Oon unohtanut kertoa, että käytiin parin treenikaverin kanssa tammikuun alussa Kuopiossa Collieyhdistyksen Savo-Karjalan alaosaston vuosikokouksessa. Halti sai sieltä tällaisen:
:D Kannatti lähettää sen yhden näyttelyn tulos! Muita ei näyttelypentukisaan tullutkaan kuin Haltin ja voittajan.. :D
|
Tarkka leipurin apuri! |
|
Täällä on lunta! |
En oo pitkään aikaan kirjoitellut Haltin hampaiden/purennan tilanteesta. Oikomista jatketaan siis edelleen, ainakin sinne vuoden ikään asti. On ne hampaat kyllä parantuneet koko ajan, etenkin vasen alakulmuri on jo pitkään ollut ok, mutta oikea on edelleen vähän murheenkryyni, yläkulmuri blokkaa sitä vieläkin hiukan. Kasvattajan ehdotuksesta päätin kysellä eläinlääkäriltä mahdollisuudesta polttaa ientä pois, jotta alakulmuri pääsisi edes hiukan esiin. Vääntelystä ei nimittäin tunnu olevan kauheasti hyötyä, kun hampaan kärjellä ei ole ollut tilaa vääntyä oikeaan suuntaan. Pari viikkoa sitten käytiin näyttämässä hammasta lääkärissä, ja kasvattajan kanssa vielä asiasta juteltuani varasin ajan ikenenpolttoon.
|
Vasuri polton jälkeen |
|
Toipilas, tässä vaiheessa jo paljon pirteämpänä kuin heti lääkäristä tultua. |
Hammaslääkäriin lähdettiin torstaiaamuna 29.1. Halti pääsi pitkästä aikaa vaa-alle ja painoi jo 18,6 kg! Pentu nukahti tosi pian ja operaatio sujui hyvin, oikean puolen lisäksi Haltilta avarrettiin myös hiukan vasurin puoleista ientä. Puoliltapäivin haettiin Sarin kanssa tokkurainen ja örisevä pentu, joka kompuroi ihan kännissä ulos heräämöstä :D Halti-raukka, se oli aivan tillin tallin! Hyvä kun pystyi kävelemään pihalle pissille. Onneksi ei tarvinnut kävellä bussipysäkille, suurkiitos Sarille kyydistä! :) Kotiin päästyä kannoin Haltin rappukäytävän portaat ylös ja laitoin sen omaan petiinsä nukkumaan. Minä vietin vapaapäivää tehden kouluhommia ja Halti veteli sikeitä reilut neljä tuntia.
Saatiin lääkäristä mukaan resepti kipulääkkeeseen ja antibioottiin siltä varalta, että ikenet kipuilisivat tai tulehtuisivat, mutta siitä ei ollut tietoakaan. Halti oli jo seitsemän aikaan illalla aivan oma itsensä, riehui lelun kanssa ympäriinsä. Ei ollut yhtään itkuinen vaikka siitäkin varoiteltiin, eivätkä ikenet tuntuneet kipeiltä. Kulmurit näyttävät heti paljon paremmilta, eikä ainakaan enää mene roskaa (kun Halti leikkii aina kepeillä) ikenen koloon. Nyt jatketaan oikomista entistä suuremmalla tarmolla, jospa se oikeakin siitä vielä oikenisi!
|
Ja oikea muutama päivä polton jälkeen, ien oli vielä vähän tumma silloin mutta nyt jo tosi hyvän näköinen :) |
Koska Halti ei ollut kipeä, lähdettiin seuraavana päivänä tavalliseen tapaan collieporukan tokotreeneihin. Piti keksiä jotain ihan erilaista juttua pitkästä aikaa, joten päätin alkaa harjoitella tokon alokasluokan hyppyä. Siinä ei ollut mitään vaikeuksia, Halti tuli hienolla loikalla aina eteeni, sanoinpa sille mitä tahansa. Pohdiskelin siis ääneen, mikä sana olisi luontevin käsky tähän, kun agilityssä on jo hyppy :D Mulla oli yrityksenä ottaa sinne käskysanaksi aita koska hyppy on niin yleismaailmallinen arjessa, mutta ei onnistunut. Hyppy vain tulee agissa niin luonnostaan mulla. Nitalla se olikin käskynä, Nemolla taas aita mutta Haltin kanssa en oo sitä onnistunut omaksumaan. Tokohypystä tulee varmaan hop.
