lauantai 28. kesäkuuta 2014

Juhannus, pentutreffit, agilityssä ja vaikka mitä!

 Onpas ollut taas vähän hektinen viikko, etten ole ehtinyt päivitellä. Meille onkin tapahtunut viikon sisällä vaikka mitä! Vietettiin siis juhannusta mökillä sekä Joonan kotona. Näillä on väliä semmoiset 7 kilometriä, joten sitä väliä on helppo suhailla sen mukaan, missä milloinkin jotain tapahtuu. Mentiin ensin perjantai-iltapäivällä meidän mökille, jossa Halti tapasi siskoni perheen ja 2- ja 4-vuotiaat tytöt. Pentu ei olekaan ennen nähnyt noin pieniä lapsia, mutta tosi hyvin suhtautui heihin! Collien maineessa loistavana lapsiperheen koirana taitaa olla jotain perää :) Jossain vaiheessa illasta mentiin sitten Joonalle, jossa Halti nukahti heti tultuaan keskelle olohuoneen lattiaa :D Sen nukkuessa tuli aika paljon juhannusvieraita taloon, mutta herättyään pentu vain katseli ihmeissään ympärilleen "ai, onpas tänne tullut porukkaa!" ja rohkeasti meni tutustumaan ihmisiin. Taas tuli lisää lapsi-ihailijoita, tällä kertaa ihan kouluikäisiä, hienosti Halti oli nytkin :)
tässä vedetään tirsoja mökillä
Milka murisee Haltille, ettei todellakaan aio leikkiä eikä varsinkaan antaa palloaan lainaan.
 Opettivat muuten siellä anoppilassa mokomat koirastani alkoholistin, olin vain kaksi tuntia poissa kun käväisin mökillä testaamassa rempatun saunan ja takaisin tullessani kaikki naureskelivat, että "tuohan on todellinen opiskelijakoira, aina kun on lasi punaviiniä kädessä se tulee hyppimään että mulle kans" ... :--D Poltettiin siellä illalla tietysti kokkokin, ja Halti oli fiksu kun ei mennyt sen lähelle. Kovasti pentu yritti saada Milkaakin leikkimään kanssaan mutta ei se innostunut. Oli muuten ensimmäinen viikonloppu, kun Halti nukkui pidempään kuin aamuseitsemään! Vaikka ihmekös tuo, kun vielä puolenyön aikaan se siellä pihalla veti rallia lasten kanssa.
Lauantaina vietettiin päivä enimmäkseen Joonalla, käytiin vähän matkan päässä sen mummolassa näyttämässä pentua ja pikaisesti myös kotona sekä mökillä. Siellä Halti otti päikkärit ja minä pääsin isojen koirien kanssa lenkille :-) On tuo pentu niin ihana ja rakas, mutta oli tosi mukavaa saada välillä keskittyä noihin fiksuihin aikuisiinkin. Niin rentouttavaa saada kävellä tuttuja mökkiteitä tämän jengin kanssa.
tässä sielu lepää
Piti ottaa kuva meidän kaikkien märistä ja likaisista jaloista. Taas näitä "hei, menisköhän tosta oikopolku!" -kuningasideoita. Astuin johonkin ällöttävään suonsilmään ja vaatteet meni vaihtoon.. Tytöt puolestaan löysi ihanan kuraisen hakkuaukean tuon tukkipinon takaa (ja kun pyysin ne sieltä takaisin tielle, Ninja fiksuna kiersi mutta Nita the truu agilitykoira tuli matalasta kohdasta yli ja tietenkin liukastui tukilla ja kolhaisi jalkansa..) Nemon jalat ei ole likaiset, märät kyllä koska se oli oma aluskasvillisuudessa nuohoava itsensä.
Meillä poltettiin kokko vasta silloin lauantai-iltana, ja sitä laiturilla katsellessamme tapahtui se, mitä olin vähän pelännytkin: Halti putosi järveen! Se kävi siten, että oli juhannuskoivu laiturin nurkassa ja sen vieressä tuoli. Pentu meni sinne väliin, katselin että tuossa ei käy hyvin, ja kutsuin sitä pois. Meinasi ensin kiertää koivun ulkokautta veneelle tarkoitetun jatkolankun kautta, onneksi ei mennyt siitä. Ei tajunnut peruuttaa eikä kiertää tuolia -minkä se oli edellisellä kierroksella tehnyt- ja päätti kääntyä ympäri tullakseen samaa kautta takaisin. Ja niinhän se peruutti takajalkansa laiturin laidan yli ja molskahti järveen..  Mä en ajatellut siinä tilanteessa mitään - päässä vaan huusi kamala paniikki ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ MUN PENTU HUKKUUUU, otin vain kameran pois kaulasta ja hyppäsin perään.
Otin Haltin syliini eikä se siinä ollut mitenkään paniikissa, ei vinkunut/raapinut mua vaan oli enemmänkin silleen "ai sinäkin tulit tänne!" ja käveltiin rantaan. Olin ihan paniikkihepulissa siinä, paljon pahemmin kuin pentu itse.. Kun oltiin kuivattu Halti, se oli ihan villinä "jee kivaa mennään jo ulos leikkimään! :DDDDD" Pelotti vähän, saiko se nyt kamalat traumat vedestä mutta ei ole kyllä siltä vaikuttanut, onneksi. Mua ärsytti eniten se, että olin juuri sen lenkin suoepisodin jäljiltä saanut vaihdettua kuivat sukat, housut ja kengät ja nyt ne varavaatteetkin oli likomärät.. Onneks löyty sitten jotain tilalle ja onneks on ihana anoppikokelas, joka seuraavana päivänä pesi ne kaikki ja laitto vielä kuivausrumpuunkin :> Ei muuten tuntunut se 13-asteinen vesi yhtään kylmältä, kun hyppäsin pelastamaan pentua sinne.. :--D
Paparazzit ja ensihoitajat heti kimpussa
tää kruunas mun juhannuksen.
sitten oli taas rauhallista.
Jotta sellainen juhannus. Täytyy kyllä sanoa, että on tuo Halti tosi tervepäinen ja tasapainoinen pentu - laskin että se tapasi viikonlopun aikana yli 20 uutta ihmistä ja muitakin uusia juttuja tuli vaikka kuinka, mutta siinähän tuo meni joukon jatkona. On se hyvä koira <3 Sunnuntaina päästiin kotiin rauhoittumaan ja illalla purin Haltista viimeiset mehut, kun lähdettiin colliepentureffeille tapaamaan Evien Keijoa ja sen Nessa-siskoa, joka on Jyväskylästä mutta omistajat kotoisin myös Jämsästä ja olivat siellä käymässä. Ja koska maailma on pieni, kävi ilmi että Nessan ja Haltin mummolat ovat samalla kylällä, vain muutaman sadan metrin päässä toisistaan.. :D Ehkäpä tapaamme siis tätä tyttöä vielä toistekin! Mukava ilta oli, pennut leikkivät ihanasti keskenään ja se on kyllä suloista katseltavaa :3 Mutta voi ei kuinka Halti oli jo iso niihin verrattuna, vaikka ikäeroa on vain kaksi viikkoa ja kaksi päivää! Miksi se kasvaa niin nopeasti :<
Kasa collieita <3
Maanantaina satoi koko päivän kaatamalla. Lähdin kuitenkin illalla käymään meidän kisaavien ryhmän agilitytreeneissä, kun kerrankin oli mahdollisuus! Tarkoitus oli ottaa kaikki koirat mukaan, mutta koska kaatosade vain jatkui, äiti kielsi ottamasta Nemoa ja Nitaa. Koska auto on juuri siivottu ja ne vain suurimman osan ajasta istuvat siellä odottamasta ja sitten auto haisee märälle koiralle ja eikä ne edes sateella viitsi tehdä ja ja ja... Hitsiläinen, olis pitänyt vain ottaa ne salaa mukaan koska kyllä harmitti, kun puoli tuntia kentällä oltuani sade lakkasi ja tuli ihana ilta-aurinko! Ja märällä kelillä koirissa nimenomaan on virtaa. Mutta ei voi mitään. Mukaan lähti siis vain Halti. Aluksi käppäiltiin kentän vieressä, leikittiin risulla ja lelulla ja moikattiin kaikki treenikaverit, kun ihmisiä alkoi valua paikalle. Halti sai tietenkin taas paljon ihailijoita :>
junnuilla on kivaa mökillä

Kun treenit alkoivat, lähdin leikittämään pentua kentän laidalle. Aluksi Haltia vähän ihmetytti juoksevat ja haukkuvat koirat, mutta söi silloinkin namia mun kädestä ja pian se innostui leikkimään mun kanssa. Olin niiiiin ylpeä mun hienosta pienestä, se repi narupalloa aivan raivolla ja sinkosi täysillä sen perään kun heitin, kauaskin :>  Halti oli myös mulla hihnassa kentän laidalla katselemassa toisten menoa -ja karkas kerran Nelli-sheltin peräänkin, vähän hävetti ja kyllä siinä vähän joutui loikkimaan ennen kuin jalka osui hihnan päälle..-, ja jätin sen myös Kirsille pidettäväksi kun menin itse palloilemaan rataantutustumiseen. Halti ei huutanut yhtään mun perään, seuraili vain katseellaan missä menen :) Lisäksi käytiin estekontissa (kiva, mutta ihan tylsä paikka) ja lopussa pentu teki myös lyhyttä putkea niin, että treenikaverini Anun kanssa kutsuttiin sitä vuorotellen toisissa päissä. Se oli kiva juttu, jee! Ihana ilta, oon niin ylpeä Haltista. Toivottavasti ens kerralla saan ottaa Nemon ja Nitan mukaan, Kaitsukin kyseli mihin ne on jääneet. Voi äiti minkä teit. Kuvia treeneistä ei valitettavasti ole.
iso poika.
Loput pentukuvat löytyy täältä.
 Tiistaina palasin kahden koiran kanssa Joensuuhun. Joona oli mennyt töitten takia jo edeltä, mutta hyvin me selvittiin Nitan ja Haltin kanssa - kun oli vain rinkka, jäi kädet vapaaksi ja koirat oli tosi hienosti, kumpikin vaan nukkui matkan ajan :) Haltilla ei ollut enää kuljetuskoppaakaan, paljon helpommin meni ilman, kannoin vaan junasta junaan sylissä. Tällä viikolla ollaan käyty Haltin kanssa collielenkillä, collieporukan tokotreeneissä sekä leikkimässä naapurin Peppi-kultsunpennun kanssa ja eilen oltiin molempien koirien kanssa koiratyttöilemässä keskustassa Melkun ja Vekin kanssa. Käytiin jätskillä ja hengattiin puistossa, oli kivaa :) Collielenkiltä tuli vaan (ylläri) niin huimasti kuvia, että taidan laittaa loppuviikon touhuista materiaalia myöhemmin. Oon muuten nyt vihdoin alkanut saada valmiiksi tekstiä siitä, miksi otin juuri pitkäkarvaisen collien ja julkaisen sen pikimmiten! :)
<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti