Masensihan se, mutta en halunnut luovuttaa. Päätettiin pitää Nipsun yksinoloajan maksimina alkuun neljä tuntia, ja pystyttiin näin onneksi tekemään koska tällä viikolla Joona pääsi aina iltapäivisin kotiin ja itse lähdin kotoa vasta puoliltapäivin.
Vaikka tilan rajaamista aina suositellaan eroahdistustapauksissa, päätettiin kokeilla, auttaisiko Nitalla pääsy koko asuntoon, kuten syksylläkin oli. Haukku oli nimittäin sellaista komentamishaukkua, todennäköisesti siinä suljetun olohuoneen oven takana. Käytävän äänistä Nita ei ole koskaan täällä ollessa välittänyt ja Joona ehdotti, voisiko se esim. luulla meidän olevan toisessa huoneessa sen suljetun oven takana. Lisäksi ajateltiin, että Nita voisi yksinollessaan haluta mennä meidän sänkyyn ja kokea sen turvallisemmaksi paikaksi.

viime viikonloppuna kirjoitin aineenopettajahaun ennakkotehtävää ja Nipsu olisi halunnut tulla viereen. Se on niin söpö! :3

Suureksi ilokseni vapaa pääsy joka huoneeseen toimi: tällä viikolla ääninauhat on olleet hiirenhiljaisia, eikä olla enää äänitettykään vain parin tunnin yksinoloja. Perjantaina riemu oli suuri, kun Audacity kertoi Nitan olleen yli viisi tuntia hiirenhiljaa!! :) Ihan mahtava juttu, oon niin iloinen. Pikkuhiljaa voitaneen siis alkaa pidentää yksinoloaikaa, joskin kuusi tuntia taitaa olla maksimi, minkä Nita joutuu yksin olemaan ylipäätään. Luultavasti se ensimmäinen viikko oli vain alkuhämmennystä, olihan se varmasti jännää olla ilman Nemoa täällä vaikka tuttu paikka onkin ja Nita osaa olla yksin myös ilman toisen koiran seuraa. Ehkäpä naapurikin vain luuli, etten olekaan vienyt Nemoa takaisin vaikka lupasin? Ja varmaan sekin vaikuttaa, että takana oli pitkä joululoma, jolloin oli aina joku kotona. Ihan loistava juttu :)

Muuten arki on lähtenyt sujumaan ihan hyvin. Ensimmäisellä viikolla Nita oli aika vaisu ja mietinkin, ikävöikö se pahasti Nemoa. Onneksi kuitenkin perjantaina päästiin lenkille Eetun, Unton ja Vekin kanssa - tuttujen koirakavereiden näkeminen selvästi piristi Nitaa ja tällä viikolla se on ollut jälleen oma pirteä itsensä :) Nemon kuulumisia olen kysellyt puhelimessa; se ei kuulemma taida pahemmin ikävöidä Nitaa ja vaikuttaa muutenkin onnelliselta, se jopa syö ahkerasti! Nemollahan on siis tapana jättää usein vähintään toinen päiväruoka syömättä, ja Joensuussa se söi vielä normaalia harvemmin. Nyt se syö kuulemma kotona joka aterian, mitähän sille on tapahtunut? :D Minulla on aina ajoittain kova ikävä rakasta luttanaspanielia, mutta lajintuntemukset ja muut opiskelujutut on vieneet ajatuksia muualle. Ja muutaman viikon päästä nähdään taas Nemonkin kanssa.

Päästiin myös Nitan kanssa ekaa kertaa tänä vuonna jäälle viikko sitten, kun käytiin Pyhäselällä lenkillä Josefinan kanssa, mutta jottei tästä(kään) tulisi kamalaa massapostausta, laittelen ne kuvat ensi kerralla >:)

Hyvän kisan salaisuus on oikea mielentila

Ekan kouluviikon jälkeen tultiin vielä tammikuun toisena viikonloppuna kotiin käymään. Jätin nyt auton ainakin joksikin aikaa toistaiseksi pois, ja koska joululomalle olin kuskannut tavallista enemmän tavaraa -ja lahjatkin piti jotenkin saada viedyksi-, oli kätevää hakea loput siinä vaiheessa pois. Kätevää jo senkin takia, että tuolle viikonlopulle osui vuoden ekat agilitykisat Lempäälässä >:D

Olin ilmoittanut pelkän Nemon, Nita pitää ansaittua taukoa eikä olisi vaihtoehto muutenkaan kisata molempien kanssa, kun ne nyt ovat eri luokissa. Nemolla oli myös ihan hyvä tauko takana, kun joulukuun kisat jäivät väliin, ja oli muutenkin kivaa viettää spaanielin kanssa kahdenkeskistä aikaa, kun kisojen jälkeen ei nähdä pitkään aikaan. Saatiin seuraksi jälleen hovikuvaaja Katsu sekä Nalli, kiitos videoista taas! :> Lauantaina oli tarjolla kolme rataa, joista kaksi ensimmäistä Esa Muotkan ja hyppyrata Minna Räsäsen. Oon ollut näillä ennenkin ja muistelin, että molemmat olivat mukavia ja silloiset radat myös kivoja. Kisapaikalla tosin paljastui, ettei Muotka varsinaisesti ollut kuin ylituomarina, koska radat oli tehnyt harjoitustuomari Tomas Berglund. Eikä se Räsäsenkään hyppäri niin helppo tällä kertaa ollutkaan :D

Keskityin jälleen oikein kovasti oikeaan mielentilaan, koska pelkäsin taas jännittäväni alitajuisesti nousunollan mahdollisuutta. Sain kuitenkin asenteen kohdilleen, mistä olen tosi ylpeä! :) Lähdin pitämään hauskaa maailman parhaan spanielin kanssa ja keskittyä ohjaukseen tosissani, nolla tulisi jos tulisi ja vaikkei koskaan tulisikaan, ihan yhtä rakas Nemo olisi silti. Ylipäätään tahdoin nauttia kisaamisesta Nemon kanssa; tajusin, etten ole käynyt sen kanssa kuin kolmissa kisoissa yksinään, joten onko ihmekään että nyt oli taas paljon helpompaa keskittyä vain yhteen koiraan. Monesti Nemon kanssa oon liikkeellä niin, että se nyt sählää kuitenkin kun en kerkee ohjaamaan noin nopeaa koiraa Nitan hitauteen tottuneena, vaikka kuinka väittäisin itselleni keskittyväni. Nyt koin tekeväni niin oikeasti ja meillä olikin tosi hauska päivä! :)

Berglundin A-agilityata vaikutti mukavalta, jotenkin aika hyppärimäinen ja joitain ansakohtia oli, mutta kiva. En onneksi pahemmin jännittänyt tällä kertaa, rataantutustumisessa oli jotenkin hauskaa, kun mua jännitti tosi vähän, mutta samalla lailla kuin alkuaikoina kisatessa :D Ei alitajuisesti tuloksen puolesta, vaan vähän samanlaista kuin silloin kuin aloitettiin kisaaminen. Kamala kisajännitys ei ole kivaa enkä kaipaa sitä yhtään takaisin, mutta nyt se oli jollain oudolla tavalla hauskaa :D


Rimat oli 55:ssä ja vaikka jätin Nemon tarpeeksi kauas, se asetteli askeleensa jotenkin väärin ja onnistui hyppäämään suoraan esteeseen. Yleensä kun Nemon kanssa tulee virhe, mun ohjaus lässähtää ja luovutan, mutta nyt ajattelin heti ihan tietoisesti kun näin aidan kaatuvan, että ohjaa silti kunnolla loppuun asti, tulee hyvä treeni! Ja ihan hyvin se meni, mutta kun Nemolla oli niin paljon virtaa, niin olihan se aika kaahotusta. Mutta ei mitenkään erikoista, koska Nempulla nyt yleensäkin menee aina eka rata suurimpien energioiden purkamiseen. Tulos siis 15 ja sij. 11. Heti maaliin tultuamme yksi kisatyöntekijä tuli muuten kysymään, kuinka vanha Nemo on ja vastattuani että yhdeksän, totesi että "joo, mullakin on kahdeksan- ja puolivuotias welshi ja se on ihan samanlainen, juoksee niin lujaa ettei voi kuin todeta että jaa, se meni jo". :D Kuulostaapa tutulta.


B-rata oli melkein samanlainen kuin A, vain pieniä muutoksia tuli. Nyt keskityin ohjaukseen vielä paremmin ja se näkyi! Katsu kehui että rata meni tosi hyvin, ja niinhän se meni! Kepeillä oikein katsoin, näkiköhän tuomari virhettä ja näkihän se, joten pieni herpaantuminen tuli siinä lopussa, enkä juossut tarpeeksi lujaa loppusuoraa. Tuloslistalla luki kuitenkin kymppi (sij. 8), minkä luulin ensin johtuvan siitä, että Nemon pieni pysähtyminen ennen maalia olis laskettu kielloksi. Videolta sitten selvisi, ettei ottanut puomin kontaktia. Puomi menikin muutenkin aika oudosti kun Nemo himmaili ylösmenolla; varmaan luuli keinuksi, oon siinä panostanut paljon rauhalliseen suoritukseen kun Nemolla on tapana kaahottaa keinulle täysiä ja tehdä lentokeinu, jos sitä ei rauhoita.

Onneksi siis tuli se keppivirhe, muuten ois harmittanut jos olisin luullut sitä nollaksi ja saanut vasta myöhemmin tietää, että olikin vitonen.. :D En oikein tiedä mikä siinä alasmenolla tuli, luultavasti mulla oli jo niin kiire eteenpäin etten varmistanut kunnolla. Kepeillä en ohjannut niin kuin normaalisti, varmistelin liikaa olemalla kumarassa. Olis vaan pitänyt, jälleen kerran, luottaa koiraan ja pysyä pystyssä eli ohjata kuten yleensä ohjaan :D Joka tapauksessa B-rata oli ehdottomasti päivän paras, noistä pienistä mokista huolimatta keskityin ohjaukseen ja Nemo oli hienosti kuulolla, joten oon tosi tyytyväinen :)

Päivän päätteeksi pyörähdettiin vielä hyppärillä, ja kaikki radan laidoilla kauhistelivat etukäteen, kuinka vaikea se oli! Mustakin se vaikutti tosi vaikealta, ihan ihmeellistä pyöritystä ja varsinkin tuo lopun kiertojuttu vaikutti vaikealta ainakin makseille. Mineillä ja medeillä siinä ei tullutkaan liiemmin virheitä, vaan muut kohdat olivat vaikeampia. Ei se sitten rataantutustumisessa enää niin kamalalta tuntunut, mutta tiesin että haastavaa tulisi Nemon isoilla kaarroksilla.


Sain yllättävän hyvin pelastettua tuon tokan hypyn, mutta neljännellä olin aivan liian lähellä estettä (peruuttaminen radalla ei oo ikinä fiksu idea), joten rima tuli alas. Kepit meni hyvin, nyt ohjasin paljon enemmän siten kuin treeneissäkin mutta muurille Nemo hyppäsi liian kaukaa, joten kolisi sen takia. Vikaa kieputusta pelkäsin jo etukäteen, eikä Nemo uskonut että pitäisi tulla välistä :D Hyvä hylky kuitenkin! Näin jälkiviisaasti ajatellen olisi ehkä kannattanut tehdä valssi ja blokata se edellinen este, mutta silloin ois pitänyt takaaleikata loppusuoralla enkä tiedä olisiko Nemo irronnut siitä enää. Myös se kuun alussa opeteltu vastakäännös olisi ollut ihan hyvä ehkä tuohon, mutta enhän mä muistanut koko asiaa ennen rataantutustumista.

Vaikka menestystä ei tullutkaan, olin tosi tyytyväinen päivään! Sain mielentilani oikeaksi, en pahemmin jännittänyt ja keskityin ohjaukseen parhaani mukaan. Meillä oli hauskaa ja oli mukavaa keskittyä vain spanieliin, joka olikin koko päivän oikein reipas kisailija :) Radoilta tuli tosi hyvää treeniä ja oon niin iloinen, ettei mua harmittanut jälkeenpäin yhtään, vaikka vika nolla oli taas lähellä. Ehkäpä se serti on ollutkin enemmän tavoitteena Nitalla, kun syksyllä stressasin sitä alitajuisesti niin paljon. Se tulee Nemollekin jos tulee, mutta tärkeintä on pitää hauskaa ja olla kiitollinen, että vielä saan kisata maailman parhaan spanielin kanssa <3

Vuoden vikat ja ekat treenit

Joululoma on päättynyt ja se tuntui menneen tosi nopeasti! Loma oli ihana ja oikeasti rentouttava, en ajatellut opiskeluja lainkaan sen aikana :D Koirat on loikoilleet tyytyväisenä kotona ja uusi vuosikin meni ihan hyvin, vaikka Nemo vähän kuulemma aattona pelkäsi rakettien pauketta (itse vietin aaton anoppilassa). Kun pari päivää ennen aattoa jo kuului muutamia paukkuja iltalenkillä, Nemo teki pari kertaa stopin, mutta jatkoi aina reippaasti kun sanoi vaan että nyt mennään. Tytöt ei onneksi välittäneet yhtään :)

Päästiin myös treenaamaan kaksikin kertaa. Sunnuntaina 29.12. olin taas vetämässä jatkoryhmän treenejä Kana-areenalla Evien kanssa. Nemo ja Nita olivat myös mukana ja tehtiin normiratojen lisäksi putken ja A:n erottelua sekä aitaneliötä eli välistävetoja ja työntöjä. Nemolla oli keppien sisäänmenon kanssa vähän vaikeuksia -sehän ei osaa oikeastaan itse hakea ekaa väliä- ja sotkeutui muutaman kerran rytmissä kun tuli niin vauhdilla sisään. Nipsu meni kepit hienolla vauhdilla eikä pahemmin hyytyillytkään. Aitaneliön kuviot onnistui mukavasti, Nemollakaan ei kaarrokset valuneet! En oikeastaan muista treeneistä kovin yksityiskohtaisesti juttuja omien koirien kohdalta, ryhmäläisten koirien menemisen sitten sitäkin enemmän mikä on tietty ihan hyvä :D Hyvin meni, perusmukavaa tekemistä molemmilta.Videolla Nitan lämppärata alkuun, yksi ryhmäläinen otti sen ja kiitos Veeralle siitä :)

Toisen kerran käytiin treenamassa 2. tammikuuta Evien ja Melkun kanssa. Myös Ninja pääsi tälle kerralle mukaan jatkamaan kesällä hyvin alkanutta uraa. Nemon ja Nitan kanssa harjoiteltiin vastakäännöstä, mitä en olekaan aiemmin tehnyt! Oon kyllä kisoissa nähnyt niitä ja vaikuttaa tosi hyödylliseltä. Sitä harjoiteltiin sinisillä numeroilla merkatulla radalla, eli vastakäännös tehtiin kolmoshypyllä. Nita meni suureksi yllätyksekseni heti kerrasta oikein, ei edes hidastanut ja tuli hyvin mukaan! Ilmeisesti osasin siis itsekin tehdä oikeanlaisen vastakäännöksen :D Nemolla taas pari kolme ekaa kertaa meni liian pitkiksi ja spanieli kaarsi puomille, mutta sitten lähti kyllä sujumaan, joskin siinä tuli tietysti putkelle kiire.

Nitalla meni myös kepit melkeinpä joka kerralla tosi nopeasti, huomattiin Evien kanssa että se meni jopa nopeammin kun en puhunut sille. Jollain radalla aloin kannustaa loppua kohden, jolloin hidastui. Mietin, että alankohan siinä sitten alitajuisesti jännittää kun puhun sille, mutta kun oon hiljaa, Nita luottaa itseensä enemmän? Täytyy kyllä seuraavallakin kerralla olla keppien aikana puhumatta mitään. Loppuun tehtiin vielä tuota punaisin numeroin merkattua rataa jonka kehittelin itse päässäni. Ajatuksena oli tehdä ekalle esteelle Nitan kanssa persjättö mutta yllätys yllätys tein tutun ja turvallisen valssin enkä kepeillä millään meinannut ehtiä vasemmalle puolelle. Toisella kerralla onnistui sitten persjättökin ja kepeille vienti paremmin.
Nemolla oli taas paljon vauhtia, se tuli samalla radalla A:lle jotenkin tosi huonosti (nyt kun tarkemmin muistelen, ennen sitä taisi olla aita mutkaputken jälkeen) ja hyppäsi sitten renkaan sivusta. Tarkistin, ettei se ollut satuttanut itseään ja ei onneksi, rengaskin sujui sitten. Kuvassa siis tuo jälkeenpäin ei-flexitrackilla piirretty aita oli vain tällä radalla, ei vastakäännöstreenissä.

Pikku Ninjan kanssa halusin kerrata kesällä opeteltuja esteitä ja harjoitella vähän irtoamista suoralla radanpätkällä. Otin terrierille leluja mukaan koska en tajunnut kesällä ollenkaan edes palkata sitä leikillä, vaikka Ninja leikkii tosi paljon ja hyvin. Mun täytyy erikseen opetella lelulla palkkaaminen, varsinkin sitten joskus sen seuraavan koiran kanssa :D Jostain syystä Ninja ei kuitenkaan ollut nyt hallilla yhtään kiinnostunut leluista; Appu sanoi kotona kerrottuani tästä, että sillä saattoi olla siinä vaiheessa jo sen verran nälkä, ettei leikki kiinnostanut. Siispä palkkasin namilla ja Ninja oli oikein pätevä! Se on koko ajan ihan mukana ja tuntuu tykkäävän touhusta hirveästi.

Ninja ja Nemo mökillä joulukuun alussa.

Ensin kerrattiin ruspelin kanssa hyppy, putki, A sekä musta putki mutkalla. Kaikki sujui hienosti heti ensi kerralla ja myöhemmin muisteltiin puomikin, se meni tosi vauhdilla! Eniten kuitenkin harjoiteltiin putki-hyppy-hyppy -irtoamissuoraa. Evie palkkasi namialustalta edestä ja aloitettiin ensin pelkillä hypyillä, ja kun ne sujuivat, lisättiin putki. Olin varmaan joka kerralla auttamattoman myöhässä, Ninja on tosi nopee! Se katsoi vielä aika paljon mun kättä, mutta hyvin lähti sitten irtoamaan.

Evie huomautti, että käytän ihan liikaa vastakättä, tai miksi ihmeessä käytän sitä suoralla. En oo aiemmin miettinytkään koko asiaa - Kaitsu sitä aina korostaa treeneissä ja toki se on tehokas, kun koira lukee hartialinjaa mutta suoralla ihan turha. Oon alitajuisesti opettanut Nitan ja Nemon siihen, ja kisavideoita tällä viikolla katsellessa huomasin entistä paremmin, kuinka se korostuu mun ohjauksessa. Se on vaan jäänyt niin vahvasti Kaitsun ohjeena mieleen ja kai mä myös vähän haluan varmistella, ettei koira kierrä estettä mutta jollain suoralla tosiaan aika urpoa, kun koiran pitäis tajuta mennä ihan vaan suoraan :D Videot on otettu ihan treenien lopusta, kun oltiin jo useamman kerran harjoiteltu. On se täpäkkä pieni eläin!


Noin pientä koiraa on tosin aika vaikea ohjata, kun täytyy pitää kättä niin alhaalla ainakin näin alkuvaiheessa, en tiiä oisko musta ikinä minikoiran ohjaajaksi :D Appu kyllä sanoi että Ninjasta saisin kisakoiran :DD Tietty jos sen kanssa treenaisi viikoittain, se voisi olla jo loppuvuodesta kisakelpoinen mutta ei taida ihan täältä käsin onnistua.



Treenit oli tosi onnistuneet, Ninja oli hieno ja Nemon ja Nitan kanssa on vaan niin kiva liitää :> Ihanaa kun kaikki toimii rutiinilla vetreiden veteraanien kanssa. Mietinkin treeneissä, että miten ikinä edes osaan opettaa sitten joskus uudelle koiralle kaiken ihan alusta alkaen, ja kuinka paljon toistoja ja aikaa se tuleekaan vaatimaan. Nyt on vaan niin helppoa ja mukavaa, kun NN-teamin kanssa voi vain mennä radalle treenamatta, kun ne osaavat periaatteessa kaiken. (No joo, tietty kepit voisivat olla itsenäisemmät ja kumpikaan tuskin mitään kolmosluokan rataa menisi, mutta tämän tason ylläpitämiseen nähden.)
Kaitsu oli ihan oikeassa sanoessaan kesän lopussa, että kisaaminen silloin tällöin treenamatta ei ole niinkään ongelma koirille, vaan lähinnä mulle. Ihan totta, ohjaustaidot ruostuu todella nopeasti kun ei vähään aikaan harjoittele! Mutta onneks koirat osaa myös paikkailla omia virheitäni aika hyvin. Agility Nemon ja Nitan kanssa on parasta :>