Toisena juttuna tehtiin seuraamista ja siinä sivussa liikkeestä maahanmenoa. Tää ei ollut kauheen suunniteltu treenattava, halusin vain treenikuvia meistä kun olin kerrankin ottanut kameran mukaan :D Suurkiitos
Joselle kuvista, ne on ihania! Keskityin erityisesti itseni pitämiseen suorassa ja ihan hyvin sujui seuraamisetkin. Lisäksi tehtiin Haltin kanssa erilaisia temppuja kun oltiin myöhemmin treenikaverin vieressä häiriökoirana.
Treenit meni ihan huippuhyvin, on mulla vaan superlassie <3 Halti oli taas vaihteeksi fiksu eikä yhtään tuhma murkku! Se keskittyi tosi hienosti ja vaikka se kerran pääsi livahtamaan toisen koiran luo, kun sukulaistyttö Säde lähti moikkaamaan meitä, oli se vain nopea lipaisu nenänpäähän ja Halti tuli heti kutsusta takaisin luokseni :-)
Perjantaiset collietokot on mun viikonloppujen voimavara. Siellä saa rentouttavan alun viikonlopulle rankan opiskeluviikon päätteeksi. Paha mieli tai vtutus lähtee taatusti, kun on halli täynnä aurinkoisia collieihmisiä koirineen <3
|
Maailman paras Halti-poika <3 |
Samaisena viikonloppuna oltiin myös hakutreeneissä piiiitkästä aikaa! Oltiin käyty perjantaina Sarin ja Margitin kanssa polkemassa alue ja kulkureittejä sekä kaivamassa hankeen piiloja, lunta oli reisiin asti. Hakutreenit meni ihan kivasti, olihan meillä tosi pitkä tauko takana. Edellisen kerran käytiin silloin syyskuussa.. Haltille tehtiin kolme pistoa: (
muistaakseni.. :D) ensimmäinen otettiin puolipakenevana, toinen oli piilossa ja kolmas haamuna.
Haldir lähti jokaiselle maalimiehelle hienosti täydellä vauhdilla, kyllä se selvästi muisti mikä on homman nimi. Eka maalimies löytyi hyvin, toisen kohdalla täytyi auttaa äänellä. Halti on sikäli tyypillinen paimenkoira, että se käyttää hirveästi näköaistiaan - etsii siis silmillään ja on aika huono käyttämään nenäänsä :D Se lähti taas hyvin keskilinjalta etsimään, mutta kun ei nähnyt maalimiestä, kääntyi kysymään multa apua. En mennyt sen luo, vaan kannustin etsimään eteenpäin ja ääniavulla lopulta löytyi :) Viimeinen maalimies olikin hyvä ottaa helpompana näköavulla, se löytyi hyvin.
|
Koirille tuli kunnon lumilyhdyt mahan alle hangessa kahlailusta.. |
Kivasti siis treenit meni siihen nähden, kuinka pitkä tauko oli takana. Halti on ainakin innoissaan lähdössä etsimään, keskilinjalla hetsatessa nykii metsään ja ulisee, ja vauhdilla sinkoaa hakuun. Mun pitäis muistaa tehdä sen kanssa enemmän etsintäleikkejä, jotta haltialapsi oppisi käyttämään nenäänsä. Toivottavasti päästään pian taas uudestaan (: Treenien jälkeen käytiin tällä porukalla lenkillä ja kivaa oli! Mulla oli siis mukana myös Darwin, joka oli meillä päivähoidossa tuon sunnuntain. Eipä pennut enää loppupäivänä kauheasti jaksaneet meillä riehua :D
|
Voihan pojat <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti