Helpotuksen huokaus

aamulenkillä 12.1.

Elämä ja opiskelu Itä-Suomessa on jälleen lähtenyt rullaamaan ja ollaan saatu osamme myös mannerilmaston ihanista pakkasista! Tämä talvi-ihminen kiittelee pakkasukkoa :D Hain Nitan tosiaan 12. päivä Joensuuhun, ensimmäistä kertaa junalla. Lähtiessä olo oli yhtä haikea kuin syksyllä aina lähtiessä ilman koiria, koska Nemo jäi kotiin ja tiesin että mulle tulisi kamala ikävä sitä. Surkeus kuitenkin unohtui, kun juna sujahti laiturille ja aloin jännittää Nitan ensimmäistä matkaa julkisilla. Nipsu kuitenkin lähti oikein luottavaisena heti kotoa mukaan ja yllätyin positiivisesti! Se hyppäsi junaan kuin sanoen "ai jaa, mennään siis tuonne!" eikä ihmetellyt matkaa muutenkaan juuri yhtään. 

Lemmikkivaunu oli melkein tyhjä ja Nita oli rauhallisesti meidän jaloissa; hiukan näkyi jännittävän kun läähätteli jonkin verran. Rauhoittui kuitenkin ajoittain nukkumaankin ja vaihtokin sujui hienosti :) Eniten minua jännitti etukäteen toisen junan portaat, se kun on vanhanaikainen pikajuna ja Nita ei yleensä uskalla astua ritiläportaille. Nyt se kuitenkin kiipesi hienosti vaunuun kun vähän kannusti, jee! Toinen pätkä menikin sitten huomattavasti rauhallisemmin, Nita lepäili tyynesti lattialla.
Perillä se tosin tarjosi pienen jännitysnäytelmän, kun ne korkeat ritiläportaat olisi pitänyt kiivetä alas.. Nita ei varmaankaan edes hahmottanut niitä, ja päätti ratkaista asian hyppäämällä sieltä korkealta vaunun ovelta tasajalkaa laiturille :D Hihna irtosi kädestä mutta onneksi Nita ei mihinkään lähde, temppu lähinnä huvitti meitä ja laiturilla olijoita.
Koska bussin lähtöön kotia kohti oli parikymmentä minuuttia aikaa, päätimme ettemme jäisi hyisen viiman jäädytettäviksi vaan kaivoin laukusta Nitalle takin ja käveltiin keskustaan, josta kaikki bussit lähtevät. Bussiinkin Nita nousi kuin se olisi ihan tuttu juttu ja istui valppaasti tarkkaillen aloillaan matkan ajan. Hieno likka :) 

Hyvästä alusta huolimatta Nitan elämä ainoana koirana ei kuitenkaan lähtenyt heti sujumaan ihan niin hyvin kuin olin toivonut. Ajattelin ennaltaehkäistä mahdollista eroahdistuksenpoikasta rajaamalla Nitan vain olohuoneeseen/tupakeittiöön, kun useiden kirjojen jne. mukaan pienempi tila aiheuttaa koiralle turvallisuuden tunnetta. Lisäksi jätin Nitalle tekemistä sekä radion päälle peittämään käytävän ääniä. Kuitenkin heti tiistaina -koiran oltua täällä huimat kaksi päivää- saatiin samalta naapurilta, joka valitti Nemostakin, lappu: "Koirasi haukkuu päivisin. Tee asialle heti jotain, tai otan yhteyden vuokranantajaan." Se oli kuin isku vasten kasvoja, järkytys koska Nita ei yleensä koskaan hauku vaan on varsin hiljainen koira arjessa. Siksi meidän olikin hyvin vaikea uskoa asiaa ja päätettiin äänittää Nitan yksinoloja, kun ystäväni Josefina vinkkasi Audacity -ohjelmasta jolla näin voisi tehdä.

<3

Keskiviikkona äänitys täytti odotukset, Nita ei ollut haukkunut lainkaan; ainoastaan pientä vikinäitkeskelyä oli pitänyt, mutta se ei varmasti kuulu käytävään. Torstaina tuli takapakkia: Nita oli noin neljä ja puoli tuntia yksinään ja oli kolmen tunnin ja 45 minuutin kohdalla alkanut haukkua. Masensihan se, mutta en halunnut luovuttaa. Päätettiin pitää Nipsun yksinoloajan maksimina alkuun neljä tuntia, ja pystyttiin näin onneksi tekemään koska tällä viikolla Joona pääsi aina iltapäivisin kotiin ja itse lähdin kotoa vasta puoliltapäivin.
Vaikka tilan rajaamista aina suositellaan eroahdistustapauksissa, päätettiin kokeilla, auttaisiko Nitalla pääsy koko asuntoon, kuten syksylläkin oli. Haukku oli nimittäin sellaista komentamishaukkua, todennäköisesti siinä suljetun olohuoneen oven takana. Käytävän äänistä Nita ei ole koskaan täällä ollessa välittänyt ja Joona ehdotti, voisiko se esim. luulla meidän olevan toisessa huoneessa sen suljetun oven takana. Lisäksi ajateltiin, että Nita voisi yksinollessaan haluta mennä meidän sänkyyn ja kokea sen turvallisemmaksi paikaksi.

viime viikonloppuna kirjoitin aineenopettajahaun ennakkotehtävää ja Nipsu olisi halunnut tulla viereen. Se on niin söpö! :3

Suureksi ilokseni vapaa pääsy joka huoneeseen toimi: tällä viikolla ääninauhat on olleet hiirenhiljaisia, eikä olla enää äänitettykään vain parin tunnin yksinoloja. Perjantaina riemu oli suuri, kun Audacity kertoi Nitan olleen yli viisi tuntia hiirenhiljaa!! :) Ihan mahtava juttu, oon niin iloinen. Pikkuhiljaa voitaneen siis alkaa pidentää yksinoloaikaa, joskin kuusi tuntia taitaa olla maksimi, minkä Nita joutuu yksin olemaan ylipäätään. Luultavasti se ensimmäinen viikko oli vain alkuhämmennystä, olihan se varmasti jännää olla ilman Nemoa täällä vaikka tuttu paikka onkin ja Nita osaa olla yksin myös ilman toisen koiran seuraa. Ehkäpä naapurikin vain luuli, etten olekaan vienyt Nemoa takaisin vaikka lupasin? Ja varmaan sekin vaikuttaa, että takana oli pitkä joululoma, jolloin oli aina joku kotona. Ihan loistava juttu :)

Muuten arki on lähtenyt sujumaan ihan hyvin. Ensimmäisellä viikolla Nita oli aika vaisu ja mietinkin, ikävöikö se pahasti Nemoa. Onneksi kuitenkin perjantaina päästiin lenkille Eetun, Unton ja Vekin kanssa - tuttujen koirakavereiden näkeminen selvästi piristi Nitaa ja tällä viikolla se on ollut jälleen oma pirteä itsensä :) Nemon kuulumisia olen kysellyt puhelimessa; se ei kuulemma taida pahemmin ikävöidä Nitaa ja vaikuttaa muutenkin onnelliselta, se jopa syö ahkerasti! Nemollahan on siis tapana jättää usein vähintään toinen päiväruoka syömättä, ja Joensuussa se söi vielä normaalia harvemmin. Nyt se syö kuulemma kotona joka aterian, mitähän sille on tapahtunut? :D Minulla on aina ajoittain kova ikävä rakasta luttanaspanielia, mutta lajintuntemukset ja muut opiskelujutut on vieneet ajatuksia muualle. Ja muutaman viikon päästä nähdään taas Nemonkin kanssa.

Päästiin myös Nitan kanssa ekaa kertaa tänä vuonna jäälle viikko sitten, kun käytiin Pyhäselällä lenkillä Josefinan kanssa, mutta jottei tästä(kään) tulisi kamalaa massapostausta, laittelen ne kuvat ensi kerralla >:)